WT97 - Viskikertaus

Tässä kappaleessa käydään läpi merkki merkiltä matkalla maistetut Single Maltit.

(Viskisiepon huomio: Maistelumerkinnät alkavat todella vasta seuraavassa kappaleessa...)

Arvostelu tehtiin siten, että ensin maistettiin viski ja välittömästi kirjattiin makutuntemus muistiin. Vasta kun molemmat olivat maistaneet samaa viskiä, tulosta verrattiin. Poikkeamia tällä menetelmällä saadaan, mutta niin oli tarkoituskin. Emme etsineet absoluuttista totuutta emmekä paremmuusjärjestystä, vaan omaa makuelämystämme. Kuitenkin on mukava verrata, miltä sama juoma kaverista maistui.
Kun luet näitä arvosteluja, niin muista, että huonoksi kutsuttu viski ei tarkoita sitä, että se on epäkelpoa tavaraa ja siten juomaksi kelpaamatonta. Single Malt on aina hyvää. Tässä joukossa se vain ei vertaistensa kanssa sijoittunut terävimpään kärkeen.
Aluksi on kuitenkin syytä kerrata viskien jaottelu alueittain ja raaka-aineet joita valmistuksessa käytetään.

Lowland Malt Whiskies

Valmistetaan Etelä-Skotlannissa, joksi luetaan alueet jotka jäävät kuvitteellisen linjan Dundee - Greenock alapuolelle. Tämä alue tuottaa viskejä, joissa maitaan pehmeys ja viskin keveys on tyypillisempää kuin muiden alueiden viskeillä. Ei Highlandin viskeille ominaista turpeisuutta, suolaisuutta ja merimäisyyttä.

Campbeltown Malt Whiskies

Valmistetaan niemimaalla nimeltään Mull of Kintyre, Skotlannin länsirannikolla.
Nykyisin vain kaksi (ennen yli 30) tislaamoa, joista Springbank tuottaa kahta erilaista Single Maltia. Vaikka alueella tehdään vain kolmea eri viskiä, pidetään sitä silti yhä omana alueenaan, jonka viskeillä on täysin oma luonteensa.

Highland Malt Whiskies

Valmistetaan Pohjois-Skotlannissa, joksi luetaan alueet jotka jäävät linjan Dundee - Greenock yläpuolelle. Varsinkaan mantereen puolella sijaitsevalle muutamalle länsiosan tislaamon viskille on vaikea määrittää mitään yleistä luonnetta. Ehkä pyöreä, kuiva ja vain hieman savuinen. Pohjoisimpien tislaamojen viski on maultaan selvästi kanervainen, mausteinen, luonnekas johtuen luultavasti paikallisesta maaperästä ja meren äärellä sijaitsevista tislaamoista.

Speyside Malt Whiskies

Valmistetaan River Speyn laaksoalueella, joka on mallasviskitislaamojen sydänmaata. Tämä alue, Inverness ja Aberdeen kaupunkien välillä, ulottuu graniittisilta Grampian vuorilta alas viljaville alankomaille. Alueella virtaa monia jokia, joista suurin on River Spey. Tunnettu on myöskin sen sivuhaara River Livet. Vaikka nämä viskit tulevat Highlandin seudulta, niin tislaamojen keskittymä j a erityiset ilmastolliset olosuhteet tekevät viskiin oman tunnistettavan luonteensa ja luokitellaan omaan kategoriaansa, joka erottaa ne Highlandin muista viskeistä.
Viskit tunnetaan monimuotoisuudestaan ja jalostuneesta savunmausta. Mainittava on vielä se, että River Livet on niin tunnettu, että sen nimeä lainataan viskeihin, joiden tislaamot saattavat sijaita kaukanakin sen jokilaaksoissa. On vain yksi ainoa oikea - The Glenlivet.

Islay Malt Whiskies

Valmistetaan Islayn saarella. Suurin viskisaari, jota tuuli, sade ja meri pieksää. Viskit maultaan syvän turpeisia, savuisia ja vahvan makuisia viskejä.

Viskin makuun vaikuttavat tekijät

Vesi
Jokaisella tislaamolla on oma vetensä ja yleensä se on täysin käsittelemätöntä. Matkan aikana saimme nähdä useamman tislaamon vesialtaan, joka oli vain luonnon lampi tai maahan kaivettu isompi kuoppa. Veteen makunsa antavat niin maaperä, josta se nousee ja kerääntyy, kuin alueet joiden läpi se virtaa. Esimerkiksi Highlandin alueella useimman tislaamon vesi nousee graniittisesta maaperästä ja virtaa läpi turpeisten nummimaiden. Ja vettähän käytetään useassa prosessin vaiheessa " viljan liotuksessa ja uuttamisessa, joka edeltää käymistä ja tislausta. Jotkut tislaamot ovat peräti sitä mieltä, että he saavat paremman täyteläisyyden, jos valmiiseen viskiin sekoitetaan hieman tätä vettä, samalla viskin voimakkuutta alentaen.

Kallioperä
Osan vedestä uskotaan kulkevan matkallaan pinnalle satoja vuosia. Samalla se suodattuu ja saa oman makunsa. Vanhin peruskallio löytyy alueelta, joka tuottaa veden Bruichladdichin ja Bowmoren tislaamoille. Se on muodostunut noin 600-800 miljoonaa vuotta sitten ja tekee veden raudanmakuiseksi. Highlandin vuoristojen graniitti tekee veden taas pehmeämmäksi. Koillisen hiekkakivi antaa tukevan ja vahvan perusmaun viskiin kuten esim. Gragganmoressa.

Lumi
Highlandin huippuja peittää lumi, joka sulaessaan noruu puroina läpi kalliohalkeamien ja muodostaa pieniä jokia, kuten Livet ja Fiddich, jotka lopulta yhtyvät Speyhin. Tätä lumen sulamisesta tullutta vettä löytyy useimmista viskipulloista.

Maaperä
Maaperä ei vaikuta ainoastaan veteen vaan myös turpeeseen. Jos mallastus tehdään omalla tislaamolla, (kuulemma jotkut tislaamot tilaavat kaikki ohransa mallastukseen erikoistuneilla tehtailta) niin silloin käytetään paikallista turvetta kuivaukseen. Turve-esiintymien iällä, niiden ruohoisuudella ja kanervaisuudella on oma vaikutuksensa viskin makuun.

Ohra
Skotlannissa kasvaa eräs maailman parhaista mallastukseen sopivista ohrista. Tämä johtuu pitkistä kesäpäivistä ja viileistä tuulista. Lyhytvartisena se pysyy pystyssä tuulellakin ja kypsyy aikaisin tuottaen pähkinäisen, rikkaan maun. Suuret tuotantomäärät uhkaavat kuitenkin ohran laatua, josta on jo saatu ensimmäiset huolestuttavat merkit. Macallan tislaamo kokeili kandella eri ohralla - perinteisellä ja uudella. Toinen viski oli maultaan ohut, ruosteinen ja melkein metallinen. Arvata saattaa kummasta ohrasta tämä toinen oli.

Lämpötila
Sijainti pohjoisella pallonpuoliskolla saa aikaan lähdeveden matalan lämpötilan. Kun hyvin kylmää vettä käytetään tisleen jäähdytykseen ja ympäristön lämpötila kypsytyksen aikana on alhainen, niin viskistä tulee maultaan erityisen rikas ja puhdas.

Mikroilmasto
Vaikka samanlaista hiivaa käytetään (yleensä ale-tyyppi) kaikissa tislaamoissa, jokainen käymishuone on erilainen. Erot syntyvät erilaisista astioiden materiaaleista (puu, jolla on oma mikroeliöstönsä tai metalli).

Ilma
Ilma on erittäin merkittävä tekijä. Kun tynnyrit hengittävät, ne hengittävät paikallista ilmaa. Tämä vaikutus näkyy erityisesti tislaamoissa, jotka ovat meren rannalla. Usein niiden kypsennysvarastot ovat veden rajassa, jolloin aallot huuhtelevat varastojen perustuksia. Näin joihinkin viskeihin tulee suolainen, merenomainen luonne.

Lyhenteiden Selitykset.

c = closed
d = dismantled / demolished
m = maltings only
n = new
J = years old

WT97 - 6. kesäkuuta 1997

6. kesäkuuta 1997

The Parliament House hotellin suihku oli reissun toimivin, mutta aamupala huonoin. Se oli vain huoneen jääkaapissa oleva sämpylä, pulla, pikkuleipä, hillo ja mehu. Teekeitinkin löytyi, mutta ei me sillä ruvettu läträämään. Aamutoimet suoritettuamme siirryimme läheiseen parkkitaloon, johon olimme Ford Fiestamme edellisiltana jättäneet.
Matka lentokentälle onnistui kommelluksitta ja suunnitellussa aikataulussa. Tästä eteenpäin aikataulumme oli muiden päätettävissä. Edinburghissa koneen lähtö viivästyi puoli tuntia. Kiirettä pitäen Brysselin kentällä ehdittiin Helsingin koneeseen. Kiire oli turha, lähtö myöhästyi 45 minuuttia. Sen siitä saa, kun muut hoitavat menojasi.


(vas.) Balloch Hotel, Balloch, Dunbartonshire. Hotellin takana Esson huoltoasema, jossa tankkasimme automme ja Jussin takana näkyvässä pubissa itsemme. Aamu on valjennut ja Edinburgh on päämääränä. Tapsan takana lainehtii Loch Lomond.
(oik.) Tässä bongataan Ballantines.

Nyt lentokoneessa istuskellessamme pohdimme reissun loppuyhteenvetoa.
Ensiksi on sanottava, että viski ei maistu enää koskaan samalle kuin ennen reissua. Tämän jälkeen siinä on aina mukana muistoja eri tapahtumista ja mieluisista tunnelmista, joita matkan aikana koimme.
Yksi onnistuneen matkan perustekijöistä on hyvä seura ja siinä ei parempaa valintaa voi tehdä - suosittelen. Toinen on tietenkin hyvä sää. Koko reissun aikana ei satanut pisaraa­kaan ja aurinko oli pilvessäkin vain yhden päivän aikana. Tämäkin päivä oli tietenkin juuri se, jolloin ajoimme kaikkein pisimmän matkan. Tiet ovat erittäin kapeita. Hyvin usein jouduttiin käyttämään erillisiä ohituslevennyksiä. Kapeat tiet toivat kuitenkin luonnon lähelle ja tunnelma maaseudulla olikin varsin rauhallinen. Autolla ajellaan vähän niinkuin "sinnepäin" ja parkkeeraus pikkukylissä on oma taiteenlajinsa. Auton voi jättää tielle kaikilla mandollisilla tavoilla mitä pystyy keksimään. Siitä huolimatta liikenne oli joustavaa ja toiset huomioon ottavaa. Suojateitä näissä kylissä ei ollut käytännössä ollenkaan ja siitä yli mistä sattui pääsemään Grantown on Speyssä katseltiin kun paikallinen nuoriso piti grillijuhlat kaupungin keskustan puistossa. Penkin eteen oli sytytetty nurmikolle nuotio, jossa käristeltiin lihaa ja kanankoipia. Eipä tuo näyttänyt ketään kummeksuttavan. Nopeusrajoitukset jäivät useimmilla teillä arvauksen varaan. Mutta koska meillä ei ollut kiire mihinkään ja ajovauhti oli hyvinkin verkkainen, niin eipähän tuo juurikaan päässyt häiritsemään. Kunhan nyt mietiskeltiin, että mitähän nopeutta tälläkin metsäpolulla saa ajaa.
Skotlantilaiset eivät ole englantilaisia ja eivät myöskään heitä suuremmin arvosta. Kaneja ja lampaita oli maaseudulla runsaasti. Lampaat isompikokoisena eivät löytyneet aamulla asvaltin pinnasta liiskaantuneena, kuten älykkäämmät serkkunsa kanit. Välillä kanin raatoja oli asvaltilla niin tiheästi, että auto pomppi kuin olisi ajanut huonolla hiekkatieltä. Jos meitä nauratti skottien tunnuslause - You can't miss it - kun kyselimme ohjeita johonkin paikkaan, niin hilpeyttä sai aikaan vähintään yhtä paljon oma tunnuslauseemme - It's only money - ovathan skotlantilaiset kuuluisia nuukuudestaan. Vaikka ei se kyllä mitenkään meidän kohtelussamme näkynyt. Useampikin herrasmies tarjosi paukut pitkäksi venyneinä maisteluiltoina.


(vas.) Ja tässä bongataan J & B.
(oik.) Edinburgh. Tätä viskiä voitaisiin nykyään omistaa tynnyri tai pari ja miksi näin ei käynyt, se onkin sitten toinen tarina.

Monet tislaamot eivät vieraita alueellaan suvainneet. Tällöin otimme välittömästi käyttöön "olemme vain tyhmiä turisteja" -menetelmän ja ajoimme suoraan kieltokylttien ohitse tehdasalueelle ja saimme aina rauhassa ottaa kuvamme.
Ryypyn koot vaihtelevat ravintolakohtaisesti ja jokainen vannoi myyvänsä juuri sitä oikeankokoista laissa määriteltyä paukkua. Näyttää laki olevan niin kuin se luetaan - 2,5 tai 3,5 cl - lukijasta riippuen.
Hotellien suihkut ja WC:t olivat kyllä oma lukunsa kokonaan. Toimiva vehje oli jo ihmetystä herättävä harvinaisuus. Ikkunoiden aukeamismekanismit olivat suorastaan nerokkaan monimutkaisia ja lähes järjestään toimimattomia.
Känny ei kuulu kuin suurimmissa kaupungeissa, jos niissäkään. Suomessa nähtävät Skotlannin GSM-kuuluvuus­aluekartat lienee tarkoitettu lähinnä puhelinmyyjien markkinointikäyttöön.
Luonto on puhdasta ja maisemat todella upeita. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja välittömiä. Viskikulttuuria arvostettiin. Mutta aivan selvä ero oli siinä, että jos omilta kulmilta löytyi tislaamo, niin pubeissa oli hyvät valikoimat ja päinvastoin. Jokainen kulmakunta piti omaa viskiä luonnollisesti huipputavarana. Jopa Islaylla, joka on kuitenkin varsin pieni saari, oli joka tislaamolla oma kuppikuntansa.
Tällä reissulla ei kalastukseen ja golfiin kerinnyt tutustua, mutta ehkä joku toinen kerta. Näitä mandollisuuksia on siellä myöskin lähes rajattomasti.
Kaikenkaikkiaan unohtumaton reissu. Tätä päiväkirjaa kirjoitan lentokoneessa juuri Kööpenhaminan yläpuolella. Viimeinen koitos reissussa odottaa " mukana on yksi ylimääräinen viskipullo. Saapa nähdä tarttuuko tulli Tapion tuliaisreppuun? Vastaus on saatavissa aikanaan allekirjoittaneelta. Näkemiin Skotlanti ja sen ikimuistoiset viskikeitaat.
See you soon.


(vas.) Viimeinen yöpymispaikka. Olihan tämä siisti, mutta ehkä vähän persoonaton. Tyypillinen kaupunkihotelli, jollaisia myös Suomi on pullollaan. Yksi yö tällaisessa sai heti kaipaamaan pikkukaupunkien kodikkaita ja lämminhenkisiä majapaikkoja.
(oik.) Edinburgh, City Centrum, Downtown. Viimeinen rynnistys alkaa. Ensin pitäisi löytää likavaatekassi ja sitten hyvä pub, jonka viskivalikoimassa olisi vielä uusia merkkejä.


6.6.1997 Pe. Bryssel, Koti

Yöllä näytti sataneen, koska kadut olivat märkiä. Skotlannin perussää näyttää palaavan ja sehän meille sopii kun kerran kotiin ollaan menossa. Aamupala oli huoneen jääkaapissa, siinä oli mysliä, jogurttia ja kaikkea muuta, mutta jotenkin sitä kaipasi pekonia ja munia. Suihku toimi moitteettomasti, aivan kuin eilenkin.
Matkalla parkkipaikalla minä sain yskänpuuskan ja väänsin yrjöt erään aidan viereen. Parkkitalossa pakkasimme reppumme, uuden likavaatekassin ja tislaamokartan käärimme Lagavulin sateenvarjon ympärille.
Kentälle päin lähdimme kello 9.00 ja matka halki kaupungin sujui moitteettomasti, olihan kaupunki jo vanha tuttu. Luovutimme auton tankattuna Hertzille ja maileja oli kertynyt kaikenkaikkiaan 910.
Brysselin tax freessä Tapsalle antamani "ilmaisen partaveden kurssi" oli omaksuttu niin hyvin, että Tapsa tupsautti partavettä päällemme varmastikin 10 eri pullosta. Minä puistelin päätä ja nyrpistelin nokkaani asiantuntevasti. Ostimme rouville Chanel 5:t jotta molemmat saisivat yhtä hyvän lahjan. Kun menimme maksamaan, niin kassan setä yskähteli tukanduttavasti kun ympärillämme leijui mahtava maailmanmiehen partavesikimara.


(vas.) Edinburgh. Ennen illan koitoksia syötiin Ivanhoe pubissa tukeva lounas. Huomaa penkillä oleva uusi likapyykki kassi.
(oik.) Taustalla Edinburgh Castle. Skotlannin kuuluisin linna, jossa säilytetään kruununjalokiviä ja Mons Meg tykkiä. Edinburghin vanha kaupunki on ollut skotlannin historian sydän jo vuosisatojen ajan. Kaupungiksi se tuli 1100 –luvulla.

Lento Brysseliin oli 20 min myöhässä, joten minä vaihdoin kertyneet kolikot bitteriin. Oli jo hiukka katkolla onnistuuko vaihto Helsingin koneeseen, sillä vaihtoaikaa Brysselissä olisi vain muutama minuutti, mutta eihän hyvä tuurimme voi tähän loppua. Kentällä oli myös suomalaisista vanhemmista Tukholmassa syntynyt ja siellä ikänsä asunut nuorimies. Hän puhui hyvää suomea ja oli täällä töissä jonkin lehden päätoimittajana. Häntä huolestutti myös lennon viipyminen sillä hänenkin piti vaihtaa Brysselissä Tukholman koneeseen. Lento meni mukavasti ja Brysselissä jouduimme jopa hiukan jonottamaan koneeseen pääsyä.
Taaskaan Brysselin poikien kenttärutiinit eivät toimineet ja jouduimme odottelemaan koneessa pitkän tovin ennenkuin pääsimme ilmaan. Ehkäpä EU:n myötä meilläkin saadaan hommat sekaisin, kunhan olemme ehtineet lukea ja opiskella kaikki direktiivit.
Koneessa on tosi kuuma ja hiki valuu ihan norona pitkin selkää. Nyt on hyötyä tästä partavesisikermästä, vaikka joidenkin kanssamatkustajien ilmeistä voisi muutakin päätellä. Tapsan vieressä istuu mannekiinin näköinen tyttö, jolla on jalkatilassa pieni häkki ja siellä on kaksi pientä koiraa. Vähän ennen Helsinkiin laskeutumista häkistä kuului kova rapina ja hetkisen kuluttua ilmoille leijui hirveä paskan katku. Haju olisi varmasti kaikkien, myös "ihailevien", mielestä ollut täysin sietämätön ellemme olisi lieventäneet hajua tax freen näytetuoksuilla.
Rouvat olivat Seutulassa vastassa ja kun vielä meillä jaoimme likapyykin, olikin reissu sitten pistettä vaille valmis. Ja tuohonhan se jo tulikin ja varmemmaksi vakuudeksi kirjoitan tuohon loppuun vielä yhden.


(vas.) Mathers Bar. Edinburgh. Tässä viimeinen maiste­lupaikkamme. Jos ei ollut moittimista reis­summe pubien ja baari­en valikoimissa niin tämä oli kyllä niistä ylivertaisia. Liian monta merkkiä jäi maistamat­ta, kun kunto yksin­kertaisesti loppui kes­ken. Paikallinen asia­kaskunta oli erittäin ystävällistä ja kiinnostu­neita tekemisistämme. Myös palvelu oli sellaista luokkaa, että kaipaa­maan jäi. Tätä paikkaa voi suositella kaikille Edinburghin kävijöille.
(oik.) Kädessä tislaamokarttaan kääritty Lagavulinin sateenvarjo ja viikon roskat. Ulla ja Sirkka odottavat tuliaisiaan.

PS. Yhteenveto

Matka onnistui kaikilta osin niin nappiin, että uskon ettei tällaista matkaa onnistu hyvälläkään tuurilla varustettu ihminen tekemään kuin kerran elämässään. Tapsaa parempaa matkaseuraa tuskin maailmasta löytyy, ja kun vielä koko matkan ajan Tapsan vatsakin pysyi kunnossa, niin mistäpä voisi valittaa. Muiltakin osin onni potki isoilla monoilla ja reissulla oli mukana enemmänkin kuin perinteistä "tuurin tynkää". Onnistuttiin maistamaan, matkan teeman mukaisesti, useita huippuviskejä. Mutta kun laskimme yhteen juodun viinamäärän, saimme kokonaismääräksi reilu pullollinen turpaa kohden. Mielestäni se on vähän yhdeksän päivän matkalle, kun ottaa huomioon, että matka oli viskimatka. Kaikki juodut bitterit olen luetellut päiväkirjassa, laskekoon jos ketä huvittaa.
Emme ole tähän mennessä lukeneet toistemme päiväkirjoja ja onkin mielenkiintoista nähdä olemmeko olleet samalla reissulla. Parhaimmillaan päiväkirjamme täydentäisivät toisiaan siten, ettei mitään jäisi pois, ja niistä muodostuisi kokonaisuus, josta voisi aistia matkan hyvän ja onnistuneen hengen. Tässä tämä juttu nyt sitten on.
Pyydettäessä kerromme lisää ja saatamme kertoa vaikkei niin pyydettäisikään. Joka tapauksessa tämä oli niin mieliinpainuva reissu, että tulemme muistelemaan sitä loppuikämme. Ja vaikka muisti menisikin niin tämän reissun me muistamme.

Möö

WT97 - 5. kesäkuuta 1997

5. kesäkuuta 1997

Aamulla hotellista löytyi reissun toimivin ikkuna ja suihkukin sai yhteisen kiitoksen. Ravitsevan aamupalan jälkeen kohti Glasgowia ja sieltä edelleen Edinburghiin. Tie oli suurimmilta osin moottoritietä ja maisemat alavia.
Hotellin hankkimisessa turvauduttiin perinteiseen suurkaupunkisysteemiin. Ajettiin lentoasemalle ja etsittiin hotellien varauskeskus. Sitä kautta löytyi The Parliament House Hotel, sopiva yöpymispaikka meille. Kentältä saatiin selkeät ajo-ohjeet hotellille oikein kaupungin karttaan piirrettynä. Hotellin sijainti oli paras mahdollinen - vain parin minuutin kävelymatka kaupungin keskustaan.
No niillä ajo-ohjeilla ei pitkälle päästy. Heti keskustaan saapuessamme oli vastassamme yksisuuntainen tie, jota karttamme mukaan meidän olisi pitänyt ajaa tietenkin vastavirtaan. Aikamme kaupungissa pujoteltuamme löysimme hotellimme ja autolle parkkipaikan. Varsin mielenkiintoinen kokemus - vieras kaupunki, ruuhka-aika ja vasemmanpuoleinenliikenne.
Ranskalaisen suihkun jälkeen olimme valmiit valloittamaan kaupungin viskikeitaat. Tutustumiskävelyn edetessä tankattiin ruokapuoli kuntoon Ivanhoe-ravintolassa. Matkan jatkuessa alkoi osoittautua, että uusien lajien löytyminen saattaisi olla aina vain vaikeampaa. Kunnes saavuttiin pubiin, josta löydettiin useampi uusi merkki. Niitä maistellessamme ja muistiinpanoja tehdessämme eräs vanhempi skottiherra halusi selvittää itselleen, että mitähän nuo ulkomaan epelit oikein touhuavat. Asia kerrottiin ja samalla surkuteltiin, että on niin vaikea löytää enää uusia lajeja.

(vas.) Laphroaig Distillery. Jussin savustusta on syytä hiukan valvoa. Kaikki näyttää olevan kohdallaan ja jäämme erittäin malttamattomina odottamaan tätä valmis­tuserää.
(oik.) Tässä huoneessa mallastetusta ohrasta, vedestä ja hiivasta käytetään peruskaljaa tislausta varten.

Eipäs aikaakaan kun koko joukko eteni peräkanaa kohti viskiravintolaa, jossa valikoima oli niin laaja, että piti oikein katsoa kahdesti oliko näky varmasti totta. Osa jäi pakostakin maistamatta. Koko korkean huoneen perällä olevan baaritiskin takana seinä oli lattiasta kattoon täynnä erilaisia viskejä. Pulloja oli useampi sata ja kaikki eri merkkejä. Single Maltit olivat erityisen hyvin edustettuna. Mikä ihana näky!! Uusia lajeja saatiin 15, joka on mahtava suoritus, kun ajatellaan, että pohjalla oli jo 69 eri merkkiä.
Skottiherran kanssa sitten aika kuluikin rattoisasti. Jussi hoiteli jutut ja minä vain kuuntelin sujuvasti. Tässä vaiheessa on kyllä myös mainittava. että hän oli jo toinen maistelukumppani, joka kehui meidän kielitaitoamme. Kyllä osaavat olla kohteliaita nuo skotlantilaiset. Mieleen jäi kuvaus, että Skotlannissa sataa niin usein ja paljon, että heille kasvaa ajan mittaan räpylät, ja kesän erottaa talvesta siitä, että talvella sade on kylmää.
Eurooppalaisten kielten ja kultturien eroja selvitellessä ja viskejä maistellessa ilta alkoi lähestyä loppuaan. Tarkkaan en muista mihin aikaan skottimies ulos horjahteli. Aikanaan myös me poistuimme ravintolan henkilökuntaa kovasti kiitellen ja runsaat juomarahat antaen. Paluumatkan varrelta löytyi vielä iltapalaksi kinkkuvoileipä ja pintti bitteriä. Enemmänkin olisi mennyt, mutta Jussin mato alkoi näköjään kuolla. Vai ajatteliko viisaana huomista päivää. Sitten koisimaan. Matka jatkuu ....
Maistettu 13+16+15+8+13+4+15 = 84 merkkiä.

(vas.) Tislauspannut kuparia ja Tapsa rautaa.
(oik.) Veroviranomaisen lukitsema tisleen mittausasema no:1. Laphroaig Distillery.

5.6.1997 To. Edinburgh

Aamu on jälleen aurinkoinen ja suihku toimii täysin moitteettomasti, eli vettä tulee säädettäessä joko paljon tai vähän, ja sen lämpötila ei vaihdu jollei itse halua. Aamupalasta en nyt kerro mitään, sillä valistunut lukija arvaa kaiken kertomisen arvoisen helposti.
Ajelimme pysähtymättä Glasgowin kautta Edinburghin lentokentälle. Matkalla Tapsa kuvasi liikkuvan auton ikkunasta J & B:n ja Ballantinesin "tehtaat".
Lentokentän hotellissa olisi kyllä tilaa mutta hinta oli 100 puntaa per/lärvi, joten joimme vain baarissa yhdet bitterit. Pysäköimme auton lentokentän Hertzin parkkipaikalla ja menimme kysymään majoitusta hotellineuvonnasta. Virkailija kertoi, että Edinburgh 1ähiympäristöineen on aivan täynnä. Täytimme kuitenkin lapun, jossa etsimme kanden hengen huonetta hintaluokassa 30 £/takaraivo. Yllättävästi huone löytyi aivan Edinburghin keskustasta.
Autoon mentäessä Hertzin paikoitusalueen valvoja nosti valtavan metelin, kun olimme jättäneet auton heidän parkkipaikalleen. Ei tainnut äijäpaha tunnistaa omia autojaan. Ajelimme ohjeiden mukaan The Parliament –hotellille, mutta liikennejärjestelyt oli sellaiset, ettei sitä niin vain löytynytkään.

(vas.) Ei uskoisi, ellei itse näkisi. Tästä pahaisesta ojasta ottaa Lagavulin vetensä. Vesi oli väriltään tummaa ja eikä sitä nyt niin kauhealla kohinalla virrannut. Vesi tulee läheiseltä Beinn Bhreac kukkulalta, jossa alkulähteenä on Loch na Beinne Brice. Valmistuote on kuitenkin huipputavaraa, tuli vesi sitten mistä tulikin.
(oik.) Lagavulinilta jatkettiin valtatietä Ardbegin tislaamolle ja sieltä edelleen Loch an t-Sàilein rantaan. Olihan vanha skottiherra edellisiltana paikan kauneutta kehunut.

Ajoimme useamman kiepin keskikaupungin ruuhkassa neljältä eri suunnalta hotellin ohi. Pysäköimme auton puiston viereen ja lähdimme jalkaisin etsimään hotellia. Se löytyikin mäen päältä pienen kiharaisen tien varrelta aivan puiston vierestä. Respan tyttö neuvoi meitä viemään automme parkkitaloon, joka sijaitsi puiston toisella puolella. Autolle mentäessä "kylmäajoimme" mutkikkaan näköisen risteyksen, jotta se sitten sujuisi auton kanssa.
Majoituimme ja kävin suihkussa, tämä on tähänastisista hotelleista paras. Hotellista tosin puuttuu baari ja ravintola, mutta mitäs siitä kun sijainti on aivan keskustassa. Suoritin viimeisen T-paidan kuivapesun hiustenkuivaajalla ja partavettä päälle ja kaupungille.
Oli tarve likavaatekassista joten menimme keskustan liikekeskukseen, josta ostimme muutaman CD-levyn, sopivaa kassia emme sieltä löytäneet. Onnekkaasti löysimme saman säkkipillisoittajan CD:n joka oli esiintynyt Athollin linnassa. Joimme päiväkaljat ja lähdimme jatkamaan kassijahtia. Kävimme useammassa liikkeessä ja muutamassa baarissa joissa maistoimme muutaman uuden viskin.
Tilanne näytti melko huonolta, sillä kassia emme olleet löytäneet ja baareissa näytti olevan vain sellaisia singlejä, joita olimme jo maistaneet. Söimme runsaan "mixgrill" aterian Ivanhoe -nimisessä ravintolassa.
Matka jatkui päämäärättömästi kassia etsien ja eräässä kaupassa oli kuin olikin sopiva kassi. Esillä oli 6 erilaista kassia ja kyltti johon oli merkitty kassien hinnat. Valitsimme keskisuuren putkikassin ja marssimme kassalle. Koska hinnaston halvin näytti olevan pieni vyölaukku sanoin kassaneidille, että haluaisimme maksaa tämän "beltbagin". Hän löi kuitenkin kassaan putkikassin hinnan, joten se siitä hämäyksestä.
Kurkistelimme sisälle useaan baariin ja löytyikin yksi, jossa oli pari uutta singleä. Kun tilasimme viskit ja otimme vihkot esille, pöllähti viereemme vanhempi mies olutlasi kädessään ja kyseli "mitä te teette", "mistä te..." ja kaikki muutkin tutut kysymykset. Hän halusi välttämättä tarjota meille viskit, mutta kerroimme ettei noista mikään kelpaa, sillä olemme maistaneet niitä kaikkia. Hän tarjoutui oppaaksi paikkaan, jossa kuulemma on tosi paljon single maltteja. Niinpä hiippailimme muutaman korttelin matkan ja saavuimme baariin jossa oli hyllymetreittäin viskejä.

(vas.) Jokainen kulkee tavallaan. Tässä etuajo-oikeus on paikkakuntalaisella. Matka Port Askaigin satamaan on alkanut ja kiirettä ei ole.
(oik.) Saari on kierretty ja kaikki tislaamot on nähty. Paluumatka alkaa lautan odottelulla. Jää hyvästi Islay, ei ole yhtä pahaa sanaa sanottavana sinusta.

Oppaamme Duncan Alastair kulki ympäri baaria ja kertoi kaikille keitä me olimme ja mitä me teimme. Paikallinen väki kävi pöydässämme suosittelemassa lempiviskejään ja kyselemässä joko olimme maistaneet sitä tai tätä. Maistelimme tosi monta loistoviskiä ja maksoimme myös Duncanin muutaman kaljan. Duncan ihmetteli miksemme olleet kännissä, vaikka hän oli jo aivan "deekin" [diiken]. Vertailimme suomen- ja englannin kielen eroja ja Duncan väitti meidän puhuvan erinomaista englantia. Hän matki miten eri puolilla englantia puhutaan ja kertoi, ettei ollut armeijassa ollessaan ymmärtänyt yhtään mitään.
Tänään Tapsan kielikorva oli jotenkin tukossa tai Duncan puhe ei istunut Tapsan korvaan, sillä minä hoidin tulkkauksen ja valtaosan keskustelusta. Ilta meni tosi nopeasti ja noin kello 24.00 hipsimme hotellille ja kaipa mekin olimme hiukan deekin. Matkalla söimme iltapalaksi valkosipulivoileivät ja joimme tuopit bitteriä. Tapsalle olisi maistunut vielä toinenkin bitteri, mutta minä kielsin sen ehdottomasti. Huoneessa päätimme, että kirjoittamme päiväkirjamme lentokoneessa. Päivän ajomatka oli noin 140 mailia. Hyvää yötä.

Kysy, niin vastataan

Viskisieppo oli yhteydessä Whisky Tour -kirjan kirjoittajiin, ja oli puhe, että jos kirjaan liittyviä kysymyksiä tulee niin niihin vastataan kerralla lopuksi. Viskisieppo koostaa ensin esitetyt kysymykset yhteen ja Jussi ja Tapsa vastaavat niihin kerralla. Näin saadaan kaikki samaan pakettiin, eikä kysymykset ole ripoteltuina eri juttujen alle.

Eli jos jokin asia jää askarruttamaan mieltäsi kirjasta, niin laita kysymys tulemaan. Voi laittaa kysymyksen tämän jutun kommentteihin tai sen päivän kohdalle johon kysymyksesi liittyy. Pystyt kommentoimaan nimettömänä, joten älä ujostele, jos jotain mielesi tekee kysyä.

WT97 - 4. kesäkuuta 1997

4. kesäkuuta 1997

Kun aamutoimet oli suoritettu käytävällä sijaitsevassa WC:ssä, lähdettiin aamukuvausreissulle. Ensin Bowmoren tislaamo, sitten Harbour Inn ja lopuksi kylän korkeimmalla kukkulalla sijaitseva pyöreä kivikirkko. Olivat kuulemma tehneet siitä pyöreän, että vanha kehno ei pääse piiloutumaan nurkkiin. Terävää porukkaa.
Matka jatkui Port Elleniin, jossa tarkastettiin kylän nimen mukainen tislaamo. Ja sitten alkoi lähestyä näin jälkikäteen sanoen matkan ehdoton huippu. Laphroaig. Siellä se tislaamo meren ran­nalla kylpi auringon va­lossa. Ajet­tiin portista sisään ja mentiin toi­mistosta kysymään, josko heillä olisi kauppaa, josta saisi ostaa itselleen matkatuliaiset. Vastaukseksi saatiin ehdotus, että 5 minuutin päästä alkaa tehtaan esittely 4 henkilölle ja voisimme liittyä mukaan jos haluaisimme. Ihan hienoa palvelua, varsinkin kun tietää, että esittelyitä järjestetään vain ennalta sovittuina aikoina ja sovituille ryhmille. Ei jättänyt hyvä onni matkamiehiä vieläkään. Tehdasesittelyn piti koko Laphroaigin tehtaan johtaja. Varsinainen velikulta ja piti sellaisen esittelyn, että sitä ei varmasti koskaan tule unohtamaan. Oli meinaan miekkosella huumorintajua ja erittäin hyvä ulosanti. Kierros alkoi heti ilmoituksella: "Tiedämme, että muissa tislaamoissa on yleensä laitteiden ja prosessin ideoiden valokuvaaminen kielletty. Mutta koska me teemme maailman parasta viskiä eikä toiset samaan pysty, niin voitte kuvata rauhassa aivan mitä haluatte. Ei ne muut tätä kuitenkaan opi tekemään. Siinä oli tervettä itsetuntoa.


(vas.) Bunnahabhainin piha sopii hyvin esimerkiksi tupakan tumppaamiseen.
(oik.) Tässä taas hyvä esimerkki kirjallisuuden turmelevasta vaikutuksesta.

Viskin valmistusprosessi käytiin perusteellisesti läpi vaihe vaiheelta, sekä aina selvittäen missä Laphroaigin valmistustekniikka eroaa muista.
Suurimpina eroina on, että ohra idätyksen jälkeen kuivataan ja vasta sitten erikseen savustetaan. Muut ovat yhdistäneet nämä kaksi vaihetta. Maistuipa idätetty ja rapeaksi kuivattu savuohra mainiolta.
Toinen suuri ero tulee tislatessa. Tislauspannun höyryputki nousee vinosti ylöspäin pannusta, kun muilla se taipuu alaspäin. Ennenkuin Laphroaig alkaa ottaa tislettä talteen, lasketaan 45 minuuttia satsista sivuun. Muilla aika on 5 -15 minuuttia. Sama loppupään tislauksessa. Pitäisi sikuna­viinojen, eteeristen öljyjen ja muiden turhien myrkkyjen olla aika vähissä.
Kolmantena erona on kypsytystynnyrit. Laphroaig käyttää vain Bourbon-viskitynnyreitä. Siksi Laphroaig on kuiva viski. Tyylikkäästi englantilaisia ironisoiva skottimies ohjasi meidät lopuksi maisteluhuoneeseen. Kyllä osaa 10 vuoden ikäinen Laphroaig olla mainion makuinen tällaisen kierroksen päätteeksi.
Samassa tilassa toimi myös tehtaan myymälä. Tuliaisiksi ostettiin Laphroaig 1977 pullot. Tehtaan varastossa oli tätä loistojuomaa enää 60 pulloa. Näiden ostosten vuoksi, johtaja otti meidät erilleen muusta joukosta kertoi, että jokainen tuota viskiä ostava voi liittyä tehtaan erikoisasiakkaaksi. Jos täyttäisimme jäsenkaavakkeet, niin he postittaisivat vuosittain tehtaan oman lehden, jossa kerrotaan kuulumiset ja sen vuoden tuotannon laatu ja luonne. Samoin meille olisi aina varattuna tehtaalla omia erikoisvarusteita saarelta meille varatulle maapaikalle käyntiä varten. Lisäksi tulisi aina lahjana pieni pullo sen vuoden tuotantoa. Epäilimme kyllä, että Suomen tulli hoitaa tämän lähetyksen siten, että meiltä jää pullo saamatta.


(vas.) Johtajalehmä vetää jengiään. Mutta mitä tapahtuu jälkijoukossa ?
(oik.) Portnahaven, Rhinns Point. Kylän lahdessa uiskenteli joku hylkeen näköinen otus. Oli tietenkin kuullut, että tullaan paikalle.

Seuraavaksi siirryimme Lagavulinin tehtaan kautta Ardbegin tislaamolle. Välillä nautimme matkalounaat meren rannalla kauniissa lehtomaisemassa. Tämän reissun jälkeen oli kaikki Islayn tislaamot bongattu. Paluu matkalla käytiin Port Ellenin satamassa vahvistamassa, että tänään lähdetään mantereen puolelle. Viimeisenä vierailupaikkana oli saaren ainoa golf­kenttä Machrie. Aito, oikea links-kenttä. Klubitalolla haukattiin pienet eväät ja otettiin bitterit. Meinasi tulla irrottautumisongelma, kun tilasin laskun niin toivat uuden kaljan. Tästä pääteltiin, että seuraava lasku on syytä tilata riittävällä määrällä käsimerkkejä. Lähellä oli myöskin paikallinen lentoasema, josta mieleen jäi lähinnä ympärillä kuljeskelevat isot lammas­laumat, joita ei oltu miten­kään aidalla erotettu kiito­rata-alueesta. Lopuksi aje­limme saarta ristiin rastiin ikäänkuin jäähyväislah­jaksi reissumme kruunuksi nousseelle kohteelle.
Ajelu päättyi aikanaan Port Askaigin satamaan, jonne jäimme haikealta mielellä odottelemaan laivaa. Jätettiin auto laivaa odottavan jonon päähän ja lähdettiin tutustumaan kylään kävellen. Se oli äkkiä tehty, koska kylässä oli vain yksi talo. Talossa oli pub, josta Jussi otti pintin bitteriä. Minulle ei maistunut tällä kertaa. Käveltiin merenrantaan istuskelemaan ja katseltiin Juranpuolen ylvästä sivuprofiilia sekä vuolaasti virtaavaa salmea. Jussi hörppi hissuksiin kaljansa ja siinä mietiskeltiin, että tullaankohan koskaan enää näkemään näitä maisemia. Lautta saapui ajallaan ja me kuljimme hiljaa löntystellen autolle. Auton ympärillä pyöri epätoivoisen näköinen ukkeli, joka samantien meidät nähtyään kiiruhti kyselemään, ollaanko me ne ja ne matkustajat ja onko tämä meidän automme. Myöntävän vastauksen saatuaan heppuli hävisi. Oli tullut näköjään perille meidän vahvistuksemme Port Ellenistä.


(vas.) Portnahaven, Rhinns Point. Tältä kylä näyttää hylkeen silmin. Jussi ja hylje katsovat toisiaan.
(oik.) Bruichladdichin tislaamon piha oli rauhaisa turistin kulkea. Tällä tehtaalla oli ehdottomasti komein näkemämme portti.

Merimatka sujui jo vanhalla rutiinilla. Kennacraigista ajeltiin aina Ballochiin asti. Reissun jylhimmät maisemat olivat tällä matkaosuudella ja kyllä niitä kelpasi laskevan auringon valossa ihailla. Hämärtyvässä illassa aina kun nähtiin hotelli käytiin kysymässä vapaita huoneita, mutta hotellit tuntuivat olevan täynnä tai hinnat liian korkeita meidän makuumme. Loch Lomond järven läheisyys varmaankin vaikutti asiaan. Ballochin kaupungista - läheltä Stirlingiä, jossa käytiin yksi suurista Skotlannin ja Englannin välisistä taisteluista ja josta esimerkiksi elokuva Brave Heart kertoo. Sitten iltasella yhdentoista aikaan mentiin tankkaamaan autoa ja kas kummaa bensa-aseman vieressä oli Balloch-hotelli. Sieltähän sitä sitten löytyi parahiksi vapaa huone, olipa vielä nimetty Loch Lomond järven saaren Inchlonaigin mukaan - sijaitsihan hotelli aivan Loch Lomond järven rannassa. Hyvä onni jatkui edelleen, vaikka hetken jo näytti, että joudutaan ajelemaan aina Glasgowiin asti ennenkuin yöpaikka löytyy. Ainoa huono puoli hotellissa oli, että baarin viskivalikoima oli varsin vaatimaton ja rajoittunut. Näin ollen meille ei uusia lajeja tullut kuin kolme. Mutta iltabitterit kuitenkin maistuivat hyvälle. Ja sitten eikun nukkumaan. Matka jatkuu
Maistettu 13+16+15+8+13+4 = 69 merkkiä.



(vas.) Pitkän etsimisen jälkeen löytyi majapaikaksi Bowmore hotelli saman nimisestä kylästä. Tuskinpa olisimme 1977 maistaneet ellemme täällä olisi vierailleet. Sen verran harvinaista herkkua näytti olevan. Hyvä onni jatkui vaan.
(vas.) The Harbour Inn. Bowmore. Täällä vietimme yhden parhaista illoistamme paikallisen porukan kanssa. Ei voi muuta kuin lämmöllä muistella tunnelmaa ja kaikkien ystävällisyyttä meitä kohtaan.


4.6.1997 Ke. Islay, Bolltown

Säät ne vaan suosii, aurinko paistelee pilvettömältä taivaalta heti aamuvarhaisella. Vaikka tämä hotelli on reissumme heikkotasoisia niin suihku yllätti täysin, sillä se toimi aivan moitteettomasti.
Aamupala oli vanha tuttu ja turvallinen, jopa kahvi oli yhtä pahaa kuin ennenkin. Bon­gasimme ensin Bowmoren tis­laamon ja suunnistimme Port Elleniin. Matkalla pysähdyimme tutkimaan turvesuota ja kuivu-maan nostettuja savus-tusturpeen paloja. Port Ellenissä kävimme satamassa varaamassa paikat tämänpäivän laivaan kello 18.45 ja kuvasimme Port Ellenin tislaamon, joka nykyisin toimii mallassavustamona. Laphroaigin tislaamon portilla luki, että vain sovitut vierailijat voivat tulla. Ajoimme kuitenkin pihaan ja otimme tislaamorakennuksista kuvia. Kiipesimme rappuset ylös konttoriin ja tapasimme toimitusjohtajan, jolta kysyimme olisiko mahdollista ostaa Laphroaigin tuotteita. Hän sanoi "tottakai" ja kysyi haluaisimmeko tutustua tarkemmin tislaamoon, oli kuulemma tulossa 5 minuutin kuluttua ryhmä, joka oli varannut esittelyn.


(vas.) Bowmoren pyöreä kirkko, jossa piru ei pääse piileksimään nurkissa. Nähtynä suoraan Harbour Innin oven edestä.
(oik.) Tässä sitä on. Turvepalikat on nostettu kuivumaan penkereelle pikku kasoihin. Hyvälle viskille ominainen savun ja turpeen maku saa alkunsa täältä.

Hetkisen pihalla odoteltuamme tuli englantilainen pariskunta sekä kaksi ruotsalaista nuorta miestä. Ruotsalaiset ja heidän autonsa olimme jo havainneet Loch Nessin parkkipaikalla. Kierroksen alussa toimitusjohtaja lupasi kertoa kaiken ja kuvatakin saisi mitä haluaisi ja jos haluaa mittailla ja tehdä skissejä niin kuulemma sekin on mahdollista. Hän oli täysin vakuuttunut siitä ettei kukaan pysty tekemään Laphroaigin tasoista viskiä.
Kierros oli erittäin antoisa ja täydellinen. Kuvailimme ja maistelimme maltaita eri valmistusvaiheissa sekä kierroksen päätteeksi otimme moukut Froigin päätuotetta 10v. singleä. Ostimme 2 pulloa Laphroaig 1977, joita jäi vielä tislaamolle 58 pulloa. Kuulemma tämä 1977 on "kuninkaallisen propellikorvan" lempiviski ja hän on ostanut tästä ainoasta tuotetusta erästä suuren osan linnaansa.
Tapsa osti itselleen Laphroaigin villapaidan ja olisin ostanut minäkin, mutta kun ei sopinut päälle. Kiittelimme isäntäämme antoisasti kierroksesta ja suunnistimme Lagavulinille. Lagavulinin tislaamo oli kiinni ja aukeaisi tänään kello 13.00 joten jatkoimme matkaa Ardbegille. Portilla iso kilpi kielsi kaikenlaisen asiattoman liikkumisen tehdasalueella. Ajoimme kuitenkin pihaan ja otimme asiaankuuluvat kuvat. Eilen tapaamamme vanha skotti oli neuvonut meille paikan, jossa kannatti käydä, se oli jokunen maili eteenpäin Ardbegistä. Aje1imme sinne ja olihan se tavallista kauniimpi paikka mutta mitään muuta katsomisen arvoista ei siellä ollut, joten kaipa vanha skotti oli tarkoittanut juuri kaunista maisemaa. Pysähdyimme syömään välipalaa, paikkaan jossa oli valtava määrä mäkäräisiä. Tapsa kirjoitteli kortteja, jotka oli tarkoitus jättää Lagavulinin postilaatikkoon. Kortteihin tuli keltinkielinen tervehdys, joka tehtiin siten, että Islayn kartasta valittiin kauniita paikan nimiä, jotka kirjoitettiin peräkkäin ja loppuun lisättiin huutomerkki. ( Maol nan ghoirten coill' a chorra !). Ajelimme Lagavulinille ja kuvat otettuamme menimme Visitor's Shoppiin josta Tapsa osti paidan ja sateenvarjon. Nyt kaikki saaren kahdeksan tislaamoa oli bongattu, joten päätimme etsiä jo vaivaavaan nälkäämme ruokapaikan PortEllenistä. Olimme jo melkein Port Ellenissä kun huomasimme Tapsan korttien olevan vielä mukana ja koska arvelimme, että Lagavulinin postilaatikkoon jätettyihin kortteihin tulee Lagavulinin leima niin palasimme takaisin. Kortit pudotettiin laatikkoon ja mietimme mitähän postin tytöt miettivät kun huomaavat meidän keltinkielisen tervehdyksen.


(vas.) Turpeen leikkuusyvyys näkyy selvästi. Turvepalikat kuivuvat omissa ilmavissa keoissaan. Turvetta kuulemma kulutetaan samaa tahtia kuin sitä syntyy. Paikka jossain Bowmoren ja Port Ellenin välillä.
(oik.) Jussi katselee Loch Leodamaisin yli suoraan Port Ellenin kylään. Siellä on saaren toinen satama, johon lautat Kennacraigista saapuvat.

Uudella vauhdilla ajoimme Port Elleniin ja poikkesimme eilisen hotelli-isännän hotelliin. Baarissa näytti olevan ihan hieno viskivalikoima, mutta koska oli poislähtö lähellä, ei viskittely tullut kysymykseen. Kun ruokaa ei kuulemma tähän aikaan päivästä ollut enään tarjolla, niin jatkoimme ajelua Bowmoreen päin. Poikkesimme matkalla golfhotelliin, jossa tapasimme Laphroaigilla olleet ruotsalaiset. Pojat aikoivat pelata kierroksen golfia, me sen sijaan tilasimme bitterit ja munakkaat. Annos olikin tosi runsas ja kalja hyvää. Aika riensi ja niinpä Tapsa meni tiskille pyytämään laskua. Ehkä oikeata ääntämistä olisi syytä hioa, koska hetken kuluttua tyttö toi Tapsalle pitkän bitterin. Pyysimme uu-delleen laskua, ja koska ei ollut aikaa jäädä juo-maan lisää kaljaa, niin tällä kertaa käsimerkein täy-dennettynä.
Ajelimme aikaa kuluttaen kohti Port Askaigia, saaren maisemia katsellen. Laivaan päästyämme totesimme etukäteisvarauksen olleen turhaa, sillä laivaan jäi vielä yksi autopaikka tyhjäksi.
Laivalla söimme fish & chips annokset, vain tarkistaaksemme pitääkö niiden maistua siltä kuin ne maistuivat Grantownissa. Vastaus ikävä kyllä on - "siltä" sen kuuluukin maistua. Syötyämme kirjoittelimme päiväkirjaa tähän asti.
Laiva oli Kennacraigissa kello 21.00 ja lähdimme ajelemaan kohti Glasgowia. Maisemat oli tosi komeita vaikka hämärä hiukka haittasikin maisemamatkailua. Noin kello 22.30 rupesimme kyselemään majoituksia, mutta kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä. Hinnoissakin oli selkeästi Loch Lomond -lisä. Me päätimme ettei sellaisia lisiä makseta ja tarpeen vaatiessa yövytään autossa tai ajellaan vaikka Edinburghiin asti.


(vas.) Laphroaigin tislaamon konttorille käynti. Toimistosta kyseltiin olisiko heillä myytävänä jotain turistipoloille ja samantien oltiinkin ilmoittauduttu kiertokäynnille Laphroaigin tehtaalle. Seinällä kunin­kaallinen vaakuna, jonka prinssi Charles lahjoitti valitessaan Laphroaig 1977 lempi-viskikseen.
(oik.) Laphroaigin julkisivusta merellepäin. Kuvasta oi­kealle jää valkea varas­torakennus, jonka sei­nällä on suurin mustin kirjaimin LAPHROAIG. Näkyy kuulemma mo­nen mailin päähän me­relle.

Tapsa käänsi selkänojan makuuasentoon koettaakseen nukkumismahdollisuuksia. Viiden minuutin kokeen jälkeen raportti oli tyly, sillä Tapsan mielestä hän voisi nukkua huonosti ja minä en ollenkaan. Bensa oli vähissä, mutta päätimme ajella kohti Edinburghin niin kauan kuin bensaa riittää. Ajellessamme Tapsa huomasi kaupungin valoja etuviistossa vasemmalla, joten käännyimme viitan kohdalla jossa luki Stirling. Sillalta näimme Esson valomainoksen, joten kurvasimme sinne. Kun ryhdyin tankkaamaan, osui silmiini tien toisella puolen oleva Balloch hotelli. Tapsa meni kysymään huonetta ja kun olin maksanut bensat, niin näin Tapsan viittilöimässä hotellin pihalla. Tapsa oli ottanut meille kohtuuhintaisen huoneen, jonka numero oli "Inchlonaig". Majoituttuamme tosi viihtyisään huoneeseen, menimme ala-baariin juomaan parit bitterit ja löytyihän sieltä muutama viskikin. Kello on nyt 00.30 ja kirjoittelemme tätä päiväkirjaa huoneessamme.
Tässä hotellissa on näköjään keskuslämmitys!!! ja ihan hiljattain on tehty täysi remontti. Päivän ajot oli noin 145 mailia. On nukkumaan menon aika, joten hyvää yötä.


(vas.) Idätetyn maitaan kuivaushuoneessa maistomme jyviä, jotka olivat levitettynä noin 20 cm paksuiseksi matoksi. Samalla arvioimme miltä viski maistuisi kymmenen vuoden kuluttua. Hyvää tuntuu tulevan.
(oik.) Hyvin kuivatun maitaan savustusta ei kannata jättää amatöörien hoitoon. Vuoden 2007 Laphroaigissa tulee olemaan tasapainoinen savunmaku.

WT97 - 3. kesäkuuta 1997

3. kesäkuuta 1997

Aamulla suihkun toiminnan selvittämiseen tarvittiin molempien kaikki aivosolut. Sähköisesti toimivan vedensekoittimen pääkatkaisin oli sijoitettu kylpyhuoneen ulkopuolelle irrallisen vaatekaapin taakse. Nerokas sijainti! Turha lienee mainita, että suihkusta tuli vain jääkylmää tai tulikuumaa vettä, että eipä siitä säätimestä isoa iloa ollut. Puhdistautumisen jälkeen päästiin Jussin suuresti ihailemalle liikenneympyrälle, jossa sisäkaistaa ajettiin vastapäivään ja ulkokaistaa myötäpäivään. Varsin eksoottinen kokemus muutenkin vasemmanpuoleisen liikenteen seassa. Ongelmitta sieltä kuitenkin ulos pujoteltiin ja matka lauttasatamaan Kennacraigiin saattoi alkaa. Siellä laitettaisiin auto laivaan ja seilattaisiin Islayn saarelle. Pituutta reissulla tuli n. 120 mailia, ja tien mutkaisuuden sekä mäkisyyden vuoksi alkoi jo näyttää siltä, että taidetaan myöhästyä laivan lähdöstä. Varsinkin kun ei lippujakaan lautalle oltu ostettu valmiiksi. Mutta erinomainen onnemme jatkui. Yhtäkkiä vain tienvarsipusikosta keskellä asumatonta seutua putkahti näkyviin laivalaituri jossa lautta seisoi vielä paikallaan. Viisi minuuttia oli lähtöön aikaa. Käytiin pikaisesti ostamassa liput, auto laivaan ja portti kiinni. Laiva lähti samantien. Merimatka kesti n. 2 tuntia, jonka aikana katseltiin auringon kilossa hohtavaa merta sekä Islayn ja Juran saaria.


(vas.) Loch Ness. Reissun kylmin päivä n. 19 °C, siksipä villapaita on paikallaan.
(oik.) Loch Ness Monster Centre, Drumnadrochit. Jokaisen turistin pakollinen pysähdyspaikka, jos sattuu seutukunnalla liikkumaan. Yleisöä tuntui riittävän, kuvassa yksi päästään sekaisin mennyt.

Ajallaan Port Askaigiin rantauduttuamme ja ensimmäisenä laivasta ulosajavina lähdimme etsimään saaren tislaamoja. Heti sataman läheisyydestä vain muutaman mailin päästä löytyikin Caol Ila ja Bunnahabhain. Saareen tutustumista jatkettiin länsiosan suuntaan. Tiet olivat vielä solakampia kuin mantereen kapeat ajoradat ja oman lisänsä antoivat keskellä tietä vaeltavat moni-kymmenpäiset lehmälaumat Tietojemme mukaan länsiosassa sijaitsivat Bruichladdichin tislaamo ja siitä hieman eteenpäin Port Charlotten kylä. Siellä piti olla saaren paras kalaravintola No olihan se siellä, mutta parhaaseen paikalliseen ta-paan, lounasaika oli juuri päättynyt ja kokki lähtenyt kotiin. Se siitä kalaruoasta Samaa vauhtia ajeltiin sitten läntisimpään kärkeen Rhinns Pointiin Portnahavenin kylään. Pikkuisen kalasataman poukamassa uiskenteli hyljettä muistuttava otus, joka pääsi mukaan matkavalokuviin.
Ilta alkoi jo lähestyä ja oli aika etsiä yöpymispaikka Ensimmäisen kerran ei hotelleissa tuntunut olevan parille matkustajalle tilaa. Hyvällä tuurilla tästäkin selvittiin ja neljäs hotelli Hotel Bowmore otti meidät huostaansa. Tunnelmaa ei häirinnyt mitenkään sellainen pieni yksityiskohta, että huoneen ovesta puuttui toimiva lukko ja ovea ei saanut siten ollenkaan lukittua. Reput nurkkaan ja hotellin baariin maltaita maistelemaan.


(vas.) Loch Ness Monster Centre, Drumnadrochit. Nessie on niin yksinäisen oloinen. Ehkä hieman myös vihainen. Huomaa - suu agressiivisesti auki.
(oik.) Castle Urquhart, Strone Point, Loch Ness. Urquhartin linna on ollut yli 200 vuotta rauniona. Rauta-ajasta asti on tällä paikalla ollut linnake. Dunbarin taistelun jälkeen v. 1296 Edward I laajensi linnaketta. Skotlantilaiset nousivat William Wallacen johdolla Englantia vastaan ja Andrew Moray joukkoineen valtasi Urquhartin miehittäjiltä. Edward I löi skotit uudelleen massiivisen armeijansa avulla. Urquhartin päällikkö Forbes joukkoineen puolusti linnaketta kuolemaansa asti. Taistelua seurasi läheisellä kukkulalla linnasta ulos salakuljetettu ja raskaana oleva Forbesin vaimo, ennenkuin pakeni Irlantiin.

Talon isäntä olikin varsinainen viskiasiantuntija ja kaivoi kellaristaan meille reissun hienoimmat valikoimat. Sieltä löytyi muunmuassa upein viski jota olen koskaan maistanut - Laphroaig 1977.
Jaloja juomia maistellessa eräs asiakkaista kertoi tositapahtuman amerikkalaisista turisteista, jotka olivat kolme vuotta sitten baarissa vierailleet. Koko baarin muu asiakas­kunta hiljeni jutun ajaksi, vaikka kaikki olivat sen taatusti jo monta kertaa kuulleet. Tapahtuma oli vain niin järkyttävä, että sen aikana ei saanut kertojaa häiritä. Juttu kertoi kahdesta amerikkalaismiehestä, jotka olivat tilanneet parasta viskiä mitä talosta löytyy. Tässä vaiheessa kaikki kuulijat hymisivät tarkkaavaisina ja nyökkäilivät ”kyllä”, näin todella tapahtui". Mutta sitten toinen miehistä oli vaatinut jäitä samaan lasiin. Heti kertojan sanottua tämän, koko kuulijakunta räjähti halveksien nauruun - voiko näin sivistymätöntä ja moukkamaista ihmistä ollakaan. Meitä huvitti yhtä paljon ihmisten antautuminen jo moneen kertaan kuultuun juttuun kuin amerikkalaisten kardinaalimunauskin.
Muutamien maistiaisten jälkeen alkoi jalka kuitenkin ulko­-ovelle vetää, ja niinpä suuntasimme lähellä sijaitsevaan maineikkaaseen Whisky-ravintolaan. Mainostihan se peräti julkaisussa, jonka olin Suomessa käsiini saanut, yli 400 erilaisen viskin kokoelmaansa.
Hotellia etsiessämme huomasimme ravintolan komean katumainoksen ja jo silloin päätimme, että tuollahan täytyy ilman muuta vierailla. Olihan niitä viskejä siellä, mutta kaikki olivat Islayn omien tislaamojen tuotteita. Vuosikerrat ja tynnyrinumerot vain vaihtuivat. Täytyihän sitä kuitenkin jotain erikoista kokeilla. Hyllyiltä löytyi 19 vuotta vanhaa Lagavulin Duthies ja 50 vuotta vanhaa Bowmorea. Hintaakin ryypyille tuli pyöreät 350 markkaa, joten valinta tuntui oikealta, olihan ryyppyjen kokokin 2,5 cl. Maistelutuloksista löytyy arvostelu.
Jonkin aikaa istuskeltuamme ja pintin bitteriä juotuamme siirryimme seuraavaan pubiin - Harbour Inniin. Siellä tiskiin nojatessamme tutustuttiin vanhaan skotlantilaiseen herraan, joka innostui muistiinpanoistamme ja maistelutestistämme niin paljon, että kutsui kotiinsakin vierailulle. Juttua riitti ja kellokin oli yli puolenyön ennenkuin palattiin hotelliimme. Oman baarin ja bitterin kautta sitten koisimaan.
Kokoelma karttui 13 eri merkillä, joista voi sanoa myös, että ne olivat reissun ehdotonta huippua. Matka jatkuu .... Maistettu 13+16+15+8+13 = 65 merkkiä.


Tässä se meidän linna­hotellimme on jossain tien A82 varrella. Kuten Jussin ilmeestä näkee majapaikka ei vielä var­mistunut tällä kyselyllä. Puitteet olisivat kyllä olleet sopivat niin hyvin muuten menneeseen matkaan. Linna oli niin iso, ettei se sopinut edes kahteen valokuvaan.


3.6.1997 Ti. Oban, Kennacraig, Isle of Islay

Kello 7.30 nousimme ja totesimme aurinkoisen sään jatkuvan. Suunnistin suihkuun ja ohjeiden mukaisesti säädin ensin lämpötilan ja sitten paineen, ja vielä onnistui suihku hämmästyttämään kokeneen matkailijan. Suihkusta kuului kurahdus, mutta tippaakaan vettä ei tullut. Suorittelin erilaisia säätöjä ja loppujen lopuksi päätin suorittaa pesun lavoaarissa. Usutin Tapsan suihkuun ja mielenkiinnosta seisoskelin suihkuhuoneen ovella ja katselin onnistuuko Tapsa herättämään suihkua henkiin. Vilkaisin huoneen puolelle ja huomasin punaisen nappulan, joka oli sijoitettu seinän ja vaatekaapin väliin. Tapsan sulkiessa suihkukomeron ovea painoin nappia ja Tapsa riemastui kun luuli löytäneensä rajakatkaisijan sillä suihkusta tuli kuin tulikin vettä. Napsautin toisen kerran kytkintä ja vedentulo loppui kuin seinään. Tapsa renkutti ovea ihmeissään joten sanoin: "Tulepa katsomaan mitä täältä löytyi ja mistä". Päivittelimme skottien kekseliäisyyttä ja otimme aamutoimet uusiksi.


(vas.) Fort William, Inverness-shire. Majoituspaikaksi muutettu vanha Glenlochyn tislaamorakennus River Neviksen rantamaisemissa.
(oik.) Fort William, Inverness-shire. Tästä ei ole pitkä matka Skotlannin korkeimmalle huipulle (ja Englannin myös). Vaikka et voi nähdä Ben Nevistä, voit sen tästä kuvasta hyvin kuvitella. Upea vuori, 4406 jalkaa.

Aamupala oli sama vanha B&E paitsi tässä oli mukana viipale veripalttua, jonka minä söin, mutta Tapsa ei edes suostunut maistamaan. Tien päälle selviydyimme 9.15 ja lautta Islayhin lähti kello 13.15. Kartan mukaan ajomatka on kohtuullinen, joten käytettävissä oleva 4 tuntia piti kaiken järjen mukaan riittää. Tie oli kuitenkin niin kapea ja mutkainen, että ajonopeus jäi reilusti alle 50 km/h.
Tapsalta loppui usko ja toivo ja toden totta rupesikin näyt­tämään siltä ettei ole mitään mahdollisuutta keritä lautalla. Juohevasti otimme käyttöön kakkossuunnitelman, jonka mukaan olimmekin menossa Campbeltowniin ja sinne ei ollut mitään kiirettä. Pidimmekin muutaman tauon ja bongasimme Obanin tislaamon, josta ostimme hienot "hopeiset" viskimukit.
Ajellessamme huomasin liikennemerkin, jossa oli laivan kuva ja kaksi autoa ruumassa. Kun kerroin havainnostani Tapsalle ja arvelin sen tarkoittavan meidän lautta, kertoi Tapsa tästä rannikolta lähtevän useita lauttoja eripuo­lille saaristoa. Hetkisen kulut­tua näimme niemen no­kassa isohkon laivan kita auki. Paikka oli Kennacraig, jossa pienen terminaalin lisäksi ei ollut mitään muuta.
Pysäköin auton parkkipaikalla ja ryntäsimme terminaaliin lipun ostoon, Tapsa aloitti kaupanteon ja minä menin takaisin autolle. Kysyin laivaa lastaavilta miehiltä miten ajaisin ajokkimme laivaan, Aikansa selostettuaan, kuinka minun pitäisi kiertää terminaali ja ajaa kaistaa numero 4, hän ilmeisesti huomasi minun ilmeestä että tuolle tollolle ei kannata paljon selitellä ja niin hän viittasi, että aja suoraan parkkipaikalta laivaan.


(vas.) Nevis Bank Hotel, Fort William, Inverness-shire PH33 6BY, Belford Road. Nestling in the foothills of Ben Nevis yet only 10 rains walk from the town centre. This Best Western Hotel has been tastefully modernised.
(oik.) A828 -tien maisemia. Katse sulautuneena Loch Linnhen suuntaan. Matkalla Kennacraigiin ei kiire vaivaa

Tapsa tulikin juuri lippujen kanssa ja suoritti matkasel­vityksen. Kun ajoimme sisälle, laivan kita suljettiin. Kiipesimme yläkannen baariin bitterille katselemaan kuinka laiva irtosi laiturista kellon ollessa 13.15. Tuopin ääressä olimme hiukan epätietoista siitä, olimmeko ostaneet liput Islaylle vai laivaan, joka menisi jonnekin muualle.
Epäselvästä kuulutuksesta päättelimme, että Islaylle ollaan menossa ja siinä yhdessä kiittelimme satumaista tuuriamme. Saaressa olimme noin 15.00 ja heti alkuun bongasimme Caol Ilan, Bunnahabhainin ja Bruichladdichin tislaamot. Saaren kärjessä oli ravintola, josta olimme lukeneet, että siellä on todella hyvä merenherkuista valmistettu ruoka. Päätimme pysähtyä ruokailemaan. Kokki oli kuitenkin kuulemma lopettanut siltä päivältä ja tyttö toivotti meidät tervetulleeksi seuraavana päivänä. Kerroimme olevamme Suomesta ja ettei me täällä ihan joka päivä käydä, mutta tyttö pysyi kannassaan ettei tänään ruokaa löydy. Jotenka ajoimme Bowmoren kylään. Pysähdyimme ensimmäisen hotellin luona ja Tapsa kävi kysymässä huonetta, mutta oli kuulemma aivan täyttä. Mietimme, että olisikohan ollut viisasta ensin hankkia majoitus ja vasta sitten bongailla tislaamoja. Mutta koska emme ole tavallisia turisteja, oli siis toimintajärjestyksemme aivan oikea siitäkin huolimatta, että kahdesta seuraavasta hotellista saimme pakit. Tapsa käski ajamaan Port Elleniin,mutta koska minulla oli vahva tunne siitä, että Bowmoresta löytyisi majoitus, niin heitin vielä yhden kiepin alueella, jossa olimme jo käyneet. Olin jo ajelemassa Port Elleniin päin kun huomasimme hiukka kallellaan olevan talon, jonka seinässä luki komeasti Bowmore Hotel. Tapsa meni kysäisemään ja minä odottelin autossa. Aikaa vierähti melkoinen tovi ja arvelin sen merkitsevän hyvää ja niinpä hetken kuluttua tuli Tapsa kadulle ja vinkkasi minut sisälle. Ronttasimme tavarat huoneeseen ja poislähtiessä huomasimme ettei huoneen lukko toiminut. Eihän koskaan saarissa ole rikoksia tapahtunut, eikä mitään ole tarvinnut lukossa pitää. Otimme kuitenkin varmuuden vuoksi liput ja rahat mukaan kun menimme alas syömään.


(vas.) A816 -tien maisemia. Taustalla sinertää Firth of Lorn. Mukit on Obanista ostettu ja lautta odottaa autoamme kärsivällisesti.
(oik.) Nyt yksi matkamme pääkohteista on lähempänä kuin uskoisikaan. Caledonian MacBrayne hoitaa pojat Isle of Islaylle. Ainoa reisussamme käytetty julkinen liikenneväline, joka kulki aikataulussa.

Lähtö Kennacraig klo.13.00
Perillä Port Askaig klo. 15.00
Laiva ms Isle of Arran.

Respan tyttö valmisti meille herkulliset kana-annokset sillä aikaa kun joimme bitterit ja katselimme huolestuneena viskihyllyä, jossa oli vain muutama pullo ja vain yksi (Laphroaig 1977) jota emme olleet maistaneet.
Syötyämme tilasimme Laphroaig 1977:t ja kuin tyhjästä syöksähti puhelias hotellin omistaja kyselemään "kuka tilasi", "miksi tilasi", "mistä päin olette" ja "miksi olette täällä". Salaman nopeasti ukko myös katosi ilmaantuakseen hetken päästä uudestaan kantaen mukanaan mallasviskipulloja. Ukko juoksi useamman kiepin, ja kohta oli eteemme ilmaantunut runsas 10 pulloa mallasta. Sillä aikaa kun ukko selitti, kuinka hän ei koskaan ole juonut viskiä "AI", mutta tykkää haistella niitä "AI" ja kuinka hän omissa haisteluissaan "AI" oli päätynyt, että Bowmore Darkest oli paras ja "AI" jne... Noukimme ne viskit pois, joita olimme jo tähän mennessä maistaneet.
Maistelimme jäljelle jääneet viskit ja alkuperäisestä sopimuksesta poiketen, jonka mukaan emme pistä viskejä paremmuusjärjestykseen, molemmat kirjoittivat Laphroaig 1977 kohdalle "parasta mitä olimme koskaan juoneet".
Ukko kävi vähän väliä kysymässä joko olimme maistaneet Darkestia ja riemu oli suuri kun totuutta hiukka muuttaen kerroimme sen ollen "parasta".
Baariin tuli kaksi paikallista vanhaa miestä ja hotelli-isäntämme ryntäsi riemuissaan kertomaan keitä me olimme ja kuinka olimme valinneet hänen parhaaksi haistamansa viskin kaikista parhaaksi tuosta pullomäärästä. Toinen miehistä kertoi ääni väristen ja selvästi järkyttyneenä, kuinka hän oli 3 vuotta sitten nähnyt, kuinka amerikkalaiset turistit olivat laittaneet lasin täyteen jäitä ja sitten kaataneet päälle Laphroaigia. Voitteko uskoa kysyi mies monta kertaa, ja kyllähän me uskottiin. Yhdessä naureskeltiin jenkkien tietämättömyydelle, vaikkei naurun aihetta kukaan ääneen sanonutkaan.


(vas.) Sound of Juraa ylitetään ja taustalla näkyy saari, jossa tehdään eräitä maailman parhaita viskejä.
(oik.) Port Askaig, Isle of Islay. Suuri satamakaupunki otti meidät avosylin vastaan. Tunnelma tiivistyy ja suu alkaa jo hiljalleen napsaa.

Hotellin isäntä kutsui meidät huomenissa Port Ellenissä sijaitsevaan toiseen hotelliinsa maistelemaan lisää viskejä. Siellä kuulemma on tosi isot valikoimat. Lähdimme ulos jaloittelemaan ja viereisellä kadulla oli baari, jossa kyltin mukaan oli tarjolla yli 400 erilaista mallasviskiä. Menimme sisälle ja tutkailtuamme pullorivejä totesimme, että pikkuisen on huijauksen makua, sillä valikoima koostui vain Islayn tislaamon tuotteista. Saarellahan on tislaamoja vain kahdeksan. Maistoimme Bowmore 50 v. (25 £/2,5 cl) ja Lagavulin Duthies 1978(15£/2,5c1)ja bitterit päälle. Juomat toki oli hyviä, joskin hinta / laatusuhde oli hiukka vinossa.
Poistuimme etsimään viihtyisämpää paikkaa ja sellainen löytyi seuraavalta poikkikadulta. Sisällä oli vain paikallista väkeä ja hyllyssä ei ollut yhtään viskiä, jota emme olleet maistaneet aikaisemmin. Otimme bitterit ja eräs vanha skotti tuli juttelemaan. Ukko tiesi Suomesta tosi paljon ja oli henkeen ja vereen skotti. Juttu luisti mukavasti ja jutusteluun osallistui muitakin ihmisiä kun ukko kävi kertoilemassa keitä me olimme. Vanha skotti halusi välttämättä tarjota viskit, joten otimme yhdet moukut bitteri kyydillä, jonka jälkeen halasimme ukon joka vielä toivotti meidät huomenissa terve­tulleeksi kotiinsa.
Hipsimme hotellille ja otimme vielä yhdet bitterit. Huoneessa söimme hiukan iltapalaa ilman juotavaa ja koska olimme hieman hiprakassa päätimme, että huomenna kirjoitetaan päiväkirja. Kellokin oli jo 01.15 joten rupesimme nukkumaan. Tätä päiväkirjaa kirjoitan nyt Port Askaigin satamassa bitterilasi vieressä ja odottelemme laivan saapumista. Tiistain ajomatka oli noin 160 mailia.


(vas.) Sound of Islay. Beinn an Oir 785 m sekä Beinn a Chaolais 734 m huiput Juran saarella. Islayn puolella huippu Suomesta.
(oik.) Matka ensimmäiselle saaren tislaamolle on alkanut. Tien päässä odottaa Caol Ila. Taustalla sininen Sound of Islay ja kukkulainen Jura