Nyyh - osa 2

Vaivutaan vielä hetkeksi nyyhkimään, mutta tämän jälkeen surkuttelut ja nyyhkimiset loppukoon ja aletaan keskittyä taas enemmän asiaan. Toki vielä jossain vaiheessa kirjoitan haastattelun puhtaaksi ja varmasti palaan menneeseen.

Matka takana (32h ovelta ovelle) ja aikaerostakin ollaan toivuttu, ainakin melkein, sillä viimeinen ilmainen tuliainen (flunssa) vielä vaivaa. Ekat kulttuurishokit on koettu, mutta ilahduttukin olen huomattuani muutoksia poissaoloni aikana. Nyt Viskisieppo lipsahtelee välistä jalojen juomien ulkopuolelle (pahoittelut), sillä välistä pitää syödäkin, ja mikä hyvän janon käynnistäisi paremmin kuin hyvä ruoka.

Kulttuurishokki 1: Vihannes- ja hedelmätiski. Homeisia, kuivuneita ja nahistuneita tuotteita. Hinnat hipoo pilviä. Pakko ostaa paljon, vaikka tarve olisi vain yhdelle selleritikulle...

Kulttuurishokki 2: Ainiin, kassalla piti pakata tuotteet itse pussiin ja vihannekset piti itse punnita siellä jossain...anteeksi, anteeksi...

Kulttuurishokki 3: Lähi-Alkon viskivalikoima. No, myönnettävä on, että totuin ehkä vähän liian hyvälle, mutta kun kerran on hemmottelun makuun päässyt niin pilalle pilattu kakarahan sitä on.

Kulttuurishokki 4: Palvelualttius. Anteeksi kun olen olemassa, mutta kun olisi pakko ostaa jotain...[Edit 08.05.2007] Miksi ihmeessä ihmisen pitää olla asiakaspalvelutehtävissä, jos asiakkaan palveleminen tuntuu olevan maailman ikävin tehtävä? Loistava päivä meni pilalle, kun piti yrittää hoitaa puhelimitse virastoasioita ihmisen kanssa, jota homma ei olisi voinut vähempää kiinnostaa tai ollut tippaakaan halua auttaa. Ystävällisyyskään ei auttanut. Saisinpa NZ:n ystävällisyyden ja palvelutaidon tänne ja pian!!!

Mutta lopetetaan valittaminen ja otetaan ilonaiheitakin...

Ilonaiheita 1: Lähi-Alko. Viskivalikoima. Totta! Se on parantunut huomattavasti siitä, mitä se oli ennen muuttokautta. Ja ei se viskin hinta niin kamalan korkea ollutkaan. Olutvalikoima. Ei paha, ja paljon uusia mukavia tuttavuuksia. Tosin Uuden-Seelannin oluet puuttuivat, missäs ne nyt olikaan...

No mutta hei, otsikko oli "Nyyh", joten eipäs iloita liikaa. Kunhan tässä taas pääsee normaaliin rytmiin niin pitää yrittää palata viskien pariin. Tuliaisetkin odottavat vielä aukaisuaan kaapissa.

Nyyh - osa 1

Viskisiepon muuttoaika on lopuillaan, joten tehdaanpa pieni yhteenveto (valitan skandinaavisten kirjainten puuttumista). Varmaan kirjoittelen lisaa loppumausta, silla luulen taman matkan loppumaun olevan aika pitka ja nautinnollinen.

Whisky Galore

Michael, Andy ja Siona
(image copyright: Whisky Galore)
(Thank you Michael for the permission to use the image)

Valikoima ei takuulla ole maailman suurin (hyllyssa noin 450-500 mallasta), mutta palvelu ja ilmapiiri kaupassa on kylla aivan loistava. Michael, Andy ja Siona suhtautuvat intohimoisesti viskeihin ja auttavat jokaista asiakastaan todella lampimasti ja henkilokohtaisesti. Viime aikoina olen kyseenalaistanut omaa harrastustani, mutta heilta sain niin suuren piristysruiskeen, etta viskiharrastukseni taitaa taas herata enemman henkiin. Kaupassa tarjotaan maistiaisia, jolloin valinnan teko helpottuu huomattavasti. He myos karsivallisesti jaksavat etsia sinulle tilanteeseen sopivan viskin. Minulla tulee todella ikava heita, ja pala oli kylla kurkussa kun kavin heidat hyvastelemassa. Suosittelen Galorea jokaiselle lampimasti, ja jos joku blogin lukija tuonne sattuu eksymaan, kertokaa minulta terveiset. Michaelin kanssa ehdin tehda suunnittelemani "haastattelun", ja palaan siihen myohemmin.

I do not know how to thank Whisky Galore enough. I am speechless. Thank you all. I hope we will meet again.

Uuden-Seelannin viskit

Olen ollut Lammerlawn ystava useamman vuoden ajan, mutta valitettavasti tuo merkki on poistunut markkinoilta. Milford on periaatteessa samaa, silla Willowbank-tislaamon suljettua loput viskit myytiin paikalliselle yritykselle ja nimi muuttui (samalla kypsytyspaikka vaihtui). Valitettavasti Milford ei ylla Lammerlawn tasolle, mutta kaikin puolin nautittava viski. Mita tulee (talla hetkella) maan ainoaan viskitislaamoon ja heidan tuotteisiin, lue edellinen kirjoitus.

Miedompi mallas

Olutkulttuuri yllatti minut todella positiivisesti. Maassa toimii todella paljon pien- ja ravintolapanimoita, joiden oluet ovat mita nautinnollisimpia kokonaisuuksia (toki poikkeuksiakin on). Moni panimo on aloittanut toimintansa vasta 1990-luvulla, joten kultturi niiden osalta on viela nuorta. Toivoisin nakevani Suomessa samanlaisen kehityksen, jolloin myos Suomen olutkultturi rikastuisi aivan uudella tavalla. Itse pidin summittaista kirjanpitoa maistamistani oluista ja listalle tuli yli 100 olutta. Osaa tuli maistettua vain pieni lasillinen, mutta muutamaan syntyi todellinen rakkaussuhde. Valitettavasti oluiden kanssa kaukosuhde ei toimi, joten joudun heittamaan myos niille hyvastit. Ruokakaupoissa oluita on myos paljon tarjolla. Lahikaupassamme oluita oli ympari maailmaa ja arvioilta sanoisin valikoimassa olleen ainakin parisataa olutta.

Hitunen siidereista. Yllattavan pieni valikoima ja suurin osa ei toiminut minulla ollenkaan. Muutama siideri loytyi, joista pidin edes hitusen (Redwood Cellars).

Niin, nyt on aika lennella takaisin kotiin kun kevat alkaa koittaa (syksy taalla). Viskisieppo on todella paljon nauttinut ajastaan taalla, ja nyt hiukan tuleva kulttuurishokki pelottaa, kun kavelen Prismaan ruokaostoksille. Missas ne lambicit ja alet taas olikaan....? Viskikauppakaan ei ole enaa 5min kavelymatkan paassa ja ilmaiset maistiaiset taitavat loppua ainakin nyt toistaiseksi.

Nyt närästää

No johan nyt jotakin. Viskisieppo näkee nyt punaista ja lentää miten sattuu. Aiemmin kerroin Timarussa sijaitsevasta Southern Distilliers -viskitislaamosta. Blogiinkin oikein laitoin kuvat varastosta, jossa viskit kypsytetään. Kuvassa näkyy mukava rivi tammitynnyreitä. Tänään sain kuulla, että tislaamolla minulle valehdeltiin päin naamaa, ja olivat jopa yrittäneet samaa Alex Brucelle (Adelphi). Viskit kypsytetään muovitynnyreissä (kuvassa olevat tammitynnyrit tyhjiä!!!), ja mukaan heitetään tammilastuja tuomaan tammitynnyrin vaikutuksen. Nyt tekisi mieleni käyttää muutamaa suomalaista voimasanaa tähän väliin. Vielä en ole kirjoittanut tislaamolle palautetta vierailustani, mutta takuulla kirjoitan. Ja sanon kyllä suoraan kommentit myös viskeistä. Ainiin, ei noita voi edes enää kutsua viskeiksi. Ihan verrattavissa 88-juomaan. Uskomatonta toimintaa, ei takulla ole tuolla toiminnalla pitkää tulevaisuutta.

Jäähyväisristeily

Perjantaina oli valitettavasti viimeinen tasting täällä Whisky Galoren/Guildin kanssa. Aiheena oli tällä kertaa Cruising the Coastline eli kaikki viskit tilaisuudessa oli rannikoilla sijaitsevilta tislaamoilta.

Tupa oli taas täynnä, sillä osallistujia oli yli 60 henkilöä. Tilaisuuden veti tuttuun tapaan Michael ja välistä oli kyllä naurussa pitelemistä. Michael on mitä loistavin puhuja ja parin viskin jälkeen myös vitsit lentelivät ilmassa. Toki keskityimme pääasiassa viskien maisteluun, mutta samalla Michael kertoi viskeistä yleisesti, sillä paikalla oli myös paljon ensikertalaisia.

Tarjolla oli tällä kertaa Oban 14 Y, Pulteney DTC 18 Y, Lochside 1991-2006 (G&M), Clynelish Adelphi 10 Y, Dalmore OMC 15 Y ja Longrow 14 Y. Todella mukava ja monipuolinen kattaus. Itselleni Obanin maistaminen pitkän tauon jälkeen oli mukavaa, sillä Oban taitaa olla ensimmäinen viski, josta aloitin muistiinpanojeni pitämisen. Paljon on viski muuttunut aikojen saatossa (toki versiokin oli eri), sillä suolaisuus ja savuisuus, joka oli makumuistissa, oli olematonta. Itse (muistelen) pitäneeni aikaisemmasta Obanista enemmän.

Ilta meni taas ihan liian nopeasti ja pian olikin aika kiittää seuraa ja heittää hyvästit. Toki kaupassa käyn vielä kylässä. Kotimatka menikin rivakasti kävellen ja varoen. Pimeällä liikkuminen perjantaina viskipullon kanssa on aina hiukan hermostuttavaa. Ai minkä viskipullon? Michael mokoma päätti lahjoittaa tuliaisiksi Milfordin 19Y Limited Edition -pullon (kuvassa lasien takana). Olin kyllä niin otettu tuosta, että onneksi oli lasillinen viskiä, johon saattoi turvautua liikutuksen hetkellä. En tiedä, onko Michael hyvä arvaaja vai muistiko todella aikaisemman keskustelun. Olin nimittäin aiemmin harmitellut, että tuo Milford taitaa nyt jäädä minulta maistamatta (toki kaupassa ylläpidettävä ostoslista saattoi antaa vihjettä tuohon suuntaan...).

Jos tännepäin tulee työmatkaa, pitää se tähdätä ensi vuoden Dram Fest -tilaisuuden ajankohtaan ja kerätä joukkue maistamaan ja arvaamaan (eikun tietämään) viskit.

Kiitos Whisky Guild!

Thank you Whisky Guild! I spent great moments with all of you!

R.I.P Beer Emporium

Täällä talous on menossa hiukan huonompaan suuntaan ja valitettavasti olut on yksi uhreista. Rakas olutkauppani Beer Emporium (kts. aiempi juttu) joutuu sulkemaan ovensa. Myynti on tippunut tänä vuonna lähes 50%, korkotaso noussut huimaksi eikä vuokran maksu nykyisellä myynnillä ole enää mahdollista. Kauppa sulkee ovensa 27.4 ja nyt on menossa ale. Kaikki oluet, kirjat ja lasit -15%.

Käväisin ostelemassa tuliaisiksi parin paikallisen panimon tuopit ja juttelin kaupan omistajan kanssa lisää. Toivottelin myös hyvää jatkoa, kiitin kaikesta ja heitin hyvästit. Samalla selvisi, että myös moni pien-/mikropanimo on sulkemassa, tai sulkenut, ovensa. Taloudellinen tilanne ei mahdollista pienpanimon toimintaa ilman kunnon myyntiä. Tämä, jos mikä, on minusta surullista. Ensimmäisiä uhreja ovat juuri pienet toimijat, jotka rikastuttavat kulttuuria ja tuovat ihmisille tarjolle muutakin kuin massatuotteita.

Samaan aikaan viereinen ruokakauppa on kasvattanut olutvalikoimaansa. Tarjolla on suuri määrä eurooppalaisia oluita, sekä jonkin verran paikallisia erikoisuuksia (massatuotteiden lisäksi). Hieno asia, mutta samaan aikaan ruokakauppa ei huolehdi oluiden oikeasta säilytyksestä. Moni ns. tuoreolut ja pastöroimaton versio seisoo lämpimällä lattialla. Hyllystä löytyy oluita, joiden parasta ennen päivämäärä on mennyt ohi. Miten tuo palvelee pidemmällä aikavälillä asiakasta tai panimoa? Ei mitenkään! Asiakas ostaa "pilaantuneen" oluen, maistaa ja toteaa sen huonoksi. Eikä maista sitä tietenkään enää koskaan ja valittaa oluesta myös ystävilleen. Ja syy ei ole panimon tai oluen, vaan "ison kaupan". Samaan aikaan pieni kauppa menee "konkkaan", jossa olut olisi säilytetty asianmukaisesti ja palvelu olisi ollut asiantuntevaa ja henkilökohtaista. Nurinkurista, mutta valitettavan totta.

Haikein mielin ja raskain sydämin nostan lasillisen kaupan kunniaksi ja muistoksi. Lasissa on omistajan paikallinen lempiolut, Resaissance Scotch Ale. Seuraavaksi kuolevan pienpanimon muistoksi aion nauttia New Munsterin Pale Alen.

Kiitos Beer Emporium!

Thank you Beer Emporium! R.I.P.

Viimeinen kiusaus

Nyyh, lähtö lähenee, joten oli pakko laittaa talousrahat taas tastingiin. Huhtikuun puolessa välissä on aiheena Cruising the Coastline, eli tarjolla olevat viskit ovat rannikko-tuulien kovettamia. Se jäänee samalla viimeiseksi tilaisuudeksi paikallisen seuran kanssa. Muutenkin ollut hitusen hiljaisempaa, mitä nyt tietysti kaupassa ollut ilmaisia maistiaisia ja jotain herkkuja on tullut käytyä ostelemassa ja Adelphi veti tilaisuuden täällä.

Tässä väkisin alkaa ajatukset kulkeutua kotia kohti ja samalla kulttuurishokkiin, joka on edessä. Lähikauppa on ollut todella lämmin, maistiaisia tarjoava viskikeidas ja henkilökunta ollut todella, todella ystävällistä ja asiantuntevaa ja mukavaa. Seuran tilaisuuksissa on aina tuntenut olevansa mukana, ei vain vierailijana, vaan lähes täytenä jäsenenä. Kaupan suhteen voi olla pieni shokki edessä, kun Alko ei taida vielä tarjota maistiaisia (vai?). Kotoisaan seuraan toki palaan mielelläni, sillä mukava taas päästä väittelemään suomen kielellä viskin aromeista ja koti on aina koti.

Kaadanpa lasiini nyt G&M:n Mortlachia (15Y) ja pujahdan muisteluiden tielle. Pitänee vielä tsempata tuo tasting, haastattelu Michaelin kanssa ja naputella yhteenveto viskikulttuurista täällä.

Tätä lisää...

Ei, otsikko ei tarkoita, että viskisieppo olisi saanut pyynnön kirjoittaa enemmän näitä "juttuja". Ei, ei löytynyt maailmankaikkeuden parasta viskiä tai olutta, vaikka tällä kertaa lipsutaan taas miedomman (tislaamattoman) maltaan puolelle. Nyt puhun kulttuurista, rohkeudesta ja yksilöllisyydestä, joita kaivataan lisää Suomeen, tai erityisesti suomalaiseen olutkulttuuriin.

Sieppo vietteli lomaa ja lomallahan reissataan. Nyt suunnistelin tuonne eteläsaaren pohjoisosiin. Olut ei ollut asialistan ykkönen (näin perheellisenä ja ainoana autoilijana), mutta tilaisuuden tullen aina tutustuttiin myös paikallisiin nähtävyyksiin, tai siis panimoihin.

Panimoja riittää ja mitä yllättävimmissä paikoissa. Ties kuinka monella pubilla/ravintolalla on oma pieni panimo, jossa tehdään olutta oman ravintolan käyttöön. Hiukan isommat tekevät olutta sen verran, että sitä saadaan myyntiinkin eri puolelle maata, tai edes lähimmän kaupungin supermarkettiin.

Ehdottomana kohteena viskisiepolla oli Founders Brewery Nelsonissa. Founders on ensimmäinen Australasian alueella luomu-panimon statuksen saanut panimo. Panimolla oli mukava pieni kahvila, jossa pystyi nauttimaan oluita sekä lounasta (luomua, totta kai). Panimolla on neljä olutta perusvalikoimassa, mutta jokainen niistä on todella herkullinen kokonaisuus. Suurustetun "mereneläväkeiton" kanssa mm. Long Black oli enemmän kuin nautinto. Pientä toimintaa, mutta taidolla, antaumuksella ja uskolla omaan osaamiseen.


Founders on kuitenkin mittakaavassa iso, kun vertaan löydökseen keskellä ei mitään (tai ainakin melkein). Onekakassa, SH60:n varrella, toimii "ravintola" Mussel Inn. Nimi ei ihan heti viittaisi real aleen tai olueen sen kummemmin. Mutta mitä vielä! Ravintolalla on ties miten monta omaa olutta valikoimassa, ja se todellakin sijaitsee ns. valtatien varrella mutta ympärillä ei juurikaan ole mitään asutusta. Miten ihmeessä tuo voi kannattaa, kysyn minä? Ehkä se ei olekaan kultakaivos, vaan elämäntapa? Ehkä oman oluen tekeminen ei olekaan pelkästään kaupallinen kysymys. Ehkä se on osoitus rohkeudesta ja uskosta omaan itseensä ja RAKKAUDESTA OLUEEN.

Olivatko oluet sitten loistavia, kun niistä nyt kerron? Olivat ja eivät olleet. Mussel Innin oluissa näkyi selkeästi käsityön leima, mutta ei negatiivisesti. Oluet olivat yksilöllisiä, ja vaihtelevat eri kertojen välillä. Käsityötä, mutta kaikessa hienoudessa. Ja oluiden prosentit ovat alhaisempia kuin monen suomalaisen keskarin. Kyseessä ei siis ole pelkästään "humalan aiheuttavan juoman valmistus".

Edellä olevat ovat vain raapaisu tämän maan olutkulttuuriin. Mutta kumpikin niistä laittaa minut väkisin miettimään tilannetta Suomessa. Sahti alkaa (onneksi) saada jalansijaa, ja sitä saa myydä muuallakin kuin Alkossa. Tilaviinit lisääntyvät Suomessa hurjaa vauhtia. Mutta missä ovat yksilöllisten oluiden tekijät? Olemmeko me suomalaiset niin lokeroituneet siihen perus-lageriin, että yksilöllisille, maukkaille, erilaisille oluille ei ole kysyntää? Onko pienten oluiden tekeminen taloudellisesti mahdotonta? Onneksi Suomessakin muutama "pienpanimo" rohkeasti tekee omia oluita, mutta kuinka monta "tienvarren panimoa" lopulta on Suomessa?

Eli otsikko on oikeastaan väärin. Ei tätä lisää, vaan tätä rohkeutta, olutkulttuurin esille tuomista ja yksilöllisten oluiden panemista Suomessa. Ei olut turmele. Ei juominen ole pahasta. Vain se, miten juodaan, pilaa koko oluen nimen (ja muidenkin juomien).

Päätän saarnani tähän ja nautin Mussel Innin nestemäistä leipää!