lauantai 5. huhtikuuta 2008

R.I.P Beer Emporium

Täällä talous on menossa hiukan huonompaan suuntaan ja valitettavasti olut on yksi uhreista. Rakas olutkauppani Beer Emporium (kts. aiempi juttu) joutuu sulkemaan ovensa. Myynti on tippunut tänä vuonna lähes 50%, korkotaso noussut huimaksi eikä vuokran maksu nykyisellä myynnillä ole enää mahdollista. Kauppa sulkee ovensa 27.4 ja nyt on menossa ale. Kaikki oluet, kirjat ja lasit -15%.

Käväisin ostelemassa tuliaisiksi parin paikallisen panimon tuopit ja juttelin kaupan omistajan kanssa lisää. Toivottelin myös hyvää jatkoa, kiitin kaikesta ja heitin hyvästit. Samalla selvisi, että myös moni pien-/mikropanimo on sulkemassa, tai sulkenut, ovensa. Taloudellinen tilanne ei mahdollista pienpanimon toimintaa ilman kunnon myyntiä. Tämä, jos mikä, on minusta surullista. Ensimmäisiä uhreja ovat juuri pienet toimijat, jotka rikastuttavat kulttuuria ja tuovat ihmisille tarjolle muutakin kuin massatuotteita.

Samaan aikaan viereinen ruokakauppa on kasvattanut olutvalikoimaansa. Tarjolla on suuri määrä eurooppalaisia oluita, sekä jonkin verran paikallisia erikoisuuksia (massatuotteiden lisäksi). Hieno asia, mutta samaan aikaan ruokakauppa ei huolehdi oluiden oikeasta säilytyksestä. Moni ns. tuoreolut ja pastöroimaton versio seisoo lämpimällä lattialla. Hyllystä löytyy oluita, joiden parasta ennen päivämäärä on mennyt ohi. Miten tuo palvelee pidemmällä aikavälillä asiakasta tai panimoa? Ei mitenkään! Asiakas ostaa "pilaantuneen" oluen, maistaa ja toteaa sen huonoksi. Eikä maista sitä tietenkään enää koskaan ja valittaa oluesta myös ystävilleen. Ja syy ei ole panimon tai oluen, vaan "ison kaupan". Samaan aikaan pieni kauppa menee "konkkaan", jossa olut olisi säilytetty asianmukaisesti ja palvelu olisi ollut asiantuntevaa ja henkilökohtaista. Nurinkurista, mutta valitettavan totta.

Haikein mielin ja raskain sydämin nostan lasillisen kaupan kunniaksi ja muistoksi. Lasissa on omistajan paikallinen lempiolut, Resaissance Scotch Ale. Seuraavaksi kuolevan pienpanimon muistoksi aion nauttia New Munsterin Pale Alen.

Kiitos Beer Emporium!

Thank you Beer Emporium! R.I.P.

Ei kommentteja: