Lasilliset Jimin ohjauksessa

Viskisieppo pääsi osallistumaan Jim Murrayn vetämään viskien maistelutilaisuuteen kun herra kävi Suomessa pyörähtämässä. Todella hienoa, että tuon tasoinen viskipersoona saatiin tännepäin ja hienoa myös se, että suomalainen media huomioi tuon. Minkälainen ilta sitten oli? Hiukan Viskisiepolla jäi kaksijakoinen olo.

Ilta keskittyi Ballantine'sin blendeihin, ja mukana oli muutama singlekin. Tasting vedettiin lähes sokkona. Toki tiedossa oli, että joissain laseissa on em. blendit, mutta muutamat lasit olivat täysin tuntemattomia.

Jimin tuntemus viskialalta on kiistatta äärettömän laaja, sitä tuskin on kieltäminen, mutta samalla hänen ehkä ehdottomuus, ja jopa besserwissermäisyys alkoi ärsyttää. Vaikka hän useaan otteeseen mainitsi, että antaa viskien puhua puolestaan, hän kuitenkin piti langat todella tiukasti omissa käsissään. Kysellessään paikalla olijoiden näkemyksiä viskeistä, hän aika suoraan jätti omaan arvoonsa ne kommentit, jotka eivät hänen mielestään olleet "oikein". Toisin sanoen tuli tunne, että vain hänen antamat makuarviot ovat oikein. Lisäksi hän alussa "morkkasi" lehdissä olevia muiden maistelunuotteja. Tuollainen ehdottomuus, varsinkin kun kyseessä ovat makuasiat, ihmetytti.

Hän toi myös hyvin selkeästi esille mielipiteensä viskin värjäämisestä, jäiden käytöstä ja veden lisäämisestä. Kaikki nuo ovat ehdottomasti kiellettyjä! Jälleen esimerkki ehdottomuudesta joka hiukan ihmetytti, vaikka itse jaankin osittain osan noista näkemyksistä hänen kanssaan.

Tastingin yhteydessä hän sanoi, kuinka pitää maistella. Ei niinkään ohjannut vaan sanoi. Toki hänen tapansa maistella on varmaankin "OK" kun arvioidaan viskejä, mutta en minä silti ala olemaan "kala kuivalla maalla", kun ravintolassa haluan nauttia lasillisen. Samoin tastingissä tulee sylkeä. Aina. Jos nielet, tulet humalaan ja arviointikykysi huononee lasi lasilta. Totta, viskeissä on alkoholia ja alkoholi sumentaa arvostelukykyä mutta silti. Ymmärrän kyllä, että jos työkseen arvioi viskejä, on se tehtävä totaalisen tosissaan ja eihän kenenkään maksa kestäisi niitä määriä mitä hän maistelee. Mutta sopiiko tuo tapa "tavalliselle harrastajalle", kun menee pieneen tastingiin ravintolaan? Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee, mutta toivon, etteivät sylkykupit tule pakollisiksi seuran tilaisuuksissa.

Hän myös täysin ehdottomasti kielsi viskin nauttimisen ruuan kanssa. Siis yhdistää viskiä ja ruokaa. Miksi? Hänelle viski on, ainakin sen kuvan sain, niin pyhä asia, että se on nautittava vain ja ainoastaan sellaisenaan ja oikein. Viskisieppo ei jaa tuota näkemystä hänen kanssaan. Viski on nautintoaine, jota voidaan nauttia sellaisenaan, mutta miksi ihmeessä ei voisi luoda viskiä hyväksi käyttäen uutta nautinnollista hetkeä? Vaikkapa nauttien hyvää viskiä sushin, suklaakakun tai juuston kanssa.

Tilaisuudessa Jim kertoi monia mielenkiintoisia juttuja markkinoinnista ja mm. sherry-tynnyreistä. Nämä jutut olivat tilaisuuden parasta antia. Jim on myös selkeästi show-mies ja pääosion pidin hänen persoonallisesta tavastaan vetää tilaisuus. Mutta tähän persoonalliseen tapaan kuuluvat hänellä myös "härskit" jutut. Pari ekaa vielä nauratti, mutta lopulta jatkuvat viittaukset "ties-sun-mihin" alkoivat jo häiritä. Tuli tunne, että tuolla ylimääräisellä hän teki tilaisuudesta hyvin "leppoisan" ja epämuodollisen mutta samalla sen avulla piilotti sen ehdottomuuden, jota jakoi kuulijoille.

Maistelussa tuli pari mukavaa "ylläriä" huomatessani, kuinka etukäteistieto juomasta usein ohjaa "tietämättäni" maistelua. Toki tuon vaikutuksen olen huomannut ennenkin, mutta oli mukava huomata uudelleen. Usean viskin kohdalla en jakanut samaa näkemystä hänen kanssaan, makuasioista kun on kyse. Mutta eihän minulla, pienellä Viskisiepolla, voikaan olla niin harjaantunut, oikeaoppinen makuaisti kuin hänellä. Eli nyt siis pitää varmaan alkaa maistelemaan niitäkin, mitkä eivät omassa suussa maistuneet hyviltä kun ne ammattilaisen mukaan ovat lähellä täydellisyyttä. Eiköstä juu?

LISÄYS: Suuri kiitos Pernod Ricardille hänen saamisesta Suomeen ja suuri kiitos, että oli mahdollisuus osallistua tilaisuuteen! PR:n puolelta kaikki toimi loistavasti, eikä napinani kohdistu heihin millään tavalla!

Punarinta ennen ja nyt

Kun nyt Viskisieppo pääsi vauhtiin irlantilaisten viskien kanssa, niin jatketaan samalla saarella. Redbreast 15 y.o. on ollut Viskisiepon suosikki jo vuosien takaa. Kuitenkin tuntuu, että sen makuprofiili on muuttunut vuosien varrella ja tällaista huhua kuuluu muualtakin. Nyt oli aika siis tehdä vertailu omalla nenällä ja suulla, ja katsoa mikä on tilanne.

Viskisieppo lorautti laseihin rinnakkain vuosien 2005 ja 2009 pullotteet. Ja kyllä, ero oli, jos ei huima, niin yllättävän iso.

2005 on profiililtaan jykevä ja tuhti jo tuoksusta alkaen. Tuoksussa marjoja ja hitunen epämiellyttävää lakkamaisuutta (ei marja vaan se puunkäsittelyaine). Suussa kohtalaisen öljyinen. Loppumaku on aika makea, pippurinenkin ja todella voimakkaan hedelmäinen, joka Viskisiepolla yhdistyy nektariiniin.

2009 on kuin laimennettu versio edellisestä. Samat elementit on mukana, mutta tuoksun lakka on nyt alkoholi ja uutena mukana hitunen kahvia. Suussa selkeästi kevyempi. Loppumaku kuivempi, mieto ja edellisen voimakas nektariini on nyt huomattavasti heikommin mukana.

Aikoinani ihastuin juuri Redbreastin voimakkuuteen ja hedelmäisyyteen, eli 2005 versio on lähempänä omia "vanhoja" makumuisteja. Mutta ei 2009 huono ole, ei missään nimessä. Se on oikein miellyttävä viski ja itse asiassa tässä lopun miedompi hedelmäisyys ehkä jopa toimii paremmin kuin 2005 versiossa, jossa se tuntuu hallitsevalta. Tuoksussa 2005 voittaa, ainakin minulla. Kumpi on siis parempi? Kyllä Viskisieppo hitusen kallistuu taas menneisyyden puoleen, mutta kyllä uudemmankin ihan mielellään lasiin lorauttaa.

[edit: Onnistuin sitten mokaamaan iän. Nyt korjattu!]

Irlantilainen kattaus

Viskisieppo vietti mukavan illan maistellen tällä kertaa vain irlantilaisia viskejä. Kattauksessa oli 5 viskiä tuolta vihreältä saarelta, joten nyt tuli pitkästä aikaa maisteltua tarkemmin eroavaisuuksiakin.

Illan aloitti Millar's blendi. Sen jyväviskin osuus on noin 80%, ja sen kyllä huomaa. Viski on kokonaisuutena erittäin kevyt. Tuoksussa mukavaa vaniljaa, sillä se on kypsytetty 1st fill bourboneissa. Maku on myös hyvin kevyt ja aika makea.

Siitä siirryttiin toiseen blendiin; Kilbeggan. Tässä jyväviskin osuus laskee 65-70% paikkeille. Tuoksu on jo huomattavasti täyteläisempi kuin edellä ja maku selkeästi kuivempi. Huhu muuten kertoo, että tästä viskistä voisi olla tulossa jotain erilaista versiota tarjolle joskus.

Nyt siirryttiin single malt -pullotteisiin. Ensimmäinen oli Tyrconnell, viski joka kantaa hevosen nimeä. Viskisiepolla Tyrconnell ei ole oikein koskaan toiminut, ja valitettavasti tilanne pysyi ennallaan. Tuoksu on makea, sitrusmainen ja purukumimainen. Maku kevyt, hitunen hunajaa ja todella lyhyt. Ei toimi erikoisen hyvin niin ei toimi Viskisiepolla. Tyrconnellin viinilopettelut voisivat silti olla mielenkiintoisia maistella.

Sitten eteen tuli keraaminen pullo, jossa kyljessä luki Locke's 8 y.o. Tässä oli Viskisiepon makuun todella hieno viski. Tuoksussa häivähti hyvin, hyvin pieni savun aromi, joka toi mieleen enemmänkin turpeen (5% käytetystä maltaasta on turpeella kuivatettua). Vanilja oli selkeästi mukana, mutta se oli enemmän vaniljajäätelöä kuin puhdasta vaniljaa. Loppumaussa turpeen aromi on hitusen selkeämmin esille, mutta vain hetken. Aromi tuli ja meni. Maku oli muuten pehmeä ja miellyttävä. Hieno irlantilainen, jonka voi ottaa mielellään kaappiin milloin tahansa.

Illan lopetti Connemara (NAS). Tässä savu jo tulee voimakkaammin esille. Maku on aika makea ja pehmeä. Aina tämän viskin kohdalla puhutaan Skotlannista, ja niin tälläkin kertaa. Toisaalta tuollainen vertaaminen on turhaa, sillä kyseessä on Irlantilainen viski. Mutta puheissa vilahteli kuitenkin Islay ja Skye, kun vertailua tehtiin. Odotin, että Connemara olisi ollut oma suosikkini, mutta nyt tällä oli tyytyminen minulla toiseen sijaan.

Kaikki edellä mainitut viskit tulevat Cooley -tislamolta. Huomioitavaa on, että Cooley tislaa mallasviskit kaksi kertaa, eli se siitä "kaikki Irkut tislataan kolmeen kertaan" -faktasta. Bourbon-tynskät, joissa kypsytys tapahtuu, tulevat Heaven Hill tislaamolta. Heille, joiden mielestä maissi ei kuulu viskiin, niin tiedoksi että jyväviskien raaka-aine on, kyllä, maissi.

(Kuvista kiitos Antti Tuuralalle)

Kilchistelyä 3 y.o

Islayn uusin tulokas, Kilchoman, tyrkkäilee uutta versiota markkinoille sen minkä ehtii, viimeisimpänä Spring Release. Viskisieppo sai vasta nyt aikaiseksi maistella nuo kaksi ekaa julkaisua rinnakkain. Mikäpä sopivampaa tehdä maistelut 3.y.o viskeillä synttäreiden kunniaksi.

Odotuksia sinällään ei ollut, sillä kumpaakin oli tullut maisteltua erikseen ja onhan verkko pullollaan maistelunuotteja ja arvosanoja.

Eipä noissa, kuten arvelin, kamalia eroja ole. Inauguralissa savu hyökkää aika pistävänä esiin ja maku on, hmm, aika makea. Autumn Releasessa puolestaan savu on huomattavasti pehmeämpi, mutta edelleen hyvin selkeästi esillä. Se sulautuu hitusen paremmin makeuteen, mutta tässäkin maku on aika makea (ei kuitenkaan yhtä paljon kuin edellisessä). Kumpikin on Viskisiepon makuun ehkä liian makeita. Lisäksi Autumn Releasessa tuli pitkästä aikaa tuttu tuoksu toisesta 3 y.o viskistä, McCarthy's Oregon Single Maltista (nuotteja menneisyydestä). Tuo tuoksu yhdistyy minulla palaneeseen ruutiin, johon on sekoittunut aseöljyä. Siinä, missä se on McCartyssä hyvin selkeä ja tekee siitä erottuvan hyvällä tavalla, tässä se minusta sotkee. Sama aromi, eri tulos.

Jos mietin kumpaakin omana viskinään, niin eipä säväytä yhtään eikä tarvetta ostaa ainakaan "herkuttelutarkoituksessa". Jos mietin niitä kolmevuotiaina, niin ainoa mikä asiaa parantaa tällöin on se, että toivottavasti he kypsyttävät tisleitään vielä lisää. On siellä paljon lupaavia aineksia, mutta kyllä tislaamon new make -samplet lupasivat Viskisiepolle paljon enemmän. Herää kysymys, olisikohan puhdas bourbon-kypsytys ollut parempi. Täytyy myöntää, että yllättää monet hyvin korkeat "arvosanat" joita verkosta löytyy, mutta makuasiotahan nämä on. Ja muiden arvosanoihinhan toki tulee aina suhtautua tietyllä varauksella.

Jos, lukemieni arvioiden mukaan, Spring Release on hyvin lähellä näitä niin herää kysymys onko kyseessä pelkkä rahastus. En oikein näe, ketä tuo uusi versio oikein palvelisi.

3 y.o

Kappas, Viskisiepon blogi on kypsynyt Internetin sammiossa jo kolme vuotta. Kun nyt tuo skottilaisten maltaiden minimi-ikä on tullut täyteen niin kai kypsytystä on jatkettava vielä lisää. Paraneeko laatu kypsymisen myötä, onkin ihan toinen juttu.

Pitäisi varmaan taas keksiä jotain kirjoitettavaa, eikö höpistä tyhjää tässä. Rehellisesti on kyllä sanottava, etten uskonut näin kauaa jaksavani tai keksiväni jaariteltavaa kun alkusanat 14.4.2007 laitoin. Mutta kun huhu kertoo, että joku tätä lukeekin niin menköön.

Vastataan

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta harrastuksenahan tätä tehdään. Palataan vielä hetkeksi WT97 kirjan pariin. Tässäpä vastauksia ja kommenttia kirjan alkuperäisiltä kirjoittajilta.

Tapsa:

Kommentteja kirjan kysymyksiin.

Ensiksi tähän Bowmore 50:een.
50 vuotiaat viskit eivät ole mitenkään ihmeellisiä harvinaisuuksia.
Seuramme jäsen Timo McAaltonen on maistanut 67-vuotista Glenfiddichiä.
Sellainen on jo harvinaisuus.
Sotavuosina 41-45 ei Englannissa valmistettu viskiä ollenkaan.
Ainakaan suuremmassa mittakaavassa (eikä käsittääkseni pienemmässäkään).
Ohrat menivät muuhun ravintoon. Tämän aikakauden pullotukset
ovat varmaan myöskin todellisia harvinaisuuksia.

Muistiinpanot, johon kirja perustuu on päivittäin tehty matkamme aikana.
Silloin meillä ei ollut hajuakaan siitä, että tekisimme niistä yleisesti jaettavan kirjan.
Yhtälailla ei ollut aavistustakaan siitä, että joutuisimme peräti todistamaan kokemuksemme.
Meille yleensäkään mitkään ennätysarvot eivät olleet matkan tarkoitus.
Jos vastaan joku harvinaisempi tulisi, se olisi vain yksi makuelämys muiden joukossa. Ei muuta.
Mitä järkeä on, että kertoisimme toisillemme maistaneemme viskiä,
mitä ei ole edes myytävänä paikassa, jossa istumme?
Kuka tahansa ja milloin tahansa voi sanoa, että maistamaanne viskiä ei ole olemassakaan.
Sana on vapaa, ei siinä mitään.
Minulle riittää, että maistoimme viskejä, jotka olemme kirjassamme arvostelleet.

Sitten itse maistelumuistoihin:

Yhdessä asiaa pohdittaessa ja mieleen palautettaessa tuli pintaan seuraavaa.
Se, että arvostelimme hinta/laatu -suhteen epätasapainoiseksi, ei johdu 50:sen
huonosta mausta, vaan ainoastaan sen korkeasta hinnasta.
Harva olisi jättänyt maistamatta. Oltiinhan matkamme pääkohteessa,
eikä sinne todennäköisesti koskaan palattaisi.
Makuelämykset ovat jo sen verran vanhoja, ettei niiden yksityiskohdista ole sen kummempia muistoja.
Siitä molemmat ovat edelleen samaa mieltä, että maistoimme hyvää, erittäin hyvää viskiä.
Mielestäni Bowmore oli ennen matkaa yksi maailman parhaista viskeistä ja kuuluu siihen joukkoon edelleen.

Toiseksi kirja nimitykseen:
Se, että onko opuksemme edes viskikirja, jääköön kunkin lukijan omaksi arvioksi.
Meille se on muisto viskimatkastamme ja maistamistamme viskeistä.

Se, että olemme kirjanneet maistelujemme tulokset hyvinkin yksinkertaisesti,
kertoo vain meidän tavastamme silloin maistella viskiä.
Ja eipä tuo ole itselläni edelleenkään muuksi muuttunut.
Viskistä on kerrottu, miltä se maisteluhetkellä tuntui. Eipä muuta.
Hyvä on hyvää ja huonompi huonompaa. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Lopuksi pikku vinkki:
jos joku hakee itselleen hyvää viskiä vertailujemme perusteella, ei arvosta omaa makuaan.

Jussi:

Bowmore 50 ?

On tullut kysymys tuosta 50 vuotiasta Bowmoresta. Joten tässäpä pikkasen selvitystä.
Näin 13 vuoden jälkeen kun nyt palauttelen mieleeni muistoja, on totuuden nimissä sanottava, ettei muistikuva ole yhtenäinen filmi vaan pikemminkin diakuva sieltä täältä.
Mutta tässä tulee nyt se kertomus jonka saan nuo ”diat” yhdistelemällä:
Bowmore Hotellissa majoituimme ja söimme, jonka jälkeen Hotellinjohtaja toi meille maisteltavaksi useita viskejä. Tosin valtaosa sellaisia joita olimmme jo maistaneet. Päätimme lähteä kylälle tutustumaan kapakkaan (nimi unohtunut) jonka Tapsa oli jo bongannut netistä, koska siellä oli kuulemma yli 400 mallasviskiä. Petyimme koska kapakassa olikin 400 Islayn 8 tislaamon eri pullotuksia. Otimme pintit olutta ja tutkimme viskiseiniä, totesimme todellisen vallinnan vaikeuden. Noin keskellä viskiseinää, suurin piirtein parhaalla käsittelykorkeudella oli urheilukilpailuista tuttu palkintopalli. Keskellä (1 sija) oli 50v Bowmore, (2 sija) oli jokin muistini mukaan 30 vuotias Islayn viski (3 sija ) oli Lagavulin Duthies 1978. Arvelimme, että kun valinta on vaikeaa, niin hyödynnetään tuota , että joku on jo valinnut puolestamme nuo 3. Päätimme ottaa 1 ja 3 sijat ja päätellään niistä miltä 2 maistuu. Miksi vain nuo 2 ? No valintaan vaikutti se, että arvasimme juomien olevan kalliita. Tarjoillijatar varmisti vielä, että halusimmeko oikeasti Bowmore 50V sillä se maksaa 25£/2,5 cl ja Lagavulin 15£/2,5 cl. Kun punta oli noin 8,50 mk niin paukkujen hinnaksi tuli 212,50 mk ja 127,50 mk. Kirjassa esiintyy näille paukuille muitakin hintoja (Tapsan päässälaskua tai päissäänlaskua). Nämä ovat £ osalta faktaa (mk/£ on muistikuva) sillä minä olin tuona iltana kassa vuorossa. Paukut olivat siis melko hinnakkaita, koska matkakassamme oli 800 mk/mies/9 päivää, jolla piti kattaa asuminen, syöminen ja juominen. Saimme paukut ja pullot hypisteltäviksi. Tarkastin noista meidän alkuperäisistä muistiinpanoista, niin molemmat olivat kirjanneet vain Bowmore 50v ja 43%. Varmasti etiketissä olisi ollut muitakin merkintöjä mutta kun ei kirjattu niin ei kirjattu. Muistini mukaan etiketti ei ollut mikään ”Lokki etsku” vaan hyvin yksinkertainen kellertävä ja tekstit ruskehtavia? Valitettavasti tuosta illasta ei ole yhtään valokuvaa, ja en nyt jaksa muistaa miksi kamera ei ollut matkassa. Oliko filmi tai patteri loppu, vai unohtiko Tapsa sen hotelliin. No joka tapauksessa 50v Bowmorea maistettiin ja on jotenkin vaikea uskoa, että Bowmoren kylässä mallasviskeihin erikoistunut kapakka olisi pitänyt hyllyssään ”feikki” pulloa.

Mallasviskin tuoksuisin Terveisin
Jussi

Ps. Piirsin kerran jossain kapakassa muistinvaraisesti Mac Aaltoselle alla olevan kartan Bowmoren kylästä. Aaltonen oli käynyt samassa kapakassa ja muisti jopa kapakan nimen.

Nuuhkaisu Lontoota

Viskisieppo päätti tehdä kevätpyrähdyksen Lontooseen. Pääasia reissussa oli Dave Matthews Bandin konsertti O2 areenalla, mutta totta kai viskikauppojakin piti yrittää tarkistaa edes muutama. Myös St. John ravintolaan oli pöytä varattu kahdelle. Eli naputellaan saman tien pieni matkakertomus.

Lontoossa oli jo selkeästi kevään merkkejä ilmassa, eikä lumesta tietenkään jälkeäkään. Hyvä niin. Kaupunki tosin oli yhtä isoa työmaata katukunnostuksineen ja metrossa oli poikkeuksia poikkeuksien perään erilaisten huoltotöiden takia. Esimerkiksi metrolinja Heathrowlta kaupunkiin oli poissa käytöstä koko viikonlopun. Lisäksi lauantaina Piccadilly Circus (myös työmaana) oli liikenteeltä täysin suljettu mielenosoituksen takia.

St. John ravintolaan tuskin eksyy vahingossa, mutta varta vasten se kannattaa. Ravintola on erikoistunut hyödyntämään myös hiukan vähemmän käytettyjä ruhonosia kuten luuydintä, sydäntä ja vatsalaukkua. Viskisieppo nappasi luuytimet alkupalaksi (suussa sulavaa) ja pääruokana lampaan rintaa verisen tihkuvana. Baarin puolella on kanssa hyvä valikoima syötävää (mm. ostereita, simpukoita,...) ja ihan mukiin menevä olutvalikoima (viinejä unohtamatta). Viskien takia tuonne ei kannata mennä, ruuan takia kyllä. Vaikka ravintola on kai valittu 50 parhaan ravintolan joukkoon maailmassa, pukua ei tarvitse vaan ihan perus siisti vaatetus kelpaa. Viskisieppo tykkäsi!

Viskikaupat olivat sivuosassa, mutta totta kai muutamassa piti käväistä. SOTW:n blogista löydät kattavammat kuvaukset, tässä omat näkemykset kolmesta.

Milroy's of Soho: Pettymys edelliseen käyntiini nähden (okkei, edellisestä aikaa useita vuosia). Viinit vallanneet puolet kaupasta, alakertaa ei enää ollut. Palvelun kanssa niin ja näin, sillä kauppias maisteli viskiä jonkun kaverinsa kanssa. Kuitenkin pienen juttelun jälkeen A.D Rattrayn Clynelish 12 y.o. tarttui mukaan (tuskin voittaa edellisen käynnin Ardbeg 1975 pulloa mutta menköön).

The Vintage House: Huoh! Parempi pitää kukkarosta hyvää huolta, tai antaa se jopa emännälle haltuun. Harvinaisuutta, harvinaisuutta ja harvinaisuutta. Toki ihan peruspullotteitakin paljon. OMC sarjaa hyllyt täynnä, Macallanin vuosikertoja piiitkä rivi,... No, tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan täältä, ja ehkä hyvä niin.

Royal Mile Whiskies: Pieni, kiva ja viihtyisä kauppa. Valikoima ei mikään hillitön, mutta selattavaa riitti silti. Ainoa, josta löytyi Adelphin pullotuksia (tosin niitäkin vain muutama). Viskisieppo mietti pitkään DL:n Platinium Selectionin Mortlachia, mutta tyytyi lopulta Springbankin Claret Woodiin. Pakkasivat pullon muuten kuplamuoviin, kun sanoin että menee matkalaukkuun.

Muihin kauppoihin ei valitettavasti tällä kertaa aika antanut periksi, sillä nyt oli jo aika siirtyä O2 Areenalle kuuntelemaan Dave Matthews Bandin keikkaa. Astun konserttikuvauksella SOTW:n blogin varpaille hitusen, sori. Tavaksi en ota, lupaan!

Keikka oli hyvä. Biisit oli sovitettu yllättävät "raskaiksi" verrattuna levyillä kuultaviin vetoihin. Varsinkin sähkökitara oli välistä aika voimakkaana joissakin biiseissä. Bändi ei paljoa säästellyt vaan koko kaksi ja puolituntia mentiin eikä meinattu, unohtamatta piiiitkiä jami-sessioita joiden aikana jokainen soittaja sai kyllä vuoronsa osoittaa osaamisensa. Keikan aloitti räväkkä Don't Drink The Water, joka ohjasikin usealla oluttuopin veden sijaan huulille.

Selkeästi vanhempi materiaali upposi yleisöön uutta paremmin, ja illan kohokohdaksi nousi hieno Ants Marching. Myös So much to say ja Stay soivat hienosti. Dave Matthewsin höpinätkin olivat mukavia, eikä herra selkeästikään ottanut itseään liian vakavasti.

Kaiken kaikkiaan hieno konsertti ja viihtyvyyttä lisäsi loistavasti toiminut paikka. Areenalle mahtuu kaikkiaan 20 000 ihmistä, mutta missään vaiheessa ei logistiikka tökkinyt tai joutunut jonottamaan paria minuuttia kauempaa. Katsomoon sai lisäksi kantaa oluttuopit, joten keikkaa ei tarvinnut katsoa kuivin suin. Silti en nähnyt ainoatakaan känniläistä tai häiriötä koko aikana. Samoin pois lähdettäessä joukko vaelsi todella hienosti metroon ilman etuilua, rynnimistä tai ongelmia. Ei yhtään häiriöitä, vaikka asema ja itse metro oli täyteen pakattu! Samahan onnistuisi Suomessa, vai mitä?

Kotimatka valitettavasti kulki Heathrown kolmosterminaalin kautta, eli World of Whiskies jäi väliin. World Dutyfree onneksi paikkasi tilannetta ihan mukavalla valikoimalla. Ja kun hiukan alkoi jututtamaan myyjiä, niin pääsi maistamaankin useampaa viskiä ennen ostopäätöstä. Tosin maistamaan pääsi kun oli ensin "osoittanut" etsivänsä jotain muuta kuin ihan "perusmallasta".

Viskikauppoja jäi siis näkemättä useampi, joten hyvä syy palata uudelleen. Ja käydä voi, vaikka viskikauppoihin ei menisikään.

Loppuun vielä keikan biisilista:

1. Don't Drink The Water
2. Lying In the Hands of God
3. Shake Me Like a Monkey
4. Funny The Way It Is
5. Spaceman
6. Seven
7. Time Bomb
8. You & Me
9. You Might Die Trying
10. So Much to Say
11. Ants Marching
12. Crush
13. Stay (Wasting Time)
14. Cornbread

Encore:

15. Baby Blue
16. Sledgehammer (Peter Gabriel cover)
17. Jimi Thing