Satavuotisjuhla kuudella pullolla

Gordon & MacPhail juhlisti 100 vuoden mittaista taivaltaan 1995 kuudella pullotteella, jotka tottelevat Centenary Reserve -nimikettä. Viskisieppo päätti maistella, näin noin 15 vuotta myöhemmin, millaiset juhlat G&M päätti laittaa pulloon. Kaikkia ei tullut maistettua yhden illan aikana ja kaikkia tuli maistettua useamman illan aikana ja vaikka järki varoitti niin ikäjärjestyksessä mentiin nuorimmasta vanhimpaan. Kaikki olivat vahvuudeltaan 40 %.

Mortlach 1984/1995: Yleensä Mortlach on tuhtia sherrykypsytettyä, mutta ei toki aina kuten esim. "The Grill" tai nyt edessä oleva, joka on ymmärtääkseni bourbon-kypsytetty. Tuoksu on makea ja puinen (nuoreksi). Vaniljaa, sitrushedelmää ja yrttimäistä raikkautta ja jopa hitunen hunajaa. Maku on hiukan pippurinen ja puinen ja puumaisuus kasvaa loppumaun myötä. Kokonaisuus aika valju ja heikko. Mortlach toimii Viskisiepolla paremmin sherryisenä ja hiukan ihmetyttää, että tämä on osa "juhlapullotteita".

St. Magdalene 1980/1995: Todella kevyt tuoksu ja maku. Tuoksussa hitunen maltaisuutta ja ruohoa. Maku on pehmeä, mutta erittäin kevyt ja lyhyt. Nyt ei juhlat oikein lähde lentoon.

Benrinnes 1978/1995: Kevyellä linjalla jatketaan, mutta paranee. Tuoksu on maltaisen makea jossa mukana valkosuklaata ja voita sekä hedelmäisyyttä. Maku on makeahko, jossa taustalla kuivia vihjeitä. Hitunen paahteisuutta/palanutta vivahdetta (ei savua vaan kuin palanut paahtoleipä?). Lyhyt. Tämä on jo mukava ja tasapainoinen, mutta juhlapullotteen arvoinen? Hmm, ei iske.

Balblair 1973/1995: Tuoksussa vilahtelee rusinaa, hedelmiä ja saippuamaista vivahdetta sekä viinimäisyys. Suussa yllättävän paksu, jopa vahamainen? Loppumaku viinimäinen (ei voimakas), pidempi jo ainakin kuin edellisillä. Kuivuu todella voimakkaasti ja lopussa karvaus kasvaa jo hiukan häiritseväksi, mutta ihan kelpo viski kokonaisuutena.

Highland Park 1970/1995: Tuoksu on syvän puinen , punaista marjaa, tummaa suklaata, hitunen viinimäisyyttä ja suon tuoksua. Suussa öljyinen ja pehmeä. Alkaa kuivana ja kehittyy makean suuntaan. Pippurisuutta, puuta, kahvia. Puumaisuus vahvenee koko ajan. Tuoksu oli hyvä, mutta jotenkin maku pettää. En oikein osaa sanoa miksi, mutta ei toimi omassa suussa kunnolla.

Caol Ila 1966/1995: Tuoksussa marjoja, hedelmiä, selkeää merta, turvetta, tummaa sokeria, tervaa ja suon aromeja. Suussa mausteinen ja kova! Maussa palanutta puuta, pippurisuutta, mausteita ja taas tummaa sokeria. Aluksi makea, muuttuu kuivaksi mutta sitten taas makeahkoksi. Lopussa kehittyy karvautta. Tässä on jo sitä jotain! Hieno ja monipuolinen viski kaiken kaikkiaan.

Niin, siinäpä se. Aika pettymys, jos tuolla kuudella pullolla on ollut tarkoitus juhlistaa 100 vuoden mittaista taivalta. Ei vakuuttanut kokonaisuutena ollenkaan. Aika monen osana on jäädä maistelukirjan sivuilla mainintoina, makukuviin ei jäänyt mitään kihelmöivää. Ehkäpä vain Caol Ila ja Balblair säväyttivät. Onneksi tällä kertaa taloudellinen tappio ei ollut paha, kun pelattiin sampleillä. Koko sarjan ostaminen pulloina olisi ollut pettymys, vaikka miten olisi yrittänyt vakuutella valheellisesti.

Mitä serkumpi, sen...

Jokunen aika sitten kirjoittelin kahdesta Mortlachista ja niiden eroista ja yhteneväisyyksistä. Näiden pikkuserkku päätti tulla kylään Gordon&MacPhailin 15 Y versiona (pienessä pullossa lisäksi). Eipä aikaakaan, kun kattaus oli tehty ja jokainen kolme oli luovuttanut pulloistaan maistiaisen laseihin.

Nuorukainen oli kattauksen kevyin tapaus. Maku selkeästi miedoin, prosentit alhaisimmat ja kokonaisuus kevyin. Mutta huono? Ei, sillä makuasioiden hienous nosti taas päätään hienosti. Siinä missä Viskisieppo ehkä mieluiten kallistuu (nojaa) Flora&Faunan tai Adelphin pullotuksen suuntaan, Viskisiepon kauniimpi osapuoli omii G&M:n itselleen. Sen hento sherryisyys ja mieto mausteisuus toimivat hänellä paremmin. Ei sillä, etteikö G&M olisi Viskisieponkin mielestä hieno viski, mutta ehkä hieman tasapaksu, hitusen väljä ja varsinkin vanhempien serkkujensa seurassa tahtoo jäädä sivustakatsojan asemaan. Makuasia, jokainen maistakoon itse ja valitkoon suosikkinsa.

Muutakin kuin Eino Grön

Viskisieppo päätti tehdä pienen muuttomatkan Köpiksen hulinaan. Vaikka viskit eivät olleet päällimmäisenä mielessä matkan suunnittelussa, niin mihinkäpä se sieppo nokastaan pääsee. Yrittää piti ja todeta, että joskus on parempi vaan olla ja nauttia miedommista maltaista.

Kööpenhaminan paras viskikauppa on Juul's. Valikoima on hyvä, siitä ei pääse mihinkään, mutta hintataso valitettavasti sellainen, että sulkia alkoi kuumottaa. Mielessä oli Juul´sin omat pullotukset, kuten Flying Viking Mortlach. Juul's tarjosi kaupassa pienen maistiaisin, ja hyväähän se oli. F&F-versioon verrattuna huomattavasti kuivempi ja olikin lähempänä Adelphin versiota (kts. edellinen juttu), tosin siihenkin nähden hitusen kuivempi eikä niin mausteinen. Hyvää, mutta ei niin hyvä, että se olisi Viskisiepon mielestä noin 120 € arvoinen. Hyllyyn jäi. Erikoismainintana mainittakoon, että Lammerlawn pullotuksia oli vielä hyllyssä. Sorruttuakin tuli, mutta onneksi nyt pysyi järki kädessä ja mukaan tarttui vain pieni pullollinen jotain muuta. Paluumatka on vielä edessä, mutta etukäteistietojen mukaan lentokentän varaan ei kannata jättää kuin talousviskien hankinta. No, olkoon niin!

Viskibaarejakaan ei kaupungista juurikaan löydy. Muutaman selvitin etukäteen, mutta esim. Whisky Magazinen sivuilla mainittavan Charlie's Pub:in valikoima oli naurettavan pieni. Viskisieppo teki tiskin edessä täyden käännöksen ja suuntasi muualle. Sama tapahtui mm. McJoy:ssa. Hinnatkin jäivät selvittämättä, tosin vanhasta muistista nekin ovat "kohtuuttomia".

Eli katse piti suunnata miedomman maltaan puoleen. Tangon ystävät voivat pärjätä joskus huutelemalla Eino Gröniä tiskillä, mutta toki muutakin on tarjolla. Ekaksi kohteena oli Vesterbro Bryghus ja nauttia oluiden lisäksi hiukan sapuskaakin. Pari maistettua olutta olivat oikein maukkaita ja kauniimpi sirkuttelija kehui paikan hampurilaista. Oli paras koskaan, ei aivan tavallinen, mutta se teki siitä nimenomaan loistavan. Seuraavan iltana Brewpub København ja nyt vuorossa paikan perusburgeri panimon omien oluiden kanssa. Nyt viskisieppo lauleli korkeaa veisua hampurilaisen kanssa, jossa puoliraaka(!) pihvi ja hillittömät ranskalaiset (jos niitä niiksi voi kutsua). Onneksi jälkiruuaksi nautittu Leviathan Barley Wine nosti sen verran jalkaa, että pääsi lyllertämään hotellille saakka. Apollo panimo jäi testaamatta ruuan hintatason takia ja Nørrebro Bryghus (Alkonkin valikoimassa) ei nyt sattunut lentoreittien varrelle.

Viskin takia ei siis Köpikseen kannata suunnata, mutta onhan elämässä miedompiakin asioita. Perusolut kannattaa välistä jättää hanaan ja suunnata mikropanimoihin. Olut on hyvää ja mahankin saa (liian) täyteen!

Samaa maata, eri luonne

Saman tislaamon tuotteiden vertailu keskenään on aina hauskaa. Joskus tuotteet poikkeavat toisistaan yllättävänkin paljon, toisinaan taas "sukulaisuus" on silmiinpistävää.

Nyt vierekkäin lorahtivat lasiin Mortlachin tislaamon kaksi tuotetta. Mortlach 16 Y (Flora&Fauna sarjasta) ja yksityinen pullote Adelphilta, jolla ikää 17Y (1991). Prosentit viskeissä eroavat jonkin verran (16Y:43% - 17Y:57%), joten sukukisaan kolmanneksi pyöräksi lorautettiin tuohon väkevämpään tilkka vettä. Se kestää todalla hyvin vettä!

Adelphin pullote on kypsytetty refill sherryssä, mutta tästäkin huolimatta tisle on repinyt sherryt mukaansa hienosti. Väri ei ole yhtä tumma kuin F&F:ssä, mutta tuoksussa ja maussa se on hienosti mukana. Sherry-pommiksi sitä en kutsuisi. Toisaalta F&F on maultaan paljon täyteläisempi ja "hienostuneempi". Se on makea ja jälkiruokamaisempi. Adelphin pullote taas jyrähtää huomattavasti pippurisempana ja raaempana. Raakuus jatkui myös vedellä jatketussa (toki älytön veden lisääminen vie litkuksi), eli raakuus ei ollut vain prosenteissa.

Molemmista löytyi siis hieno sherry, toffeemaisuus ja hedelmäisyyttä. Loppusilaus kuitenkin teki näistä lopulta aika erilaiset. Ikuisuuskysymys. Kumpi ompi parempi? Ei kumpikaan, sillä kumpikin pullote toimii omanaan hienosti. Olisi turhan "raakaa" rankata näitä keskenään sen enempää, sillä ne ovat läheisestä sukulaisuudesta huolimatta lopulta erilaiset. Viskisieppo voisi ajatella nauttivansa F&F version hyvän, tuhdin pihvin jälkeen jälkiruuaksi, kun taas Adelphin versio sopisi kesämökille syysmyrskyn aikaan, kalareissun jälkeen takkatulen ääressä nautittavaksi lämmikkeesi.

Viimeinen kiusaus

Nyyh, lähtö lähenee, joten oli pakko laittaa talousrahat taas tastingiin. Huhtikuun puolessa välissä on aiheena Cruising the Coastline, eli tarjolla olevat viskit ovat rannikko-tuulien kovettamia. Se jäänee samalla viimeiseksi tilaisuudeksi paikallisen seuran kanssa. Muutenkin ollut hitusen hiljaisempaa, mitä nyt tietysti kaupassa ollut ilmaisia maistiaisia ja jotain herkkuja on tullut käytyä ostelemassa ja Adelphi veti tilaisuuden täällä.

Tässä väkisin alkaa ajatukset kulkeutua kotia kohti ja samalla kulttuurishokkiin, joka on edessä. Lähikauppa on ollut todella lämmin, maistiaisia tarjoava viskikeidas ja henkilökunta ollut todella, todella ystävällistä ja asiantuntevaa ja mukavaa. Seuran tilaisuuksissa on aina tuntenut olevansa mukana, ei vain vierailijana, vaan lähes täytenä jäsenenä. Kaupan suhteen voi olla pieni shokki edessä, kun Alko ei taida vielä tarjota maistiaisia (vai?). Kotoisaan seuraan toki palaan mielelläni, sillä mukava taas päästä väittelemään suomen kielellä viskin aromeista ja koti on aina koti.

Kaadanpa lasiini nyt G&M:n Mortlachia (15Y) ja pujahdan muisteluiden tielle. Pitänee vielä tsempata tuo tasting, haastattelu Michaelin kanssa ja naputella yhteenveto viskikulttuurista täällä.

Tässä jutussa tuoksahtaa...

Perjantai-ilta. Matka kohti paikallista Convention Centreä ja tiedossa viskejä ja juustoja. Hetkinen, siis juustojen kanssa viskiä eikä viiniä. Hmm, mihinkähän on rahat tullut tuhlattua tällä kertaa? Aina kun on yrittänyt kokeilla viskiä ja juustoa yhdessä, on lopputulos ollut yleensä se, että juusto on mennyt takaisin jääkaappiin odottamaan parempaa hetkeä ja viski on mennyt, ei, ei takaisin pulloon vaan suuhun. Ja pari lasillista lisää, että on saanut huuhdottua juuston ja viskin aiheuttaman makunautinnon pois. Ei ne yhdessä vaan erikseen, kiitos.


Tässä vaiheessa kaikki vielä hyvin. Mukavasti viskit edessä ja makunautinnot vasta tulossa. Vähän kauempana on pöydällä muutama (homeinen) juustokiekko. Pidän juustoista paljon, mutta aikaisemman kokemukset viskin kanssa ovat olleet vähemmän juustoisia kuin viskisiä.



Eka yhdistelmä, hei tämähän toimii! Ihan oikeasti. Hyvää. Nam. Harmi vain, viski loppui melkein heti alkuunsa. No, ei hätää. Illan isäntä koputtaa kohta olkapäälle pullo mukanaan ja kysyy saisiko olla lisää. No kiitos ja lasillinen ei ole 20ml tasting-annos vaan lähempänä puolta desiä. Kyllä se tästä.

Toinen yhdistelmä. Hitsi, nämä kaverit osaa hommansa. Loistavaa. Kolmas pari on minulla vähän siinä ja siinä mutta viides räjäyttää pankin. Aivan uskomatonta. Viski on hyvä, juusto on hyvä ja niiden yhdistelmä on aivan tolkuton.


Ilta jatkuu mukavasti nautiskellen ja kotimatkalla onkin mukava kerrata illan nautintoja. Seuraavana päivänä sitten matka veikin paikalliseen juustokauppaan (mistä edellisenä iltana oli juustojen esittelijä). Hän muistaakin minut ja tervehtii ystävällisesti. Mukaan lähtee juustoja, tosin tänä iltana niitä herkutellaan paikallisen viinin kanssa perheen parissa.

Ai mitkä viskit ja juustot oli tarjolla. Enpä kerro, mutta voittajayhdistelmän paljastan : Mortlach 15 Y ja Karikaas Vintage Gouda (sori, paikallinen juusto).

Ainiin, illan isännät kertoivat että oikeiden yhdistelmien löytäminen oli kuulemma ollut oikein mukavaa. Useampi pullo ja juusto tuli testattua. Nyt siis jokainen kotona se emmental esille ja viskikaapille. Ei kannata lannistua, ei ole helppoa.

Knoppikysymys. Vierailet Highland Parkilla ja haluat jatkaa matkaasi junalla. Mikä on lähin juna-asema?