Hyväntekeväisyyshaaste viskien ystäville

Viskisieppo on osallistunut jo useana vuonna Movember-tapahtumaan, niin myös tänä vuonna. Tänä vuonna on vihdoin myös mahdollisuus luoda joukkueita. Haastankin viskinystäviä liittymään tapahtumaan mukaan, ja jos toimiminen viskijoukkueena kiinnostaa, niin perustamani joukkue löytyy nimellä "Viskikkäät Viikset". Joukkue ei ole missään nimessä rajattu vain yhden seuran jäsenille, vaan jokainen viskin ystävä on tervetullut mukaan!

Ja hyvät naiset eli Mo Sistat, te olette myös tervetulleita kampanjaan tukemaan viiksien kasvatusta. Mo Sistojen tehtävä on hankkia meille sponsoreita, joko joukkueelle tai yksittäiselle Mo Brolle.

Kaikki tuottohan menee hyväntekeväisyyteen, eli Suomessa kerätyt rahat menevät mm. Suomen Syöpäjärjestöjen käyttöön.

Vihreän saaren viskien herkuttelijat

Talouskriisi. Työttömyys. Sanoja, jotka viime aikoina ovat yhdistyneet kauniiseen Irlannin saareen. Guinness, tuo musta nektari. Iloiset laulut pubeissa. Viski. Ystävälliset ihmiset. Sanoja ja asioita, jotka lämmittävät paljon enemmän Irlannin ystäviä. Irlantilaisen Whiskeyn Ystävät. Kolme sanaa, jotka tarkoittavat Suomessa toimivaa viskiseuraa. Olethan siis tietoinen Suomen toiseksi vanhimmasta rekisteröidystä viskiseurasta? [huom. Siepon tietojen mukaan toiseksi vanhin, jos tämä on virheellinen tieto, niin saa ilman muuta korjata].

IWY (Irlantilaisen Whiskeyn Ystävät ry) on perustettu lokakuussa 1999, mutta taistelu viranomaisten kanssa lykkäsi virallista rekisteröitymistä lähes vuodella. Jäsenmäärä on tällä hetkellä noin kaksisataa, ja suunnilleen 25% jäsenistä on naisia. Pääasiassa jäsenistö majailee pääkaupunkiseudulla, Tampereella ja Turussa, mutta myös ulkomailta löytyy seuran lähettiläitä. Saamani tiedon mukaan seura on soluttautunut Australiaan, Irlantiin, Jenkkeihin, Britteihin ja jopa Peruun saakka.

Kaksisataa jäsentä. Ei webbi-sivuja eikä oikein yhteystietojakaan missään. Onko kyseessä salaseura, johon pääsee vain valikoidut harrastaja? No, salaliittoteorioiden ystäville on tuotettava pettymys. Seuralla ei vain ole ollut sopivaa henkilöä laittamaan sivuja pystyyn, ja kun tieto on levinnyt puskaradion avulla, niin pakkoakaan ei ole ollut. Pitääkseen byrokratian minimissä seura ei peri liittymismaksua eikä vuosimaksuakaan. Jäseneksi pääsee, kunhan seuran jäsen suosittelee ja anomuksen osoittaa hallitukselle.

Tapahtumia seuralla on 3-5 kertaa vuodessa, ja lisäksi on tehty pieniä ekskursioita Suomen sisällä. Lisäksi yksi tapahtuma on kai ollut jopa Taipeissa asti. Omien tapahtumien ohella seura on pitänyt yhteisiä illanviettoja myös Suomen Mallaswhiskyseuran kanssa. Sieppokin on ollut kerran tai pari mukana noissa tapahtumissa, ja hauskaa on aina ollut. Kylmästä sodasta tai kyräilystä seurojen välillä ei ole ollut merkkiäkään, vaikka Irlanti ja Skotlanti kinaavatkin viskin alkuperästä. Ja se viskillä maustettu suussa sulava riimihärkä on vain aina ollut niin hyvää. Saako sitä muuten ostaa jostain?

Keväisin ja syksyisin seuralla on virallinen, sääntömääräinen kokous, ja yleensä silloin paikalla viskejä esittelee joku ulkopuolinen taho, esimerkiksi maahantuojien puolelta. Huhun, varman sellaisen mukaan, nyt syksyn kokouksessa tastingin vetää Jamesonin Brand Ambassador. Sieppo näki myös tilaisuuden kattauksen, ja ei voi muuta todeta kuin että vesi herahti kielelle. Ei siis kannata jättää Irlantia pois laskuista, kun hyviä viskejä ajattelee.

Jos kiinnostuit IWY:stä ja haluat olla sinne päin yhteyksissä, niin voit kirjoitella Matti Rädylle (matti.raty _at_ kolumbus.fi)

Sieppo toivottaa IWY:lle kaikkea hyvää ja odottaa uusia yhteisiä tapahtumia jatkossakin SMWS:n kanssa. 

Lottien eroja: Talisker 10

Se vanhempi versio

Talisker 10 on laskettavissa Siepon kohdalla yhdeksi porttiviskeistä, jotka aikoinaan viettelivät syvemmälle makujen ja tuoksujen maailmaan. Silloin sen pippurisuus, ja jostakin lukemani kuvaus "bee in your mouth" vakuuttivat. Valitettavasti kuitenkin ajan myötä se pippurisuus tuntui katoavan etikettimuutosten myötä. Nyt Alkon hyllyllä pönöttää taas uusi versio etiketistä, ja samaan aikaan vielä vanhempaakin versiota saattaa löytyä. Kansioiden selailun myötä nyt näyttäisi Siepon kohdalla olevan edessä neljäs versio etiketistä. Onneksi nyt tuli mahdollisuus testata rinnakkain edellistä ja uutta.

Vanhasta versiosta löytyy myös juttua Smoken blogista. Omat tuntemukset liikkuvat samoilla linjoilla. Tuoksu on ehkä hitusen tyhjän oloinen, jossa on savu esillä. Omassa suussa tulee mielikuva, että tässä viskin päälle rakentuu savu. Pippurisuus on tosiaan terävää, jopa pisteliästä (ei hyvässä mielessä). "Perusviski" kuvaa oikein hyvin tätä.

Ja uudempi

Uusi on erilainen. Tuoksu on pehmeämpi, ja väkisiin mieleen tulee sana "tummempi". Savu on enemmän piilossa, mutta havaittavissa. Aivan kuin savu olisi osa perustaa, mihin viski rakennetaan (toisin kuin vanhemmassa versiossa). Maku on pehmeämpi ja tasapainoisempi. Loppumaussa savu on jälleen piilossa, tosin tulee ajan myötä oikein hyvin esille. Pippurisuus on nyt Siepon mielestä kunnon pippurisuutta. Se ei ole pistävää kuten vanhemmassa, vaan "polttavampaa", kuten pitääkin. Jotenkin tulee tunne, että Talisker on nyt palannut takaisin juurilleen ja uudempi olisi iäkkäämmän oloinen. Ainakin Siepon suussa uusi toimii selkeästi paremmin kuin aiempi versio. Hyvällä tuurilla voi löytää vielä vanhan version myynnistä, joten jokainen voi toki kokeilla rinnakkain, oliko edellä olevassa mitään järkeä.

Tällä kertaa, ainakin Siepolla, uusi voittaa vanhan.

Ylös ja alas mutta ei kommenttia

Uutta pukkaa ja haastetta kehiin -kirjoitus näyttää herättävän paljon tunteita, jos otetaan jutun saamat peukut huomioon. Niitä on kertynyt varmaan enemmän kuin kaikki aiemmat yhteensä. Mutta kommentteja on vain yksi, ja siinä on lisäksi Siepon mielestä oikein asiallinen kysymys.

Sieppo nyt hiukan miettii, onko tuo peukutus liian helppoa? Pitäisikö se poistaa, sillä lopulta palautteena tuo ei kerro kamalan paljon.  Erittäin mielelläni kuulisin lisää kommentteja tuon jutun suhteen niin puolesta kuin vastaan. Miksi peukku ylös? Mikä jutussa mättää? Onko siinä virheellistä tietoa? Muistakaa, anonyymisti voi kirjoittaa, mutta toki suosittelen rohkeasti omalla nimellä avautumista. Ja perustelujen kanssa, kiitos. Selkeästi teillä on mielipidettä asiaan!

Mallasta ja mahan täytettä

Pelkällä viskillä ei elä, ja ruokaakin tarvitsee. Ruoka vaatii myös hyvää juomaa rinnalle, eli kun vastaan tulee blogi, jossa ruoka ja hyvä olut yhdistetään niin pakkohan siitä on tykätä. Sieppo ainakin seuraa Rekolan Panimon Tuoppi & Sapuska blogia suurella ruokahalulla.

Uutta pukkaa ja haastetta kehiin

Suomen viskikartalle on putkahtanut uusi seura: Viskin Ystävien Seura (VYS). Sieppo toivottaa seuran tervetulleeksi, ja kun utelias on, niin oli pakko lähestyä uutta seuraa kysymykset ojossa.

Suomessa on toki viskiseuroja ollut, ja on siis edelleen. Ensimmäinen rekisteröity viskiseura on 1998 perustettu Suomen Mallaswhiskyseura (SMWS).  SMWS on ollut tähän asti ainoa, joka on toiminut enemmän ja vähemmän koko Suomen alueella. Aktiivista klubitoimintaa löytyy niin Savon suunnalta kuin myös länsi- ja etelärannikoilta, Hämettä unohtamatta.  Nyt myös toukokuussa 2012 perustettu VYS pyrkii palvelemaan meitä viskihärhöjä koko Suomen alueella. Todella kannatettavaa ja ilahduttavaa kuulla, että toiminta ei rajoitu vain ruuhka-alueille.

Sieppo oli yhteydessä VYS:n seuran hallitukseen, ja yritti hiukan udella kuulumisia. Seuran jäsenmäärä on kasvanut todella nopeasti, elo-syyskuun vaihteessa jäseniä oli kuulemma noin 150. Tämä selkeästi osoittaa, että Suomessa on paljon viskeistä innostuneita, joita järjestäytynyt toiminta kiinnostaa. Lisäksi oli todella ilahduttavaa kuulla hallituksen suunnalta, että heidän ei ole tarkoitus toimia kilpailijana SMWS:n kanssa, vaan keskusteluyhteys on jo auki ja yhteisiä tapahtumia on tarkoitus järjestää. Sieppo odottaa innolla, mitä kaikkea tuleman pitää. Toivon todella, että yhteistyön kautta suomalainen viskikulttuuri kehittyy harrastajat huomioiden, eikä mitään turhaa kilpailuasetelmaa synny. Turhalla kilpailulla, tai toisesta seurasta pahaa puhumalla, viedään koko viskihomma takaisin kivikaudelle. Se ei palvelisi ketään ja olisi lähinnä naurettavaa kukkoilua.

Utelin myös VYS:n toiminnasta hiukan. Sain kuvan, että tällä hetkellä toiminta keskittyy lähinnä tastingien ympärille. Tämä oli hienoinen pettymys, sillä se ei sinällään ole mitään uutta. Toki tastingit ovat hyvin keskeinen juttu viskiharrastuksessa, ei siinä mitään. Toisaalta kyllä vihjailtiin myös tapahtumista, jotka eivät välttämättä pyörisi ollenkaan viskin ympärillä. Sieppo odottaa mielenkiinnolla, mitä nuo tapahtumat voisivat olla. Toivottavasti kuitenkin uuden seuran myötä syntyy uusia ideoita (jossain suunnalla) ja uusia tapahtumia saadaan aikaan, jolloin koko viskikulttuuria saadaan vietyä eteenpäin.

Oli kyseessä sitten mikä seura tahansa, seuran kuitenkin tulee olla jäseniä varten ja kuunnella heidän ajatuksiaan toiminnan kehittämisen eteen. Jos lasketaan vain SMWS:n ja VYS:n jäsenmäärä, on viskeistä innostuneita reilut 600 [edit: luku korjattu, alkuperäinen luku 500 oli liian pieni] (Uisgessa kävi reilut 1000 ihmistä). Luulisi, että tuosta joukosta löytyisi uusia, rohkeitakin ideoita, mitä viskin ympärille voisi kehittää, ja ennen kaikkea innokkaita ihmisiä osallistumaan toimintaan muutenkin kuin vain osallistujina; etsimään tiloja, luomaan tarjoilua, kehittämään viskin yhdistämistä ruokaan, ties vaikka mitä. Haaste harrastajille tuleekin tässä. Haastakaa seuranne vetäjät viemään viskiä alueille, mitä Suomessa ei ole ennen tehty.

Jos lukijoissa on henkilöitä jotka ovat molempien (tai useampien) seurojen jäseniä, niin olisi todella mielenkiintoista kuulla vertailua seuroista. Missä ovat suurimmat erot? Miten esim. tastingit eroavat toisistaan? Sieppokin yrittää aktivoitua ja käydä tapaamassa VYS:n porukkaa vaikkapa Viskiä Ystävien Seurassa -tilaisuuden muodossa.

Matkalla paratiisiin?

Onko olemassa täydellistä viskiä; viskiä, joka vie nirvanaan tai maanpäälliseen paratiisiin? Tätä mysteeriä Sieppo päätti lähestyä jättämällä tällä kertaa Skotlannin pois laskuista ja suuntaamalla maistelun hiukan muille maille. Olihan nyt laseihin tullut eteen Aureum (kulta latinaksi), GoldCock ja Shangri-la. Kultaa ja paratiisia siis pitäisi olla tarjolla.

Aloitetaan alkemian perusteista, ja otetaan ensimmäiseksi Saksassa tislattua kultaa ei Aureum Single Malt, jossa on 43% voimaa. Tuoksu on sanalla sanoen kamala. Makea, viljainen, tunkkainen, liimaa (sellainen kaksikomponenttiliima), hiuslakkaa, kynsilakanpoistoainetta. Kunhan tuoksun läpi pääsi taisteltua, oli aika maistaa. Odotukset eivät ole kovin korkealla tuoksun jälkeen, ja tällä kertaa tuoksu ja maku todella vastaavat toisiaan. Maku on makea, tylsä, viljaa, ja se sama liima jatkuu täällä. Pakko sanoa, tässä viskissä ei toimi mikään. Ei mikään, ja rehellisesti sanottuna lasin loppu löytää tiensä viemäriin. Herää kysymys, miksi tällaista viskiä tehdään, tai päästetään markkinoille? Huh!

Kunhan sieppo sai tarpeeksi kurlattua vettä ja syötyä kurkkua, niin oli aika siirtyä eteenpäin. Ei tuosta voi varmaan enää mennä pahemmaksi, eihän. Lasiin sitten Tsekeissä tislattu GoldCock Single Malt 12 yo. Nimi voisi olla ehkä hitusen markkinahenkisempikin, mutta näillä mennään. Tuoksu on todella mukava yllätys. Mukana leijuu omenaa, tammea, valkosuklaata, yrttejä ja mallasta. Aika hento ja makeahko. Mieli leijailee heti Lowlandin suuntaa, vaikka eihän näitä pitäisi aina verrata Skotlantiin. Maku on ehkä hitusen liian makea, mutta mukana on valkoherukkaa, yrttejä (yrttilikööri), mukavaa pippurisuutta ja jopa raparperin maku tulee mieleen. Hento ja  tasapainoinen viski. Todella, todella iso ja positiivinen yllätys. Ei mikään huippu, mutta ehdottomasti Siepon mielestä maistamisen arvoinen kerran jos toisenkin, jopa ostoslistalle lisättävissä.

Meno siis parani, joten sitten etiketin mukaan paratiisi seuraavaksi. Intialaisen Sikkim Distilleriesin Shangri-La (blended malt, 42.8%, batch 4/9.11) on ainakin etiketin mukaan pärjännyt kilpailuissa hyvin. Nokka lasiin ja hyvästit paratiisille. Tuoksu on makea, toffeemainen, liköörimäinen, korsi tulee mieleen. Maussa on pippurisuutta ja - hetkinen - hetken ajan nielaisun jälkeen käy suussa aivan loistava makuelämys jossa leijailee karamellia-toffeeta-sokeria-kermaa. Todella miellyttävä maku, onko paratiisi siis löytynyt? Saman tien ajatuksen kanssa maku on poissa ja tilalla on katkera loppumaku. Tylsä, alkoholimainen, maalin ohennetta. Karsea. Sen pienen hetken kestänyt hieno maku on poissa, eikä sen muisto lämmitä lopussa ollenkaan. Heikko viski kokonaisuutena ja loppu lasin voi kaataa surutta pois.

Ei, ei löytynyt viskien shangri-la vieläkään, ja toivottavasti ei löydy koskaan. Viskiharrastuksessa matka taitaa olla kuitenkin se tärkein.