Tyhjyys...

Viskisieppo käy tällä hetkellä vain viskihöyryillä. Ei ole elämä helppoa ulkomaille muuton edessä kun samalla viskikaapin sisältö alkaa näyttää nollaa ja uutta ei enää kannata ostaa. Ja jos ostat ja et raaski sitä juoda niin uskallatko antaa sen säilytykseen kaverille? No et. Rajansa luottamuksellakin on :-)

Tämäkö on viskiharrastajan kiirastuli? Tyhjä viskikaappi? Eikö nyt kuitenkin vielä yksi pullo? Siitä vain. Mutta kun ei niin ei. Hyvä viski vaatii aikaa ja nyt sitä aikaa ei valitettavasti enää ole. On odotettava uuden seuran seireenien kutsua...ja odotettava paluuta takaisin. Ei maailmasta (hyvä) viski lopu, vaikka kaappi sitä nyt huutaakin. Vanhaa mainosta lainatakseni (jotenkin) : "Ärsytä janosi äärimmilleen"....

Ja onhan aina olemassa baari pikahelpotukseen...pikkuisen linnun laulua kuunnellessa...

10 Y - raakile vai ei

Kymppivuotiaita monesti pidetään "kypsän iän" saavuttaneina viskeinä. Tuossa ajassa usein viski on ehtinyt saada tynnyristä tarvittavat aromit ja värit sekä ehtinyt tasaantua nautittavaksi. Peruslähtökohtana 10 Y on ihan hyvä, mutta eihän se mikään absoluuttinen totuus ole milloin viski on hyvää ja millon ei.

Mutta miten on tilanne harrastuksen kanssa? Minun viskiharrastukseni alkoi heinäkuussa 1997, joten lienee paikallaan katsoa miten harrastus on kypsynyt vai ollaanko aloittelijoita edelleen.

Miten kaikki alkoi? Silloin viskeistä mitään tietämättömänä ja aivan ummikkona työmatkalta lähti mukaan Laphroaig 10 Y. Ei paha. Seuraava työmatka ja aiva sokkona mukaan Macallan 10 Y. Hups, olipa erilainen kuin edellinen. Seuraava työmatka ja edelleen sokkona (ja uskomattomalla tuurilla) kassiin eksyi Lagavulin 16 Y. Ihan totta, tämä tarina on tosi. Mitä muuta voi tapahtua tuon kolmikon jälkeen kuin hurahtaa viskeihin lopullisesti tai ei enää koske niihin pitkällä tikullakaan? Minä hurahdin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Mutta lopullinen tönäys "reunan yli" oli silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) syntymäpäivälahja -98 vuoden puolella : Jim Murray, "Complete book of Whisky" (ja kyllä, sekin ihan sokkona ostettu). En tosin tiedä, kuinka vaimoni muistelee nykyään tuota lahjaa, kun talousrahat aina välistä suuntautuvat ikäloppuihin ja täysin outoihin viskeihin. Mutta katsotaanpa kypsymisprosessia vielä hiukan lähemmin...

Äkkiäkös Jim Murrayn kirja oli luettu ja tultu täysoppineeksi viskiasiantuntijaksi. Kyllä minä tiedän, mikä on hyvää ja mikä ei. Ja jos en nyt pidä mutta kirjassa sitä kehutaan niin takki käännettiin äkkiä. Ensin luettiin Jacksonin yms. arvostelut, ostettiin "hyvät" kotiin, ja oltiin niin asiantuntijaa että... ja nyt hävettää. Mutta toisaalta, silloin opin tunnistamaan viskien perusmakuja ja -tuoksuja. Hyvää pohjatyötä mutta huonoa mainosta :-) Lukeminen kannattaa, nyt ymmärrän, mutta omakin mielipide on tärkeä.

Pikkuhiljaa maisteluiden ja lukemisen myötä alkoi kehittyä se oma maku ja viimeiset vuodet olenkin seurannut omia mieltymyksiäni. Mutta missään vaiheessa en ole kieltäytynyt maistamasta ja arvioimasta viskiä omien kokemuksieni pohjalta. Ja nykyään ymmärrän myös sen, että toinen pitää jostain ja toisesta ei. Jokaisen maku on jokaisen oma (jos eka pulloni olisi ollut Bowmorea niin en tätäkään tekstiä kirjoittaisi...).

Mutta oppiminen lisää tuskaa. Vaikka nyt takuulla tiedän enemmän kuin 10 Y sitten (tai 5Y) niin toisaalta tiedän vähemmän. Viski on salaperäinen juoma. Juuri kun luulen löytäneeni harmonian sen kanssa, tulee uusi makunautinto eteeni ja olen lähtökuopassa. Pahus. Ja joku päivä kun palaan siihen vanhaan tuttuun, niin huomaankin että se onkin aivan erilainen kuin edellisessä tastingissä.

Mitä lopulta olen saanut harrastukseni myötä? Paljon uusi ystäviä, makunautintoja (hyviä ja huonoja), nöyryyttä ja ilo sekä lukemattoman määrän rikkaita väittelyitä muiden harrastajien kanssa. Suurin ilo on siis lopulta ehkä viskiäkin suurempi asia : uudet tuttavuudet ja uudet ystävät. Vai onko viski sittenkin suurempi? Ilman sitä moni tuttavuus olisi jäänyt kokematta ja elämäni olisi erilaista.

Viskit ja elämä. Koskaan et ole niiden kanssa mestari. Siksi kai viski onkin Uisge Beatha, elämän vesi. Mitä elämä olisi ilman nautintoa ja haastetta? Ja viski tarjoaa molempia. Sláinte.

Snobbailua vai fiilistelyä vai ihan puhdasta nautintoa...

Tässä ajan saatossa on tullut oltua mukana ja pidettyä useampikin tasting-tilaisuus. Viimeaikoina mieltäni on kuitenkin alkanut askarruttamaan viskiharrastuksen tila monessakin suhteessa, myös omasta näkökulmastani. Olenko vain turha sobbailija, tai nähdäänkö minut vain sellaisena?

Olen useamman vuoden ajan pyrkinyt kaatamaan raja-aitoja monessakin suhteessa. Olen pyrkinyt harrastamaan viskejä mahdollisimman laajasti (malt, bourbon, blended, grain,...) ja nauttimaan viskistä ihan viskinä. Ei aina tuoksulasista (joskus myös pullonsuusta). Välistä hitunen jäätä mukaan. Välistä ties miten. Sanonut suoraan, jos jostain en pidä oli se sitten arvostettua tai ei. Mutta silti? Osaanko nauttia viskistä viskinä. Osaatko sinä vain nauttia? Ottaa tuon jalon juoman lasiin ja vain pitää siitä ilman hillitöntä analysointia ja arvostelua ja vain, nimenomaan vain, nauttia?

Jokunen aika sitten olin tilaisuudessa, jossa oli mukana henkilöitä joilla ei ollut juurikaan ennakkoasenteita viskejä suhteen. Tastingin mentyä ohi, alkoi keskustelu mistä kukin piti ja se jotenkin aukaisi taas silmiäni. Jokainen sanoi rehellisesti, oli sitten kysessä blendi, bourbon, japsi, malt tai jokin muu mistä piti. Olisinko itse ollut yhtä rehellinen, edes itselleni? Olisinko voinut (mallas)viskihulluna myöntää blendin olleen parempaa kuin moni ns. huippu-mallas?

Ja katsokaapa viimeisintä Juomanlaskija-lehteä. Hieno artikkeli, jossa Milla Paloniemi viedään tastingiin. Hän uskaltaa sanoa mistä pitää ja mistä ei! Mutta artikkelista on löydettävissä mielestäni myös kohta, joka laittaa minutkin katsomaan peiliin. Ja kannattaisi laittaa melkein jokaisen. "Millan tuomio mallasviskimaailman asiantuntijoiden suosikeille oli tyrmäävä". Miten niin? Ovatko kaikki asiantuntijat samaa mieltä. Ovatko kaikki samaa mieltä olevat asiantuntijoita? Katsokaa eri "asiantuntijoiden" arvoita. Jackson, Murray, Broom et all ovat usein eri mieltä viskeistä? Kenen asiantuntijoiden kohdalla arvio oli tyrmäävä? Suomalaisten? Yleisen mielipiteen? Minkä asiantuntija? Viskiteollisuuden, makuympyrän, laadun,minun maun?

Kysymys: Kuka on asiantuntija? Vastaus: Minä. Mutta vain oman makuni suhteen. Kukaan muu ei tunne minun makuani kuin minä. Minä olen nyt, ja tulen olemaan, oman makuni asiantuntija. Kysynkin sinulta lukija, kuka on sinun mielestäsi asiantuntija?

Lämpimästi terve(menoa)tuloa...

Elämä vie syksyllä kohti uusia haasteita 8kk komennusmatkan myötä. Samalla joutuu eroon rakkaista viski-kuvioista Suomessa ja joutuu jättämään väliin useammankin seuran tastingin. Vieroitusoireet alkoivat iskeä jo nyt, vaikka muutama tasting on vielä edessä ennen lähtöä.

Vaan vieroitusoireita välttääkseni aloin selvitellä kohdekaupungin viskitilannetta ja olisiko siellä ihan kerhoa. Ja kappas, olihan siellä. Otin rohkeasti yhteyttä ko. klubin vetäjään ja vastaus oli mitä mieltä lämmittävin. Olen erittäin tervetullut heidän kerhonsa jäseneksi ja he eivät veloita vierailun ajalta vuosimaksuaan. Pääsen mukaan klubin tapahtumiin aivan suoraan. Kutsui saman tien kauppaansa lasilliselle (ja kyllä, kysessä on viski-kauppa :-). Näin toimii kunnon viskinystävä kohdatessaan toisen (osittain pulassa olevan) nautiskelijan. Odotan innolla mitä tuleman pitää. Ainoastaan kohdemaan hintataso viskien suhteen hiukan harmittaa, sillä Suomen Alkossa vastaavat ovat hitusen halvempia, mutta ehkä sitä selviää...

Ainiin, hintatasoon (ja klubiin) voi tutustua osoitteessa Whisky Galore

Edit : Viskisiepon alkuperäiset sivut sitten kohtaavat enkelien osuuden kesän myötä. Sammutan yhteyden, kun poistun yhtä korruptoituneeseen maahan kuin Suomi.

Asiakaspalvelua...

Tulipa taas nähtyä ja koettua, miten asiakaspalvelu voi vaihdella. Viskiharrastuksen myötä olen kerännyt viskien etikettejä kansioon (pullot vie liikaa tilaa). Ymmärrettävästi rahat ei riitä kaiken maailman viskien ostoon, joten joutuu kehittelemään erinäisiä muita tapoja (kiitos teille kaikille, joilta olen (tyhjän) pullon saanut itselleni, jatkossa toki täydetkin kelpaa).

Keskustelin erään skottilaisen tislaamon edustajan kanssa, ja puheeksi tuli tämä keräilyni. Hän lupasi välittää pyyntöni tislaamon markkinointiosastolle ja eipä mennyt kuin viikko, kun postiluukusta tipahti kirjekuori. Kuori sisälti 15 etikettiä, täysin sileitä ja ilmaiseksi. Tällä toiminnalla ko. tislaamo sai minusta iloisen kuluttajan, ja varmasti ostan heidän tuotteitaan jossain vaiheessa, ihan kannatuksesta ja kiitoksesta (ei sillä, ettei ko. tislaamon tuotteen olisi myös laadukkaita :-) Ja tämä ei ole ainoa skottitislaamo, jonka kanssa homma on toiminut näin.

Kuinkas Suomessa sitten? No, kaksi tislaamoahan meillä on eli molemmille sähköpostia. Toiselta tislaamolta etiketti tuli (useampi kappale), eli markkinointi on hallussa. Ja kaiken lisäksi sain etiketit ilmaiseksi. Toinen? Sähköpostiini ei edes koskaan vastattu, onko etikettejä edes mahdollista saada. Olin luvannut maksaa myös niistä ainakin postimaksut ja myös asiallisen korvauksen jos tarve. Kuinka vaikeaa on vastata asialliseen kyselyyn? Kuinka kalliita etiketit on tislaamolle? Eikö edes korvausta vastaan?

No, lopulta sain tuon toisenkin suomalaisen tislaamon etikettejä, mutta kovin vastenmielistä se tuntui olevan.

Ymmärrän kyllä, että etiketit ovat kuluja tislaamoille. Mutta jos lupaa korvata vaivan tislaamolle, luulisi että Suomen kokoisessa maassa kannattaisi osata hyödyntää tämä pienikin markkinointi. Sana kiertää ja itselleni tuli tunne, että he eivät välitä kuluttajista tai viskiharrastajista juurikaan. Harmi.

Kuumentava kylmäsuodatus

'Kylmäsuodauksen merkitys on markkinointi. Saadaan viskistä puhtaampi ja makuun sillä on äärettömän pieni vaikutus. Vain todella harjaantunut maistaja voi maistaa eron jos hänelle annetaan suodattamatonta ja suodatettua viskiä'. (Jim Cryle, Master Distiller, Glenlivet)

Kiva siis tietää, että tuo suodatus ei vaikuta makuun juuri ollenkaan. Voimme siis nauttia edelleen viskeistä ja unohtaa sen suodatuksen vaikutus makuelämykseen.

'Kylmäsuodatus muuttaa viskiä todella paljon. Ero on huomattava (tremendous) suodatetun ja suodattamattoman viskin välillä.' (Anthony Burnett Glenmorangie).

Aha, siis se vaikuttaakin. Pahus, nyt siis tuo suodatus onkin paha asia. Vai onko?

Huomioitavaa noissa molemmissa kommenteissa on se, että kumpikin tislaamo käyttää suodatusta. Eli varsinkin jälkimmäisen kohdalla ei ollut kyseessä oman viskin "isällinen suojeluvaisto". Burnett totesi myös, että ei suodatus välttämättä paranna tai huononna viskiä, se tekee siitä vain erilaista. Itse lukisin tuosta rivien välistä ajatuksen markkinoinnin suuntaan, eli viskistä tulee helpommin myytävää suurille massoille.

Kuinka tuohon suodatukseen lopulta pitäisi suhtautua? Puritanistisesti ajatellen se on paha asia, sillä pullossa oleva viski ei ole puhtaimmillaan (vai pitäisikö sanoa "likaisimmillaan"). Toisaalta, voihan se olla parempaakin kuin suodattamaton. Oikeastaan suodatus pitää ajatella yhdeksi osa-alueeksi viskin valmistusprosessia. Eikös se sitä ole?

Ja varmaankin tuo suodatus voidaan tehdä niin monella eri tavalla. Toisen käyttämä menetelmä on voi olla kevyt, jolloin makueroa ei siis välttämättä synny ja toisen rankempi, jolloin muutos on huomattava.

Äh, antaa olla. Onneksi markkinoilla on suodattamattomia ja suodatettuja viskejä. Kohdellaan kumpiakin yhdenvertaisesti omina tuotteinaan ja nautitaan. Viski on kuitenkin aina viskiä ja hyvä viski vielä parempaa, oli sitten suodatettu tai ei.

Bourbon tulee

Bourbon. Viskiä vai ei? Minulle bourbon on aina ollut viskiä ja miksi ei olisi. Erilaistahan se on kuin Single Maltit. Joskus voimakkaampaa, joskus makeampaa, ja aina erilaista kuin mallas.

Vielä muutama vuosi sitten bourbonista pitäminen oli melkein sopimatonta (Suomessa). Jos julkisesti sanoi nauttivansa bourbonin mausta niin aina viitattiin "räyhä-Jackiin", ja naurettiin päälle. Olen silti pitänyt tiukasti pääni ja puolustanut tuota jaloa juomaa. Ja olen siitä saanut kuulla :-)

Mutta katsotaanpa tilannetta tänään. Bourbonin arvostus on noussut kuhisten ihan vuoden sisällä. Jopa muutama paatunut bourbonin vastustajakin on kääntänyt takkinsa. Miksi? Onko bourbon parantunut, vai onko siitä vain tullut yllättäen "sosiaalisesti hyväksyttyä"?
Onko Bourbonista tulossa "muotijuoma" ja mitä samalla tapahtuu mallasviskille? Toivottavasti molemmat hienot juomat saavat arvoisensa arvostuksen viskipiireissä ja miksei yleisestikin. Niin, ja jos jommasta kummasta ei pidä, niin ei tietenkään pakolla...