maanantai 14. huhtikuuta 2008

Jäähyväisristeily

Perjantaina oli valitettavasti viimeinen tasting täällä Whisky Galoren/Guildin kanssa. Aiheena oli tällä kertaa Cruising the Coastline eli kaikki viskit tilaisuudessa oli rannikoilla sijaitsevilta tislaamoilta.

Tupa oli taas täynnä, sillä osallistujia oli yli 60 henkilöä. Tilaisuuden veti tuttuun tapaan Michael ja välistä oli kyllä naurussa pitelemistä. Michael on mitä loistavin puhuja ja parin viskin jälkeen myös vitsit lentelivät ilmassa. Toki keskityimme pääasiassa viskien maisteluun, mutta samalla Michael kertoi viskeistä yleisesti, sillä paikalla oli myös paljon ensikertalaisia.

Tarjolla oli tällä kertaa Oban 14 Y, Pulteney DTC 18 Y, Lochside 1991-2006 (G&M), Clynelish Adelphi 10 Y, Dalmore OMC 15 Y ja Longrow 14 Y. Todella mukava ja monipuolinen kattaus. Itselleni Obanin maistaminen pitkän tauon jälkeen oli mukavaa, sillä Oban taitaa olla ensimmäinen viski, josta aloitin muistiinpanojeni pitämisen. Paljon on viski muuttunut aikojen saatossa (toki versiokin oli eri), sillä suolaisuus ja savuisuus, joka oli makumuistissa, oli olematonta. Itse (muistelen) pitäneeni aikaisemmasta Obanista enemmän.

Ilta meni taas ihan liian nopeasti ja pian olikin aika kiittää seuraa ja heittää hyvästit. Toki kaupassa käyn vielä kylässä. Kotimatka menikin rivakasti kävellen ja varoen. Pimeällä liikkuminen perjantaina viskipullon kanssa on aina hiukan hermostuttavaa. Ai minkä viskipullon? Michael mokoma päätti lahjoittaa tuliaisiksi Milfordin 19Y Limited Edition -pullon (kuvassa lasien takana). Olin kyllä niin otettu tuosta, että onneksi oli lasillinen viskiä, johon saattoi turvautua liikutuksen hetkellä. En tiedä, onko Michael hyvä arvaaja vai muistiko todella aikaisemman keskustelun. Olin nimittäin aiemmin harmitellut, että tuo Milford taitaa nyt jäädä minulta maistamatta (toki kaupassa ylläpidettävä ostoslista saattoi antaa vihjettä tuohon suuntaan...).

Jos tännepäin tulee työmatkaa, pitää se tähdätä ensi vuoden Dram Fest -tilaisuuden ajankohtaan ja kerätä joukkue maistamaan ja arvaamaan (eikun tietämään) viskit.

Kiitos Whisky Guild!

Thank you Whisky Guild! I spent great moments with all of you!

Ei kommentteja: