keskiviikko 31. joulukuuta 2008

Tyhjää (ja) täynnä




Vuoden 2008 lasi on tyhjä. Hyvä tuontiolut on kadonnut nautiskelijan kurkusta alas. Mutta ei hätää, sillä vuoden 2009 lasi on vielä täynnä. Nyt se on kotimaista pienpanimoa, ja toivottavasti vuonna 2009 entistä useammin ja entistä monipuolisemmin.

Maukasta Uutta Vuotta 2009 kaikille viskin (ja oluen) ystäville! Toivottavasti olette nauttineet viskeistänne ja tulette nauttimaan niistä jatkossakin (kohtuudella). Hyvä viski on aina maistamisen arvoinen, mutta muistakaa, että hyväkin viski menee piloille, jos sitä nauttii liikaa kerralla. Michael Fraser Milneä (savolaisittain) tapaillen; älä humallu, tule lupsakalle päälle!

torstai 25. joulukuuta 2008

Tikulla silmään sitä...

...joka vanhoja muistelee. Siitäkin huolimatta Viskisieppo päätti istahtaa alas ja vilkaista omaa viskivuottaan 2008. Eikös loppuvuodesta ole aina tilinpäätöksen aika?

Viskisiepolle 2008 oli pelastava vuosi. Koko viskitouhu oli omalta osalta hiipumassa kokonaan unholaan. Osaltaan tuntui, että koko usko oman homman mielekkyyteen oli katoamassa. Onneksi sieppo pääsi taas lentoon, ainakin omien lentokykyjen raameissa. Nousukiito alkoi jo 2007 lopulla Christchurchin Whisky Galoren ihmisten myötä ja sanalla sanoen huipentui 2008 alkuvuoden aikana. Whisky Galoren ihmiset todistivat, että viskiharrastuksen EI pidä olla ryppyotsaista tai jäykkää. Ei harrastus vaadi joka ainoan viskin tuntemista, joka ainoan LOTin maistamista, joka ainoan nyanssin tuntemista. Harrastus vaatii intohimoa ja ihastusta omaan asiaansa. Vaikka sain maistella Galoressa paljon viskejä ilmaiseksi (paljon myös sellaisia joihin ei ole koskaan vara), suurin anti oli kuitenkin ilon palauttaminen maisteluun muiden seurassa! Kyllä skottilainen osasi auttaa suomalaista harrastajaa osoittamalla, että viskit ovat iloinen asia, jossa toisten ihmisten huomioiminen on todella keskeinen asia lasillisen ohella. Toisen arvostaminen, oli miten alussa tai jo gurun asemassa, on tärkeää.

Mitäpä muuta? Viskikaapin keskustelufoorumi on ollut mukava paikka jakaa ajatuksia muiden harrastajien kanssa. Vaikka välistä keskustelu on voinut olla hiukan "luotaan pois työntävää", on se kuitenkin suomalaisen viskisiepon pesäpaikka. Virtuaalisesti ei viskiä tosin vielä maistella sentään (onneksi), mutta muuten foorumi yhdistää meitä ympäri Suomen ja maailman. Viskisieppo on ainakin saanut paljon uutta ajateltavaa ja ajatuksia sieltä. Ymmärtänyt uusia näkökulmia ja uskoo, että on avarakatseisempi kuin ennen. Foorumi on myös minusta vaikuttanut selkeästi aktivoituneen vuoden aikana, tosin ylläpitäjä voi toki tarkistaa tuntemuksen vääräksikin.

Suomalainen viski sai huomiota maailmalla. Siitä ei sen enempää, tuohon liittyvät vuodatukset löytyvät siepon osalta aiemmista teksteistä.

Mallaswhiskyseura pääsi myös jo kohtalaisen kypsyneeseen ikään, kun seura vietti 10-vuotis juhliaan marraskuussa. Kunnioitettava saavutus Suomessa, jossa kuitenkin alkoholipolitiikalla on omat hienot tapansa toimia. Ehkä seura(mme) on osaltaan vaikuttanut suomalaiseen kulttuuriin ja ennen kaikkea edistävästi. Ainakin jäsenmäärä tuntuu olevan mukavassa kasvussa ja viimeisten hakemusten myötä viskisiepon pesintäalue laajenee entistä laajemmalle alueelle, ainakin Itä-Suomen läänin suuntaan oli havaittavissa selkeää reviirin kasvua. Hieno homma!

Viskivalikoima myös suomalaisessa myymälässä on selkeästi kohentunut ja vaikuttaa, että on edelleen kohentumassa. Tämä on hyvä uutinen. Viskisieppo ostaa mieluummin haluamansa/tarvitsemansa Suomesta, jos se vain on saatavilla, ja saatavilla kohtalaisella hintakuilulla verrattuna esim. Saksaan. Eli siis ostotapahtuma on edelleenkin ehdollinen. Toki meillä on vielä paljon kuromista valikoiman suhteen esim. Ruotsiin verrattuna, mutta ehkä asiakaskuntamme ei vielä ole tarpeeksi laaja vastaavaan. Valitettava asia on asiakkaiden syrjiminen, jos todellakin liikkeen lippulaivan tuotteita ei ole mahdollista tilata muihin liikkeisiin. Tuo eriarvoistaa lajitoverimme eri puolilla maatamme. Samaa toimintaa oli kuulemma havaittavissa myymäläsiirtojen suhteen, kun viskisiepot haalivat käsiinsä vain Suomen markkinoille suunnattua BenRiachin pullotusta. Valitettavaa asiakaspalvelua liikkeeltä, jolla ei ole kilpailutilannetta Suomessa.

Eipäs unohdeta oluita, erityisesti kotimaisia. Hienoja kotimaisia oluita pienpanimoilta on ilmestynyt kauppojen hyllyille. Todella positiivinen muutos myös suomalaisen olutkulttuurin kannalta, sillä nyt valittavana on muutakin kuin aina sitä yhtä ja samaa massatuotetta (jolle myös on oma paikkansa kulttuurissamme).

Kaikkea muutakin pientä on matkalla tapahtunut, mutta mitäpä sitä menneitä enempää muistelemaan. Vuosi 2009 on nurkan takana ja uudet kujeet sitä myötä.

Lopuksi voisi tietysti heittää pari toivetta tulevalle vuodelle. Olisi loistavaa nähdä ihan oikea viskifestivaali Suomessa. Ei minkään muun festarin oheistuotteena, vaan omana (pienenä) tapahtumana. Toinen toive voisi vaikka liittyä suvaitsevaisuuteen. Viski on hyvää, jos se omassa suussa maistuu hyvälle. Suvaitaan siis edelleen eriävät mielipiteet, oli sitten muitten haukkuma viski sitten miten hyvää tahansa omassa suussa. Ja toisinpäin. Oma maku, paras maku.

Hyvää viskivuotta 2009 kaikille. Sláinte!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Värikästä keskustelua

Viskisiepon nuhanokka on estänyt viime aikoina vakavammat viskien maistelut, ja lähinnä viski on toimittanut virkaa vilunpoistajana ja yskänlääkkeenä pieninä annoksina. Tukkoisuus ei kuitenkaan ole estänyt muuten seurata viskimaailmaa, varsinkin täällä Suomessa.

Erityisesti olen seurannut mielenkiinnolla Old Buck -viskin ympärillä käytävää keskustelua. Olen iloinen siitä, että media on myös huomioinut Mika Heikkisen työn viskirintamalla. Häntä haastateltiin mm. Arto Nybergin ohjelmassa ja myös lehdissä on huomioitu Mikan tekemä työ (mm. Kauppalehti). Vaikka Old Buck on viime aikoina ollut paljon julkisuudessa varsinkin Jim Murrayn maininnan takia, ei tule myöskään unohtaa Teerenpelin tekemää arvokasta työtä suomalaisen viskikulttuurin, ja erityisesti valmistuksen, edistämisessä.

Mutta se mikä minua on hauskuttanut/ihmettänyt on Old Buckin ympärillä käytävä kiivas, välistä minusta jopa hiukan ylilyövä, keskustelu. Jo aiemmin mainitsin, että Old Buck herättää tunteita. En muista nyt äkkiseltään ainoatakaan viskiä, joka olisi herättänyt noin voimakkaista tunteita puolesta tai vastaan. Teerenpelin viski sai kohtalaisen neutraalin vastaanoton tullessaan markkinoille. Old Buckin ympärillä tuntuu, että keskustelu on saanut aivan uudet mittasuhteet juuri sen takia, että Murray sitä meni kehumaan. Jos Murray olisi valinnut minkä tahansa muun viskin vuoden mannerviskiksi, en oikein jaksa uskoa että samanlaista keskustelua olisi syntynyt (puhun nyt vain ja ainostaan Suomessa käytävästä keskustelusta). Miksi näin? Valitettavaa tässä keskustelussa on, että kohtalaisen harva on kuitenkaan vielä sitä maistanut, mutta silti sitä vastaan, tai oikeastaan Murrayn arvioita vastaan, käydään kovaa keskustelua. Murrayn arvio on yhden ihmisen arvio, tosin julkisuusarvoltaan huomattava (sitä ei kai käy kiistäminen?). Mutta miksi sitä arviota ei voi hyväksyä yhtenä arviona muiden joukossa? Se, joka sitä käy maistamassa niin voi kokea ko. viskin aivan eri lailla kuin Murray, mutta myös hyvin samalla tavalla. Ilman, että edes alitajuntaisesti menee samaan suuntaan Murrayn kanssa.

Itse koen, että lähinnä samanlaista kiivasta keskustelua olen kokenut aikoinani, kun puolustin aika yksin Bourbon-viskejä mallasviskien keskuudessa. Muistan hyvin monia hienoja väittelyitä erään harrastajan kanssa Bourbonista (terveiset JS). Valitettavasti noita väittelyitä ei enää tule, kun hänkin on kääntänyt takkinsa ja hyväksyy tuon jalon maissiviskin osaksi viskien rikasta kulttuuria! :-) Näin myös moni muu harrastaja. Toki ei tietenkään kaikki, sillä viskistä joko pitää tai ei pidä. Ei pakolla voi pitää jostain mausta, se on jokaisen oma asia.

Toinen aihe aikoinaan oli Islay-viskien lähes pyhä asema. Menin joitakin vuosia sitten "julkisesti" arvostelemaan Lagavulinia (ja Islayta) yliarvostetuksi ja väitin, että Speyside tulee jossain vaiheessa esille. Sain aika mielenkiintoista kritiikkiä aikoinani, vaikka en sanonut missään vaiheessa Islay-viskien olevan huonoja tai mitään siihen viittaavaakaan. Tänään onneksi Speyside on kohottanut arvostusta Suomessa, kuitenkin niin, että Islay on edelleen aivan yhtä arvostettu alue. Toisin sanoen harrastajat eivät enää ole ihan niin jyrkkiä tietyn tyylin suhteen, vaan viskejä arvostetaan paljon laajemmin ja keskustelu on "pehmeämpää". Tosin värikästä, mutta ei niin jyrkkäjakoista.

Molemmat edellä olevat huomioni ovat minusta ja minun näkökulmasta erittäin hienoja kehityksiä suomalaisessa viskikulttuurissa (eri mieltä saa tottakai olla). Viski on äärettömän monipuolinen juoma, josta löytyy todella monipuolinen makukirjo. Toki väittelyä on ja tulee olemaan aina, koska kyseessä on makuasia.

Loppuhuomio. Itse en ole vielä tätä kirjoittaessa maistanut Old Buckin batch #2 -viskiä. Tästä johtuen en voi siis sanoa yhtään, onko Murray minun mielestäni (1)täysin väärässä, (2)osittain väärässä, (3)osittain oikeassa vai (4)täydellisesti oikeassa. Siitäkin huolimatta olen iloinen Old Buckin saamasta huomiosta/arvostuksesta ja odotan innolla kuulevani suomalaisten harrastajien omia näkemyksiä viskistä, kunhan sitä on maistettu. Itsekin toivoisin pääseväni sitä maistamaan jossain vaiheessa.

maanantai 24. marraskuuta 2008

Paljon onnea kymmenvuotiaalle!

Paljon onnea Suomen Mallaswhiskyseura 10Y.

Seuraa on monen siepon kiittäminen! Toivottavasti työ jatkuu yhtä tehokkaana eteenkin päin

perjantai 21. marraskuuta 2008

Lasi vai lasi

Hyvä single malt juodaan kunnollisesta aromilasista. Piste. Eikös? Ja jos viski ei ole sitten hyvää tällaisesta lasista, niin viski on sitten vähemmän hyvää. Juuri näin!

Lasin merkitys tuntuu monesti olevan lähes yhtä tärkeä kuin itse viski, tai siis jos viski ei ole hyvä oikean muotoisessa lasissa niin ollaan pulassa. Toki oikean muotoinen tulppaanilasi on hyvä maistelussa, mutta onko se lopulta aina paras vaihtoehto nautittaessa viskiä? Viskisieppo väittää että ei ole!

Hyvä aromilasi tuo viskin tuoksut esille hyvin ja sen avulla voidaan viskiä mukavasti pyöräytellä ja huljutella ja tuoksutella ja .... mutta kun välistä ei tuota aina jaksaisi. Ja joskus voi käydä niin, että tuoksulasista saadut aromit tökkivät ja huonot arviot saanut mallas toimiikin paremmin ihan kunnon grogi-lasista. Näin kävi taas, ja on käynyt ennenkin. Viski, joka ei siepon nenässä oikein toiminut, toimiikin paljon paremmin shotti-lasista. Tuoksut eivät hyppää samalla tavalla "silmille" ja viski toimii kokonaisuutena paremmin.

Miksi siis aina juoda samasta lasista? Tottumus? Kunnon harrastaja juo aina aromilasista, eikä muuta voi ajatella! Haasta itsesi ja ylläty! Ei se ole väärin vetäistä kerran hyvä mallas jostain muustakin kuin Riedelistä, Glencairnista tai vastaavasta. Voit jopa yllättyä. Ihan totta. Ei aina kannata olla liian "hyvä".

torstai 20. marraskuuta 2008

Viinan kirot

Jahas, viinan hinta nousee taas. Jalo tavoite korotuksella on alkoholin kulutuksen laskeminen. Tämä on tietysti hyvä ajatus ja toivottavakin kehityssuunta, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Lisääntyykö taas matkailu tuonne eteläisen sukulaiskansan luo ja lopulta kulutus on +- 0? Tai itse asiassa paheneeko? Kun kerran ulkomailla käydään, tuodaan kerralla kunnon lasti ja kun kerran kaapit on täynnä niin pääkin on täynnä kunnolla. Ehkä, ehkä ei. Tutkijat ja viisaammat kertokoon.

Mutta mitä Viskisiepon ja lajitovereitten kannalta tuo tarkoittaa? Viskipullon hintaan pamahtaa noin 1 € lisää. Tuo ei tietysti kuullosta kamalan pahalta, vain yksi euro. Mutta kun huomioidaan hyvän maltaan hintaero esim. Saksaan, yhdenkin euron nosto on ikävä asia. Hintakuilu kasvaa.

Tietysti voisi ajatella, etteivät harrastajat siirry sen enempää nettiin kuin ennenkään. Ainahan ulkomailta on tilattu sitä mitä Suomesta ei saa. Vai onko? Jos pahimmillaan/parhaimmillaan jo yhden pullon tilaaminen kuluineen on halvempaa kuin ostaminen Alkosta, niin kyllä se laittaa miettimään. Ja kun sitten tilataan niitä mitä Suomesta ei saa, niin hyvin helposti mukaan pamahtaa myös samaa kuin Suomessa (jos se on siis sellaista mitä tarkoitus hommata). Äkkiä siis koko ostossirkus siirtyy pois läheltä kauas. Käykö näin? En tiedä. Toki sen perjantaipullon (ne jotka sitä harrastavat) hakevat varmaan edelleen Alkosta, mutta tuskin ostospäätös on tällöin (laadukas) single malt.

Alkossa on ollut orastavia merkkejä viskivalikoiman parantamisesta. On tullut uusia merkkejä, vain Suomen markkinoille suunnattuja pullotuksia (mm. uusin BenRiach), valikoiman miettimistä harrastajien kanssa. Todella positiivisia merkkejä harrastajien kannalta, mutta mitenkähän tilanne kehittyy hinnan nousun myötä? Toivottavasti kehitys ei pysähdy ja valikoiman kehittyminen jatkuu niin, että kuluttajien (ja myyjien) toiveet täyttyvät mahdollisimman hyvin.

tiistai 11. marraskuuta 2008

Laidasta laitaan

Tsirp tsirp (vai burb brub, vai hik hik????)! Viskisiepolla on manööverit ihan sekaisin, sillä edellisen kirjoituksen jälkeen on vaikka mitä ihmeellistä omassa mielessä.

Aloitetaan miedoista. VASPin juttuja kirmailee Huvilan Hyvän Tuomaan johdolla kaupoissa (mutta enimmäkseen siis eteläisessä Suomessa valitettavasti). ELMA messuilla oli Mustialan mallasta ja kerrankin ruuhkasuomen (Kehä III sisäpuolisia) asukkaista syrjitään, sillä Mustialan tuotteita saa myös pulloissa, mutta tuolta muualta päin. Hieno homma. Ainakin Tammela ja Forssa on edustettuina mustalla listalla, eikun siis Mustialan listalla. Viskisieppo muistelee kaiholla Mussel Inn -tapausta muuttomatkan varrelta, johon tuota voisi verrata melkein suoraan.

Erittäin mukava (sininen) Ardbeg-tasting Pikkulinnussa. Annebel tosin kiersi "taidokkaasti" pari kysymystä mutta olkoon, sillä Viskisiepon sydämen sulatti 1975 single cask. Samainen viski tosin jäädytti hinnallaan. Pullon hinta liikkuu noin 800€:n paikkeilla, mutta kun ravintolassa törmää 100-150€/4cl hintaan, niin siinä alkaa jo sulat palaa kuin eräällä joka lensi liian lähelle polttavaa aurinkoa.

Tulikin jo onniteltua Porin Old Buck -viskiä hienosta arvostuksesta maailmalta. Mielenkiintoista ollut seurata keskustelua Old Buckin arvioista suomalaisella foorumilla. Kuten makuasioissa monesti käy, ollaan menty laidasta laitaan. Tämän viskin osalta ehkä voimakkaammin kuin yhdenkään muun osalta koskaan aiemmin? Miksiköhän? Siksikö, että se on suomalainen ja ei tule ns. viskialueelta? Kuka tietää. Mutta ottamatta kantaa "subjektiiviseen makuun", niin hieno asia suomalaiselle viskille. Harmi kun pukin pökkimistä ei taida olla kovin laajasti saatavilla? Vai onko?

Mitäpä muuta? Ah, nimimerkki JaRiMin laittama mielenkiintoinen referaatti foorumilla on laittanut Viskisieponkin miettimään viskin tulevaisuutta. Pitäisikö haudata viskiharrastus jo nyt ja siirtyä vaikkapa grapan puoleen? Siinäpä pähkäiltävää tulevaisuuden osalle samalla, kun herautan kurkkuun meille suomalaisille niin rakasta ruista, tosin nestemäisessä muodossa tuolta ison rapakon takaa...

Nyt kun vielä pitkäripainen toimittaisi sen BenRiachin lähikauppaan. Ettei vaan tullut oltua myöhässä, sillä edellinenkin Suomi-pullo (PE) jäi kokematta.

tiistai 4. marraskuuta 2008

Kunnon pukkaus

Hienoa Old Buck! Onnittelut hienoista arvioista ja tittelistä; European Mainland Whisky of the Year. Vaikka kyseessä yhden ihmisen arvio, on Jim Murray kuitenkin iso nimi ja tätä kautta varmasti Old Buckin maine kasvaa! Ja samalla, toivottavasti, Suomen tilanne viskikartalla kohenee uusiin ulottuvuuksiin!

Onneksi olkoon!

Sir Michael

Michael Fraser Milne was made a Keeper of the Quaich in a ceremony in Scotland.

Suunnitelmia talvilomalle?

Onko lyöty lukkoon jo talviloma? Halu päästä hiukan kauemmas ja lämpimään? Viskit lähellä sydäntä? Lähde DramFest -tapahtumaan Christchurchiin, Uuteen-Seelantiin.

Sähköpostiin tipahti DramFestin ohjelma rakkaalta Whisky Galorelta ChCh:sta. Viskisieppoa alkoi taas vaivata pieni ikävä Galoren äärettömän mukavia ihmisiä, kaupan nojatuolia, viskimaistiaisia, kymmeniä (satoja) samplepulloja pahvilaatikoissa sikin sokin (kyllä, luit oikein), lämmintä ilmastoa...nyyh.

Ohjelmassa olisi mm. Adelphi (Alex Bruce), BenRiach(Billy Walker), Tullibardine(M. Beamich), Douglas Laing's Old Malt Cask (Stewart Laing), Kilchoman (Anthony Will), Ardbeg&Glenmorangie (Bill Lumsten tai Annabelle Meikle), Glenfarclas(Ian MacWilliam) ja Glengoyne a Hidden Treasure (Jonathon Scott).

Lisäksi juhlaillallinen perjantaina (puku suotava!), 25-30 näytteille asettelijaa, cocktail demoja ja ainakin 3 nosing -kilpailua. Tekemistä siis riittäisi pitkälle viikonlopulle.

Kiinnostuitko? Varaa äkkiä, sillä liput ovat yleensä loppuneet jo marraskuussa. Ja kun DramFestin liput on hommattu, sitten lennot äkkiä kasaan ja etsimään motellia tai halpaa apartmenttia (ei, älä mene hotelliin!!!).

Niin, näin siellä. Uudessa-Seelannissa on asukkaita noin 4 miljoonaa. Christchurchin alueella (laskutavasta riippuen) noin 350 000 - 400 000 asukasta. Tuolla populaatiolla voidaan järjestää noinkin iso tapahtuma. Otetaanpa pääkaupunkiseutu täällä Suomessa. Asukkaita reilut miljoona ja lyhyen matkan päässä Tampere, Hämeenlinna, Lahti jne. Ei taida silti riittää kolminkaan kertainen asukasluku (lähistö mukaan lukien) täällä asiakaskunnaksi, että kannattaisi mitään tuollaista järjestää. Ja toisaalta, eipä taida löytyä tahoa joka tuohon edes Suomessa pystyisi.

keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Turhautuminen

Viskisieppo on nyt hiukan turhautunut. Jokunen aika kitisin yleisesti alemmuuskompleksista ja otin kantaa Alkon valikoimaan. En varsinaisesti ole kääntämässä takkiani, sillä mielestäni perusvalikoima on edelleen sellainen, että siitä perusviskin (ja joskus jopa muutaman paremman) löytää ja netin kautta loput. Mutta mutta, sitä ennen hahmottelin "Lupausta paremmasta?" . Onneksi laitoin kysymysmerkin aikoinaan perään (pieni epäilyksen siemen kyti takaraivossa), sillä lupaukseksi jäi syksyn lämmikkeet tuolta osin.

Uusia tuotteita on putkahdellut ja edelleen putkahtelemassa Alkon hyllyyn. Valitettavasti vain kaikki uutuudet (ainakin tämänhetkisten tietojen pohjalta) täydentävät viskivalikoiman perusvalikoimaa, ja harmittavan moni niistä vielä valikoiman "talousosastoa". Mitään uutta varsinaisesti uutuudet ei tarjoa makujen puolella. Toki hinta-laatusuhteen perusteella hyviä, ihan nautittavia viskejä toki, mutta ehkä olisin kaivannut edes yhtä tai kahta "kovemman kaliberin viskiä". Isänpäiväksi ehkä/mahdollisesti/tai sitten ei pujahtava viski onneksi lupailee edes yhden verran mielenkiintoa ja jopa puolittaista harkintaa kukkaron nyörien löysyttämiselle.

Luulisi, että Alkonkin kannattaisi kääntyä hankinnoissa entistä enemmän harrastajien suuntaan. Toki ihan yksittäisiä toiveita ei voi, eikä pidäkään alkaa noudattamaan, mutta ehkä mm. eräs alan suomalainen seura voisi auttaa valikoiman monipuolistamisessa. Saurassa on kuitenkin mukana todella kovan luokan harrastajia ja ainakin Suomen mittakaavassa asiantuntijoita (jopa laajemminkin). Jos kokoa ei voi lisätä, kannattaa keskittyä monipuolisuuteen ja laatuun (ei, ikä ja hinta ei ole aina suoraan verrannollinen laatuun!!!).

lauantai 25. lokakuuta 2008

Pohdintaa

Kun tulee puheeksi viskiharrastukseni, minulta kysytään lähes aina samoja kysymyksiä; Miten viskejä voi muka harrastaa? Mitä eroja niissä muka oikein on? Eikö se ole kallis harrastus? Olet siis humalassa joka kerta? Puhun siis tilanteista, joissa keskustelen henkilön kanssa joka ei harrasta viskejä tai tunne minun harrastustani etukäteen. Esimerkiksi työpaikan tilaisuudet, sukutilaisuudet jne.

Nuo neljä ovat minusta ehkä ne yleisimmät, joihin pääsee vastaamaan aluksi. Alkuvastailun jälkeen päästään pintaa syvemmälle.

Single Malt? Blended? Jenkit siis mitä? Mistä tietää mikä on hyvää? Miksi Single malt? Miksi Jenkki? Miksi tämä tuo ja se...? Miten Singel määritellään? Miten blended? Maissia?

Noiden jälkeen yleensä tipahtavat ne vaarallisimmat kysymykset; No mikä on sun suosikki? No mikä minun kannattaa ostaa seuraavaksi?

Aika yleisluonteisia kysymyksiä, eikö? Kerran yksi tuttavani kysyi, että eikö aina kyllästytä vastata noihin samoihin kysymyksiin? Ei todellakaan! Miksi pitäisi kyllästyttää? Minusta on aina mukava viedä viskituntemusta eteenpäin ja vastaaminen aina uudelleen ja uudelleen samoihin kysymyksiin tarkoittaa aina sitä, että uusi ihminen saa hänelle uutta tietoa viskeistä. Ajatellaan vaikkapa peruskoulun opettajaa, joka vuodesta toiseen (vuosikymmenestä toiseen) opettaa aina samoja asioita uusille oppilaille. Entä jos opettaja kyllästyisi vastaamaan/kertomaan samat asiat? Kuka sitten kertoisi asiat? Ohjataan etsimään itse? Mistä? Samalla rikon vääriä käsityksiä viskin ympäriltä, sillä tasting (maistelutilaisuus) ei todellakaan ole itsessään ryyppytilaisuus!

Ai miten niin vaarallisia kysymyksiä ne viimeiset? Siitä yksinkertaisesta syystä, että minulla ei ole hajuakaan kysyjän mieltymyksistä. Miksi siis alkaisin tuputtaa hänelle omia näkemyksiäni (omia mieltymyksiäni), jotka voisivat olla täydellinen katastrofi. Mieluummin kerron eri vaihtoehdoista ja ehkä tyypillisimmistä edustajista ja sitä kautta suosittelen etsimään oman viskin. Sama koskee tasting-tilaisuuksia. Minusta vetäjän ei tulisi liikaa kertoa maisteltavan viskin ominaisuuksista etukäteen, olivat ne nuotit sitten omia tai kirjoista (pois lukien ehkä jos kyseessä on tislaamon edustaja jonka tehtävä on markkinoida tuotetta). Kaikkein vähiten esittelijän tulee tuoda esille omaa mielipidettä "hyvyydestä" ennen maistamista. Kun antaa vastapuolen, oli hän miten kokenut tai aloittelija tahansa, maistaa rauhassa ja tuoda omia kokemuksia/makuja/tuoksuja esille, oppii itsekin aina uutta. Pidin esim. todella paljon muuttoaikana Whisky Guildin tilaisuuksista juuri tämän takia. Michael ei koskaan tuputtanut omia näkemyksiään, vaan enemmänkin pyyti yleisöltä kommentteja. Tällainen vuorovaikutus oli todella palkitsevaa.

Mikä on suosikki loppujenlopuksi? Itse en voi vastata yhdellä viskillä. Minulla ei ole yhtä viskiä, jonka voisin valita aina. Voin kertoa TOP-5:n johon kuuluu parikymmentä viskiä. Toisella hetkellä en Ardbeggia haluaisi ja toisella hetkellä taas Macallan olisi just eikä melkein se mitä pitääkin. Minulle on turha tulla sanomaan jostain viskistä, että se on huonoa, jos itse siitä pidän. Näin ei pitäisi koskaan sanoa kenellekään. Onko sinun suusi muka toisen suun asiantuntija? Esimerkki omasta kokemuksesta; Mukana pullo Ardbegin 17Y viskiä. Yksi ystävistäni ihastui viskeihin sen kautta, toinen ei sitä ole sen jälkeen ole maistanut eikä varmaan maistaisikaan. Piste.

[edit:27.10 kirjoitusvirheitä]

perjantai 24. lokakuuta 2008

Parveilua

Viskisieppo on lajitovereineen aina välistä parveilevaa lajia, vaikkei varsinaista muuttoaikaa olekaan. Parveilun ansiosta kuulopuheita kuuluu välistä sähköisiäkin sähkötinlinjoja pitkin. Nyt vaakkumista tai sirkuttelua (kukin valitkoon sopivamman äänen kuvaamaan viskisieppoja) kuului oluen merkeissä. Ja mikä parasta, Suomi-oluiden merkeissä. Pari viestiä sitten kävin mielikuvamuuttomatkalla makujeni saattelemana Huvilassa ja siitä innostuneena selvittelin lisää.

Totta todellakin, erääseen Kauppaketjuun on ilmestynyt mm. Huvilan pulloja ihan vakituisemminkin. Valitettavasti muuttokausi Joutsenella ja Kalpealla Alella on vasta käynnissä pääkaupunkiseudulla, mutta toivon mukaan leviää hitaasti ja maukkaasti myös muualle. Tottahan nautiskelijoita löytyy koko Suomesta, ei ainoastaan lumettomalta vyöhykkeeltä. Lisäksi kuulemma mm. Myymälässä Punavuoressa on myös tarjolla pienpanimoiden tuotteita. Suru-uutinen on, että laatikko (20 plo) ei meinaa kiertää edes kuukaudessa kaupasta asiakkaalle. Viskisieppo ei asiaa tiennyt, mutta hoitaa jossain vaiheessa lämmikettä kotiin.

Talvi on siepoille aina lämmittelyn aikaa. Siispä talvioluiden tuloa lauleskelee aina iloisin mielin. Nyt huhu kertoo, että VASPin Talvi olisi tarjolla mahdollisesti viikolla 44 edellä mainituissa osoitteissa. Ja Huvilankin Hyvää Tuomasta sopivasti Joulun alle viikolla 45. Meheviä juoruja, joissa uskon kyllä olevan todella suuri totuuden siemen. Viskisiepon syväkurkku on mallaspuolen asiantuntijalähteitä.

Mutta ei hyvää, jos ei myös liian karvastakin. Sain myös kuulla meidän, ja myös ravintoloiden, valinnoista oluiden suhteen. Edelleen, hyvin usein niin kuluttaja kuin ravintolakin tekee ostopäätöksen prosenttien mukaan. Laatuoluiden kanssa en soisi enää moista näkeväni, ehkä ns. helppoa juotavien kanssa, joiden tarkoitus on ainostaan sammaltaa lauluääntä. Toki ymmärrän ravintolan näkökannan, mielummin otetaan rajalliseen valikoimaan niitä, mitä ei kaupasta löydy ja tämä tietysti ohjaa helposti yli kaupan prosenttien. Ja tästä tietysti ymmärtää kuluttajan tilanteen. Tokihan nyt kun pubiin lähtee, mielummin ottaa sitä mitä kaupasta ei saa. Ongelma on kuitenkin siinä, että kun niitä Suomalaisia (artesaani-)oluita ei saa oikein sitten kummastakaan. Ravintola syyttää kauppaa ja kauppa prosentteja ja kuluttaja kaikkia...vai miten se nyt oli? Onneksi toki poikkeuksia löytyy niin ravintolapuolelta kuin kaupankin puolelta!!

No niin, viskisieppo rauhoittuu nyt edellisen "paatoksen" jäljiltä ajattelemalla Joutsenen lentoa kesäisen järven yllä. Rauhoituksesta huolimatta myös nauttii sitä.

Suuri kiitos kaikille niille, jotka jaksatte tuoda suomalaista olutkultturia myös olohuoneisiimme. Tekemällä laadukkaita, maukkaita ja erilaisia oluita rikastutatte suomalaista makukirjoa. Tuomalla niitä kauppoihin ja myymällä niitä, mahdollistatte kuluttajalle valinnan mahdollisuuden (vaikeuden, ei kai nyt sentään). Nyt on kuluttajana aika vastata alkavaan tarjontaan ja osoittaa, että hyvälle, maukkaaalle, erilaiselle ja laadukkalle kotimaiselle oluelle on kysyntää.

ps. Vaikka tekstissä vilahti vain muutama panimo, niin kiitos myös muille pienpanimoille ja panimoravintoloille. Yhteen ei aina saa kasattua kaikki nimiä.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

Ja ruuan päälle?

Ruokaravintoloiden viskivalikoima saa välistä Viskisiepon ihmettelemään. Miksi tarjolla on aina se yksi (ja sama) mallasviski, mutta konjakkeja on hylly puolillaan? Ja jos erehtyy tarjoilijalta kysymään ruuan jälkeen, että mitäpä mallasviskiä sitä olisi tarjolla niin litania sisältää kaikki blendeistä alkaen.

Uskallan väittää, että yhä useampi asiakas voisi vakavasti harkita sen iän ikuisen konjakin tilalle myös hyvää mallasviskiä ruuan jälkeen (tai ennen). Hyvä mallasviski toimii ruuan jälkeen siinä missä konjakkikin, ja monesti jopa paremmin.

Ruokailun tulisi olla kokonaisvaltainen elämys, jossa alkupalat, pääruoka ja jälkiruoka (kahvi mukaan laskien) tulisi olla yhtenäinen kokonaisuus. Ei tarkoita nyt mitään tähtiluokan ravintolaa, vaan ihan kaikkia hyviä "soppakuppiloita". Mutta kun ei. Alkupaloihin on nähty vaivaa. Pääruoka tehty asiakkaan toiveiden mukaan ja sitten. Plääh. Ota viski "G" tai konjakki.

Ei, en tarkoita että ruokaravintolan tulisi hommata vähintään 40 mallasta hyllyyn tai olla kaupungin paras viskiravintola. Erikoisuuksiakaan ei tarvitsisi alkaa hommaamaan, vaan ihan peruskamaa. Sillä uskallan väittää ihan hatusta tempaisten, että noin kymmenen hyvin valitun mallasviskin avulla ravintola pystyisi tarjoamaan asiakkailleen todella paljon enemmän. Yleensähän konjakkejakin on vähintään kuusi tai enemmän. Jo tuolla valikoimalla (ja jopa vähemmällä) voitaisiin kattaa viskien pääasiallinen makukirjo (no niin, puritanistit kaivaa tässä vaiheessa tuoksuympyrää esille ja heristää sormea) ja tarjota vaihtoehtoa jopa aperitiivi ja jälkiruoka valikoimissa.

Ei määrä vaan laatu ja hyvin valittu kokonaisuus. Sillä pötkii pitkälle. Valitettavasti vain viskikultturi ei taida Suomessa olla vielä niin pitkällä, että viski vaarantaisi konjakin asemaa. Tuskin koskaan, sillä eihän Suomessa edelleenkään juoda muuta kuin suodatinkahvia, ei me opita uusia tapoja. Peräpohjola.

perjantai 10. lokakuuta 2008

Huvilassa käynyttä

Nyt alkaa olla maailmankirjat sekaisin. Suomen kaupoissa lisääntyy suomalaisten panimoiden oluet, eikä aina ole kyseessä vain se-perus-lager. Laitilalta on hyllyssä mm. Kievaria ja nyt huomasin Huvilan pullotteita (mm. pale ale). Alkon puolelta löytyy muutakin Laitilaa ja Ahvenanmaan tuotteita ja Tampereen mallasta ja muitakin (pahoittelut niistä, joiden nimen nyt unohdin).

Onko suomalaisessa olutkulttuurissa tapahtumassa muutos? Elämmekö suurta murroshetkeä? Todella mieltä ylentävää nähdä suomalaisten pienpanimoiden (tai ainakin pienempien panimoiden) tuotteita kauppojen hyllyllä. Nyt meidän kuluttajien on aika vastata haasteeseen ja suosia erilaista suomalaista.

torstai 9. lokakuuta 2008

Rohkeus

Rohkeutta on monenlaista, mutta nyt pysyn viskin ympärillä. Kyseessä ei ole rohkaisuryypyn nappaaminen, toisin maistaminen kuuluu asiaan eli rohkeus lisääntyy, tai sitten ei.

Rohkeus 1: Jokaisella meillä on varmaan oma suosikki tislaamo/viski. Oletko rohkeasti kyseenalaistanut tislaamosi/viskisi viime aikoina? Onko se sittenkään niin hyvä kuin luulet? Pystytkö "luopumaan" mielikuvastasi vai puolustatko vaikka jossain alitajunnassa pieni "viskipiru" väittää toisin? Tai pysytkö suosikkisi takana vaikka muut sitä morkkaisivat. Luotat VAIN ja AINOASTAAN omaan makuusi?

Rohkeus 2: Rohkeasti ostanut ja avoimin mielin maistanut jotain aivan uutta? Uusi maa? Uusi manner? Uusi tyyppi? Blended sittenkin?

Rohkeus 3: Oletko suvaitsevainen? Sallitko muille omat mielipiteet viskeistä? Sallitko muiden ns. "virheet", ns. "virheet" jotka ovat sinun näkökulmastasi "virheitä"?

Eivätkä luo liity ainoastaan viskeihin, mutta myös sinne. Toivoisin yli kaiken, että viskiharrastajien keskuudessa suvaitsevaisuus olisi kaiken perusta. Viski on aine, josta jokainen nauttii ja maistaa eri tavoin. Onko toisen tapa väärin? Valitettavasti "besserwissermäinen" ilmiö aina silloin tällöin nostaa päätään myös viskirintamalla. Näytetään me, että viskit ovat sen ilmiön yläpuolella! Eikös?

Niin no, itse asiassa tämäkin vuodatus voidaan laskea "besserwissermäisyyden" piikkiin, eli se siitä. Juonpa lasillisen lempiviskiäni joka on tietysti kaikkien muidenkin ylistämä "Punainen Etiketti".

sunnuntai 5. lokakuuta 2008

Kitinää

Alkon valikoima mättää. Ruotsissa paljon parempi valikoima. Miksi Alko ei hommaa tuota ja tätä? Miksi maahantuojat ei tuo kunnon versioita ja harvinaisuuksia Suomeen? Missä huutokaupat? Miksi, miksi, miksi? Kyllä meillä Suomessa on tilanne sitten niin kamala, ihan ollaan surkeita. Kateeksi käy kaikkia.

Alemmuuskompleksi? Se tuttu ja turvallinen kitinä toimii myös viskipuolella, mutta minusta nykypäivänä aika turhaan. On olemassa EU ja Internet eli tilaaminen on helppoa, jopa laillista ja halpaa. Onhan se laillista? Näin olen ymmärtänyt, korjatkaa äkkiä jos ei ole. Mutta siis oletan, että on laillista.

Uskooko kukaan, että Alko voisi missään vaiheessa vastata viskipuolella esimerkiksi yli 300-500 viskin valikoimasta? Olisiko se todellakaan kannattavaa Suomessa? No, oletetaanpa että Alko toisi hyllyynsä 300-500 viskiä. Missä ko. kauppa sijaitsisi? Helsinki. Onko muita vaihtoehtoja, joissa on tarpeeksi suuri potentiaalinen asiakaskunta? Kitinä alkaisi taas. Miksi vain Hesassa? No, Alko toki joutuisi lähettelemään viskejä sitten ympäri Suomea, mutta mitä se tekisi hintatasolle? Minun maalaisjärki sanoisi, että ei hyvää.

Mitä väliä sillä on, että Ruotsissa on parempi valikoima? Saksassa on parempi. Mitä väliä, että Saksassa on parempi, mennään Skotlantiin. Aina löytyy parempaa, kalliimpaa, erikoisempaa. Niitä haluavat osaavat tänä päivänä tilata haluamansa luksustuotteet netistä.

Takaisin Alkoon. Tarkoitus ei ole pitää mitään markkinointipuhetta (Viskisieppo ei markkinoi tai suosi mitään toimijaa), mutta ei se valikoima minusta nyt niin kamala ole. Tyylejä löytyy laidasta laitaan, eri mantereet on mukavasti mukana, muutama jopa "ylempää keskitasoa" oleva "luksus" valikoimassa. Itseasiassa väitän, että Alkon valikoima on sellainen, että pääsääntöisesti(!) aina löytää oikean tyylisuunnan viskin. Jos erikoista tai tiettyä etsii, onko se löydyttävä automaattisesti Alkon hyllystä? Onko se saatava just nyt ja heti? Eikö harvinaisemman/tietyn hankinnassa voi noudattaa hitusen hitaampaa aikataulua.

Viskiyhteisö sai hommattua Suomeen Suomi-pullotteen. Hieno homma, kuvastaa harrastajien merkitystä ja osoitti ehkä maahantuojille, että täällä on potentiaalia. Emme ole enää myöskään niin paha takapajula kuin Ruotsi. Niin, toivottavasti tuo alemmuuskompleksi ei ollut ainoa syy viskin hommaamiseksi. Mutta lopulta oliko tuolla Suomi-pullotteella mitään edistystä Suomen viskikulttuurille? Hinta oli aika kova ja ulkona ns. tavan aloittelijan ostoslistalta. Suurin osa pulloista taisi kadota pienen(?) harrastajajoukon kaappeihin. Paransiko pullon ilmestyminen viskikulttuuria Suomessa yleisesti? Kertokaa, jos näin on sillä minulta se on mennyt ohi. Edellisestä epäileväisyydestä huolimatta nostan hattua ko. pullotteen mahdollistajille. Ehkä se hyöty onkin sitten vasta tulevaisuudessa ja maahantuojien herättämisessä ja en vain sitä älyä.

Mutta takaisin parhaaseen viskikauppaan eli osoite oli, http://www.

maanantai 22. syyskuuta 2008

Voihan korkitus...

Pikkuinen aika sitten kirjoittelin noista luonnonkorkeista. Nyt alkaa olla fiilis, että kaikki luonnonkorkit joutaa mäkeen. Vaikka miten aukaisun ääni hyvässä tapauksessa johdattelisi tunnelmaan, pilalla ollut korkki kyllä pilaa fiiliksen totaalisesti. Varsinkin kun aukaisee aiemmin itselle tuntemattoman viskin...

Arvasitkin varmaan, eli taas viallinen korkki. Ei vielä poikki (mutta lähes ontto tapaus), ei pysy tiiviisti kiinni, hajoamispisteessä (niin mies kuin korkki). Kauppaan hitusen liian pitkä matka (Heathrow) lähteä valittamaan. Kannattaako tislaamolle kirjoittaa?

sunnuntai 21. syyskuuta 2008

Möhköfantin lähteillä

Newton, Hawking, A.A. Milne. Vain muutaman nimen mainitakseni niistä suuruuksista, jotka ovat vaikuttaneet nykypäiväämme, ja jotka ovat pyörineet Cambridgen yliopiston alueella.

Valitettavasti älyllinen sivistyneisyys ei ole vaikuttanut ainakaan huiman positiivisesti paikalliseen viskivalikoimaan. Viikon ajan työn ohella katselin paikallisten pubien ja kauppojen valikoimaa, ja viskin osalta tilanne oli kohtalainen pettymys. Pubien valikoima viskeissä oli yllättävän huono (monesti vain yksi singe malt tarjolla), eikä kaupungin paraskaan(?) viskikauppa vakuuttanut. Onko siis todettava, että viski ei kuulu korkeamman tieteen ja taiteen opetuksen läheisyyteen.

Niin, takaisin viskeihin. Kaupungin paras (tietääkseni) viskikauppa Cambridge Wine Merchants sijaitsee King's Collegea vastapäätä King's Parade -kadulla. Valikoimassa noin 200 viskiä. Pääasiassa valikoima on keskittynyt peruspullotuksiin, mutta ehkä jokunen hiukan mukavampikin versio saattaa löytyä. Kauppa ei suostunut lähettämään viskejä postilla Suomeen mutta suostui kyllä pakkaamaan ne ja neuvomaan lähimmän postin. Tällä kertaa ostokset jäivät tekemättä kun (mini)matkalaukku pullisteli jo muutenkin viimeisillään. Ja hyvä näin, Heathrown World of Whiskies -kauppa täyttää kassin paljon tehokkaammin.



Kauppa (vasen kuva) ja kaupan viskivalikoima.

perjantai 29. elokuuta 2008

Lupaus paremmasta?

Pitkästä, pitkästä aikaa selasin läpi A-liikkeen tilausvalikoimaa. Ihan mielenkiinnosta, mitä mallasrintamalle kuuluu hyllyjen taustalla, varastoiden hämärissä. Ei mitään yllättävää, mutta mikä yllätti oikein mukavasti oli henkilökunnan palvelu. Harmi kun en muista ko. henkilön nimeä, mutta kehuttava on Niittykummun henkilökuntaa.

Niin, lopettelin kansion selailua ja myyjä kysyi, etsinkö jotain tiettyä. Sanoin vain yleisesti katsastaneeni maltaiden tarjontaa. Myyjä neuvoi odottamaan, varsinkin jos nyt ei mikään iskenyt kunnolla silmään. On kuulemma tulossa syksyn kylmiin ja joulun kaamokseen kymmenkunta uutta tuotetta valikoimaan.

Tieto ilahdutti mieltäni, nyt sitten odotellaan mitä tuleman pitää. Mutta 10 pistettä ja papukaijamerkki myös ko. myyjälle palvelusta ja ostokiellosta. Yleensä myyjä myy (joskus jopa pakolla), mutta nyt neuvoi odottamaan parempaa huomista. Hienoa palvelua, nyt vain kuola valuu ja toivotaan, että tieto on lopulta makunystyröitä hemmotteleva.

Oluita a'la NZ

Muutama epäilevä Tuomas on ihmetellyt, kun olen sanonut maistelleeni noin 140 (alla olevassa listassa tarkasti ottaen 136 jos laskin oikein) uusiseelantilaista olutta matkani aikana sekä muutama on pyytänyt listaa niistä. Kirjallisuudesta löytää lopulta aika vähän oluita sieltä päin, mutta onneksi tulin pitäneeni listaa (mukaan lukien omat makuarviot) oluista, joten tässä lista (siellä on muutama "virhe", mutta koittakaa kestää) . Olkaa hyvä! Alussa panimo ja jos maistettu useampi, suluissa oluiden nimet.

Aotearoa Breweries [MATA Artesian, MATA manuka]

Brew Moon[Amberley Pale Ale, Broomfield Ale, Dark Side Stout, Hophead IPA]

Canterbury Drought Wards beer

Croucher[Czech Pilsner, Hef, Pale ale]

Duncan´s Founders Organic Brewery[Fair Maiden ale, Generation Ale, Long Black, Readhead, Tall Blonde]

Good Bastards Brewery [Draught, Lager]

Green Fern Brewery Green fern

Green Man [Celt Ale,Dark Mild,Keller Lager, Lager, Premium Pils, Strong Ale (whisky barrel aged),Wheat beer]

Harrington´s [Belgium Tempest, Big John Special Reserve, Classy red, Finest Lager, Monsoon, Ngahere Gold, Pilsner,Razor back, Stout,Summer Ale,Wheat beer, Wobbly Boot]

Independent Breweries (NZ) LTD Ranfury Draugh

Invercargil Brewery[Alpine honey beer, Biman Golden Lager, Pitch Black, Stanley Green, Wasp]

K.E.A Brewing New Munster Pale ale

Limburg [Czechmate Pilsner, Hopsmacker]

Mac´s brewery[Black Beer, Gold all malt lager, Great White, Hop Rocker, Sassy Red, Sun Dance]

Matson's Brewery[Black, Pilsner, Silver Fern, XL Draught]

Moa Brewing Company[Five Hop Winter Ale, Harvest, Methode Moa, Moa Blanc, Moa Noir]

Monteith's [Celtic Red, Dobbelbock Winter ale, Golden Lager, Hearty Black, Original Ale, Pilsner, Radler, Summer Ale]

Pink Elephant[Imperiuos Rushin Stowt, Mammoth Strong Ale, Trumpet]

Renaissance Brewing Company[Discovery, Elemental, Perfection, Stonecutter]

Speight [Gold medal ale, Distinction, Old Dark, Pale ale]

Stainlager Lager

The Dux Brewing Co.[Ginger Tom, Bitter, Lager, Pale ale, Amber lager]

The Emerson Brewing [1812 India Pale Ale, APA American pale ale,JP, London porter, Maris Gold, Oatmeal stout, Old 95, Pilsner, Taieri George, WeissBier]

The Mussel Inn[Captain Cooker, Dark horse, Golden Goose,White Heron]

The Twisted Hop[Challenger, Golding, Honey Dew, Poplar Brown, Twisted angle]

Three boys brewery[Golden Ale, IPA, Pils, Porter, Wheat]

Townshead Brewery[Cathcarts NTA, Dinner Ale, Number 9, Three Piece Wheat, Weston's Best]

TUI East India pale ale

Waipa Brewing Co [Bitter, Kiwihead, Welsh Ale]

Waituna Brewing Co Taakawa

Wanaka Beerworks [Brewski, Cardona Gold, Tall Black]

White Cliffs Brewing [Mike's Mild, Mountain Lager]

Wigram Brewing[Bavarian Pilsner, Bristol Best Bitter, Dakota Dark, Harward Honey Ale, Munchener Dunkel, Spruce Beer, Vienna Lager]

keskiviikko 27. elokuuta 2008

Rahastuksen makua

Vaikka kuinka koitan katsoa sumuisten Islay-lasien läpi, en voi välttyä (ex?) lempotislaamoni toiminnan ihmettelyltä. Ja samaa toimintaa on kyllä huomattavissa monella muullakin tislaamolla.

Mielestäni ei tarvitse katsoa kovinkaan kauas taaksepäin, kun huomaa viskivalikoimassa mielenkiintoisen eron nykypäivään. Ennen, ihan lähitulevaisuudessa, useimmat tislaamot luottivat omiin kivijalkoihinsa ja "erilaisuuksien" teko oli Indy-puolen asia. Uusia versioita tuotiin markkinoille maltillisesti ja "hyvällä maulla". Mutta miten on tänään?

Mielestäni Indy-puolen merkitys on pienentynyt johtuen tislaamojen siirtymisestä tavallaan Indy-pullotteiden markkinoille. Tislaamoilta tippuu koko ajan mitä mielikuvituksellisimpia viskejä ja joka vuoden "uusia pullotuksia" jne. Katsotaanpa vaikkapa BenRiach- ja Ardbeg-tislaamoja.

Itse olen tippunut kartalta ihan onnellisesti BenRiachin valikoiman suhteen. On pedroa, sauternea, peatet, non peatet jne. Ardbeg julkaisi uuden omistajan myötä Young-sarjaansa (tästä narisinkin jo aiemmin joskus kauan sitten). Tuntuu kuin tislaamot olisivat menettäneet oman linjansa, ja alkavat nyt palvella asiakkaitaan myös alueella, jonka Indy-pullottajat ennen noin suunnilleen hoitivat.

Minusta tuossa haisee enemmän rahastuksen maku ja rahojen riistäminen ihmisiltä tislaamon nimellä. Varsinkin Ardbegin young-sarja ei minusta ole tehnyt tislaamolle mitään hyvää. Vai oliko pakko tuoda sarja ulos, että ihmiset huomaavat uuden omistajan tulleen kaupunkiin, eikun siis tislaamoon.

Kaikki tislaamot eivät onneksi ole lähteneet tähän kilpavarusteluun mukaan ja moni tislaamo edelleen tuo maltillisesti ulos uusia versioita. En tietenkään siis kiellä tislaamoja kokeilemasta ja tuomasta uusia versioita, mutta ehkä vähemmän aggressiivinen tyyli voisi käydä paremmin myös kuluttajille. Liialla häsläämisellä voi lopulta olla negatiivinen vaikutus tislaamolle, jos omat kivijalat ja vahvuudet unohdetaan. Vai onko suuri valikoima vain rikkautta? Miten on? Minulle se on enemmän rahastusta.

p.s Jos joku sai kuvan, että mielestäni Indy-pullotteet häviävät tms. niin se ei ole tarkoitukseni. Indy-pulloitteet rikastuttavat edelleen viskikarttaa, ja pitävät jo monen kuolleen tislaamon nimeä loistavasti elossa.

maanantai 4. elokuuta 2008

Korkki ilman korkkia on kierrekorkki...

Perinteitä tulee kunnioittaa, sitä en kiellä. Mutta entä jos perinteisen tavan tilalle on keksitty uusi tapa, joka ei ole ainakaan huonompi, tai ei muuta lopputulosta? Tarkemmin sanoen, varmemmin pitää lopputuotteen parempana kuin entinen, perinteinen menetelmä.

Mitä kuvassa on? Jälleen kerran rikkinäinen korkin korkki. Korkki (siis materiaali, mistä korkki tehty) on mennyt rikki, eli koko korkki (esine siis, eli korkki), on rikki. Ja irronnut korkin pala kelluu pullossa viskin mukana yhdessä lukemattoman määrän kanssa korkin paloja (siis 'materiaali'-korkin, tai miksei siis 'esine'-korkin paloja...).

Mallasviskeissä on perinteisesti käytetty luonnonkorkista tehtyä korkkia (häiritseekö ketään muuta tämä korkittelu?), joka on valitettavasti epäluotettava menetelmä. Olisiko siis viskiteollisuuden aika ottaa mallia uuden maailman viinitiloilta? Siellähän on lähdetty rohkeasti käyttämään metallisia kierrekorkkeja, joiden tiiviys on (lähes poikkeuksetta) erinomainen ja virheellisiä kappaleita tulee todella harvoin vastaan. Tai jos on pakko pysyä "perinteisessä" korkkimallissa, olisiko korkin korkki sitten parempi olla synteettistä. Onko luonnonkorkin statusasema niin vahva kuluttajien mielessä, että viskin laatu tippuu jos siinä on kierrekorkki? Olisiko meillä kuluttajilla itse asiassa nyt tehtävä vaatia parempia korkkeja, että voimme luottaa aina ostamaamme tuotteeseen?

Itse uskon hyväksyväni kierrekorkin mallasviskissä tulevaisuudessa, tai vaikka heti. Johan se säilyttää avatun pullon sisällönkin paremmin, kuin hapertunut korkki korkissa...

torstai 26. kesäkuuta 2008

Keräily

Useamman kerran olen itsekseni pähkäillyt viskin keräilyn mielekkyyttä, ja samasta asiasta oli myös lukijan kirje Whisky Magazinessa.

Miksi kerätä viskiä? Jos takana on puhtaasti taloudellinen ajatus, on varmaan tehokkaampiakin tapoja voittaa/hävitä rahansa. Mutta viskin ystävänä kyseenalaistan viskin keräilyn. Mitä iloa on kerätä viskejä kaappiin, jos ei niitä koskaan avata ?

Viski on tehty nautittavaksi sisäisesti tuoksujen ja makujen kautta. Mutta viskin rahallinen arvo (keräilymielessä) on olematon samalla hetkellä, kun pullo avataan. Jos pulloa ei koskaan avata , on koko rahallinen arvo tällöin siis viskin "odotetussa/oletetussa" maussa, tuoksussa, laadussa jne. Arvo ei tällöin mielestäni perustu välttämättä mihinkään todelliseen tekijään, miksi viski olisi "parempaa kuin toinen", ja näin ollen hinta on vain pullon ulkoasussa/ harvinaisuudessa/ oletusarvossa.

Kerran joku sanoi minulle, että kerätäänhän taidettakin. Totta, mutta taidetta (yleensä) nautitaan katsomalla. Esimerkiksi maalaus tuottaa katselijalle uusia elämyksiä ja nautintoa kun hän tutkii maalarin tekemiä siveltimen vetoja, asetelmaa, tunnelmaa jne. Tuottaako pullon ihailu kerääjälle saman nautinnon? Jos näin, silloin itse pullo/etiketti on keräilyn kohde ja sisältö on merkityksetön (jos pulloa ei siis koskaan ole tarkoitus avata). Eikö tällöin menetetä itse viskin arvostus? Viski on tehty nautittavaksi; haisteltavaksi ja maisteltavaksi. Tislaamomestari (ja muu tislaamon väki) on laittanut tuotteeseen omaan osaamisensa ja tehnyt parhaansa, että viski tuottaisi nautinnon maistajalleen. Jos viski tehtäisiin vain "keräiltäväksi" harvinaisuuden takia, turha olisi tehdä jatkuvaa laadun tarkkailua.

Toki pullon ihailulla ja ulkoasulla on merkitystä. Pullon visuaalinen ulkoasu johdattaa viskin maisteluun. Joskus hyvässä, joskus pahassa, mutta varmaan on yksi tekijä viskin kokonaisvaltaisessa nautinnossa.

Joskus kun eteen kävelee viski, joka on jo hiukan harvinaisempi, niin sen saattaa ostaa kotiin odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Mutta jos sitä alkaa säilyttämään liian kauan, voi kohta olla tilanne, että sitä ei enää voi avata. Se on rahallisesti liian kallis. Tällöin nautittavaksi ostettu viski onkin menettänyt sen alkuperäisen tarkoituksen, ja siitä on tullun kylmä kapitalismin tuote.

Itselläni kaapin takanurkassa odottaa pullo, jonka hinta todennäköisesti (oletan näin, varmahan ei voi koskaan olla) nousee koko ajan. Toisin sanoen, odottamalla saisin siihen sijoittamani rahat takaisin korkojen kera. Mutta miksi tekisin niin? Olen ostanut sen viskin nautittavaksi. Olen jo ostohetkellä "menettänyt rahani", enkä todellakaan aio laskea, että avaaminen on lopulta se hetki, jolloin köyhdyn. Kun sen pullon avaan, näen itse asiassa rikastuvani. Saan maistaa viskiä, jota en ole ennen maistanut ja jolla on myös tärkeä osa menneisyyttäni. Onko se hyvää vai ei, sen haistaa ja maistaa sitten kun sen avaan. Vasta silloin se on täyttänyt tehtävänsä viskinä!

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Alkoholivalistus

Vaikka tässä blogissa puhutaan pääasiassa viskistä ja oluesta, tulee muistaa että ne ovat alkoholijuomia. Tarkoitukseni ei ole yllyttää ketään juomaan humalahakuisesti.

Viskisiepon muuttoaikana tulin tutustuneeksi myös erilaiseen alkoholivalistukseen kuin Suomessa olin tottunut. Mielestäni Uuden-Seelannin mallista tulisi ottaa mallia Suomessakin.

Ensinnäkin valistus ei ole vain on/off tyylistä, eli joko juot sikakännit tai et juo ollenkaan. Siellä valistus osuu mielestäni asian ytimeen:"It's not the drinking. It's how we're drinking", eli ei juominen, vaan se miten juomme (vapaa suomennos). Ei siis moralisoida juomista, jota kuitenkin tapahtuu, vaan todetaan että väärä juominen on pahasta. Tässä linkki siellä pyörineeseen mainokseen (varoitan).

Sama koskee täysin idioottimaista känniajamista! Syy-seuraus on tuotu mainokseen ja tässä siitä yksi esimerkki.

En tiedä, toimisiko edellä olleet esimerkit Suomessa, vai ovatko nuo liian raadollisia tai todenmukaisia? Itselläni tekee oikeasti pahaa katsoa varsinkin ekaa edellä olevista mainoksista.

Tasapaksua aakkostelua

Arki on pamahtanut kasvoille. Ihmisellä on miellyttävä tapa unohtaa helposti huonot asia, ja elää onnellisen tietämättömänä tyhjäpäänä. Minä unohdin, kuinka tasalaatuista litkua suomalainen perus-lager olikaan, ja nyt kaipaan NZ:n oluita kun "kuin hullu huudan rakkauteni perään".

Ihan totta! Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (vältän nimiä, niin ei tule likaa tuotesijoittelua) oluet voisivat tulla samalta panimolta. Ja kun vertailen eri panimoiden tummia, eipä erot kovin isoja ole. Ilolla totesin muutaman suomalaisen pienpanimon saaneen oluita A-kaupan valikoimaan. Onnesta ymmyrkäisenä ostamaan ja nauttimaan. Mutta ei. Hyviä tai ainakin kelvollisia, sitä en kiellä. Lähes samanlaisia, kyllä. Ei lopulta suuria eroja. Missä ovat erilaiset, rohkeat oluet? Pale ale? IPA? Bitter? Wheat? Pienpanimoiden omissa pubeissa? Hyvä että edes siellä, mutta ne tulisi saada kauppaan. Miten muuten suomalainen olutkultturi etenee, kun asiakkaalla on kaupan hyllyn edessä vaihtoehtona lager O ja lager K ja lager L?

Oluiden raaka-aineet alkoivat nyt myös kiinnostamaan. Suomalainen ohra taitaa olla suurimmalla osalla, mutta miten humala? Tuotetaanko Suomessa humalaa oluen panemista varten? Jos ei, olisiko siinä saumaa erottua muista?

Kiitos niille (pien)panimolle Suomessa, jotka edes yrittävät. Onneksi kuluttajalla on mahdollisuus valita edes pienestä joukosta, mutta valitettavan hankalaa on sen valikoiman löytäminen kotiin asti.

ps. En ole olutharrastaja. Olen oluen ystävä ja kuluttaja.

Lopetus

Onpa näköjään vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksesta. Myönnettävä toki on, että viskirintamalla on ollut äärimmäisen hiljaista. Ainoastaan on kaapin sisältöä tullut täydennettyä hiljalleen.

Kaapin sisältöä katsoessani huomasin, että joukkoon ei ole ilmestynyt ainoataan viskiä, joka olisi jokin lopetus. Kaikki ovat saavuttaneet täyteläisen ikänsä bourbon tai sherry -tynnyreissä. Tuo suuntaus on kyllä ollut itselläni havaittavissa jo pidempään. Jo jonkin aikaa olen tietoisen tietämättä karttanut lopetuksia, ja en ole ollut juurikaan ihastunut eri lopetusversioista, joita toki on kuitenkin tullut maisteltua.

Miksi nyt tehdään niin paljon eri lopetuksia? Ensin vaivalla kypsytetään hienossa bourbon-tynnyrissä useita vuosia ja sitten lopuksi laitetaan puoleksi vuodeksi sherryyn, porttiin tai mihin nyt keksitäänkin. Miksi? Mitä sillä tavoitellaan?

Markkinointi ja massamyynti, väitän minä. Pyöristetään viski lopussa vastaamaan suuremman kuluttajakunnan tottumuksia, kun samalla voidaan miellyttää bourbon- ja sherrykypsytyksen suosijoita ja välistä laittaa savu ja turve mukaan niin meillähän on viski, joka käy missä ja milloin vain minkä kanssa tahansa.

No, ihan noin yksiselitteinen asia ei varman ole, mutta uskoisin että takana on suuremman yleisön miellyttäminen silti. Viskiteollisuus on kuitenkin teollisuutta ja liiketoiminnan tarkoitus on olla voitollista. Mites tuo muuten eroaa kylmäsuodatuksen ideasta? Sama tarkoitus takana, mutta kylmäsuodatus on nyt markkinoitu "pahaksi", kun taas nämä lopetukset "hyviksi", erikoisiksi versioiksi. Eikö molemmissa tavoissa ole sama taka-ajatus? Viskin tekemisestä helpommin myytäväksi.

Voisin siis provosoivasti väittää, että lopetus pilaa viskin. Se ei ole se viski puhtaimmillaan, miksi se tislattiin ja (ehkä) alunperin suunniteltiin.

lauantai 3. toukokuuta 2008

Nyyh - osa 2

Vaivutaan vielä hetkeksi nyyhkimään, mutta tämän jälkeen surkuttelut ja nyyhkimiset loppukoon ja aletaan keskittyä taas enemmän asiaan. Toki vielä jossain vaiheessa kirjoitan haastattelun puhtaaksi ja varmasti palaan menneeseen.

Matka takana (32h ovelta ovelle) ja aikaerostakin ollaan toivuttu, ainakin melkein, sillä viimeinen ilmainen tuliainen (flunssa) vielä vaivaa. Ekat kulttuurishokit on koettu, mutta ilahduttukin olen huomattuani muutoksia poissaoloni aikana. Nyt Viskisieppo lipsahtelee välistä jalojen juomien ulkopuolelle (pahoittelut), sillä välistä pitää syödäkin, ja mikä hyvän janon käynnistäisi paremmin kuin hyvä ruoka.

Kulttuurishokki 1: Vihannes- ja hedelmätiski. Homeisia, kuivuneita ja nahistuneita tuotteita. Hinnat hipoo pilviä. Pakko ostaa paljon, vaikka tarve olisi vain yhdelle selleritikulle...

Kulttuurishokki 2: Ainiin, kassalla piti pakata tuotteet itse pussiin ja vihannekset piti itse punnita siellä jossain...anteeksi, anteeksi...

Kulttuurishokki 3: Lähi-Alkon viskivalikoima. No, myönnettävä on, että totuin ehkä vähän liian hyvälle, mutta kun kerran on hemmottelun makuun päässyt niin pilalle pilattu kakarahan sitä on.

Kulttuurishokki 4: Palvelualttius. Anteeksi kun olen olemassa, mutta kun olisi pakko ostaa jotain...[Edit 08.05.2007] Miksi ihmeessä ihmisen pitää olla asiakaspalvelutehtävissä, jos asiakkaan palveleminen tuntuu olevan maailman ikävin tehtävä? Loistava päivä meni pilalle, kun piti yrittää hoitaa puhelimitse virastoasioita ihmisen kanssa, jota homma ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tai ollut tippaakaan halua auttaa. Ystävällisyyskään ei auttanut. Saisinpa NZ:n ystävällisyyden ja palvelutaidon tänne ja pian!!!

Mutta lopetetaan valittaminen ja otetaan ilonaiheitakin...

Ilonaiheita 1: Lähi-Alko. Viskivalikoima. Totta! Se on parantunut huomattavasti siitä, mitä se oli ennen muuttokautta. Ja ei se viskin hinta niin kamalan korkea ollutkaan. Olutvalikoima. Ei paha, ja paljon uusia mukavia tuttavuuksia. Tosin Uuden-Seelannin oluet puuttuivat, missäs ne nyt olikaan...

No mutta hei, otsikko oli "Nyyh", joten eipäs iloita liikaa. Kunhan tässä taas pääsee normaaliin rytmiin niin pitää yrittää palata viskien pariin. Tuliaisetkin odottavat vielä aukaisuaan kaapissa.

torstai 24. huhtikuuta 2008

Nyyh - osa 1

Viskisiepon muuttoaika on lopuillaan, joten tehdaanpa pieni yhteenveto (valitan skandinaavisten kirjainten puuttumista). Varmaan kirjoittelen lisaa loppumausta, silla luulen taman matkan loppumaun olevan aika pitka ja nautinnollinen.

Whisky Galore


Michael, Andy ja Siona
(image copyright: Whisky Galore)
(Thank you Michael for the permission to use the image)

Valikoima ei takuulla ole maailman suurin (hyllyssa noin 450-500 mallasta), mutta palvelu ja ilmapiiri kaupassa on kylla aivan loistava. Michael, Andy ja Siona suhtautuvat intohimoisesti viskeihin ja auttavat jokaista asiakastaan todella lampimasti ja henkilokohtaisesti. Viime aikoina olen kyseenalaistanut omaa harrastustani, mutta heilta sain niin suuren piristysruiskeen, etta viskiharrastukseni taitaa taas herata enemman henkiin. Kaupassa tarjotaan maistiaisia, jolloin valinnan teko helpottuu huomattavasti. He myos karsivallisesti jaksavat etsia sinulle tilanteeseen sopivan viskin. Minulla tulee todella ikava heita, ja pala oli kylla kurkussa kun kavin heidat hyvastelemassa. Suosittelen Galorea jokaiselle lampimasti, ja jos joku blogin lukija tuonne sattuu eksymaan, kertokaa minulta terveiset. Michaelin kanssa ehdin tehda suunnittelemani "haastattelun", ja palaan siihen myohemmin.

I do not know how to thank Whisky Galore enough. I am speechless. Thank you all. I hope we will meet again.

Uuden-Seelannin viskit

Olen ollut Lammerlawn ystava useamman vuoden ajan, mutta valitettavasti tuo merkki on poistunut markkinoilta. Milford on periaatteessa samaa, silla Willowbank-tislaamon suljettua loput viskit myytiin paikalliselle yritykselle ja nimi muuttui (samalla kypsytyspaikka vaihtui). Valitettavasti Milford ei ylla Lammerlawn tasolle, mutta kaikin puolin nautittava viski. Mita tulee (talla hetkella) maan ainoaan viskitislaamoon ja heidan tuotteisiin, lue edellinen kirjoitus.

Miedompi mallas

Olutkulttuuri yllatti minut todella positiivisesti. Maassa toimii todella paljon pien- ja ravintolapanimoita, joiden oluet ovat mita nautinnollisimpia kokonaisuuksia (toki poikkeuksiakin on). Moni panimo on aloittanut toimintansa vasta 1990-luvulla, joten kultturi niiden osalta on viela nuorta. Toivoisin nakevani Suomessa samanlaisen kehityksen, jolloin myos Suomen olutkultturi rikastuisi aivan uudella tavalla. Itse pidin summittaista kirjanpitoa maistamistani oluista ja listalle tuli yli 100 olutta. Osaa tuli maistettua vain pieni lasillinen, mutta muutamaan syntyi todellinen rakkaussuhde. Valitettavasti oluiden kanssa kaukosuhde ei toimi, joten joudun heittamaan myos niille hyvastit. Ruokakaupoissa oluita on myos paljon tarjolla. Lahikaupassamme oluita oli ympari maailmaa ja arvioilta sanoisin valikoimassa olleen ainakin parisataa olutta.

Hitunen siidereista. Yllattavan pieni valikoima ja suurin osa ei toiminut minulla ollenkaan. Muutama siideri loytyi, joista pidin edes hitusen (Redwood Cellars).

Niin, nyt on aika lennella takaisin kotiin kun kevat alkaa koittaa (syksy taalla). Viskisieppo on todella paljon nauttinut ajastaan taalla, ja nyt hiukan tuleva kulttuurishokki pelottaa, kun kavelen Prismaan ruokaostoksille. Missas ne lambicit ja alet taas olikaan....? Viskikauppakaan ei ole enaa 5min kavelymatkan paassa ja ilmaiset maistiaiset taitavat loppua ainakin nyt toistaiseksi.

tiistai 22. huhtikuuta 2008

Nyt närästää

No johan nyt jotakin. Viskisieppo näkee nyt punaista ja lentää miten sattuu. Aiemmin kerroin Timarussa sijaitsevasta Southern Distilliers -viskitislaamosta. Blogiinkin oikein laitoin kuvat varastosta, jossa viskit kypsytetään. Kuvassa näkyy mukava rivi tammitynnyreitä. Tänään sain kuulla, että tislaamolla minulle valehdeltiin päin naamaa, ja olivat jopa yrittäneet samaa Alex Brucelle (Adelphi). Viskit kypsytetään muovitynnyreissä (kuvassa olevat tammitynnyrit tyhjiä!!!), ja mukaan heitetään tammilastuja tuomaan tammitynnyrin vaikutuksen. Nyt tekisi mieleni käyttää muutamaa suomalaista voimasanaa tähän väliin. Vielä en ole kirjoittanut tislaamolle palautetta vierailustani, mutta takuulla kirjoitan. Ja sanon kyllä suoraan kommentit myös viskeistä. Ainiin, ei noita voi edes enää kutsua viskeiksi. Ihan verrattavissa 88-juomaan. Uskomatonta toimintaa, ei takulla ole tuolla toiminnalla pitkää tulevaisuutta.

maanantai 14. huhtikuuta 2008

Jäähyväisristeily

Perjantaina oli valitettavasti viimeinen tasting täällä Whisky Galoren/Guildin kanssa. Aiheena oli tällä kertaa Cruising the Coastline eli kaikki viskit tilaisuudessa oli rannikoilla sijaitsevilta tislaamoilta.

Tupa oli taas täynnä, sillä osallistujia oli yli 60 henkilöä. Tilaisuuden veti tuttuun tapaan Michael ja välistä oli kyllä naurussa pitelemistä. Michael on mitä loistavin puhuja ja parin viskin jälkeen myös vitsit lentelivät ilmassa. Toki keskityimme pääasiassa viskien maisteluun, mutta samalla Michael kertoi viskeistä yleisesti, sillä paikalla oli myös paljon ensikertalaisia.

Tarjolla oli tällä kertaa Oban 14 Y, Pulteney DTC 18 Y, Lochside 1991-2006 (G&M), Clynelish Adelphi 10 Y, Dalmore OMC 15 Y ja Longrow 14 Y. Todella mukava ja monipuolinen kattaus. Itselleni Obanin maistaminen pitkän tauon jälkeen oli mukavaa, sillä Oban taitaa olla ensimmäinen viski, josta aloitin muistiinpanojeni pitämisen. Paljon on viski muuttunut aikojen saatossa (toki versiokin oli eri), sillä suolaisuus ja savuisuus, joka oli makumuistissa, oli olematonta. Itse (muistelen) pitäneeni aikaisemmasta Obanista enemmän.

Ilta meni taas ihan liian nopeasti ja pian olikin aika kiittää seuraa ja heittää hyvästit. Toki kaupassa käyn vielä kylässä. Kotimatka menikin rivakasti kävellen ja varoen. Pimeällä liikkuminen perjantaina viskipullon kanssa on aina hiukan hermostuttavaa. Ai minkä viskipullon? Michael mokoma päätti lahjoittaa tuliaisiksi Milfordin 19Y Limited Edition -pullon (kuvassa lasien takana). Olin kyllä niin otettu tuosta, että onneksi oli lasillinen viskiä, johon saattoi turvautua liikutuksen hetkellä. En tiedä, onko Michael hyvä arvaaja vai muistiko todella aikaisemman keskustelun. Olin nimittäin aiemmin harmitellut, että tuo Milford taitaa nyt jäädä minulta maistamatta (toki kaupassa ylläpidettävä ostoslista saattoi antaa vihjettä tuohon suuntaan...).

Jos tännepäin tulee työmatkaa, pitää se tähdätä ensi vuoden Dram Fest -tilaisuuden ajankohtaan ja kerätä joukkue maistamaan ja arvaamaan (eikun tietämään) viskit.

Kiitos Whisky Guild!

Thank you Whisky Guild! I spent great moments with all of you!

lauantai 5. huhtikuuta 2008

R.I.P Beer Emporium

Täällä talous on menossa hiukan huonompaan suuntaan ja valitettavasti olut on yksi uhreista. Rakas olutkauppani Beer Emporium (kts. aiempi juttu) joutuu sulkemaan ovensa. Myynti on tippunut tänä vuonna lähes 50%, korkotaso noussut huimaksi eikä vuokran maksu nykyisellä myynnillä ole enää mahdollista. Kauppa sulkee ovensa 27.4 ja nyt on menossa ale. Kaikki oluet, kirjat ja lasit -15%.

Käväisin ostelemassa tuliaisiksi parin paikallisen panimon tuopit ja juttelin kaupan omistajan kanssa lisää. Toivottelin myös hyvää jatkoa, kiitin kaikesta ja heitin hyvästit. Samalla selvisi, että myös moni pien-/mikropanimo on sulkemassa, tai sulkenut, ovensa. Taloudellinen tilanne ei mahdollista pienpanimon toimintaa ilman kunnon myyntiä. Tämä, jos mikä, on minusta surullista. Ensimmäisiä uhreja ovat juuri pienet toimijat, jotka rikastuttavat kulttuuria ja tuovat ihmisille tarjolle muutakin kuin massatuotteita.

Samaan aikaan viereinen ruokakauppa on kasvattanut olutvalikoimaansa. Tarjolla on suuri määrä eurooppalaisia oluita, sekä jonkin verran paikallisia erikoisuuksia (massatuotteiden lisäksi). Hieno asia, mutta samaan aikaan ruokakauppa ei huolehdi oluiden oikeasta säilytyksestä. Moni ns. tuoreolut ja pastöroimaton versio seisoo lämpimällä lattialla. Hyllystä löytyy oluita, joiden parasta ennen päivämäärä on mennyt ohi. Miten tuo palvelee pidemmällä aikavälillä asiakasta tai panimoa? Ei mitenkään! Asiakas ostaa "pilaantuneen" oluen, maistaa ja toteaa sen huonoksi. Eikä maista sitä tietenkään enää koskaan ja valittaa oluesta myös ystävilleen. Ja syy ei ole panimon tai oluen, vaan "ison kaupan". Samaan aikaan pieni kauppa menee "konkkaan", jossa olut olisi säilytetty asianmukaisesti ja palvelu olisi ollut asiantuntevaa ja henkilökohtaista. Nurinkurista, mutta valitettavan totta.

Haikein mielin ja raskain sydämin nostan lasillisen kaupan kunniaksi ja muistoksi. Lasissa on omistajan paikallinen lempiolut, Resaissance Scotch Ale. Seuraavaksi kuolevan pienpanimon muistoksi aion nauttia New Munsterin Pale Alen.

Kiitos Beer Emporium!

Thank you Beer Emporium! R.I.P.

lauantai 22. maaliskuuta 2008

Viimeinen kiusaus

Nyyh, lähtö lähenee, joten oli pakko laittaa talousrahat taas tastingiin. Huhtikuun puolessa välissä on aiheena Cruising the Coastline, eli tarjolla olevat viskit ovat rannikko-tuulien kovettamia. Se jäänee samalla viimeiseksi tilaisuudeksi paikallisen seuran kanssa. Muutenkin ollut hitusen hiljaisempaa, mitä nyt tietysti kaupassa ollut ilmaisia maistiaisia ja jotain herkkuja on tullut käytyä ostelemassa ja Adelphi veti tilaisuuden täällä.

Tässä väkisin alkaa ajatukset kulkeutua kotia kohti ja samalla kulttuurishokkiin, joka on edessä. Lähikauppa on ollut todella lämmin, maistiaisia tarjoava viskikeidas ja henkilökunta ollut todella, todella ystävällistä ja asiantuntevaa ja mukavaa. Seuran tilaisuuksissa on aina tuntenut olevansa mukana, ei vain vierailijana, vaan lähes täytenä jäsenenä. Kaupan suhteen voi olla pieni shokki edessä, kun Alko ei taida vielä tarjota maistiaisia (vai?). Kotoisaan seuraan toki palaan mielelläni, sillä mukava taas päästä väittelemään suomen kielellä viskin aromeista ja koti on aina koti.

Kaadanpa lasiini nyt G&M:n Mortlachia (15Y) ja pujahdan muisteluiden tielle. Pitänee vielä tsempata tuo tasting, haastattelu Michaelin kanssa ja naputella yhteenveto viskikulttuurista täällä.

perjantai 29. helmikuuta 2008

Tätä lisää...

Ei, otsikko ei tarkoita, että viskisieppo olisi saanut pyynnön kirjoittaa enemmän näitä "juttuja". Ei, ei löytynyt maailmankaikkeuden parasta viskiä tai olutta, vaikka tällä kertaa lipsutaan taas miedomman (tislaamattoman) maltaan puolelle. Nyt puhun kulttuurista, rohkeudesta ja yksilöllisyydestä, joita kaivataan lisää Suomeen, tai erityisesti suomalaiseen olutkulttuuriin.

Sieppo vietteli lomaa ja lomallahan reissataan. Nyt suunnistelin tuonne eteläsaaren pohjoisosiin. Olut ei ollut asialistan ykkönen (näin perheellisenä ja ainoana autoilijana), mutta tilaisuuden tullen aina tutustuttiin myös paikallisiin nähtävyyksiin, tai siis panimoihin.

Panimoja riittää ja mitä yllättävimmissä paikoissa. Ties kuinka monella pubilla/ravintolalla on oma pieni panimo, jossa tehdään olutta oman ravintolan käyttöön. Hiukan isommat tekevät olutta sen verran, että sitä saadaan myyntiinkin eri puolelle maata, tai edes lähimmän kaupungin supermarkettiin.

Ehdottomana kohteena viskisiepolla oli Founders Brewery Nelsonissa. Founders on ensimmäinen Australasian alueella luomu-panimon statuksen saanut panimo. Panimolla oli mukava pieni kahvila, jossa pystyi nauttimaan oluita sekä lounasta (luomua, totta kai). Panimolla on neljä olutta perusvalikoimassa, mutta jokainen niistä on todella herkullinen kokonaisuus. Suurustetun "mereneläväkeiton" kanssa mm. Long Black oli enemmän kuin nautinto. Pientä toimintaa, mutta taidolla, antaumuksella ja uskolla omaan osaamiseen.


Founders on kuitenkin mittakaavassa iso, kun vertaan löydökseen keskellä ei mitään (tai ainakin melkein). Onekakassa, SH60:n varrella, toimii "ravintola" Mussel Inn. Nimi ei ihan heti viittaisi real aleen tai olueen sen kummemmin. Mutta mitä vielä! Ravintolalla on ties miten monta omaa olutta valikoimassa, ja se todellakin sijaitsee ns. valtatien varrella mutta ympärillä ei juurikaan ole mitään asutusta. Miten ihmeessä tuo voi kannattaa, kysyn minä? Ehkä se ei olekaan kultakaivos, vaan elämäntapa? Ehkä oman oluen tekeminen ei olekaan pelkästään kaupallinen kysymys. Ehkä se on osoitus rohkeudesta ja uskosta omaan itseensä ja RAKKAUDESTA OLUEEN.




Olivatko oluet sitten loistavia, kun niistä nyt kerron? Olivat ja eivät olleet. Mussel Innin oluissa näkyi selkeästi käsityön leima, mutta ei negatiivisesti. Oluet olivat yksilöllisiä, ja vaihtelevat eri kertojen välillä. Käsityötä, mutta kaikessa hienoudessa. Ja oluiden prosentit ovat alhaisempia kuin monen suomalaisen keskarin. Kyseessä ei siis ole pelkästään "humalan aiheuttavan juoman valmistus".

Edellä olevat ovat vain raapaisu tämän maan olutkulttuuriin. Mutta kumpikin niistä laittaa minut väkisin miettimään tilannetta Suomessa. Sahti alkaa (onneksi) saada jalansijaa, ja sitä saa myydä muuallakin kuin Alkossa. Tilaviinit lisääntyvät Suomessa hurjaa vauhtia. Mutta missä ovat yksilöllisten oluiden tekijät? Olemmeko me suomalaiset niin lokeroituneet siihen perus-lageriin, että yksilöllisille, maukkaille, erilaisille oluille ei ole kysyntää? Onko pienten oluiden tekeminen taloudellisesti mahdotonta? Onneksi Suomessakin muutama "pienpanimo" rohkeasti tekee omia oluita, mutta kuinka monta "tienvarren panimoa" lopulta on Suomessa?

Eli otsikko on oikeastaan väärin. Ei tätä lisää, vaan tätä rohkeutta, olutkulttuurin esille tuomista ja yksilöllisten oluiden panemista Suomessa. Ei olut turmele. Ei juominen ole pahasta. Vain se, miten juodaan, pilaa koko oluen nimen (ja muidenkin juomien).

Päätän saarnani tähän ja nautin Mussel Innin nestemäistä leipää!

lauantai 23. helmikuuta 2008

Mikä tekee viskistä loistavan?

Viskisieppo pahoittelee osittaista plagiointia, tai pikemminkin aiheen varastamista. Eräällä keskustelupastalla on juttua unohtumattomista asioista/hetkistä, joihin viski liittyy. Aihe alkoi hiukan kiehtoa enemmän. Toivottavasti kukaan ei pahastu aiheen varastamisesta, kaikki kunnia heille aiheesta ja aiheen ympärillä käytävästä keskustelusta.

Niin. Aloin miettiä asiaa omalla kohdallani syvällisemmin. Mikä tekee (viski)hetkestä unohtumattoman? Tai tekeekö jokin hetki viskistä loistavan? Pilaako viski hetken tai toisinpäin?

Jokaisella on varmaan omia suosikkeja, viskejä, jotka ovat lähellä sydäntä. Jokaisella on myös varmasti viskejä, jotka eivät kuulu omiin suosikkeihin. Kuinka ne viskit ovat menneet niihin luokkiin?

Oletetaan hetkeä, joka on kaikin puolin täydellinen (jokainen voi miettiä sopivaa), ja edessä lasillinen uutta viskiä (tai jo ennestään tuttuakin). Odotukset ovat tietysti olemassa viskin suhteen. Entä jos viski ei vastaa hetkeä ja sen luomaa odotusta? Tuleeko viskistä silloin epämiellyttävä makunautinto, joka laittaa ko. viskin (jopa vuosiksi) sivuun? Tai entä jos viski vastaakin hetken mielikuvaan sitä, mitä haluaa? Tuleeko keskikertaisesta viskistä tällöin loistava, ja ei jatkossa voi havaita sen heikkouksia? Kerran loistava, mutta toisessa hetkessä kamala. Syytetään huonoa korkkia, avoinna ollutta pulloa, karmaa, tai mikä nyt sillä hetkellä parhaalta syylliseltä tuntuu. Objektiivisuus vs. subjektiivisuus. Ollako vai eikö olla?

Vai onko sillä edes merkitystä?

Viski on nautintoaine. Eikös? Nautinto on aina muutakin kuin yksi tekijä. Se on kokonaisuuden summa. Ei pelkkä viskin kliininen arviointi ole ehkä kuitenkaan se tärkein tekijä. Toki viskiä voi analysoida (loputtomiin), mutta kuinka paljon siihen lopulta vaikuttaa hetki? Mielentila? Ympäristö? Vaikuttavia tekijöitä voisi varmaan luetella loputtomiin.

Viskisieppo toistaa itseään eli viski on nautintoaine. Sen tehtävä on tuottaa nautintoa, joka on verrannollinen hetkeen, mielentilaan, ympäristöön ja odotuksiin. Analysoinko minä liikaa viskejä? Osaanko (voinko) olla objektiivinen niin, että mikään ei vaikuta päätökseeni kuin vain pelkkä, kliinisesti maisteltava viski? Toisaalta, haluanko maistella viskiä kliinisesti? Miksi haluaisin lopulta olla "kliininen maistaja", sillä viski on NAUTINTOaine (toisto on kertauksien äiti) ja kukapa ei meistä haluaisi nautintoa?

Äh, ja nyt tuntuu että menin analysoimaan maistamista liikaa.

Olkoon, nautin lasillisesta nyt miettimättä sitä likaa. Nyt lasissa oleva Milford 15 Y vastaa loman aloituksen tuomaa rentouttavaa tunnetta. En pilaa nautintoani analysoimalla hetkeä liikaa, kun kevyt mallas täyttää suun ja luo mielikuvan loistavasta viskistä ja hetkestä YHDESSÄ.

Kun savolainen jalkapallo oli huipulla, sanottiin että 'elä laakase, naatitaan'. Tuosta muokattu versio voisi käydä viskienkin kanssa; 'elä mieti, naatitaan".

keskiviikko 20. helmikuuta 2008

Osittainen takinkääntö

Oli aika taas käväistä laittamassa talousrahat tulevaan Adelphi-tilaisuuteen. No, Whisky Galoresta ei pääse pois maistamatta ja oli mukava yllätys saada lasiin Tullibardine 1966 CS pullotetta (30Y). Sitä siinä siemaillessani mietin jo mitä ostaisi tulisiksi kotiin. Paikalliset viskit on nyt unohdettu, joten katselin muita mukavia vaihtoehtoja. BenRiach 1972 (33Y) pullote osui silmiini jo ihan sen loistavan tislausvuoden ansiosta. Hmm. Pitääpä laittaa mietintään, ei olisi hullumpi vaihtoehto. Andy myös esitteli uusimpia tuotteita kaupassa ja muutama Duncan Taylorin "kuolleiden tislaamojen" versio jäi mukavasti kutkuttelemaan taustalle. Tässä joutuu kohta syvällistäkin syvällisimpien päätöksien eteen...

Hups, otsikko lupasi takinkääntöä ainakin osittain. En ole missään vaiheessa ollut Bowmoren ystävä, mutta nyt oli Bowmoren 12 Y auki maistelupöydällä. Päätin rohkaista mieleni ja maistaa pitkästä pitkästä aikaa olisiko viski, tai minun makuaistini, muuttunut. Viski oli muuttunut ja minun osaltani parempaan suuntaan. Tuoksusta en pidä edelleenkään sen voimakkaan lakritsin/laventelin takia ja tökkii siis edelleen pahasti. Maussa en kuitenkaan havainnut enää niin voimakasta lakritsia kuin ennen. Maun suhteen siis käännän takkiani osittain. Olenkin aina sanonut, että kannattaa maistella useita viskejä ja välistä myös niitä mitkä eivät ennen ole toimineet, niin ties vaikka löytäisi välistä jotain "uutta". Onneksi nyt tuli kerrankin kuunneltua itseäni.

perjantai 15. helmikuuta 2008

In love with Benriach

Ystävänpäivänä oli BenRiach-tasting, josta koko tuotto meni hyväntekeväisyyteen (myös viskit oli saatu ilmaiseksi tilaisuuteen). Alunperin esittelijänä piti olla Billy Walker (Managing Director, Master Blender, Owner of BenRiach), mutta hän oli valitettavasti sairastunut matkalla tänne. Pikaista toipumista hänelle. Illan juonsi Michael, ja loistavasti hän sen tekikin. Lisäksi käytössä oli Billy Walkerin kalvot, joissa kerrottiin hyvin yksityiskohtaisesti tislaamosta ja lähes jokaisesta viskistä kerrottiin myös yksittäiset viskit, joita kyseisessä versiossa oli sekoitettu ja niiden suhteen.

Kattaus oli loistava:



- 16 Y
- 20 Y (43%)
- Ex Henriques Madeira 15 Y (46%)
- Ex Chateau d'Yquem Sauterne 16 Y (46%)
- Peated Curiositas 10 Y (46%)
- Peated Pedro Ximinez Sherry 12 Y (46%)
- Single Cask 1976 (bottled August 2007) (55.5%)

Illan aloitti 16 Y versio. Todella nautinnollinen viski, jossa tuoksussa hedelmää ja toffeeta. Maku raikas ja kuivuu hienosti loppua kohti. Seuraavaksi 20 Y -versio. Minulla se ei toiminut niin hyvin kuin 16 Y, mutta pahaa sanottavaa ei tule mieleeni.

Sitten siirryimme noihin "lopetusversioihin". Aluksi Madeira 15Y, jossa todella voimakas toffeen tuoksu ja mukana hunajaa, hitunen puuta ja viiniä. Maku ei ihan kohdannut tuoksua, vaan oli raaka ja pippurinen. Seuraavan olikin vuorossa 16Y Sauterne -lopetus. Olimme ensimmäisiä maailmassa, jotka pääsimme maistamaan kyseistä viskiä (siis tislaamon ulkopuolella). Tämä viski julkaistaan vasta huhtikuussa 2008. Minulle Sauterne-lopetus oli pettymys. Tuoksu oli todella olematon, vain hitunen rusinaa havaittavissa. Maku lyhyehkö ja kuiva. Aika mitäänsanomaton viski loppujen lopuksi.

Sitten siirryimme Peated-versioihin. Ensimmäisenä vuorossa oli Curiositas 10Y versio. Hieno viski ainakin hintaansa nähden. Todella mukava Islayn ja Speysiden liitto, eli mukana hienostunut savun ja turpeen aromit yhdistettynä Speysiden makeuteen. Suosittelen kokeilemaan ja hinnallakaan ei ole pilattu.

Kaksi viimeistä kuitenkin räjäytti minulla pankin. Ensin Pedro Ximinez Sherry-lopetus. En ole mikään hillitön lopetusten ystävä, mutta tämä toimi aivan ihanasti. Tuoksussa toffeeta, karamellia, sitruunaa ja positiivinen suon tuoksu (suopursuksi joku väitti). Maku makean savuinen ja viinimäisyys mukana. Todella nautittava viski. Viimeisenä oli 1976 pullotus jonka tuoksu oli todella monipuolinen. Oli kellaria, puuta, rusinaa ja minä löysin (ensimmäistä kertaa omalla kohdallani) mesimarjan tuoksun, jossa suon vivahteet. Suussa öljyinen ja maku oli makean rusinamainen, sitten kehittyi puun makua ja happani loppua kohti. Hapanimelä kokonaisuus, mutta kaikessa hyvässä. Aluksi en tykännyt ko. versiosta, mutta aukeni maistelun edetessä todella hienosti. Hinta on täällä reilut 400 NZD, mutta tuota pitää harkita nyt vakavasti tuliaisena.

Ilta oli todella hieno, ja pelasti makunystyräni edellisen kokemuksen jälkeen (kts. edellinen juttu). Muiden kanssa syntyi loistavia keskusteluja, ja koska osallistumismaksu meni hyväntekeväisyyteen (lapsille), ei iltaa voi moittia kuin yhdestä asiasta: oli pakko lopettaa liian aikaisin.

tiistai 12. helmikuuta 2008

Kierroksella...

Suunnistin vierailulle maailman eteläisimpään, ja todella pieneen, viskitislaamoon. Southern Distilleries sijaitsee Timarussa, Uudessa-Seelannissa. Tislaamo on erittäin pieni, kuten kuvista voi nähdä. Vuonna 2007 tuotanto oli noin 35 000 litraa, ja kun ottaa huomioon että valikoimassa on neljä eri viskiä niin paljoa ei ole saatavilla. Tislauspannujakin vain yksi, joka on ruostumattomasta teräksestä, yläosa tosin tehty kuparista. Muistutti lähinnä pontikkapannua.



Kypsytyshuoneenkin sai kerralla napattua kuvaan. Mallas viskeihin tulee Skotlannista (ei osattu kertoa tarkemmin), tynnyrit näyttivät olevan osa Ranskasta ja osa Australiasta, mutta esittelijä ei osannut kertoa tarkemmin missä tynnyrissä mikäkin viski kypsytetään. Niin, koko esittely oli pettymys. Esittelijällä ei ollut juurikaan tietoa hommasta, ei osannut vastata oikein mihinkään kysymykseen ja suoraan sanottuna tuli tunne, että hittoako tuo suomalainen täällä tekee. No, kukin tavallaan. Vasta poislähtiessä tapasin itse tislaamomestarin, mutta eipä hänelläkään ollut kovinkaan innostunut ote kertomaan yhtään mitään.



Viskejä siis neljä (tai riippuu vähän miten puhdasoppisesti laske) ja tislaamon sivuilta löytyy tarkemman selvitykset. Jokainen viski on kyllä kamala pettymys, ja rehellisesti sanottuna osa jopa ihan kamalia. Intohimoa on, pitäisi olla kokemustakin (tislaamisesta) mutta lopputulos on kyllä kaukana asiallisesta. Coaster (ainoa Single Malt) on lähinnä juotavaksi luettavaa mutta mm. Poitin toimii paremmin vaikka viemärin aukaisijana. Tällä hetkellä kyllä mennyt maailma (Lammerlaw/Milton) pesee nykyisyyden ihan 6-0.

Hauska juttu oli itse viskien osto. Tislaamolla ei ole lupa myydä suoraan kuluttajille, joten ohjasivat kadun toisella puolella olevaan viinakauppaan. Ohjeistivat tulemaan takaisin jos kaupassa ei ole pulloja. No ei ollut, joten takaisin tislaamoon. Työntekijä nappasi neljä pulloa, kirjoitti laskun ja mentiin yhdessä takaisin viinakauppaan. Sitten sain ostettua pullot. Onneksi homma toimi noinkin kivuttomasti...(toisin kuin noiden saaminen alas kurkusta).

tiistai 5. helmikuuta 2008

Wee dram ja päivityksiä

Viskisieppo karkasi toimiston häkistä lomanviettoon etuajassa ja suunnisti Galoreen maksamaan osallistumismaksua tastingiin. Jäin sitten juttelemaan Andyn (yksi kaupan työntekijöistä) kanssa ja Andy sitten kysyi, maistuisiko lasillinen noin loman aloituksen kunniksi. No, kiire ei ollut ja auto oli autotallissa, joten kai sitä lasillisen voisi nauttia.

Ekaksi maistettiin Ballechin #1 Madeira ja #2 Burgundy lopetukset. Tuo Ballechin on Edradour-tislaamon tuote, joka on omaa "korkean turveasteen" (heavily peated). No, mielestäni viskit olisivat saaneet melkein jäädä tekemättä. Ihmettelimme Andyn kanssa, miksi ihmeessä joka tislaamo alkaa tehdä näitä peated-sarjoja. Seuraavaksi varmaan Macallan tekee saman tai Lagavulin ja Laphroaig vastavetona koko peated-hysterialle non-peated versiot. Siinä sitten ihmetellään, mihin tämä viskihomma on menossa ja missä ne alueelliset hienoudet ovat. Kaikilta tislaamoilta tulee kohta kaikkeen makuun sopivia versioita. Ainiin, Madeirassa oli hieno, makea ja toffeemainen ja hunajainen tuoksu mutta maku oli ihan jotain muuta. Maku oli kuiva ja todella mausteinen/pippurinen. Burgundyssä tuoksu oli paljon miedompi ja hennompi, ja niin oli makukin. Kuiva ja lähes viinitön. Molemmissa turve iski vasta loppumaun lopussa ja sitten se olikin jo aika selkeästi esillä.(Edellä vain lyhyet luonnehdinnat).

Olin siinä jo suunnittelemassa lähtöä kun Andy vielä kysyi maistuisiko Glen Grantin 1990 (17Y) versio. No toki. Pelasti viskitilanteen edellisten jälkeen. Todella hieno, virkistävä viski. Tuoksu makean kanervainen, hunajainen ja kukkainen ja mukana raikas eukalyptus. Maku raikas ja kevyt. Loppu hienon makea ja hienostunut ja jälleen eukalyptus-tyylistä raikkautta. Kaikin puolin nautinnollinen viski ja sopii todella hyvin kesään. Itse pidän todella paljon! Hieno vastakohta "täyteläisille makupommeille".

Olin sitten taas lähdössä pois, kun ihastelin puoliääneen Ardbegin Mór TEN -pulloa (kokoa siis 4.5l). No, lasiin maistiainen ja maistelemaan. Omien mielikuvieni pohjalta ei pärjää "perinteiselle" TENille. Ei niin täyteläinen ja tuhti ja tuoksussa oli jotain jota en saanut kiinni mutta ei miellyttänyt nokkaani. Mukava drami silti, mutta ei loistava.

Kerroin samalla, että olin huomannnut Milfordin 15Y -version etiketeissä virheen. Etupuolen etiketissä batch- numero ja pullojen lukumäärä poikkesi takaetiketin tiedoista. Aika huolimatonta toimintaa. Kerroin, että olin laittanut viestin Milfordille, mutta kuulemma vastausta on lähes turha odottaa. Hmph!

Eipä kai lomaa olisi paljon mukavammin voinut aloittaa, kuin käymällä maksamassa osallistumismaksu ja saada samalla kaupan päälle wee dramit. Aina yhtä mukavaa poiketa lähikaupassa, jossa on hyvät maistiaiset tarjolla.

ps. Päivitys olutkaupan suhteen. Huomasin, että olin kirjoittanut että on 150 olutta valikoimassa. Oikea luku on 450-500. Näppihäiriö. Pelkästään Uusi-Seelantilaisia oluita on tuo 150 kappaletta (noin karkeasti heittäen).

pps. Michaelin kanssa sovittiin, että pidetään haastattelutuokio maaliskuussa. Eli kysymyksiä saa tulla edelleen, jos kiinnostaa.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Ollako vai eikö olla?

Viskisieppo miettii välistä, pitäisikö lopettaa Viskisieppo-nimen käyttö ja suosiolla lopettaa viskiharrastus. Tai ainakin lopettaa sen kutsuminen harrastukseksi. Ja siis pitää suunsa kiinni kun on kyse viskistä ja lopettaa tämä blogin höpinä kertalaakista.

Ei, viski ei ole alkanut tökkimään, mutta harrastuneisuuden/harrastuksen taso alkaa lähinnä mietityttämään. Viimeisen muutaman vuoden(!) ajan koko homma on ollut lähes tekohengittämistä tai höyryillä kulkemista. Toisaalta ymmärtää, että ennen viskipulloon kulutetut rahat on ollut parempi laittaa siihen vaippapakettiin ja tasting-illat välistä sose-illoiksi. Ja näinhän sen pitää ollakin eikä yksikään juomatta jäänyt viski harmita.

Mutta mites se harrastus? Eipä juurikaan ole tullut seurattua viimeisiä virtauksia ja monen monituinen uutuus on jäänyt kokonaan maistamatta, tai sitten kun maistaa niin se on "soooo last week" (sori, paikallinen tv-mainos junnaa päässä). Ihan kuin harrastus olisi jäänyt 90-luvulle. Auts. PC-sarjasta on menossa numero...öööh? Hei, oletteko kuulleet uudesta panimosta? Ai, se oli jo vuosi sitten. jne jne jne....

Vakavampaa pohdintaa kahden tulevan tastingin alla. Toivotaan niiden enkelien osuuksien laittavan vanhan viskisydämen lepattamaan uudelleen kunnon liekillä. Menut ovat kuitenkin lupauksia herättäviä.

1. BenRiach with Billy Walker
* Tarjolla "kattava" kattaus tislaamolta

2. Adelphi with Alex Bruce

* The Whisky That Cannot Be Named 1953, 50 years old, 54.3%
* Caol Ila 1982, 25 year old, 57.9%
* The Breath of the Highlands, 1985, 20 years old, 54.8%
* Dalmore 1990, 17 years old, 59.7%
* Breath of the Isles 1992, 14 years old, 54.2%
* Glen Scotia 1992, 13 years old, 66.8%

perjantai 25. tammikuuta 2008

Kinkkua, viskiä ja vonkausta...

Mielessä on ollut istahtaa alas Michaelin, Whisky Galoren omistajan ja Whisky Guildin vetäjän, kanssa ja jutella hiukan lähemmin Uuden-Seelannin viskikulttuurista, kaupan historiasta ja seuran toiminnasta. Viskisiepolla ei kuitenkaan suonissa virtaa toimittajan verta, joten jos joku sattuu tätä blogia joskus lukemaan, ja haluaa heittää Michaelille kysymyksen, niin laittakaapa tulemaan. Toivon kysymyksiä tammikuun loppuun mennessä.

Jos saan jutteluhetken aikaiseksi, lupaan julkaista haastattelun muodossa tai toisessa.

Kysymykset osoitteeseen viskisieppo@luukku.com (tai jos joku tietää Viskisiepon muita yhteystietoja niin sinne myös). Tuo osoite on jo niin spämmiä täynnä, että kysymysten lisäksi tuonne ei kannata kirjoittaa mitään muuta. Otsikoikaa viestinne selkeästi :-)

Se vonkaamisesta. Whisky Galoressa oli taas mukavasti perjantaina ilmainen "maistelutuokio" ja kyytipoikana oli lisäksi kinkkua. Ja ei mitä tahansa kinkkua. Michael oli kypsentänyt kunnon kinkun (luineen) hiiligrillissä. Hitaasti ja nautinnollisesti. Tasaisin väliajoin hän siveli kinkun pintaan kaupan omaa Whisky marmeladia. Uskomattoman mehevää, pehmeää ja maukasta kinkkua. Ja nautinnon lopetteli Tullibardine (1993) tai Living caskin Highland-versio. RÖYH!

Niin, paria viestiä sitten valittelin valinnan sietämätöntä kurjuutta. Helpotuksena valintaan, päätin ostaa Milfordin 18Y ja 20 Y vuotiaat 5cl pullot. Maistetaan tilkka, ja päätetään sitten. Vierellä kuvassa myös Kilchoman-tislaamon (Islay) New Spirit -pullote. Ei vielä viskiä, vaan raakana pullotettua tislettä (63.5%). Maku kyllä lupaa odottaa kypsytykseltä paljon. Todella turpeinen ja savuinen (50 ppm). Loppumaku todella pitkä ja pitkän, pitkän ajan kuluttua suussa tuntuu todella voimakas suolaisuus. Kaikin puolin lupauksia herättävä, nyt kaikki on kiinni kypsytyksen onnistumisesta.

(Ei, linssissä ei ole tippa eikä silmissäsi virtaa kyynel. Kuvaan tuli mukaan saippuakupla :-)

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Mainioita maltaita

Uusi-Seelanti tunnetaan erityisesti loisteliasta viineistä ja vähemmän oluista. Harmi, sillä kuten muutaman kerran minäkin olen täällä todennut, vastaan on tullut aivan loisteliaita oluita. Tässä pieni katsaus miten minä olen kokenut tuon miedomman maltaan. Ei, en ole olutharrastaja joten älkää laittako päätäni pölkylle.

Perusolut on täällä ale tai tumma lager. Perusoluet ovat perusoluita, mutta minusta oikein kelvollisia. Muutama vähemmän-hyvä on toki tullut vastaan, mutta aina löytyy kaupasta jokaisen makuun sopivaa mallasta. Lisäksi lähes kaikilla panimoilla on useita tuotteita valikoimassa aina lagerista/pilsneristä tummempaan makuun, unohtamatta IPAa jne.

Sitten on näitä pienpanimoita joka lähtöön. Yhtenä kirkkaimmista (mielestäni) loistaa Renaissance-panimo. Panimolla vain neljä tuotetta valikoimassa, mutta jokainen on aivan käsittämättömän hyvä lajissaan. Lisäksi pullojen visuaalinen ulkonäkö on todella hemaiseva. Dux de Luxin lager on ehkä yksi parhaita mitä olen koskaan maistanut. Hyvin paljon Kukon tyylinen kokonaisuus, mutta mielestäni hitusen öljyisempi, humalaisempi ja maukkaampi. Aivan loistava lager mihin hetkeen tahansa. Viskisiepon sirkuttelijakin otti Dex de Luxin Lagerin omakseen.

Moa tekee käsityönä erilaista olutta eikä takuulla kaikkien makuun. Mutta siinä on sen panimon hienous; tuttu lajike mutta omalla tavalla tehtynä. Illan nautinto-olut löytyy helposti tuolta.

Mitäpä muuta. Brew Moon on pakko mainita. Panimo-pubi, jolta onneksi löytyy pullotettujakin oluita. Ale ja pale ale ystäville suosittelen ihan heti tuota. Pink Elephant jo nimellään loistaa silmään, mutta oluissa ei ole haettu mitään massamenekkiä. Kun prosentteja alkaa olla yli 7, vaatii olut jo muutakin kuin perjantai-illan ja kunnon pohjat. Kotikaupungin panimoista on pakko vielä laittaa loppuun Three Boys Brewery. Kolmelta veijarilta löytyy kolme perusolutta; pilsner, wheat ja IPA. Nuo kolme kattavat mukavasti kesäisen tarpeen ja jokainen noista nostattaa aina hymyn kasvoille.

Paljon on tullut jo maisteltua, paljon on vielä maistamatta ja valitettavasti paljon myös jää kokonaan maistamatta. Ja varmasti tuohon edellä mainittuihin voisin lisätä muitakin panimoita (Emerson, Harringtons, Monteith´s,...) mutta tuossa nyt mainittuina ne nyt päällimmäisenä mielessä olevat. Silti jo nyt tiedän, että jään kaipaamaan paikallisia oluita. Kulttuurishokki tulee olemaan kova, kun kävelen taas kotona lähi-Prismaan ja katsahdan oluthyllyyn. Täällä lähikaupassamme on tarjolla oluita ympäri maailmaa (lambic-, trappist yms -oluita) ja paikallisia herkkuja sulassa sovussa viini-hyllyjen vierellä.

Perimmäisten kysymysten äärellä

Käväisin pitkästä aikaa tervehtimässä Whisky Galoren porukkaa. Olen tässä alkanut jo pähkäilemään, mitä toisin mukanani tuliaisina itselleni. Olin jo päässyt itseni kanssa sovintoon matkalaukkuihin pakattavista pulloistani, mutta maistellessani Michaelin tarjoamaa McGibbon's Provenence Longmorn 11Y (1995) -pullotetta, kuviot meni sekaisin (eikä pelkästään mainion Longmornin takia). Periaatteeni on aina ollut, että pyrin aina suosimaan paikallisia tuotteita ja niin tälläkin kertaa. Mielessäni on pääasiassa ollut tuoda Milford-tislettä ja Michaelin kypsyttämiä "living cask" -versioita. Milford vaan on tuonut markkinoille uusia versioita, joten uusiksihan se suunnitelma meni (Milford ei tarkasti ottaen ole tislaamon nimi, mutta sallinette tässä tapauksessa virheellisen viittauksen).

Hyllyssä oli nyt 10Y, 12Y,15Y 18Y ja 20Y ja viimeisimpänä 19Y CS. Aha. Juu. Noilla saadaan ainakin tuontirajoitukset ylitettyä hyvinkin helposti, joten joko karsitaan alkuperäistä suunnitelmaa rajusti tai kävellään Suomessa punaista linjaa. Olisi kyllä aika "mehukasta" ostaa koko sarja ja laittaa kehiin puhdas Milford-tasting. Oma kukkaro (se toinen puoli jonka kanssa käydään taistelua) ei taitaisi valitettavasti kestää tuota kolausta. Luvunlasku alkaisi varmaan viimeistään tullissa. Kolme pulloa noista kärsii pakata mukaan mutta mitkä?

Onneksi aikaa on vielä muutama kuukausi miettiä tilannetta. Varmaan joutuu maistamaan pari pullotetta täällä ja tyytymään muutamaan tuliaiseen. Living cask -jää näillä näkymin vain maistelun asteelle.

Ja ainahan voi tilata Michaelilta tuotteita Suomeen. Taisi olla 35-40 NZD per pullo mitä kuulemma rahastavat ainakin Hollantiin meneviltä. Kyllä, Michaelilla on joitakin tuotteita mitä ei kuulemma saa välttämättä mistään muualta, joten on myös lähetellyt pullotteita takaisin Skotlantiinkin (Islanti kuulemma pohjoisin kolkka). Hulluja nuo viskin ystävät...

perjantai 4. tammikuuta 2008

Nyanssi vai uusi kokemus

Aikoinani kun aloittelin harrastusta, oli jokainen viski kuin joululahja lapselle. Jatkuvasti uusia makuelämyksiä, uusia kokemuksia, uusia nautintoja. Koko ajan tuntui saavansa uutta.

Alussa nimenomaan pyrin maistelemaan eri tislaamojen tuotteita monipuolisesti. Single malt, blended, vatted, irkut, bourbonit. Kartoitin parhaani mukaan viskimaailman monipuolisuutta. Tuossa aloin muistelemaan, niin sadan ensimmäisen muistiinpanoni jälkeen olen kokenut noita tunteita enää hyvin harvoin.

Toisaalta on huojentavaa huomata, ettei viskit lopulta muutukkaan niin kamalasti. Perusasiat ovat ja pysyvät ja viskien erilaisuudet ovat lopulta kuitenkin vain nyansseja, leikkimistä eri perusasioiden suhteilla. Onko näin? Onneksi tosin aina silloin tällöin tulee eteen viski, joka antaa uutta potkua harrastukseen, mutta harvoin. Ja ei silloinkaan ole kyseessä "mikään uusi, mykistävä tilanne" vaan hienosti tehty viski, jossa ne nyanssit on vain järjestely uudelleen.

Nyt tuntuu, että vallalla on turpeen yltiömäinen käyttö ja haetaan sieltä uusia rajoja. Turvetta on kuitenkin käytetty ennenkin ja nyt turvetta on tuotu monissa tapauksissa esille enemmän kuin muita vivahteita. Eikö?

Tynnyreillä kokeilua. Edelleen vanhat, perinteiset sherry- ja bourbontynnyrit, taitavat pitää kärkipaikkaa. Onko muiden tynnyrikokeilujen kautta syntynyt markkinoille mitään uutta klassikkoa? Nyt en osaa sanoa mutta korjatkaa jos muistan väärin.

Mikä seuraavaksi? Lisäaineiden käyttö? Toivottavasti EI! Sherryn (viinimäisyyden) tuominen päällimmäiseksi kun turpeella on tehty mitä tehtävissä on? Mikä? Taitaa raaka-aineet ja tislaustaito olla edelleen ne, joilla klassikoita syntyy.

Onneksi kuitenkin viskien kirjo on laaja, eli ei tarvitse pitäytyä vain yhden tyylin maistelussa. Ja kyllä niissä nyansseissakin on edelleen ihmettelemistä mutta kun kokisi taas sen "riemun" mikä tuli kun maistoin ekaa kertaa Macallanin 18Y tai Ardbegin 1975 pullotteita.