Onko määrällä väliä?

Viskisieppo nautiskeli kesän lämmöstä kesäiseen iltaan sopivan Glen Grantin kanssa. Glenin kanssa tuli nostalgiset ajatukset mieleen, sillä Grant kuuluu läheisesti harrastuksen alkuaikoihin. Siinä miettiessä ja Granttiä huljutellessa alkoi Sieppo miettiä mitä kaikkea sitä suuhun onkaan tullut latettua, mutta eipä enää kaikkia voinut muistaa.

Onko lopulta väliä yksittäisellä viskillä pitkässä juoksussa? Onko lopulta väliä miten paljon on tullut maisteltua, siis eri merkkejä/ikiä/tyyppejä? Joku aika sitten vielä tuli laskettua muistivihkosta nuottien lukumäärät, mutta nyt ei enää viitsi. Mitä merkitystä on lopulla sillä, oletko maistanut 100, 300 tai 900 viskiä? Kuinka monta niistä muistat lopulta mieleenpainuvia viskeinä itseinään.

Onko siis laatu vain merkitsevä tekijä? No, ihan noin mustavalkoisesti ei Viskisieppo ajattele. Toki viskejä on maisteltava monipuolisesti ja jonkin verran, että löytää laadullisesti parhaat. Laatu tarkoittaa nyt omaan makuun sopivaa. Mutta vaatiiko se 1000 viskiä? Ei kai nyt sentään. 10? 100? 200? Mikä on sellainen määrä, että voi sanoa maistelleensa tai olevansa harrastaja. Vai onko sellaista lukemaa? Vähän tuntuu että ei ole. Millä oikeudella Viskisieppo voisi sanoa toiselle, jolla on 50 maisteltua viskiä, että et ole harrastaja. Sinulla täytyy olla ainakin 100. Ja kun on 100, niin toisella on 200. Loputon kierre.

Yllättävän usein Viskisieppo on myös törmännyt kommentteihin; "Etkö sä ole edes sitä maistanut?". Hmm. Entä sitten? Entä sitten, että jokin uutuus on maistamatta tai jokin vanhempi "legenda" on jäänyt väliin? Ei kaikilla ole mahdollisuutta/halua maistaa joka ikistä viskiä joka on olemassa. Tekeekö tämä haluttomuus sitten harrastajasta huonon? Jos tekee, niin minusta se on avarakatseisuuden puutetta "huonontajan puolelta".

Oli harrastus mikä tahansa, on aina aloittelijoita ja pidemmälle ehtineitä. Pidemmälle ehtineen ei tulisi koskaan latistaa aloittelijaa aloittelun takia ja joku päivä joku menee myös ohi entisestä pidemmälle ehtineestä.

Laskut saa nyt siis jäädä tekemättä ja Viskisieppo lopettaa pähkäilyt. Grant kimaltelee lasissa vielä sen verran houkuttelevasti ilta-auringon paisteessa että pitänee napata se pois.

Wee dram ja päivityksiä

Viskisieppo karkasi toimiston häkistä lomanviettoon etuajassa ja suunnisti Galoreen maksamaan osallistumismaksua tastingiin. Jäin sitten juttelemaan Andyn (yksi kaupan työntekijöistä) kanssa ja Andy sitten kysyi, maistuisiko lasillinen noin loman aloituksen kunniksi. No, kiire ei ollut ja auto oli autotallissa, joten kai sitä lasillisen voisi nauttia.

Ekaksi maistettiin Ballechin #1 Madeira ja #2 Burgundy lopetukset. Tuo Ballechin on Edradour-tislaamon tuote, joka on omaa "korkean turveasteen" (heavily peated). No, mielestäni viskit olisivat saaneet melkein jäädä tekemättä. Ihmettelimme Andyn kanssa, miksi ihmeessä joka tislaamo alkaa tehdä näitä peated-sarjoja. Seuraavaksi varmaan Macallan tekee saman tai Lagavulin ja Laphroaig vastavetona koko peated-hysterialle non-peated versiot. Siinä sitten ihmetellään, mihin tämä viskihomma on menossa ja missä ne alueelliset hienoudet ovat. Kaikilta tislaamoilta tulee kohta kaikkeen makuun sopivia versioita. Ainiin, Madeirassa oli hieno, makea ja toffeemainen ja hunajainen tuoksu mutta maku oli ihan jotain muuta. Maku oli kuiva ja todella mausteinen/pippurinen. Burgundyssä tuoksu oli paljon miedompi ja hennompi, ja niin oli makukin. Kuiva ja lähes viinitön. Molemmissa turve iski vasta loppumaun lopussa ja sitten se olikin jo aika selkeästi esillä.(Edellä vain lyhyet luonnehdinnat).

Olin siinä jo suunnittelemassa lähtöä kun Andy vielä kysyi maistuisiko Glen Grantin 1990 (17Y) versio. No toki. Pelasti viskitilanteen edellisten jälkeen. Todella hieno, virkistävä viski. Tuoksu makean kanervainen, hunajainen ja kukkainen ja mukana raikas eukalyptus. Maku raikas ja kevyt. Loppu hienon makea ja hienostunut ja jälleen eukalyptus-tyylistä raikkautta. Kaikin puolin nautinnollinen viski ja sopii todella hyvin kesään. Itse pidän todella paljon! Hieno vastakohta "täyteläisille makupommeille".

Olin sitten taas lähdössä pois, kun ihastelin puoliääneen Ardbegin Mór TEN -pulloa (kokoa siis 4.5l). No, lasiin maistiainen ja maistelemaan. Omien mielikuvieni pohjalta ei pärjää "perinteiselle" TENille. Ei niin täyteläinen ja tuhti ja tuoksussa oli jotain jota en saanut kiinni mutta ei miellyttänyt nokkaani. Mukava drami silti, mutta ei loistava.

Kerroin samalla, että olin huomannnut Milfordin 15Y -version etiketeissä virheen. Etupuolen etiketissä batch- numero ja pullojen lukumäärä poikkesi takaetiketin tiedoista. Aika huolimatonta toimintaa. Kerroin, että olin laittanut viestin Milfordille, mutta kuulemma vastausta on lähes turha odottaa. Hmph!

Eipä kai lomaa olisi paljon mukavammin voinut aloittaa, kuin käymällä maksamassa osallistumismaksu ja saada samalla kaupan päälle wee dramit. Aina yhtä mukavaa poiketa lähikaupassa, jossa on hyvät maistiaiset tarjolla.

ps. Päivitys olutkaupan suhteen. Huomasin, että olin kirjoittanut että on 150 olutta valikoimassa. Oikea luku on 450-500. Näppihäiriö. Pelkästään Uusi-Seelantilaisia oluita on tuo 150 kappaletta (noin karkeasti heittäen).

pps. Michaelin kanssa sovittiin, että pidetään haastattelutuokio maaliskuussa. Eli kysymyksiä saa tulla edelleen, jos kiinnostaa.

Pika-tasting ja kohtuuton vastuu

Whisky Galore ilmoitteli, että perjantaina töiden jälkeen olisi pieni ilmainen Glenlivet tasting. Tarjolla olisi 12Y ja 18Y sekä ensimmäistä kertaa täällä uutuutena 15 Y French Oak Finish. Pakkohan se oli uhrautua uutuuden takia. Ihan ok, ei kolahtanut mitenkään hirvittävän suuresti mutta tulihan tuo juotua. 18 Y toimii minulla paremmin, mutta mukava tapaaminen ranskalaisen teinin kanssa.

Kaupassa oli myös uusin Whisky Magazine, ja kyselinkin Michaelilta voisinko sen lukaista vaikka en sitä ostaisikaan. Kotona (Suomessa) on kuitenkin oma kappale odottamassa. Erityisesti kiinnosti, mitä Teerenpelistä oli kirjoitettu. Eipä yllättänyt yhtään. Eli se siitä.

Mutta lehteä aloitellessani Michael kaatoi ensin lasillisen Glenlivetin 18Y versiota ja ohjasi yläkertaan toimistoon. Voisin lukea siellä rauhassa. Aika kiva juttu, pääsin kaupan "pyhimpään", sillä vitriineissä oli myös hiukan harvinaisempia herkkuja. Niistä joku muu kerta, kun ehdin niitä tarkemmin katsella (ja toivottavasti on kamera mukana).

Toimiston pöydällä oli parikymmentä pientä maistelupulloa. En niihin sen enempää kiinnittänyt huomiota, eiväthän ne minun olleet ja olin kuitenkin toisen kaupassa. Kohta Michael tuli ja kysyi, maistuisiko jokin erilainen. Jaa? Mikä? Ne pullot olivat tislaamojen/pullottajien testipulloja, joiden perusteella Michael valitsee uudet tuotteet kauppaan myyntiin. Ja hups, pian lasissa oli Duncan Taylorin Glen Grant, Cask 1641, 1972, pullotettu 2007, 53.5%. "Tuossa, kerropa mielipiteesi otetaanko kauppaan myyntiin", totesi Michael. Häh? Tässä vaiheessa meni lehti syrjään ja piti alkaa keskittymään. No, minusta ko. viski oli aika yllätyksetön, jopa lattea. En itse ainakaan näe suuremmin syytä tuhlata siihen omia rahojani. Vettä Glen Grant ei kestänyt yhtään, vaikka prosentteja olikin yli 50.

Lähtiessäni kerroin oman mielipiteeni Michaelille ja hän kiitteli arviosta. Hän ei vielä itse ollut sitä ehtinyt maistamaan (no huh huh, ja vieraalle kaataa ensin). Ehdotti, enkö jäisi kokeilemaan lisää muita pullotteita ja valitsemaan kaupan tuotteita. Valitettavasti kiire vei pois kaupasta ja kiitellessäni vieraanvaraisuudesta, Michael vain totesi : "Me jätetään noista maistiaisia sullekin, tule milloin vain valitsemaan sopivia". Eihän tuollaisesta kutsusta voi kieltäytyä, eihän...