sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Juhlien savuinen kattaus

Juhlaviskien osalta savuinen kattaus on nyt tuprauteltu ilmoille, mutta sherryinen osuus odottelee vielä kaapissa kaihoisasti kutsuen. Tässäpä omat tunnelmapalat Laphroaigista ja Lagavulinista.

Aloitetaan nuoremmasta.

Laphroaig 10 yo pre royal warrant (90-luvulta, jatkossa PRW) vastaan nykypäivän verrokki.

PRW:n tuoksu on täydellisen houkutteleva kokonaisuus, jossa yhdistyvät trooppiset hedelmät, kukkaisketo, valkoherukan lehdistä uutettu tee ja upea puinen, nuotiopiirin savuisuus. Kokonaisuuden korvaa merellinen jodimaisuus ja lääkemäisyys, mutta ei läpitunkevasti. Tuoksu oikein kutsuu maistamaan.

Laphroaig10 yo (pre royal warrant) ja
Lagavulin 16 (White Horse)
Tämän päivän verrokki iskee tuoksussa kuin Bagbie baarissa, ei siis nätillä tavalla. Koko seireenimäinen viettelevyys on poissa, ja savu on, no, se on tälle päivälle tyypillistä teollista savua, jossa palanut kumi ja ohenteen tyyliset aromit leikkivät kuin lieskat kesämökillä epätoivoisesti bensalla sytytetyssä märässä nuotiossa.

Maussa PRW:n tuoksun maisema jatkuu upeasti. Savu on kauniisti mukana merellisissä aromeissa, ja hedelmäisyys on edelleen mukana. Pehmeä, ja jatkuu kauan. Tätä voi nautiskella. Sulavan petollinen kuin Mr. Bond.

Uuden maku ottaa saman tien luulot pois. Savu, savu ja kitkerä savu. Pippuria. Ei hedelmiä, ei vivahteita. Hyvin yksipuolinen verrattuna PRW:n makumaisemaan.

Järkyttävä ero näiden kahden välillä, enkä meinaa uskoa "samaksi" tuotteeksi. Nyt ymmärrän jälleen, miksi aikoinaan ihastuin Lappariin, ja miksi se ei ole viime vuosina enää löytänyt tietään hyllyyni muuten kuin BBQ-kastikkeen osaksi. Tyhjentävämmin tämän koostaa Siepon kauniimpi maistaja: "Huh, tuota uutta ei tee edes mieli maistaa nyt kun sitä haistaa vanhan jälkeen". Aika tyhjentävästi todettu.

No, mitä Lagavulin 16 yo White Horse (90-luku) vastaan Lagavulin 16 yo Port Ellen sitten meinaa?

Ero ei ole niin iso kuin Lapparissa, mutta jälleen merkittävin ero on hedelmäisyydessä ja savun profiilissa. WH:n tuoksun savu on paljon puumaisempi ja leppeämpi kuin uuden, ja vanhassa on myös hedelmäisyyttä. Maussa huomaa jälleen, kuinka vanha on pehmeämpi, ja vanhassa savu on paljon miellyttävämpi kuin uudessa, joka on huomattavasti pistävämpi.

WH:n kokonaisuus on rauhallinen, tasapainoinen kokonaisuus, jossa ikä näkyy vanhan tuomana seesteisyytenä. Vaikka PE on myös 16-vuotias, on se paljon nuoremman oloinen.

Pisteet Lagavulinille siitä, että nykyinen versio on paljon lähempänä 90-luvun versiota kuin Laphroigilla.

Ei, minusta ennen ei aina ollut paremmin, mutta näiden kanssa oli. Ihan ilman menneisyyden romantiikkaa, on kumpikin 90-luvun versio kaunis (kyllä, kaunis) kokonaisuus. Kukkahattutädillisesti kummallakin 90-luvun pullotteella on kukkaisseppele aseteltu kauniisti hiiltyvän nuotion päälle niin, että nuotio ei sammu eikä nuotio polta kukkaiskedon kauneutta.

Ja kyllä, kummankin maku muistutti ensimmäisistä haparoivista askeleistani viskien parissa. Nyt kyllä pitää tirauttaa kyynel lompakon puolesta.

Kaksi kolmesta tislaamosta on nyt maistettu. Macallania odotellessa...

perjantai 14. huhtikuuta 2017

Kymppikerhon höpinää

Tässä kai pitäisi olla juhlallinen blogikirjoitus siitä, että blogi täyttää tänään kymmenen vuotta.

Ja sattumoisin minulla (maksallani) on menossa kaksinkertainen "juhlavuosi", sillä 1997 alkoi  viskiharrastus omalla kohdallani ns. "virallisesti". Harrastusta siis takana 20-vuotta, blogia siitä puolet.

Juhlallisen tekstin sijaan tarjolla on kuitenkin höpinää, kuten niin monesti ennenkin. Ei edes nuotteja ns. juhlaviskistä tai -viskeistä.

Viskiharrastus on minusta myös yhteisöllinen harrastus. Ainakin minulle merkittävä osa-alue,  viskien ohella toki, ovat olleet kanssaharrastajat. Viskejä tulee ja viskejä menee, mutta ilman väittelyitä, lasin äärellä istumisia, kinasteluja nuoteista, oppimista, samplen vaihteluita, turhautumisia, ilahtumisia ja ihmettelyjä, olisi harrastus kuin jääpalalla laimeneva b-luokan blendi. Välillä on myös leimahtanut kuin liekityksessä, mutta lopulta on kuitenkin kilistelty laseja. Se, että viskit edelleen minua kiinnostavat, ja ennen kaikkea jaksan tätä kirjoittaa, on enemmänkin kanssaharrastajien kiusaamista (ansiota), kuin viskien ansiota. Tai no, myönnetään, kyllähän höpinän tuotannossa tilkalla viskiäkin on oma roolinsa.

Toinen hieno juttu tänä päivänä ovat suomalaiset viskitislaamot. Kaikille teille nostan lasillisen! Ja eipä unohdeta Uisgea. Sláinte! Ja kaikki te muut viskibloggaajat. Kippis! Viskiseurat. Terveydeksi!

Juhlistan (ai että, mikä ihana tekosyy) juhlavuottani korkkaamalla kolme (4) ekaa viskiäni, joiden takia viskien pimeä puoli vei mukanaan. Oli toki "maisteltu" ennenkin, mutta nämä ovat selkeästi ne syylliset lopulliseen turmioon. Alunperin piti korkata tähän juttuun joku tuosta satsista, mutta nyt nuottien preludina tulee vain juhlaviskien esittelyt.

Ensimmäinen noista viskeistä on Laphroaig 10 yo (ilman royal warrant -merkkiä). Ostin tämän ekalta työmatkaltani Lontoosta, ja aivan "sokkona" (sentään tiesin mitä single malt tarkoittaa). Tuohon aikaan joku opasti minua viinien kanssa niin, että mitä tylsemmän oloinen etiketti, niin sen todennäköisemmin huonoa parempi viini. Ei siis myydä nestettä ulkokohtaisilla ansioilla. Tätä ohjetta noudattaen selailin siellä hyllyn edessä viskejä, asiantuntemus huipussaan.

Seuraava työmatkani vei Sveitsiin, ja mukaan tarttui Bernin lentokentältä Macallan 10 yo (tai 12, en muista varmaksi, siksi "neljäs kolmas viski"), valkea boxi ja kartano keskellä. Viimeisenä tällä listalla oli vuorossa München ja Lagavulin 16 yo (White Horse -merkintä). Jos ei noilla olisi viskit kohonneet nuppiin, niin tuskin olisi ihan kovin monella muullakaan pullotteella lähtenyt homma lapasesta (ja kyllä, inhosin Bowmorea 2000-luvun vaihteessa). Homma lähti siis lapasesta ihan perusviskeillä, ei mitään erikoista tuohon aikaan.

Jossain vaiheessa kuluvaa juhlavuotta jokainen noista 90-luvun versioista kyllä aukeaa, ja vierellä ovat vastaavat versiot nykytuotannosta. Juttuja on siis tulossa, joten huhut blogini kuolemasta ovat ennenaikaisia. Hiukan kyllä pelottaa noiden maistaminen näin monen vuoden jälkeen. Onkohan makumuistiini jäänyt mielikuva pelkkä nostalginen henkäys, ja romuttuukohan koko harrastuksen perusta? Maistettavaksi jää.

Kiitos. Sláinte. Pidetään yhteyttä. Nostetaan lasilliset ja kinastellaan makuasioista.


Lähtöruutu


torstai 23. helmikuuta 2017

Virtuaalista viskiä

Mistä tietää, että blogistilla alkaa olla omat sanomiset vähissä? No siitä, että tehdään juttu muiden aikaansaamista jutuista.

Kyselin taannoin Facebookin ja Twitterin puolella apua teiltä, hyvät lukijat. Tiedustelin, josko tietäisitte suomalaisia viskisivustoja menneiltä ajoita, ja miksei myös nykyisiäkin. Kipinän tähän selvittelyyn antoi blogikollega "Smoke on the Water". Hän oli mennyt arvelemaan, että Viskisiepon blogi olisi vanhin Suomessa toimiva/toiminut viskiblogi. Kulauttamatta en tätä itse pystynyt nielemään, tai edes uskomaan.  Tämän seurauksena minua alkoi kuitenkin kiinnostaa, mitä kaikkia suomalaisia viskiaiheisia sivustoja on ollut olemassa.

Missään nimessä en väitä selvitykseni olevan kattava tai kestävän tarkempaa tieteellistä tarkastelua. Tämä ei ole historiankirjoitus, vaan viskinhöyryinen kurkistus, mitä on saattanut olla menneinä vuosina netin syövereissä, ja mitä on edelleen.

Olen tarkoituksella jättänyt joitakin sivustoja pois listalta. Moni viskiblogi ehti toimia vain noin 2-5 jutun verran, ja olen aika raa'asti jättänyt nämä listoilta pois. Tein siis täysin subjektiivisen luokittelun sen suhteen, minkä otan mukaan ja minkä en. Jos kuitenkin huomaat, että juuri sinun blogisi tai sivustosi puuttuu listalta ja että se sinne kuuluu, niin palautetta saa ilman muuta antaa. Mutta ennen kuin täysin hiillyt sivustosi puuttumisesta, ota viski ja huoahda. Voi olla, että en ole ollut edes tietoinen sivustostasi. Ainiin, tislaamojen sivustot on jätetty pois tarkoituksella. Tokihan olisin voinut lisätä Kyrön, HDCO:n, Teerenpelin jne mukaan, mutta ajatus oli kerätä sivustoja, jotka ovat "yleisesti viskillisiä".

No mitä sitten oikein löytyi? Varmaan kaikkien tuntema Virtuaalinen Viskiforum on toiminut vuodesta 2004 saakka, ja toimii edelleen. Vaikka välillä foorumilla on ollut hiljaisempaa, on se ehkä edelleen se paikka, mikä kasaa parhaiten harrastajat yhteen. Viskisieppo nostaa ison lasillisen Antille, joka on yksityishenkilönä pitänyt tuota paikkaa pystyssä. Se ei siis ole minkään seuran foorumi, kuten välillä virheellisesti kuulen väitettävän.

Kaikkein kauimmaksi historiaan pääsin Academic Whisky Clubin sivujen kanssa. Sivut ovat putkahtaneet esille joskus 1994. Seuran toiminta on loppunut jo 2000, mutta sivut löytyivät vielä 2016 (tätä kirjoitettaessa ne ovat jo hävinneet, mutta joku versio on täällä). Kiitos seuran entiselle webmasterille, että sain vastauksia kysymyksiini. Itsekin olin aikoinani liittymässä seuraan, mutta se taisi osua juuri samaan ajankohtaan seuran loppumisen kanssa.

AWC:n jälkeen onkin pitkä tyhjä pätkä ilman uusia merkintöjä. Seuraava merkittävä sivusto näki päivänvalon vuonna 2000, kun SMWS julkaisi omat sivunsa. Seura on edelleen olemassa, ja sivut myös. Sivut, joille kyllä pitäisi saada se uudistus nyt ihan oikeasti tehtyä!

Toisen merkittävän viskiseuran, eli Viskin Ystävien Seuran, sivut perustettiin 2012.

SMWS:n sivujen jälkeen oli taas hiljainen hetki aina vuoteen 2004 saakka. Tällöin siis Virtuaalinen viskiforum aloitti, ja samoin avautuivat Viskisiepon WWW-sivut. Nuo Siepon varhaiset sivut kuolivat blogin perustamisen myötä huhtikuussa 2007.

Niin, ei tosiaan ole löytynyt viskiaiheista blogia ennen vuotta 2007. Legless Scotsman (nykyään myös blogisti) avasi www-sivustonsa 2006, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin ei vielä tuolloin blogin muodossa. Jos tämä todellakin pitää paikkansa, niin ehkä tämä blogi on todellakin se eka viskiblogi. Pitänee jutustella Leglessin kanssa joku kerta dramin äärellä, ja selvittää mikä on tarkka totuus.

Vuonna 2008 aloitti seuraava blogi, kun Smoke on the Water aloitti toimintansa. Smoken blogi on ehkä yksi Suomen tunnetuimmista, ja sisältää kyllä kadehdittavan nuotituksen mm. Bowmoren ja Ardbegin viskejä. Lisäksi musiikkimaku sopii ainakin minun nuottikorvaani, joten luettavaa löytyy lähes aina.

Tämän jälkeen uusia blogeja onkin putkahdellut mukavasti, ja ennen kaikkea moni uusi blogi on jaksanut jatkaa kirjoittelua aktiivisesti. Tämä on todella hienoa, ja anteeksi, että en nyt mainitse teitä kaikkia erikseen tässä ja nyt. Todella mahtavaa olla tekemisissä teidän kanssanne ainakin virtuaalisesti, ja aika monta teistä olen saanut tavatakin. Linkkilistaa löytyy tuolta blogin oikeasta reunasta, ja nimiä voi tihrustella alla olevasta kuvasta (klikkaamalla pitäisi tulla suuremmaksi).

Facebookin puolella on myös paljon toimintaa. On erilaisia opiskelijajärjestöjen viskiporukoita, ryhmiä ja jopa rekisteröityneitä seuroja. Rajasin tällä kertaa heidät kaikki pois tästä lyhyestä katsauksesta. Ehkä joskus myöhemmin on aika katsoa sen alustan puolelle.


Kuvan selityksiä:

(*1) Vaikka sivut löytyvät edelleen, olen laittanut loppumisajankohdan sen mukaan, miten seuran toiminta on loppunut
(*2) Toiminut eri alustoilla. Aloituspäivämäärä ekan aloituksen mukaan.
(*3) Ensimmäinen kirjoitus on 07/2013

Sivustojen aloituspäivät ovat kuukauden tarkkuudella. Jos on ollut tiedossa vain vuosi, olen merkinnyt avauspäiväksi kesäkuun alun.








sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Siepon #uisge2017

Näin se taas on aloitettava seuraavan Uisgen odottaminen. Seitsemäs Uisge oli ja meni, jollet jo huomannut.

Melkein on tunne, että voisi kopioida aikaisempia tekstejä tähän, mutta naputellaan nyt vähän uudelleen.

Minulle Uisge on ennen kaikkea tapahtuma. En ole enää moneen vuoteen kantanut  mukanani muistikirjaa, johon vakavammin nuotittaisin Uisgen viskejä. Perjantaina nappasin alkuun pari etukäteen bongattua, samoin lauantaina, ja sen jälkeen lähinnä nautin tapahtuman ilmapiiristä ja viskeistä sen enempää pingottamatta. On todella mukava tavata muita harrastajia ja tuttuja, se on minulle se Uisgen pääjuttu. Tai no, toki hyvät viskit auttavat tunnelmassa. Joku väitti, että jostain Viskisiepon infosta olisi ollut apua. Jos oli edes yhdelle, niin oli vaivan väärti taas. Onko info taas ensi vuonna esillä? En todellakaan tiedä vielä.

Päasiassa järjestelyt toimivat kuten ennenkin, eli oikein hyvin. Mutta ei niin hyvin, ettei voisi aina parantaa.

Vettä voisi minusta olla enemmänkin tarjolla, sillä vesiastiat olivat välillä tyhjillään. Onneksi useilla ständeillä oli tarjolla myös vettä, niin matkalainen sai vettä ja elämän vettä taipaleen varrella.

Perjantai
Niin, ahtaus. Aina eteenpäin kyllä pääsi, kun nätisti pyysi, mutta kyllä perjantaina Vanha oli ihan äärirajoillaan. Näin on tosin ollut ennenkin, eli ei mitään uutta. Mieluummin näin, kuin että sali olisi tyhjillään.


Kokonaisuutenahan tilaisuus toimii, ei siinä mitään. Harmillisesti samat puutteet nousevat esille kuin ennenkin.

Tasting-salien merkintä. Paikka on pieni, mutta silti ensikertalaisille uusi. Samoin huoneiden ovissa voisi olla merkinnät. Toki kysyvää autetaan, mutta pienillä asioilla voisi saada ison parannuksen.

Ruoka. Possun kylki oli aivan upean suussa sulavaa, eli ruuassa ei siis ollut vikaa. Vika on valinnan monipuolisuudessa. Olisi hienoa, jos jatkossa olisi myös kala- ja kasvisvaihtoehdot. Kuulin jälkikäteen, että kysymällä olisi kasvisvaihtoehto ollut tarjolla. Jos se oli jossain mainittu niin hyvä, itse en sitä huomannut. Ymmärrän kyllä täysin syyt, miksi tarjolla oli buffa, ja myös ruuan tyylin. Itse vain muistelen niin kaiholla Uisgen alkuvuosia Vanhalla, kun tarjolla oli muutama hyvin mietitty ja hyvin tehty yksittäisannos. Tiedän, että se vaatii enemmän henkilökuntaa paikalle kuin nykyinen ratkaisu. Asiakkaan näkökulmasta kaipaisin kuitenkin paluuta annoksiin, tai ainakin  monipuolisemmat vaihtoehdot olisivat tervetulleet. Kuulin, että aika moni jätti ruuan syömättä hinnan takia, ja myös siksi, että olisi toivonut monipuolisempaa valikoimaa.

Maksukorttisysteemi oli loistava, kunhan se alkoi toimia. Itse maksoin perjantaina perinteisillä paperilapuilla, mutta lauantaina pääsin itsekin digitaalisen version käyttäjäksi. Ymmärtääkseni kaikki ovat pitäneet systeemiä hyvänä (silloin kun se ei nikotellut).

Hinnat. Pääasiassa oikein maltilliset, ja mahdollistivat monipuolisen maistelun, mutta hutiakin oli mukana. Ei se menestys...

Nähtävästi taas mentiin ilman järjestyshäiriöitä (toivon niin).

Hienoa, että Ägräs oli mukana! Mielenkiintoisia tuotteita, vaikka itse en akvaviitin ystävä olekaan. Erityinen maininta kotimaisista yrteistä ja luonnosta kerätyistä katajanmarjoista. Mielenkiinnolla odotan viskien tulemista.

Valamon Shrekin värinen juoma teki aika vahvan merkinnän makumuistiin, eivätka aromit meinanneet irrota lasista edes kotimatkalla. Hienoja tuotteita Valamolla! Varsinkin XI maistui suussani todella hyvältä.

HDCO:n Gin ja 2 yo straight rye. Upeita! Edelleen.

Pikkulinnun ständillä olisin voinut viipyä pidempäänkin, mutta tyydyin lähinnä maistamaan 2000-luvun alkupuolella kaveriporukan kanssa mökkipullona olleen Ardbegin 17. Hinta oli aikoinaan noin 30-35£. Nyyh.

Jos yksi viski nousi itselläni yli muiden, niin se oli Redbreastin Mano A Lámh. Nyt hiukan harmittaa, etten sitä aikoinani ostanut, vaikka hiiren kursori oli jo tilausnapin päällä. Kiitos ja kumarrus Redbreastistä, sanon sen nyt uudelleen!

Maahantuojat ja tislaamot. En ala teitä kaikkia tässä yksitellen kiittää mukanaolostanne ja tuotteistanne. Iso kiitos teille kaikille, että toitte valikoimanne harrastajien maisteltaviksi!

Todella iso kiitos järjestäjille, Vanhalle, ja ennen kaikkea osallistujille. Sláinte!