Aikoinani kun aloittelin harrastusta, oli jokainen viski kuin joululahja lapselle. Jatkuvasti uusia makuelämyksiä, uusia kokemuksia, uusia nautintoja. Koko ajan tuntui saavansa uutta.
Alussa nimenomaan pyrin maistelemaan eri tislaamojen tuotteita monipuolisesti. Single malt, blended, vatted, irkut, bourbonit. Kartoitin parhaani mukaan viskimaailman monipuolisuutta. Tuossa aloin muistelemaan, niin sadan ensimmäisen muistiinpanoni jälkeen olen kokenut noita tunteita enää hyvin harvoin.
Toisaalta on huojentavaa huomata, ettei viskit lopulta muutukkaan niin kamalasti. Perusasiat ovat ja pysyvät ja viskien erilaisuudet ovat lopulta kuitenkin vain nyansseja, leikkimistä eri perusasioiden suhteilla. Onko näin? Onneksi tosin aina silloin tällöin tulee eteen viski, joka antaa uutta potkua harrastukseen, mutta harvoin. Ja ei silloinkaan ole kyseessä "mikään uusi, mykistävä tilanne" vaan hienosti tehty viski, jossa ne nyanssit on vain järjestely uudelleen.
Nyt tuntuu, että vallalla on turpeen yltiömäinen käyttö ja haetaan sieltä uusia rajoja. Turvetta on kuitenkin käytetty ennenkin ja nyt turvetta on tuotu monissa tapauksissa esille enemmän kuin muita vivahteita. Eikö?
Tynnyreillä kokeilua. Edelleen vanhat, perinteiset sherry- ja bourbontynnyrit, taitavat pitää kärkipaikkaa. Onko muiden tynnyrikokeilujen kautta syntynyt markkinoille mitään uutta klassikkoa? Nyt en osaa sanoa mutta korjatkaa jos muistan väärin.
Mikä seuraavaksi? Lisäaineiden käyttö? Toivottavasti EI! Sherryn (viinimäisyyden) tuominen päällimmäiseksi kun turpeella on tehty mitä tehtävissä on? Mikä? Taitaa raaka-aineet ja tislaustaito olla edelleen ne, joilla klassikoita syntyy.
Onneksi kuitenkin viskien kirjo on laaja, eli ei tarvitse pitäytyä vain yhden tyylin maistelussa. Ja kyllä niissä nyansseissakin on edelleen ihmettelemistä mutta kun kokisi taas sen "riemun" mikä tuli kun maistoin ekaa kertaa Macallanin 18Y tai Ardbegin 1975 pullotteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti