perjantai 31. joulukuuta 2010

Mennään yhteentoista saakka

Viskivuosi 2010 alkaa olla aika lopuillaan, joten pikainen katsahdus menneeseen ja toiveita tulevaan Viskisiepon näkökulmasta.

Kyselin joku aika sitten kenelle kiitos kuuluisi vuoden ajalta. Tuli vain yksi kommentti, vaikka anonyyminä sai laittaa. Onko siis vedettävä johtopäätös, että Suomen viskikulttuuri on todella syvältä, jos ei mitään muuta hyvää tai kiitoksen arvoista ei löytynyt? Viskisieppo omalta osaltaan kiittää seuraavia juttuja...
  • Viskiforum. Edelleen viriilisti elossa oleva (lähes) vain viskeihin keskittynyt keskustelupalsta. Vaikka välistä porukka valittaa, on siellä silti paljon luettavaa ja on paikka, jossa ajatuksia vaihdellaan. Uskon, että aika monelle harrastajalle tai kiinnostuneelle tuo foorumi on antanut aika paljon. Suuri kiitos pyyteettömästä ylläpidosta Antille!
  • Mallaswhiskyseura ja erityisesti sen aktiiviset ja innokkaat vaikuttajat (en luettele nimiä, kun kuitenkin joku unohtuisi). Erityisesti Skotlannin matka!
  • Smoke on the Water -blogi. Maukkaita juttuja ja väsymätöntä Bowmore-vastaisen käännytystyötä. Viskisieppo osti vuoden aikana muistaakseen ensimmäisen pullollisen Bowmorea ikinä... (on toki maistettu useita matkan varrella!).
  • Maahantuojat, ainakin osa. Ardbeg tapahtuma, Jim Murray ...
  • Henkilökohtainen kiitos Alkoon itäiseen Helsinkiin AW:lle.
Näin vuoden vaihteessa turha alkaa luettelemaan valituksen kohteita. Mutta lisätkää toki lisää kiitoksen aiheita tuonne aikaisempaan juttuun jos tulee jotain mieleenne.

Useampana vuonna Viskisieppo on laittanut toiveen viskitapahtumasta. Ja nyt toiveesta tulee totta UISGEn myötä. Joten nyt toive suunnataan meihin viskihörhöihin. Tullaan sankoin joukoin paikalle, tehdään tapahtumasta hieno viskikokoontuminen, nautitaan ja vaihdetaan kokemuksia ilman turhaa snobbailua ja hienostelua. Näytetään, että Suomessa on kunnon viskikulttuuria ja asiasta kiinnostuneita. Teille, jotka pyöritte sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, niin kerrottakoon että Facebookissa on tapahtumalle oma sivu (UISGE 2011). Osallistukaa jo siellä ja näyttäkää, että porukkaa on tulossa.

Kiitos kaikille, palataan wee dramin muodossa paikalle taas ensi vuonna.

Rauhallista ja Menestyksekästä Viskivuotta 2011!

maanantai 27. joulukuuta 2010

Hyvää eikun huonoa eikun hyvää eikun...

Foorumilla oli jokunen aika sitten keskustelua siitä, miten välistä samojen viskien arvostelut vaihtelevat ihmisten omissa kirjoituksissa laidasta laitaan. Välistä hyvää, seuraavana päivänä ei niin hyvää ja miten hyvä viski on hyvää eikä sen pitäisi muuttua jne. Sen verran herkullinen aihe, että Viskisieppo varastaa aiheen taas omaan höpinään.

Niin, voiko -tai saako- viskin arvio muuttua maistelukertojen välillä? Viskisiepon mielestä yksi kerta ei riitä lopullisen arvioinnin tekemiseen, mutta jos useamman kerran summa on hyvä, voiko se silti olla seuraavalla kerralla huonoa. Ja jos voi, miten ihmeessä se on mahdollista? Ja toisaalta, miksi se ei voisi muuttua. Onko siis absoluuttista totuutta siitä, onko jokin viski AINA hyvä tai AINA huono?

Viskisieppo rakasti keskustelussa viskin vertaamista naisen kauneuteen sillä, ah, nyt viski on siis jumalainen aihe. Miehethän ovat aina nimenneet veneet, autot jne. naisen mukaan, koska emme yksin kertaisesti pysty keksimään korkeampaa kunnianosoitusta "leluillemme" (siis kuin verrata niitä naiseen tai nimetä ne heidän mukaan). Viski on siis päässyt nyt toiseksi ylimmälle tasolle, naisten siis ollessa edelleen ylimmällä.

Mutta onko viskin maku aina sama, kuten absoluuttinen kauneus katsojan silmissä? Omalla kohdalla on pakko sanoa että ei ole. Viimeistään nyt talven kylmyydessä huomasin sen taas. Eräs perus-sarjan lempiviskistäni ei ole maistunut ollenkaan hyvältä viime aikoina. Tunnistan sen maut, tunnistan sen samaksi kuin ennenkin, mutta se ei maistu nyt. Toisaalta, jos arvoisin sitä nuottien kannalta, annan sille saman arvostuksen kuin ennenkin, mutta en silti sitä nyt halua lasiini. Omassa suussani kylmä, eleetön arviointini olisi (ehkä) omalla mittapuullani lähes sama.

Kauneutta saman kuvan välillä on hankala huijata, mutta makuaisti vaihtelee päivittäin. Kaunis valokuva on ja pysyy kauniina (ilman sen rikkomista), mutta makuaisti joutuu tappelemaan päivittäin ties minkä kanssa.

Lopulta kyseessä on kuitenkin tilanne, missä viski on niin hyvä sillä hetkellä kuin sen viimeinen ilmaantuminen lasiin. Jos jokin maistuu nyt, ei sitä pidä sanoa huonoksi sen takia että se oli ennen huonoa tai toisin päin. Ja maku muuttuu ajan myötä, sille ei voi myöskään mitään. Jos siis lasissasi on nyt jotain mistä pidät, nauti siitä kaikin rinnoin.

sunnuntai 26. joulukuuta 2010

Bowmore ja Black

Pitkästä aikaa tuli hyvä mahdollisuus olla maistissa, kun pöydälle napsahti kasa juustoja. Saman tien kaapille ja muutama pieni tilkka viskiä kehiin ja kokeilemaan. 12 erilaista yhdistelmää tuli koettua ja 10 niistä saa jäädä tässä mainitsematta (osa aivan "kamalia"). Onneksi kuitenkin pari...

Bowmore 10 y.o. Tempest (1st batch, 55,3%) ja Castellon Black sinihomejuusto loivat mukavan, erilaisen ja hauskan makuyhdistelmän. Loppumaun kuiva, karvas ja voimakas lakritsi oli todella erikoinen, mutta kaikin puolin hyvä maku. Jos siis iän ikuinen viini ja juusto alkaa joskus tökkiä niin kannattaa kokeilla.

Yamazakin Sherry Cask (48%) ja Chevrette olivat toinen ihan siedettävä yhdistelmä. Ei mitään erikoista ja viskiä tuli ottaa äärettömän vähän, tai alkoholi pilasi juuston kokonaan. Kokeilemisen arvoinen, mutta ei mikään makujen ilotulitus.

10 muuta olisi saanut jäädä kokematta, mutta maistaa pitää että tietää onko se hyvää vai ei...

torstai 2. joulukuuta 2010

Hyvää parempi ja huonoa huonompi

Vuosi alkaa olla lopuillaan, mutta ennen omaa tilipäätöstään Viskisieppo ajatteli kysellä lukijoilta ajatuksia.

Mitä merkittävää teidän mielestänne tapahtui tänä vuonna, joka teki hyvää Suomalaiselle Viskikulttuurille? Viskisieppoa ei kiinnosta vuoden viski tms. vaan asia/teko/tapahtuma/henkilö/taho/? , joka teidän mielestänne oli parasta Suomessa viskivuonna 2010. Asia/teko/tapahtuma/henkilö/taho/? , joka vei viskikulttuuria parempaan suuntaan Suomessa. Mistä te kiitätte ja antaisitte kunniamaininnan?

Ja mikä vei huonompaan? Missä homma ei toiminut ja miksi?

Voitte kommentoida anonyymisti, joten nyt on teidän vuoronne kertoa Viskisiepolle, ja muille, missä mennään ja miten päin.

perjantai 12. marraskuuta 2010

Asiakaspalvelun sietämätön keveys

Asiakaspalvelu on äärettömän arvokas asia. Hyvä asiakaspalvelu luo kontaktin liikkeen ja asiakkaan välille, ja hyvällä asiakaspalvelulla asiakas saadaan hyvin mitättömin kustannuksin palaamaan takaisin liikkeeseen. Huomioon ottaminen, tietämys ja asiantuntemus hymyn kera on halpa ja tehokas keino.

Mutta mitäs jos kyseessä on monopoliasemassa oleva liike? Asiakkaalla ei ole mahdollisuutta valita kilpailevaa toimijaa halutessaan, joten samahan se, mitä asiakkaalle sanotaan. Ja kuten ehkä arvaatte, puhun Suomen alkoholiliikkeiden monopolista ja sen tarjoamasta asiakaspalvelusta. Rakas Alkomme, hohhoijaa.

8.11 tuli Alkon valikoimaan GlenDronach 1994 PX, joka on vain Suomen markkinoille suunnattu erikoiserä. Toki tuo ei ole päivä, jolloin tuote hyllyyn ehtii. Tänään Viskisieppo sai kuitenkin tietää, että tuote on hyllyssä joten pyrähdys omaan lähimyymälään. Hyllyssä ei näy, joten kohteliaasti siis myyjän puoleen. Kysyessäni tuotteesta ja kertoessani, että ko. tuotetta voi jo ostaa joistain Alkoista, oli lopputulos vapaasti lainaten:

"Tulossa on, ei ole vielä. 16.11 lähtee jakoon. Varmasti ei ole yhdessäkään Alkossa vielä."

Huomautettaessa, että sitä on jo jotkut ostaneet...

"Jostain muualta, ei varmasti Alkosta. Odota, tarkistan"

(käy takahuoneessa 2 min.)

"Ei ole, kaikkien liikkeiden saldot nollia. Muualta ovat ostaneet, varmasti ei ole missään Alkossa".

Niin, Suomestahan saa ostaa viskipulloja muualtakin kuten ...ööh... ei mistään. Ainakaan laillisesti.

Viskisieppo ei voi kuin ihmetellä, miten pihalla Alkon eri liikkeet ovat tilanteesta. Puhutaan ihan ristiin, vähätellään jne. Luulisi, että kun kaikki kuuluvat samaan "ketjuun", homma toimisi. Mutta eipä näytä näin olevan. Vaatekaupassa, jos oikeaa kokoa halutusta tuotteesta ei löydy, myyjä näkee tuotteen tarkkuudella missä toisessa ketjun liikkeessä haluttu kappale on. Ei se siis mahdotonta ole.

Edellä oleva tapahtui yhdessä liikkeessä Marraskuun synkkänä iltapäivänä. Mutta tämä ei ole ainoa vastaavanlainen tilanne. Samanlaista palvelua sieppo on saanut monessa muussakin, kun on tullut tiedusteltua jotain viskiä, joka ei ole heillä hyllyssä tai on kohta tulossa tai yrittänyt metsästää vielä jotain viimeistä versiota.

Mutta että ei morkattaisi kaikkia, niin joissain liikkeissä on tarjolla myös erinomaista palvelua eli kritiikki ei koske kaikkia. Suuri kiitos teille, jotka olette jaksaneet nähdä vaivaa siepon kyselyitten/tiedusteluitten kanssa. Tästä lähin pyörähdetään teidän puoleenne, jotka osaatte asianne. Muut saatte siepon puolesta jatkaa rauhassa hyllyjen täyttelyä.

Oi kunpa tuo tilaaminen tulisi EU:n sisältä lailliseksi/verottomaksi. Viskisieppo tietää tasan ja tarkkaan, mihin suuntaan silloin monen harrastajan katseet kääntyy. Tai ainakin mistä poispäin.

tiistai 26. lokakuuta 2010

Pikkurahalla

Viskisieppo on iloinen huomatessaan, miten viskitapahtumat alkavat rantautua tänne peräpohjolaankin; Jim Murray kävi, Ardbeg Committee -tapahtuma oli, Porvoossa oli meininkiä ja Uisge tulossa.

Ja nyt Macallan ja Highland Park järjestävät omat tapahtumat!

Macallan tarjoaa harvinaisuuksia mm. 1952 pullotetta ja buffet illallisen. Highland Park vastaavasti tarjoaa mahdollisuuden päästä maistamaan uutta 50 y.o pullotetta, joita saadaan Suomeen vain yksi kappale. Ymmärtääkseni kummassakin tapahtumassa on myös muita ko. tislaamojen viskejä.

Todella mielenkiintoista, mutta hinta kyllä laittoi Viskisiepon puhaltamaan. Highland Park 190 € ja Macallan 185 €. Siepon kuuleman huhun mukaan mm. HP:tä saa maistaa tuolla 1cl verran.

Edelleen, loistavaa että viskitapahtumia alkaa olla ja tulee, mutta mennäänkö nyt heti hiukan yli? Itse asiassa tekevätkö nämä hallaa nyt hyvin lähteneelle viskikulttuurin nousulle Suomessa? Pahin "snobbailu"/glamour -ajattelu on ehkä hiukan alkanut poistumaan viskien ympäriltä ja sitten pamahtaa tuollaiset tapahtumat, jotka kuitenkin ovat aika monen harrastajan "ulottumattomissa". Noilla summilla saa hankittua jo monta hyvää viskiä kaappiin, joista on iloa pitkäksi aikaa.

Joku voi toki ajatella, että nyt on ainoa mahdollisuus päästä maistamaan noita harvinaisuuksia. Totta, näin varmasti monen osalla onkin. Mutta maailma on täynnä viskejä ja kaikkia ei voi maistaa.

Elämä on valintoja täynnä, joten Viskisieppo kiittää tarjouksesta mutta jättää väliin. En kiellä, etteikö kiinnostaisi, mutta en henk. koht. näe saavani niin paljon vastinetta rahoilleni tai menettäväni mitään niin arvokasta. Ja jos joku käy, laittakaapa raporttia vaikkapa foorumille kaikkien kuolattavaksi.

lauantai 18. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 4/4

Lauantaiaamu valkeni Aberdeenissa sateisena ja ankeana. Lento lähtisi vasta neljän jälkeen, eikä hotellista saanut myöhäisempää uloskirjautumista, joten edessä oli reipashenkistä ulkoilua kaupungilla tai hotellissa aulakuolema. Onneksi kaatosade hellitti juuri ennen uloskirjautumista, niin ei olisi ihan niin ankea päivä tiedossa.

Aberdeen on harmaa kaupunki. Auringonpaisteessa kaikessa hyvässä, mutta harmaana päivänä harmaatakin harmaampi. Suurin osa keskustan taloista on rakennettu graniitista, joten kovin suurta väriloistoa ei ollut tiedossa.

Sieppo ei ole shoppailija luonteeltaan, joten pian olikin aika suunnistaa pubiin. Janohan siinä tuli, kun käveli pääkadun päästä päähän. Ensin vilkaisu eiliseen pubiin, tyhjä ja pahalta haiseva noin aamutuimaan. Kohti seuraavaa ja kappas, siellä törmättiin muutamaan muuhun seurueemme jäseneen. Siinä menikin mukavasti aikaa juodessa yhdet janoon.



Jossain vaiheessa kävellessä tulee nälkä, eli kohti sopivaa ruokapaikkaa. Osa matkalaisista oli käynyt edellisenä iltana The Prince of Wales -pubissa. Sinne siis, jos siellä olisi hyvää pubi-ruokaakin. Olihan siellä, eli pöperöä eteen. Lammas-palsternakka-kaali-porkkana -pata lämmitti oikein mukavasti.

Nyt taksi ja kohti Aberdeenin lentokenttää. Kenttä on pieni, mutta kaupan viskivalikoima on yllättävän hyvä. Sieppo lankesi ensin yhteen ja yllytyksestä toiseen. Siinäpä taas mukavat pari kiloa lisää kannettavaa reppuun.

Koneessa istuessamme kovasti Sieppo toivoi, että kone olisi ajoissa, sillä jatkolento Amsterdamista olisi illan viimeinen Suomeen. Lento oli ajoissa, turvatarkastusten muodollisuudet meni kivuttomasti ja kohta istuttiinkin Suomeen lähtevässä koneessa. Nimen omaan istuttiin, sillä lähtöön tuli totta kai taas mutkia. Matkalaukkujen viskoja (työntekijä) oli onnistunut jumittamaan itsensä jotenkin rahtiruuman luukun väliin. Kohta kapteeni jo ilmoittelikin, että palokunta saapuu mutta kone ei pala vaan tulevat irrottamaan raukkaa luukusta. Koneen ympärillä pyörikin ambulanssi, palokuntaa ja muita henkilöitä. Omin jaloin kaveri paikalta käveli, mutta muiden naurun perusteella itsetunto ehkä sai tapauksesta kolauksen.

Lopulta kotona, matkalaukku ehjänä, sisältö ehjänä. Kaikki hyvin. Kamera täynnä kuvia ja mieli pullollaan muistoja. Hieno reissu. Suuri kiitos myös matkaseuralaisille. Te teitte matkasta vieläkin hienomman.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 3/4

Perjantaiaamu valkeni hyvin sateisena ja koleana, ja tällä kertaa ääniä oli lupauksien mukaan kuulunut yölläkin jo enemmän. Ei tosin korvatulppien arvoisesti, mutta lupaavasti kuitenkin. Sen verran kolea yö oli, että ne siepon Spey Valley Single Malt sukat olivat jo ihan kiva lisävaruste.

Aamupalana oli tuttu ja turvallinen kattaus. Ennen matkan jatkumista oli kuitenkin edessä vielä laukkujen pakkaus ja isäntäväen hyvästely, sillä emme enää palaisi Gairnshiel Lodgeen vaan seuraava yö menisi jo sitten Aberdeenissa. Mutta ennen Aberdeenia olisi kuitenkin vielä mukavasti ohjelmaa, ja ensimmäisenä suunnistimme kohti Speyside Cooperagea.

Matkamme vei eiliseen tapaan Lecht Roadia (A939) pitkin yli korkeiden mäkien (vuoriksi niitä ei kai voine ihan kutsua). Pilvet roikkuivat niin alhaalla, että melkein pääsimme niiden sisälle. Gordon kertoi, että kyseinen tie suljetaan ensimmäisten joukossa kun tulee lunta. Tien varrella toimii myös laskettelukeskus, joten jotain hassun oloista tuossa yhtälössä on. Kai?

Rinteet olivat hassun laikullisia, mutta syykin selvisi. Gordon kertoi, että kolmen vuoden jaksoissa osa alueista poltetaan, jonka ansiosta kanerva kasvaa pidemmäksi. Linnut (peltopyyt) viihtyvät pidemmässä kanervikossa, jolloin metsästettävää on enemmän.



Lopulta saavuimme "tynnyritehtaalle ja -korjaamolle". Siinä missä viskin tekeminen voi olla nykyään hyvin automatisoitunutta (Aberlourilla yksi mies kerrallaan vuorossa tuijottelemassa tietokonetta), on tynnyrin teko ja korjaus edelleen puhdasta käsityötä. Työntekijä hoitaa tynnyrin aina alusta loppuun, kunnes viimeisessä pisteessä on tarkastus. Parhaimmat tekevät yhdeksän tunnin työvuoron aikana 25, jopa 30, tynnyriä. Palkka on tynnyrien mukaan, ei tuntien, joten miehet eivät jutelleet yhtään työvuoron aikana. Työsarkaa riittääkin, sillä arvion mukaan viskiteollisuudessa on koko ajan noin 25 miljoonaa tynnyriä kierrossa. Työ on kysyttyä ja hakijoita on koko ajan. Tosin koulutus kestää 4 vuotta, eli ihan tuosta noin vain ei hommiin hypätä. Ja pitää myöntää, että ne noiden kavereiden kanssa en kyllä kamalasti alkaisi kinaamaan viskeistä paikallisessa pubissa.



Ennen siirtymistä Gragganmorelle pysähdyimme Dufftownissa paikalliseen viskikauppaan. Tällä kertaa Viskisieppo päätti olla ostamatta pulloa/pulloja, tosin lopulta lipesin 5cl samplen verran mutta noin pieniähän ei lasketa. Eihän? Sitten vuorossa Gragganmore. Kierros oli hyvä ja vähemmän hyvä. Alkuun saimme teetä/kahvia ja keksejä. Nauttiessamme tarjoilusta, katsoimme edesmenneen Michael Jacksonin Classic Malts tasting videon vuodelta nolla ja yksi. Ja kahvia juodessa kerran havahduin, että otinko vahingossa teetä. Ei kyllä se kahvia taisi lopulta olla.


Kierroksella sitten saimme kuvata jo vapaammin, tosin spirit safe piti kuvata vähintään metrin päästä. Taisi aika monella paremman kameran omistavalla zoomi kiertyä tiuhaan tahtiin (se siitä metristä ja salailusta). Tarjoilu myös kierroksen jälkeen (tastingin muodossa) oli vaatimaton ja osa laseista oli shotti-mallia. Vaikka puutteita ehkä oli, oli kokemus kuitenkin miellyttävä ja lämminhenkinen.

Aikataulu oli tässä vaiheessa pahalla mallilla, sillä länsinaapuristamme tullut ryhmä oli vienyt meidän kierrosaikaa ja Glenfarclasin kierros olisi pitänyt jo kohta alkaa. Lounaskin oli vielä syömättä. Hurautimme Glenfarclasin pihaan, saimme siirrettyä kierroksen aloitusta hitusen ja nappasimme britti-lounaan suuhun pihalla istuen. Sääkin oli taas muuttunut sateisesta ja koleasta lämpimäksi ja aurinkoiseksi.



Glenfarclasin kierros oli parasta, mitä koko matkalla tuli vastaan. Oppaana toimi Marketin Excecutive Ian A. McWilliam, joka oli työskennellyt tislaamolla usean vuoden ajan ja toiminut aivan kaikissa työvaiheissa. Pääsimme hänen johdollaan mm. perus-turisti-kierroksesta poiketen varastoihin näkemään vuosikertatynnyreitä, vanhimpana vuoden 1952 tynnyri, josta todellakin olisi voinut pienen maistiaisen ottaa. Harmi vaan se ei kuulunut kierrokseen.



(vasemmalla mash tun sisältä)

Glenfarclas oli myös avoimuudeltaan kuin toiselta planeetalta. Tislaamo on perheomistuksessa, eikä mikään iso monikansallinen firma ohjaa sääntöjä. Kaikkea sai kuvata, saimme jopa lainata taskulamppua että saimme vilkaistua tislauspannun sisälle (siellä tavara jo odotteli tulta alleen). Aivan loistavaa! Normaalisti kierroksen jälkeen maistellaan tislaamon kymppivuotista, mutta meillä oli hitusen erilainen kattaus, kuten alla olevasta kuvasta ehkä huomaa.



Family Casks 1966 oli hyvää, loistavaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta myös suoraan tynnyristä otettu puhdas 10 y.o. sherry loisti ja jos sitä olisi saanut mukaan, olisi varmaan moni sen ostanutkin. Nyt joutui tyytymään nuuhkaisuun ja maistiaiseen. Kierroksen jälkeen oli mahdollisuus jälleen tehdä ostoksia, ja tiettävästi ainakin yksi Family Cask 1950-luvulta lähti jonkun mukaan Viskisiepon tyytyessä paitoihin ja lasiin.

Glenfarclasin jälkeen oli aika hypätä bussiin ja suunnistaa kohti Aberdeenia. Perille päästyämme jätimme hyvästi Gordonille, tosin ties vaikka tapaisimme uudelleen joskus ensi vuoden puolella talvisemmissa merkeissä. Kamat hotelliin ja ulos syömään. Mahassa oli sen verran ammottava aukko, että osa otti melkein ensimmäisen pubin joka tuli vastaan.Valinta ei ehkä ollut täydellinen, mutta ruoka oli ihan ok ja olut maistui. Tässä vaiheessa porukka hajaantui kukin tahoilleen. Viskisieppo pyörähti The Grill pubissa, jossa on hyvin kattava viskivalikoima. Perjantai-ilta ei vain ollut ihan rauhallisemmasta päästä, niinpä suunnistimme toisaalle. Lopulta eksyimme Old Blackfrias -pubiin. Oikein mukava, ja paikallistenkin suosima pubi. Ruokakin näytti hyvältä, mutta nyt tyydyimme cask-oluihin, joita löytyikin 9 kappaletta.

Aika pian Viskisieppo huomasi, että matka oli tehnyt tehtävänsä ja päätti suunnistaa hotellille. Niin, hotellille pääsikin aikaisin, mutta kutsu "mini-tastingiin" läheiseen huoneeseen sotki suunnitelmat ja niin sitä taas oltiin nautiskelemassa viskiä, olutta ja kyytipoikana poroa. Osallistujille kiitos, hauskaa oli. Aamulla ehkä vähemmän, mutta se olkoon sen ajan murhe. Edessä olisi vielä päivä kaupungilla ja lento kohti kotia.

Maistetut viskit:
- Gragganmore 10, Distillers edition, Dailuaine ja Glen Elgin 12 y.o. (kiitos Whiskylle avusta).
- Glenfarclas 15 y.o, 21 y.o, 25 y.o, Family Casks 1966, new make ja samplet tynnyreistä sherry 10 y.o ja bourbon 10 y.o.
- Big peat

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 2/4

Torstaiaamu valkeni Speysidella aurinkoisena, toisin kuin oli luvattu. Äkkiä ylös ja katsastamaan majapaikkaamme ja ympäröivää maisemaa.

Majapaikkanamme toimi Gairnshiel Lodge. Todella mukava paikka ja äärettömän mukava omistajapariskunta. Erinomainen valinta Speysiden viskireissulle. Ympäröivät maastot olivat todella kauniit ja kuvista ei valitettavasti välity koko komeus, mutta jos edes jotain.



Aamupalana kunnon Skottilainen aamupala; paahtoleipää, marmeladeja/hilloja, kahvia/teetä, mehua, veripalttua, haggista, papuja tomaatissa, paistettu tomaatti, pekonia, makkaraa, paistettu herkkusieni. Tuolla jaksaakin sitten lähteä eteenpäin.



Ensimmäisenä kohti Royal Lochnagaria. Valitettavasti tislaamo ei ollut toiminnassa äskettäin sattuneen vian takia. Mutta silti pääsimme kiertämään paikan melkein kokonaan ja lopulta kutsui tasting, jossa maisteltiin Royal Lochnagarin tuotteita. Tastingin jälkeen käväisimme vielä kaupassa, josta sai ostaa tislaamon tuotteita (myös monien muiden Speyside-tislaamojen tuotoksia).

Tislaamon jälkeen oli vuorossa ensin perus-brittiläinen lounas eli iso voileipä. Sen jälkeen pikasettinä meille myöhästyneille eilisillan kuuden viskin setti. Vedimme sen puolessa tunnissa, joka valitettavasti oli aivan liian tiukka aikataulu, mutta onneksi viskit olivat suurimmalle osalle tuttuja. Juttua ja vertailua olisi kyllä jatkanut kauemmin. Nyt olikin aika hypätä bussiin ja aloittaa matka kohti seuraavaa tislaamoa, Aberlouria.



Aberlourin tislaamokierros oli lopulta ehkä hitusen "kliininen", mutta kaikin puolin aivan toimiva. Paikassa oli ehdoton valokuvauskielto sisällä, joten kuvia sai vain pannuista oven ulkopuolelta otettuna. Kierros päättyi Aberlourin tastingiin, ja sen jälkeen oli mahdollisuus pullottaa itse sherry ja/tai bourbon kypsytetty Aberlour kotiin viemisiksi. Aika moni seurueesta tilaisuuden hyväkseen käyttikin. Viskisieppo kallistui täyttämään omansa bourbon-versiolla. Tislaamon kaupasta sai sitten toki ostaa lisää tuotteita, jos matkalaukku oli vielä täyttämättä kokonaan.

Aberlourin jälkeen kohti Tomintoulia, jossa pysähdyimme paikalliseen Whisky Castle -viskikauppaan. Hyllyssä oli vaatimattomat 500 viskiä ja todella paljon pulloja joita sai maistaa. Aikaa tosin oli rajallisesti, eli ostokset tehtiin aika pikaisesti.



Lopulta olimme takaisin majapaikassa ja valmistautuminen seuraavaan tastingiin olikin jo edessä. Illan kattaus sisälsi kuusi viskiä, jotka oppaamme Gordon Muir esitteli. Gordon oli todella mukava skotti, loistava valinta oppaaksi. Hänen vetämänsä tasting oli leppoista yhteistilaisuus eikä minkään saarnamiehen vetämä paasaustunti. Ajatuksia ja mielipiteitä vaihdeltiin. Tastingin lopuksi seuramme presidentti luovutti Gordonille hiukan tuliaisia Suomesta. Illan setistä Viskisiepon suosikiksi nousi Regis Whisky Mad Linkwood 1992.



Illalliseksi oli Smoked Haddok Remekin (todella maistuva, kuuma alkuruoka), Chiken Bonnie Prince Charlie with Haggis (kanan sisälle käärittyä haggista, ja varsinkin haggis oli suussa sulavaa) ja Sticky Toffee Pudding and whisky cream (hyvää ja makea kuin mikä, joku viski olisi sopinut rinnalle).

Ilta jatkui vapaissa merkeissä jokaisen täyttäen lasiaan baarista omatoimisesti ja laittamalla viivan piikkiin. Homma toimi hyvin mutta aika pian suurin osa matkalaisista päätti suunnistaa kohti sänkyä, sillä takana oli pitkä päivä ja edessä uusi mielenkiintoinen.

Maistetut viskit:
- Royal Lochnagar 12 y.o, Selected Reserve, Distillers Edition ja new make
- Glenlivet 12 y.o, Gragganmore 12 y.o, Dalwhinnie 15 y.o. Macallan 12 y.o, Talisker 10 y.o, Lagavulin 16 y.o.
- Aberlour new make, bourbon cask 14 y.o, sherry cask 15 y.o, 10 y.o, 16 y.o ja a'bunadh (batch 25)
-an Cnoc 16 y.o, Benrinnes F&F 15 y.o, Caol Ila DE (1993/2006), Caol Ila CS, Linkwood 1992 (Regis Whisky Mad), Talisker 18 y.o.

Sieppo Speyside-kierroksella 1/4

Suomen Mallaswhiskyseura järjesti pienimuotoisen reissun Speysidelle, Skotlantiin, ja Viskisiepolla oli ilo olla mukana reissulla. Lisäksi joku (ei hajuakaan kuka) aikoinaan sanoi Siepolle, että ei voi olla viskiharrastaja, jos ei ole käynyt viskin syntysijoilla. No, nyt sitten sekin puute tuli korjattua vaikka itseni harrastajaksi olenkin laskenut...

Matka alkoi Siepon osalta keskiviikkoa 8.9.2010 kun hypättiin KLM:n lennolle Amsterdamiin, josta matkan oli tarkoitus jatkua kohti Aberdeenia. Aberdeenissa puolestaan piti odottaa minibussi, joka veisi kaikki matkalaiset lopulta majapaikkaamme. Aina kuitenkaan tarina ei mene kuten on suunniteltu, vaan koneessa ilmeni pientä vikaa takaovessa, minkä takia pääsimme matkaan noin 45 min. aikataulusta jäljessä. Tämä puolestaan johti siihen, että emme ehtineet jatkolennolle, joten edessä oli kuuden tunnin odotus Amsterdamissa. Onneksi(?) asiaa ei joutunut kärsimään yksin, vaan aika meni huomattavasti mukavammin muutaman muun matkaseuralaisen kanssa jutellessa ja pubissa istuen. Erityinen kiitos heille seurasta!

Meidän istuessa Amsterdamissa, osa porukasta etsi meille kuumeisesti uutta kohtuuhintaista tilausajoa illalle. Sellainen onneksi löytyikin, mutta palataan siihen myöhemmin. Kun bussi oli hommattu, jo perillä olleet pääsivät matkan ensimmäiseen tastingiin ja illalliselle. Meiltä tuo ensimmäisen illan kuuden viskin setti jäi kokematta, mutta saisimme pikakertauksen seuraavana päivänä.

Lopulta mini-seurueemme (6 hlö) oli lopulta Aberdeenissa ja kymmeneltä illalla bussimme saapuikin paikalle. Matka saikin uutta vivahdetta huomatessamme, että kuskimme käytti kaksia kyynärsauvoja ja liikkuminen oli "kohtalaisen" verkkaista. Ajamiseen jalat eivät näyttäneet vaikuttavan (onneksi), mutta silti oli hyvä hermojen kannalta ne muutamat pubissa nautitut alet ja bitterit. Lopulta vähän ennen puoltayötä saavuimme majapaikkaamme. Äkkiä matkalaukku auki, pari perusviskiä baarista ja nukkumaan. Nukahtaminen tosin venähti, sillä Viskisieppo jakoi huoneen kahden muun matkalaisen kanssa, niin eihän siinä selvinnyt ilman hauskaa jutustelua, olutta ja viskiä. Kovasti varoittelivat sieppoa mahdollisesta metelistä yöllä, mutta eihän heistä lähtenyt juuri pihaustakaan koko aikana. Enemmän kolinaa taisi tulla nummilla käyskentelevistä kummituksista.

Huomenna alkaisi lopulta varsinainen reissu...

Maistetut viskit: - (ei hyvä alku, ei)

keskiviikko 25. elokuuta 2010

Innostusta ja valitusta (UISGE 2011)

Alkuun pienellä painettu huomio: Viskisieppo tarkentaa yhden pienen jutun, että ei tule väärinkäsityksiä tai Viskisieppo saa arvotonta arvostusta. Viskisieppo EI ole mukana UISGE 2011 tapahtuman järjestelytoimikunnassa, joten en siis hehkuta "omaa" tapahtumaa. Lisäksi kaikki info täällä on "huhuja", jollei toisin mainita. Tosin Viskisiepolla on hyvät yhteydet asiasta perillä oleviin, mutta se siitä...

Viskisieppo näki arkaluonteista materiaalia UISGE 2011 -tapahtumaan liittyen, ja wikileaksin esimerkin innoittamana mietti jo hetken julkaista kaiken. Mutta samalla ehkä saisi porttikiellon tapahtumaan (sen ehtii hommata myöhemminkin) , joten pidetään materiaali vielä piilossa. Mutta materiaalin perusteella Viskisieppo odottaa hyvää kattausta ja tapahtumaa Suomen mittakaavassa. Varmasti lisää infoa tulee heti, kun on uutta kerrottavaa ja lupa kertoa. Mutta jos et kerro kenellekään ja pidät tämän meidän välisenä, niin viskejä siellä kuulemma on esillä...

Sitä Viskisieppo ei vaan ymmärrä, miksi tapahtumaa kohtaan on jo nyt negatiivista kommentointia ja vähättelyä? Kerrankin, kun tällainen tapahtuma ollaan saamassa jalkeille ja vielä periaatteessa talkoovoimin, niin ei kelpaa. Tapahtuma, jota tehdään nimen omaan harrastajille ja viskeistä kiinnostuneille. Onko se suomalainen kateus, joka vaivaa? Onko se vaan se perus suomalainen meininki, että aina pitää valittaa? Ei ymmärrä sieppo, ei. Toki Viskisieponkin kannalta tuossa on juttuja, jotka hankaloittaa omaa meininkiä mutta entä sitten! Tietenkään tapahtumaa (mitään, missään, ikinä) ei voi tehdä niin, että se sopisi kaikille tai kaikki kohdat olisi juuri jokaisen mieleen.

Nyt hyvät viskihörhöt. Yhdistetään voimat ja puhalletaan yhteen hiileen. Tapahtuman onnistuminen on myös meidän, vieraiden vastuulla. Ilman vieraita ei ole tapahtumaa! Jos tämä pilataan kyräilyllä ja valittamisella, saadaan seuraavaa viskitapahtumaa odotella sitten hamaan tulevaisuuteen. Sekö sitten palvelee meitä? Sekö parantaa valikoimaa? Kertokaa minulle epäilijät/valittajat, miksi jo nyt epäilette? Ei jätetä tätä ainoaksi tapahtumaksi, ja mitä seuraavilla kerroilla voidaan tehdä paremmin, tehdään se sitten. Ei tämä mikään Whisky Live ole, eikä pidäkään!

lauantai 21. elokuuta 2010

Ruotsi - Suomi maaottelu

Viskisieppo pyrähti paikallisessa pitkäripaisessa ja pitihän se viskihylly selata läpi. Ei mitään uutta, mutta tuli silti pysähdyttyä ja mietittyä/ihmeteltyä hetki.

Kaiken maailman herkkujen seassa pönöttää kotimainen ja ruotsalainen viski rinnakkain. Eli katsotaanpas hiukan lähemmin missä mennään. Suomalaisen litrahinta lähentelee paria sataa ja ruotsalainen noin 70 € / litra.

Viskisieppo ei ole mikään suuri Teerenpelin viskin ystävä, tosin kuusivuotias alkaa jo olla ihan ok vaikka aiemmat versiot ovat olleet aika, ööh, eh, tuota, sopimattomia (se oli se sana jota etsittiin) Viskisiepon suuhun. Ruotsalainen puolestaan on ikäisekseen (iättömäksi) siepon mielestä oikein onnistunut ja samalla erilainen. Se on yllättävän raikas ja hauska kuusenkerkän tapainen aromi niin tuoksussa kuin maussa on mukava lisä. Viskisieppo ihan oikeasti pitää Mackmyrasta (The 1st Edition). Miten ihmeessä ruotsalainen viski voi olla noin paljon halvempi verrattuna kotimaiseen? Mikään, ei mikään, viskiin liittyvä laadullinen asia selitä tuota. Ei minusta edes mikään "pullojen harvinaisuus" ole ollenkaan perusteltu selitys.

Kauppalehti puolestaan kertoili, että Teerenpeli lähtee valloittamaan maailmaa. Ensimmäinen toimitus ulkomaille on, totta kai, Ruotsiin. Hieno juttu, että vienti alkaa vetää mutta erityisesti kiinnostaa kuulla mikä on hinta ja miten Teerenpeli aikoo kilpailla Mackmyran kanssa Ruotsissa. Jos hinta on alempi kuin Suomessa, herää kysymys miksi. Jos ei, niin mikä silloin on menekki? Ja miten Teerenpeli otetaan vastaan? Vai kiinnostaako koko juttu ollenkaan ketään?

Ainiin. Se maaottelu. Onko voittajaa?

torstai 19. elokuuta 2010

UISGE 2011

Viskitapahtuman ristiäiset on pidetty ja nimeksi tuli - lyhyestä virsi kaunis -

UISGE 2011

Samalla ajankohta on tarkentunut. Alunperin kolmipäiväiseksi suunniteltu tapahtuma on tiivistynyt nyt kahteen päivään. Uusi ajankohta on to-pe 10.2. - 11.2.2011. Paikka pysyy samana, eli Gallows Bird.

Alustavasti mukana pyörii maailmalta ainakin Martin Markvardsen ja Alistair Walker (BenRiach), mutta vieraslista on vasta tekeillä, eli muitakin nimiä odotellaan.

Hyvät ystävät viskissä, tehdään tapahtumasta hieno ja tullaan sankoin joukoin paikalle. Näytetään, että täällä peräpohjolassa osaamme arvostaa tuota jaloa Uisge Beathaa!

torstai 29. heinäkuuta 2010

Vilua vastaan (ajoissa...)

Jokunen aika takaperin Viskisieppo kirjoitteli pakkasista ja keinosta suojautua kylmää vastaan. Silloin lämmikettä oli vain sisäisesti ja ulkoinen lämmike oli vielä vyyhdillä.

Vilu ei nyt ole tänä kesänä ollut päällimmäisenä mielessä, mutta hyvä varautua tulevaan. Langasta muodostui kauniimman sirkuttelijan hyppysissä lämmittävät villasukat talvea varten, tai vaikkapa syksyn Skotlannin reissulle. Malliksi löytyi oikein mukavan osuvasti Spey Valley -pattern. Sukan varressa on mm. huomattavissa viskitynnyrin metallisten vöiden ideaa ja tynnyrin muotoa.

Kyllä nyt passaa siemailla single malttia pakkasten paukkuessa kun single malt lämmittää varpaita Spey Valleyn muodossa.

maanantai 26. heinäkuuta 2010

Vastuu maistajalla

Sieppo pyrähti Savoa kohti ja välilasku tuli tehtyä Kuopioon. Ennen reissua tuli otettu yhteyttä Puijon Whiskypeipposiin, josko jokunen peipponen olisi innostunut istahtamaan siepon kanssa hetkeksi iltaa ja turisemaan mukavia. Kiinnosti erityisesti kuulla, miten entisessä kotikaupungissa viskihomma menee ja, totta kai, käydä Pannuhuoneella.

Pari peippoahan sieltä tuli ja kunnon savolaisella lupsakkuudella ottivat siepon vastaan. Eipä juuri tarvinnut miettiä puheenaiheitakaan, kun edessä viskit ja viskiseuralaisia pöydän ympärillä. Oli ilo kuulla, kuinka peipoissa pyörii jo parikymmentä viskeistä kiinnostunutta. Seuran vaikutusta on kuulemma myös Pannuhuoneella tapahtunut viskihyllyn kohennus. Se onkin oikein hyvin onnistunut; valikoima pienentynyt mutta laatu oli parantunut sitten menneiden aikojen. Hyvä näin.

Savolaisen lupsakkuuden takaa alkoi kuitenkin pian löytyä sitä tuttua "kieroa" savolaisuutta. Tällä kertaa vastuu ei siirtynyt kuulijalle, kun savolainen aukaisi suunsa vaan maistaminen jäi vieraan vastuulle kun savolainen maistatti. Eihän siinä mitään jos maistattaa, mutta jostain kumman syystä aika monessa lasissa oli Bowmorea. Jotain kieron savolaista olin havaitseviani noissa valinnoissa, mutta en nyt oikein keksi mitä...;)

Kiitokset Peipoille, jotka olivat paikalla. Oli mukava turista. Toivottavasti näemme taas uudelleen ja viekää viski-innostusta Kuopion suunnalla ylpeästi eteenpäin!

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010

Kesäviski

Ennen joulua Viskisieppo etsi Jouluviskiä, ja nyt kun helteet on hienoimmillaan niin Viskisiepolle tuli jano. Janosta mieleen juoma ja juomasta viski. No, viski ei ehkä ihan janojuomaksi kelpaa, mutta kai lasillisen tai muutaman puolikkaan voi kesälläkin tuoksutella. Tai tokihan jos viskiä jatkaa kolalla tai vedellä niin janojuomakin onnistuu hyvin kepoisasti.

Mikä on siis kesäviski? Joidenkin mielestä sellaista ei ole, vaan makuaisti on sama oli sitten pakkasta tai hellettä. Onko näin?

Sherryinen viski? Viiniä tunnetusti nautitaan kesällä huomattavia määriä, joten miksi ei. Sherryinen viski makukirjon pohjalta voisi hyvin tuoda mieleen kesäiset ajatukset ja punaiseen vivahtava väri mansikat, auringon laskun, hyttysen puremat tai vieruskaverin silmät juhannus-aamuna.

Savuviski, totta kai. Mikä on suomalaisempaa kuin savusauna ja grillissä poltettu makkara!

Kevyen kuulaan illan täytteeksi käy tietysti kevyt viski. Se tuo mieleen heinäniityt kukkaisine aromeineen, kuovin laulanta nostaa mielen hyvin lentoon lasin jos toisenkin jälkeen.

Bourbon tai varsinkin ruisviskit. Mikä on kotoisempaa kuin hieno ruisleipä ja jos ruista saa viskin muodossa niin mikäpä sen parempaa.

Ei pidä myöskään unohtaa viskin käyttöä liekityksessä! Karrelle palanut makkara saa äkkiä fine dining -vivahdetta, kun sen liekittää vähintään n-vuotiaalla viskillä (opetusvideokin on muistaakseni jossain netin syövereissä).

Niin, paras kesäviski. Onko sellaista? Sahdilla lopeteltua viskiä odotellessa jokainen voi valita itselleen sopivimman. Mutta kunhan muistaa, että viski ja vene eivät kuulu yhteen!

torstai 15. heinäkuuta 2010

Katkeransuloista

Loman aikana Viskisiepon postilaatikosta tipahti ennakkoilmoitus Ardbegin Committee -tapahtumasta. Onhan noita tapahtumia, mutta kun kirjeessä luki paikaksi Helsinki, Suomi, ilme kirkastui kummasti.

Ohjelmassa ruokaa, musiikkia ja tuota Islayn tuotosta. Loistavaa, tuonne siis on mentävä vaikka, totta kai, kyseessä on puhdas markkinointitapahtuma. Mutta ei noita viskijuttuja liikaa Suomessa ole ja todella hyvä että noita alkaa putkahdella. Vähän aikaa sitten oli Jim Murray, nyt Ardbeg, tulossa "suomalainen" viskitapahtuma...

Päivämäärä 10.9 vain tuntuu jotenkin niin pirun tutulta...

Tässä vaiheessa elämä muuttui hyvin katkeransuloiseksi. Viskisieppo on tuolloin Speysidella monen muun viskiseuralaisen kanssa seuran Skotlannin matkalla. Eli Ardbegin tapahtuma jää väliin. Onneksi lohtua tuo, itse asiassa aika paljon, oleminen Speysidella. Ohjelmassa kuitenkin on useampi tasting (muutakin kuin Ardbeggiä) ja ainakin 4 tislaamokierrosta. Mutta silti. Niin katkeraa ja samalla niin suloista.

tiistai 22. kesäkuuta 2010

Viskitapahtuma SUOMESSA!

Viskisieppo on usein toivonut viskitapahtumaa Suomeen, ei vain laivoille. Olen tainnut tuoda tuon toiveen esille usein tällääkin.

Ja nyt näyttää siltä, että toiveesta tulee totta!

Tämän hetkisten tietojen mukaan ensimmäinen suomalainen viskitapahtuma järjestetään Espoossa.

Gallows Bird 9.2 - 11.2.2011.

Eli tilaisuus on saman tien kolmipäiväinen! Virallista nimeä tapahtumalla ei vielä ole, mutta eiköhän sekin synny jossain vaiheessa!

Alustavien tietojen perusteella mukana on maahantuojia, useita ulkomaalaisia vierailijoita sekä teemoitettuja tastingejä! Samanhenkistä seuraa ja tietysti viskejä unohtamatta.

Nyt jokainen jo laittamaan em. päivät kalenteriin, loma-anomukset vetämään ja miettimään matkaa Gallows Birdiin, Espooseen!

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Peruskamaa

Viskisieppo lueskelee välistä blogeja maailmaltakin ja seuraa viskikulttuuria. Viime aikoina, en tiedä mistä johtuu, Viskisieppo on taas ollut huomaavinaan viskikulttuuriin hiipivän tuota snobbailua. Onko se lisääntynyt vai satunko siihen kiinnittämään huomiota, mutta kun nyt huomio on kiinnittynyt niin punainen vaate leimahti. Ja hiukan pelkään itsekin siihen syyllistyneeni, joten kokeillaanpa pestä käsiä hiukan.. ;)

Kaikkialla tuntuu törmäävän vain juttuihin vanhemmista viskeistä (kuten mm. siepon G&M juttu hitusen aiemmin, hmph). Kukaan ei tunnu enää välittävän tislaamoiden peruspullotuksista tai arvioivan niitä. Tuntuu, että ihan kun kaikki olisi ollut aina ennen paremmin tai ettei nykyään saa kelvollista peruskamaa tai että "katsokaa, mä juon nyt näin ja näin vanhaa".

Siispä kaapille ja kaivetaan käteen Caol Ila 12 y.o., Springbank 10 y.o., Ardbeg 10 y.o ja Clynelish 14 y.o. sekä mielikuvista Balvenien Double Wood.

Mitäpä yhteisiä nimittäjiä noille löytyisi? Peruskamaa tislaamoilta ja kaikki noista kotimaan kaupassa. Ja, Viskisieppo väittää kirkkain silmin, erittäin maistuva kattaus mihin iltaan tahansa. Hieno läpileikkaus siitä, mitä Skotlannin viskiteollisuus tarjoaa tänään. Hinta kohtuullinen, laatu hyvä. Mutta miksi kukaan ei puhu näistä? Siksikö, että ne on kaikilla? Siksikö, että ne eivät ole tarpeeksi hienoja? Siksikö, että niillä ei voi brassailla? Siksikö, että...jne. jne.? Varmasti noiden viskien lisäksi löytyisi iso rivi lisääkin.

Missä siis mennään? Onko tänään siis tarjolla siepoille loistavaa peruskamaa, vai onko kaikki hyvä jo tehty? Joutuuko koko ajan kasvattamaan pullon hintaa, että saa juotavaa?Ja jos tämän päivän peruspullotteet ovat huonoja, niin miksi näin on? Miksi ennen oli kaikki niin paremmin? Vai oliko?

perjantai 18. kesäkuuta 2010

SMWS 3BQ @ GB

Mallaswhiskyseuran perinteinen (järjestyksessä jo toinen) kesätapahtuma järjestettiin kesäkuun alkupuolella Gallows Birdin tiloissa. Illan teemana oli tälläkin kertaa Bourbon & BBQ, tosin sillä erotuksella, että toisin kuin viime vuonna niin nyt bourboneita maisteltiinkin.

Vaikka sää olisi suosinut enemmän terassilla istumista, olivat kaikki kuitenkin illan aluksi sisällä tasting-puuhissa. Illan kattaus oli varmasti usealle mielenkiintoinen, vaikka bourboneita olisi ennen maistellutkin.

Setin aloitti Eliah Craig 12y.o. joka kuuluu Heaven Hill -tislaamon valikoimiin. Tämä oli illan setistä ehkä lähinnä ns. "perus bourbonia". Tuoksussa puuta, vaniljaa ja makeutta. Maku kuitenkin kuivahko, pippurinen ja joidenkin mielestä tanniininen. Loppumaku kuiva, pippurinen rukiin kovuutta lopussa.

Sitten, esittelyjärjestyksestä poiketen, toisena lasissa jyrähti Rip Van Winkle 15 y.o. Tämä viski ei todellakaan ole enää bourboneiden kultaista keskitietä. Tuoksu on syvä ja makeahko, jossa mukana inkivääriä, neilikkaa, hedelmiä ja marsipaania. Suussa viski on pehmeä ja hitusen pippurinen. Loppumaku on hienon makea, jossa päärynää, pippuria ja marsipaanin tyylistä aromia. Hieno, monipuolinen ja tuhti bourbon, joka ainakin Viskisiepolla oli illan paras, mutta mutta, ei positiivisesti yllättänein!

Sitten siirryttiin aika uuden tislaamon pariin. En ole ainakaan ennen törmännyt tämän tuotoksiin Suomen maaperällä, ja enpä ollut niitä muuallakaan tullut maistelleeksi. Kyseessä oli Tuthilltown Spirits, New Yorkin kulmilta.

Baby Bourbon on 100% maissiviski. Ikämerkintää ei ole, joten kyseessä on todennäköisesti hitusen yli 2-vuotta kypsytetty viski. Tuoksussa leikitteli kevyen tynnyrin lisäksi mielestäni voimakas kuiva lakritsi (apteekkarin salmiakki). Maku oli makea ja puinen. Loppumaussa oli hienoa kahvia, mausteisuutta, jälleen salmiakki (suolaa). Loppumaku todella lyhyt. Kaikin puolin oikein nautittava 100% maissibourbon. Nuori ikä toki paistoi läpi raakamaisena makuna, mutta kaikin puolin erittäin lupaava bourbon. Nuori ikä ei paistanut läheskään samalla tavalla läpi, kuin monissa skottilaisissa "juuri-ja-juuri laillisissa" pullotuksissa.

Lopulta lasissa saman tislaamon 100% ruisviski Manhattan Rye. Tämä tarjoili taas uusia aromeja. Tuoksussa oli grappaa, multaisuutta (juurekset), puuta ja omalla kohdalla olin havaitsevinani fenkolin tapaista raikkautta. Maku oli yllättävän grappamainen. Loppumaku makea, jossa mukana pahvia, tummaa suklaata ja kirpeää vihreää omenaa. Lyhyt. Todella hieno nuorikko, josta voi kasvaa ajan myötä aivan loistava ruisviski. Aika näyttää, mitä kypsytys tulee tekemään.

Maistelun jälkeen oli aika siirtyä ruokailun puolelle. Illan tarjonnasta vastasi Grillauspalvelu.fi, ja vastasikin todella hyvin. Grillistä putkahteli pöydälle broiskua, pihviä, makkaraa ja lammasta. Lisukkeina salaattia, hapankaalia, marinoituja valkosipulinkynsiä, aurinkokuivattuja tomaatteja jne jne jne. Grilliherkuille täysi kymppi, erityisesti lammas ja pihvi olivat todella hienosti maustettuja ja pihvin kypsyysaste täydellisen medium. Yksi paha ongelma tosin on todettava tarjoilusta; ruoka oli liian hyvää eli lopputuloksena oli aika täydellinen ylensyönti.

Ilta oli mitä onnistunein niin juoman, ruuan kuin seurankin suhteen. Lisäksi Gallows Birdille suuri kiitos, että saimme taas tulla paikalle. Ainoa ongelma ilmeni koko illan aikana tastingin yhteydessä. Osallistujat joutuivat jakautumaan aika erilleen toisistaan, jolloin tastingin pitäjän ääni meinasi hukkua taustamelun taakse. Tälle ei tietenkään mitään voi, eikä tuo pieni asia iltaa mitenkään pilannut. Pienemmällä porukalla tasting varmasti tuolla onnistuu, mutta yli 30hlö tahtoo olla ehkä hitusen liikaa johdettuun tilaisuuteen. Muuten ilta oli loistava 10+, ja suuri kiitos kuuluu illan koordinaattorille eli Mika Janssonille! Toivottavasti ensi vuonna perinne jatkuu!

(Olli P - kiitos pullojen kuvasta!)

maanantai 24. toukokuuta 2010

Satavuotisjuhla kuudella pullolla

Gordon & MacPhail juhlisti 100 vuoden mittaista taivaltaan 1995 kuudella pullotteella, jotka tottelevat Centenary Reserve -nimikettä. Viskisieppo päätti maistella, näin noin 15 vuotta myöhemmin, millaiset juhlat G&M päätti laittaa pulloon. Kaikkia ei tullut maistettua yhden illan aikana ja kaikkia tuli maistettua useamman illan aikana ja vaikka järki varoitti niin ikäjärjestyksessä mentiin nuorimmasta vanhimpaan. Kaikki olivat vahvuudeltaan 40 %.

Mortlach 1984/1995: Yleensä Mortlach on tuhtia sherrykypsytettyä, mutta ei toki aina kuten esim. "The Grill" tai nyt edessä oleva, joka on ymmärtääkseni bourbon-kypsytetty. Tuoksu on makea ja puinen (nuoreksi). Vaniljaa, sitrushedelmää ja yrttimäistä raikkautta ja jopa hitunen hunajaa. Maku on hiukan pippurinen ja puinen ja puumaisuus kasvaa loppumaun myötä. Kokonaisuus aika valju ja heikko. Mortlach toimii Viskisiepolla paremmin sherryisenä ja hiukan ihmetyttää, että tämä on osa "juhlapullotteita".

St. Magdalene 1980/1995: Todella kevyt tuoksu ja maku. Tuoksussa hitunen maltaisuutta ja ruohoa. Maku on pehmeä, mutta erittäin kevyt ja lyhyt. Nyt ei juhlat oikein lähde lentoon.

Benrinnes 1978/1995: Kevyellä linjalla jatketaan, mutta paranee. Tuoksu on maltaisen makea jossa mukana valkosuklaata ja voita sekä hedelmäisyyttä. Maku on makeahko, jossa taustalla kuivia vihjeitä. Hitunen paahteisuutta/palanutta vivahdetta (ei savua vaan kuin palanut paahtoleipä?). Lyhyt. Tämä on jo mukava ja tasapainoinen, mutta juhlapullotteen arvoinen? Hmm, ei iske.

Balblair 1973/1995: Tuoksussa vilahtelee rusinaa, hedelmiä ja saippuamaista vivahdetta sekä viinimäisyys. Suussa yllättävän paksu, jopa vahamainen? Loppumaku viinimäinen (ei voimakas), pidempi jo ainakin kuin edellisillä. Kuivuu todella voimakkaasti ja lopussa karvaus kasvaa jo hiukan häiritseväksi, mutta ihan kelpo viski kokonaisuutena.

Highland Park 1970/1995: Tuoksu on syvän puinen , punaista marjaa, tummaa suklaata, hitunen viinimäisyyttä ja suon tuoksua. Suussa öljyinen ja pehmeä. Alkaa kuivana ja kehittyy makean suuntaan. Pippurisuutta, puuta, kahvia. Puumaisuus vahvenee koko ajan. Tuoksu oli hyvä, mutta jotenkin maku pettää. En oikein osaa sanoa miksi, mutta ei toimi omassa suussa kunnolla.

Caol Ila 1966/1995: Tuoksussa marjoja, hedelmiä, selkeää merta, turvetta, tummaa sokeria, tervaa ja suon aromeja. Suussa mausteinen ja kova! Maussa palanutta puuta, pippurisuutta, mausteita ja taas tummaa sokeria. Aluksi makea, muuttuu kuivaksi mutta sitten taas makeahkoksi. Lopussa kehittyy karvautta. Tässä on jo sitä jotain! Hieno ja monipuolinen viski kaiken kaikkiaan.

Niin, siinäpä se. Aika pettymys, jos tuolla kuudella pullolla on ollut tarkoitus juhlistaa 100 vuoden mittaista taivalta. Ei vakuuttanut kokonaisuutena ollenkaan. Aika monen osana on jäädä maistelukirjan sivuilla mainintoina, makukuviin ei jäänyt mitään kihelmöivää. Ehkäpä vain Caol Ila ja Balblair säväyttivät. Onneksi tällä kertaa taloudellinen tappio ei ollut paha, kun pelattiin sampleillä. Koko sarjan ostaminen pulloina olisi ollut pettymys, vaikka miten olisi yrittänyt vakuutella valheellisesti.

torstai 13. toukokuuta 2010

Peltolan Blue ja Black Art

Viskisieppo ei olekaan ollut pitkään aikaan maistissa, mutta nyt tuli hyvä hetki taas kokeilla. Kotiin sattui eksymään Suonenjoella sijaitsevan Peltolan Juustolan Blue, eli sinihomejuusto. Juusto itsessään on jo todella herkullinen, suosittelen. Löytyy ainakin Helsingistä Lasipalatsissa sijaitsevasta Maatilatori -kaupasta.

Mutta kun juusto oli pöydällä haisemassa, oli aikaa kaivaa viskikaapin perukoilta pulloja ja sampleja. Perusoletus on ottaa tuhti Islay, mutta tällä kertaa ei ainakaan Viskisiepolla toiminut. Testattua tuli mm. Kilchomanin kaksi ekaa pullotetta. Alkoi jo iskeä luopumismieliala, kun tuli kaivettua vielä yksi viski viereen. Bruichladdichin Black Art 1989. Ja kuinkas sitten kävikään? Tuo yhdistelmä itse asiassa toimi aika hyvin. Suolainen ja makea (Black Art on makea), toimii oikein hyvin yhteen. Samoin Black Artin voimakas kirsikkamaisuus/vadelmaisuus jopa täydensi sinihomejuuston voimaa.

Black Art on muutenkin mielenkiintoinen viski. Väri on todella muuta kuin viskeissä yleensä; mehumaisen pinkki/punainen/marjamainen. Tuoksu voimakkaan kirsikkamainen ja jopa vadelmainen sekä makea. Maku makea ja enemmänkin mieleen tulee viskicocktail. Ystäväni taisi kerran tarjota lasillisen Kilchomania sekoitettuna vadelmalikööriin (jos oikein muistan), ja se tuli heti mieleeni (oli muuten hyvää, kiitos vielä kerran). Sokkona takuulla veikkaisin enemmän siis cocktailin suuntaan. Black Art on erilainen, mutta minusta todella yllättävän toimiva. Varsinkin, kun jättää ennakkoluulot kotiin ja maistelee avoimin mielin. Toki ymmärrän täysin, että tämä viski voi jakaa mielipiteet aivan ääripäihin, sillä viskissä on paljon "epäsovinnaista" mukana.

ps. Kuten voi havaita, Murrayn aivopesu viskin ja ruuan yhdistämisestä ei mennyt läpi. Kai siepon aivon ovat liian pienet käsittämään asiaa.

perjantai 30. huhtikuuta 2010

Lasilliset Jimin ohjauksessa

Viskisieppo pääsi osallistumaan Jim Murrayn vetämään viskien maistelutilaisuuteen kun herra kävi Suomessa pyörähtämässä. Todella hienoa, että tuon tasoinen viskipersoona saatiin tännepäin ja hienoa myös se, että suomalainen media huomioi tuon. Minkälainen ilta sitten oli? Hiukan Viskisiepolla jäi kaksijakoinen olo.

Ilta keskittyi Ballantine'sin blendeihin, ja mukana oli muutama singlekin. Tasting vedettiin lähes sokkona. Toki tiedossa oli, että joissain laseissa on em. blendit, mutta muutamat lasit olivat täysin tuntemattomia.

Jimin tuntemus viskialalta on kiistatta äärettömän laaja, sitä tuskin on kieltäminen, mutta samalla hänen ehkä ehdottomuus, ja jopa besserwissermäisyys alkoi ärsyttää. Vaikka hän useaan otteeseen mainitsi, että antaa viskien puhua puolestaan, hän kuitenkin piti langat todella tiukasti omissa käsissään. Kysellessään paikalla olijoiden näkemyksiä viskeistä, hän aika suoraan jätti omaan arvoonsa ne kommentit, jotka eivät hänen mielestään olleet "oikein". Toisin sanoen tuli tunne, että vain hänen antamat makuarviot ovat oikein. Lisäksi hän alussa "morkkasi" lehdissä olevia muiden maistelunuotteja. Tuollainen ehdottomuus, varsinkin kun kyseessä ovat makuasiat, ihmetytti.

Hän toi myös hyvin selkeästi esille mielipiteensä viskin värjäämisestä, jäiden käytöstä ja veden lisäämisestä. Kaikki nuo ovat ehdottomasti kiellettyjä! Jälleen esimerkki ehdottomuudesta joka hiukan ihmetytti, vaikka itse jaankin osittain osan noista näkemyksistä hänen kanssaan.

Tastingin yhteydessä hän sanoi, kuinka pitää maistella. Ei niinkään ohjannut vaan sanoi. Toki hänen tapansa maistella on varmaankin "OK" kun arvioidaan viskejä, mutta en minä silti ala olemaan "kala kuivalla maalla", kun ravintolassa haluan nauttia lasillisen. Samoin tastingissä tulee sylkeä. Aina. Jos nielet, tulet humalaan ja arviointikykysi huononee lasi lasilta. Totta, viskeissä on alkoholia ja alkoholi sumentaa arvostelukykyä mutta silti. Ymmärrän kyllä, että jos työkseen arvioi viskejä, on se tehtävä totaalisen tosissaan ja eihän kenenkään maksa kestäisi niitä määriä mitä hän maistelee. Mutta sopiiko tuo tapa "tavalliselle harrastajalle", kun menee pieneen tastingiin ravintolaan? Jokainen tehköön kuten parhaaksi näkee, mutta toivon, etteivät sylkykupit tule pakollisiksi seuran tilaisuuksissa.

Hän myös täysin ehdottomasti kielsi viskin nauttimisen ruuan kanssa. Siis yhdistää viskiä ja ruokaa. Miksi? Hänelle viski on, ainakin sen kuvan sain, niin pyhä asia, että se on nautittava vain ja ainoastaan sellaisenaan ja oikein. Viskisieppo ei jaa tuota näkemystä hänen kanssaan. Viski on nautintoaine, jota voidaan nauttia sellaisenaan, mutta miksi ihmeessä ei voisi luoda viskiä hyväksi käyttäen uutta nautinnollista hetkeä? Vaikkapa nauttien hyvää viskiä sushin, suklaakakun tai juuston kanssa.

Tilaisuudessa Jim kertoi monia mielenkiintoisia juttuja markkinoinnista ja mm. sherry-tynnyreistä. Nämä jutut olivat tilaisuuden parasta antia. Jim on myös selkeästi show-mies ja pääosion pidin hänen persoonallisesta tavastaan vetää tilaisuus. Mutta tähän persoonalliseen tapaan kuuluvat hänellä myös "härskit" jutut. Pari ekaa vielä nauratti, mutta lopulta jatkuvat viittaukset "ties-sun-mihin" alkoivat jo häiritä. Tuli tunne, että tuolla ylimääräisellä hän teki tilaisuudesta hyvin "leppoisan" ja epämuodollisen mutta samalla sen avulla piilotti sen ehdottomuuden, jota jakoi kuulijoille.

Maistelussa tuli pari mukavaa "ylläriä" huomatessani, kuinka etukäteistieto juomasta usein ohjaa "tietämättäni" maistelua. Toki tuon vaikutuksen olen huomannut ennenkin, mutta oli mukava huomata uudelleen. Usean viskin kohdalla en jakanut samaa näkemystä hänen kanssaan, makuasioista kun on kyse. Mutta eihän minulla, pienellä Viskisiepolla, voikaan olla niin harjaantunut, oikeaoppinen makuaisti kuin hänellä. Eli nyt siis pitää varmaan alkaa maistelemaan niitäkin, mitkä eivät omassa suussa maistuneet hyviltä kun ne ammattilaisen mukaan ovat lähellä täydellisyyttä. Eiköstä juu?

LISÄYS: Suuri kiitos Pernod Ricardille hänen saamisesta Suomeen ja suuri kiitos, että oli mahdollisuus osallistua tilaisuuteen! PR:n puolelta kaikki toimi loistavasti, eikä napinani kohdistu heihin millään tavalla!

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Punarinta ennen ja nyt

Kun nyt Viskisieppo pääsi vauhtiin irlantilaisten viskien kanssa, niin jatketaan samalla saarella. Redbreast 15 y.o. on ollut Viskisiepon suosikki jo vuosien takaa. Kuitenkin tuntuu, että sen makuprofiili on muuttunut vuosien varrella ja tällaista huhua kuuluu muualtakin. Nyt oli aika siis tehdä vertailu omalla nenällä ja suulla, ja katsoa mikä on tilanne.

Viskisieppo lorautti laseihin rinnakkain vuosien 2005 ja 2009 pullotteet. Ja kyllä, ero oli, jos ei huima, niin yllättävän iso.

2005 on profiililtaan jykevä ja tuhti jo tuoksusta alkaen. Tuoksussa marjoja ja hitunen epämiellyttävää lakkamaisuutta (ei marja vaan se puunkäsittelyaine). Suussa kohtalaisen öljyinen. Loppumaku on aika makea, pippurinenkin ja todella voimakkaan hedelmäinen, joka Viskisiepolla yhdistyy nektariiniin.

2009 on kuin laimennettu versio edellisestä. Samat elementit on mukana, mutta tuoksun lakka on nyt alkoholi ja uutena mukana hitunen kahvia. Suussa selkeästi kevyempi. Loppumaku kuivempi, mieto ja edellisen voimakas nektariini on nyt huomattavasti heikommin mukana.

Aikoinani ihastuin juuri Redbreastin voimakkuuteen ja hedelmäisyyteen, eli 2005 versio on lähempänä omia "vanhoja" makumuisteja. Mutta ei 2009 huono ole, ei missään nimessä. Se on oikein miellyttävä viski ja itse asiassa tässä lopun miedompi hedelmäisyys ehkä jopa toimii paremmin kuin 2005 versiossa, jossa se tuntuu hallitsevalta. Tuoksussa 2005 voittaa, ainakin minulla. Kumpi on siis parempi? Kyllä Viskisieppo hitusen kallistuu taas menneisyyden puoleen, mutta kyllä uudemmankin ihan mielellään lasiin lorauttaa.

[edit: Onnistuin sitten mokaamaan iän. Nyt korjattu!]

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Irlantilainen kattaus

Viskisieppo vietti mukavan illan maistellen tällä kertaa vain irlantilaisia viskejä. Kattauksessa oli 5 viskiä tuolta vihreältä saarelta, joten nyt tuli pitkästä aikaa maisteltua tarkemmin eroavaisuuksiakin.

Illan aloitti Millar's blendi. Sen jyväviskin osuus on noin 80%, ja sen kyllä huomaa. Viski on kokonaisuutena erittäin kevyt. Tuoksussa mukavaa vaniljaa, sillä se on kypsytetty 1st fill bourboneissa. Maku on myös hyvin kevyt ja aika makea.

Siitä siirryttiin toiseen blendiin; Kilbeggan. Tässä jyväviskin osuus laskee 65-70% paikkeille. Tuoksu on jo huomattavasti täyteläisempi kuin edellä ja maku selkeästi kuivempi. Huhu muuten kertoo, että tästä viskistä voisi olla tulossa jotain erilaista versiota tarjolle joskus.

Nyt siirryttiin single malt -pullotteisiin. Ensimmäinen oli Tyrconnell, viski joka kantaa hevosen nimeä. Viskisiepolla Tyrconnell ei ole oikein koskaan toiminut, ja valitettavasti tilanne pysyi ennallaan. Tuoksu on makea, sitrusmainen ja purukumimainen. Maku kevyt, hitunen hunajaa ja todella lyhyt. Ei toimi erikoisen hyvin niin ei toimi Viskisiepolla. Tyrconnellin viinilopettelut voisivat silti olla mielenkiintoisia maistella.

Sitten eteen tuli keraaminen pullo, jossa kyljessä luki Locke's 8 y.o. Tässä oli Viskisiepon makuun todella hieno viski. Tuoksussa häivähti hyvin, hyvin pieni savun aromi, joka toi mieleen enemmänkin turpeen (5% käytetystä maltaasta on turpeella kuivatettua). Vanilja oli selkeästi mukana, mutta se oli enemmän vaniljajäätelöä kuin puhdasta vaniljaa. Loppumaussa turpeen aromi on hitusen selkeämmin esille, mutta vain hetken. Aromi tuli ja meni. Maku oli muuten pehmeä ja miellyttävä. Hieno irlantilainen, jonka voi ottaa mielellään kaappiin milloin tahansa.

Illan lopetti Connemara (NAS). Tässä savu jo tulee voimakkaammin esille. Maku on aika makea ja pehmeä. Aina tämän viskin kohdalla puhutaan Skotlannista, ja niin tälläkin kertaa. Toisaalta tuollainen vertaaminen on turhaa, sillä kyseessä on Irlantilainen viski. Mutta puheissa vilahteli kuitenkin Islay ja Skye, kun vertailua tehtiin. Odotin, että Connemara olisi ollut oma suosikkini, mutta nyt tällä oli tyytyminen minulla toiseen sijaan.

Kaikki edellä mainitut viskit tulevat Cooley -tislamolta. Huomioitavaa on, että Cooley tislaa mallasviskit kaksi kertaa, eli se siitä "kaikki Irkut tislataan kolmeen kertaan" -faktasta. Bourbon-tynskät, joissa kypsytys tapahtuu, tulevat Heaven Hill tislaamolta. Heille, joiden mielestä maissi ei kuulu viskiin, niin tiedoksi että jyväviskien raaka-aine on, kyllä, maissi.

(Kuvista kiitos Antti Tuuralalle)

keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Kilchistelyä 3 y.o

Islayn uusin tulokas, Kilchoman, tyrkkäilee uutta versiota markkinoille sen minkä ehtii, viimeisimpänä Spring Release. Viskisieppo sai vasta nyt aikaiseksi maistella nuo kaksi ekaa julkaisua rinnakkain. Mikäpä sopivampaa tehdä maistelut 3.y.o viskeillä synttäreiden kunniaksi.

Odotuksia sinällään ei ollut, sillä kumpaakin oli tullut maisteltua erikseen ja onhan verkko pullollaan maistelunuotteja ja arvosanoja.

Eipä noissa, kuten arvelin, kamalia eroja ole. Inauguralissa savu hyökkää aika pistävänä esiin ja maku on, hmm, aika makea. Autumn Releasessa puolestaan savu on huomattavasti pehmeämpi, mutta edelleen hyvin selkeästi esillä. Se sulautuu hitusen paremmin makeuteen, mutta tässäkin maku on aika makea (ei kuitenkaan yhtä paljon kuin edellisessä). Kumpikin on Viskisiepon makuun ehkä liian makeita. Lisäksi Autumn Releasessa tuli pitkästä aikaa tuttu tuoksu toisesta 3 y.o viskistä, McCarthy's Oregon Single Maltista (nuotteja menneisyydestä). Tuo tuoksu yhdistyy minulla palaneeseen ruutiin, johon on sekoittunut aseöljyä. Siinä, missä se on McCartyssä hyvin selkeä ja tekee siitä erottuvan hyvällä tavalla, tässä se minusta sotkee. Sama aromi, eri tulos.

Jos mietin kumpaakin omana viskinään, niin eipä säväytä yhtään eikä tarvetta ostaa ainakaan "herkuttelutarkoituksessa". Jos mietin niitä kolmevuotiaina, niin ainoa mikä asiaa parantaa tällöin on se, että toivottavasti he kypsyttävät tisleitään vielä lisää. On siellä paljon lupaavia aineksia, mutta kyllä tislaamon new make -samplet lupasivat Viskisiepolle paljon enemmän. Herää kysymys, olisikohan puhdas bourbon-kypsytys ollut parempi. Täytyy myöntää, että yllättää monet hyvin korkeat "arvosanat" joita verkosta löytyy, mutta makuasiotahan nämä on. Ja muiden arvosanoihinhan toki tulee aina suhtautua tietyllä varauksella.

Jos, lukemieni arvioiden mukaan, Spring Release on hyvin lähellä näitä niin herää kysymys onko kyseessä pelkkä rahastus. En oikein näe, ketä tuo uusi versio oikein palvelisi.

3 y.o


Kappas, Viskisiepon blogi on kypsynyt Internetin sammiossa jo kolme vuotta. Kun nyt tuo skottilaisten maltaiden minimi-ikä on tullut täyteen niin kai kypsytystä on jatkettava vielä lisää. Paraneeko laatu kypsymisen myötä, onkin ihan toinen juttu.

Pitäisi varmaan taas keksiä jotain kirjoitettavaa, eikö höpistä tyhjää tässä. Rehellisesti on kyllä sanottava, etten uskonut näin kauaa jaksavani tai keksiväni jaariteltavaa kun alkusanat 14.4.2007 laitoin. Mutta kun huhu kertoo, että joku tätä lukeekin niin menköön.

sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Vastataan

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta harrastuksenahan tätä tehdään. Palataan vielä hetkeksi WT97 kirjan pariin. Tässäpä vastauksia ja kommenttia kirjan alkuperäisiltä kirjoittajilta.

Tapsa:

Kommentteja kirjan kysymyksiin.

Ensiksi tähän Bowmore 50:een.
50 vuotiaat viskit eivät ole mitenkään ihmeellisiä harvinaisuuksia.
Seuramme jäsen Timo McAaltonen on maistanut 67-vuotista Glenfiddichiä.
Sellainen on jo harvinaisuus.
Sotavuosina 41-45 ei Englannissa valmistettu viskiä ollenkaan.
Ainakaan suuremmassa mittakaavassa (eikä käsittääkseni pienemmässäkään).
Ohrat menivät muuhun ravintoon. Tämän aikakauden pullotukset
ovat varmaan myöskin todellisia harvinaisuuksia.

Muistiinpanot, johon kirja perustuu on päivittäin tehty matkamme aikana.
Silloin meillä ei ollut hajuakaan siitä, että tekisimme niistä yleisesti jaettavan kirjan.
Yhtälailla ei ollut aavistustakaan siitä, että joutuisimme peräti todistamaan kokemuksemme.
Meille yleensäkään mitkään ennätysarvot eivät olleet matkan tarkoitus.
Jos vastaan joku harvinaisempi tulisi, se olisi vain yksi makuelämys muiden joukossa. Ei muuta.
Mitä järkeä on, että kertoisimme toisillemme maistaneemme viskiä,
mitä ei ole edes myytävänä paikassa, jossa istumme?
Kuka tahansa ja milloin tahansa voi sanoa, että maistamaanne viskiä ei ole olemassakaan.
Sana on vapaa, ei siinä mitään.
Minulle riittää, että maistoimme viskejä, jotka olemme kirjassamme arvostelleet.

Sitten itse maistelumuistoihin:
Yhdessä asiaa pohdittaessa ja mieleen palautettaessa tuli pintaan seuraavaa.
Se, että arvostelimme hinta/laatu -suhteen epätasapainoiseksi, ei johdu 50:sen
huonosta mausta, vaan ainoastaan sen korkeasta hinnasta.
Harva olisi jättänyt maistamatta. Oltiinhan matkamme pääkohteessa,
eikä sinne todennäköisesti koskaan palattaisi.
Makuelämykset ovat jo sen verran vanhoja, ettei niiden yksityiskohdista ole sen kummempia muistoja.
Siitä molemmat ovat edelleen samaa mieltä, että maistoimme hyvää, erittäin hyvää viskiä.
Mielestäni Bowmore oli ennen matkaa yksi maailman parhaista viskeistä ja kuuluu siihen joukkoon edelleen.

Toiseksi kirja nimitykseen:
Se, että onko opuksemme edes viskikirja, jääköön kunkin lukijan omaksi arvioksi.
Meille se on muisto viskimatkastamme ja maistamistamme viskeistä.

Se, että olemme kirjanneet maistelujemme tulokset hyvinkin yksinkertaisesti,
kertoo vain meidän tavastamme silloin maistella viskiä.
Ja eipä tuo ole itselläni edelleenkään muuksi muuttunut.
Viskistä on kerrottu, miltä se maisteluhetkellä tuntui. Eipä muuta.
Hyvä on hyvää ja huonompi huonompaa. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Lopuksi pikku vinkki:
jos joku hakee itselleen hyvää viskiä vertailujemme perusteella, ei arvosta omaa makuaan.

Jussi:


Bowmore 50 ?

On tullut kysymys tuosta 50 vuotiasta Bowmoresta. Joten tässäpä pikkasen selvitystä.
Näin 13 vuoden jälkeen kun nyt palauttelen mieleeni muistoja, on totuuden nimissä sanottava, ettei muistikuva ole yhtenäinen filmi vaan pikemminkin diakuva sieltä täältä.
Mutta tässä tulee nyt se kertomus jonka saan nuo ”diat” yhdistelemällä:
Bowmore Hotellissa majoituimme ja söimme, jonka jälkeen Hotellinjohtaja toi meille maisteltavaksi useita viskejä. Tosin valtaosa sellaisia joita olimmme jo maistaneet. Päätimme lähteä kylälle tutustumaan kapakkaan (nimi unohtunut) jonka Tapsa oli jo bongannut netistä, koska siellä oli kuulemma yli 400 mallasviskiä. Petyimme koska kapakassa olikin 400 Islayn 8 tislaamon eri pullotuksia. Otimme pintit olutta ja tutkimme viskiseiniä, totesimme todellisen vallinnan vaikeuden. Noin keskellä viskiseinää, suurin piirtein parhaalla käsittelykorkeudella oli urheilukilpailuista tuttu palkintopalli. Keskellä (1 sija) oli 50v Bowmore, (2 sija) oli jokin muistini mukaan 30 vuotias Islayn viski (3 sija ) oli Lagavulin Duthies 1978. Arvelimme, että kun valinta on vaikeaa, niin hyödynnetään tuota , että joku on jo valinnut puolestamme nuo 3. Päätimme ottaa 1 ja 3 sijat ja päätellään niistä miltä 2 maistuu. Miksi vain nuo 2 ? No valintaan vaikutti se, että arvasimme juomien olevan kalliita. Tarjoillijatar varmisti vielä, että halusimmeko oikeasti Bowmore 50V sillä se maksaa 25£/2,5 cl ja Lagavulin 15£/2,5 cl. Kun punta oli noin 8,50 mk niin paukkujen hinnaksi tuli 212,50 mk ja 127,50 mk. Kirjassa esiintyy näille paukuille muitakin hintoja (Tapsan päässälaskua tai päissäänlaskua). Nämä ovat £ osalta faktaa (mk/£ on muistikuva) sillä minä olin tuona iltana kassa vuorossa. Paukut olivat siis melko hinnakkaita, koska matkakassamme oli 800 mk/mies/9 päivää, jolla piti kattaa asuminen, syöminen ja juominen. Saimme paukut ja pullot hypisteltäviksi. Tarkastin noista meidän alkuperäisistä muistiinpanoista, niin molemmat olivat kirjanneet vain Bowmore 50v ja 43%. Varmasti etiketissä olisi ollut muitakin merkintöjä mutta kun ei kirjattu niin ei kirjattu. Muistini mukaan etiketti ei ollut mikään ”Lokki etsku” vaan hyvin yksinkertainen kellertävä ja tekstit ruskehtavia? Valitettavasti tuosta illasta ei ole yhtään valokuvaa, ja en nyt jaksa muistaa miksi kamera ei ollut matkassa. Oliko filmi tai patteri loppu, vai unohtiko Tapsa sen hotelliin. No joka tapauksessa 50v Bowmorea maistettiin ja on jotenkin vaikea uskoa, että Bowmoren kylässä mallasviskeihin erikoistunut kapakka olisi pitänyt hyllyssään ”feikki” pulloa.

Mallasviskin tuoksuisin Terveisin
Jussi

Ps. Piirsin kerran jossain kapakassa muistinvaraisesti Mac Aaltoselle alla olevan kartan Bowmoren kylästä. Aaltonen oli käynyt samassa kapakassa ja muisti jopa kapakan nimen.


maanantai 8. maaliskuuta 2010

Nuuhkaisu Lontoota

Viskisieppo päätti tehdä kevätpyrähdyksen Lontooseen. Pääasia reissussa oli Dave Matthews Bandin konsertti O2 areenalla, mutta totta kai viskikauppojakin piti yrittää tarkistaa edes muutama. Myös St. John ravintolaan oli pöytä varattu kahdelle. Eli naputellaan saman tien pieni matkakertomus.

Lontoossa oli jo selkeästi kevään merkkejä ilmassa, eikä lumesta tietenkään jälkeäkään. Hyvä niin. Kaupunki tosin oli yhtä isoa työmaata katukunnostuksineen ja metrossa oli poikkeuksia poikkeuksien perään erilaisten huoltotöiden takia. Esimerkiksi metrolinja Heathrowlta kaupunkiin oli poissa käytöstä koko viikonlopun. Lisäksi lauantaina Piccadilly Circus (myös työmaana) oli liikenteeltä täysin suljettu mielenosoituksen takia.

St. John ravintolaan tuskin eksyy vahingossa, mutta varta vasten se kannattaa. Ravintola on erikoistunut hyödyntämään myös hiukan vähemmän käytettyjä ruhonosia kuten luuydintä, sydäntä ja vatsalaukkua. Viskisieppo nappasi luuytimet alkupalaksi (suussa sulavaa) ja pääruokana lampaan rintaa verisen tihkuvana. Baarin puolella on kanssa hyvä valikoima syötävää (mm. ostereita, simpukoita,...) ja ihan mukiin menevä olutvalikoima (viinejä unohtamatta). Viskien takia tuonne ei kannata mennä, ruuan takia kyllä. Vaikka ravintola on kai valittu 50 parhaan ravintolan joukkoon maailmassa, pukua ei tarvitse vaan ihan perus siisti vaatetus kelpaa. Viskisieppo tykkäsi!

Viskikaupat olivat sivuosassa, mutta totta kai muutamassa piti käväistä. SOTW:n blogista löydät kattavammat kuvaukset, tässä omat näkemykset kolmesta.

Milroy's of Soho: Pettymys edelliseen käyntiini nähden (okkei, edellisestä aikaa useita vuosia). Viinit vallanneet puolet kaupasta, alakertaa ei enää ollut. Palvelun kanssa niin ja näin, sillä kauppias maisteli viskiä jonkun kaverinsa kanssa. Kuitenkin pienen juttelun jälkeen A.D Rattrayn Clynelish 12 y.o. tarttui mukaan (tuskin voittaa edellisen käynnin Ardbeg 1975 pulloa mutta menköön).

The Vintage House: Huoh! Parempi pitää kukkarosta hyvää huolta, tai antaa se jopa emännälle haltuun. Harvinaisuutta, harvinaisuutta ja harvinaisuutta. Toki ihan peruspullotteitakin paljon. OMC sarjaa hyllyt täynnä, Macallanin vuosikertoja piiitkä rivi,... No, tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan täältä, ja ehkä hyvä niin.

Royal Mile Whiskies: Pieni, kiva ja viihtyisä kauppa. Valikoima ei mikään hillitön, mutta selattavaa riitti silti. Ainoa, josta löytyi Adelphin pullotuksia (tosin niitäkin vain muutama). Viskisieppo mietti pitkään DL:n Platinium Selectionin Mortlachia, mutta tyytyi lopulta Springbankin Claret Woodiin. Pakkasivat pullon muuten kuplamuoviin, kun sanoin että menee matkalaukkuun.

Muihin kauppoihin ei valitettavasti tällä kertaa aika antanut periksi, sillä nyt oli jo aika siirtyä O2 Areenalle kuuntelemaan Dave Matthews Bandin keikkaa. Astun konserttikuvauksella SOTW:n blogin varpaille hitusen, sori. Tavaksi en ota, lupaan!

Keikka oli hyvä. Biisit oli sovitettu yllättävät "raskaiksi" verrattuna levyillä kuultaviin vetoihin. Varsinkin sähkökitara oli välistä aika voimakkaana joissakin biiseissä. Bändi ei paljoa säästellyt vaan koko kaksi ja puolituntia mentiin eikä meinattu, unohtamatta piiiitkiä jami-sessioita joiden aikana jokainen soittaja sai kyllä vuoronsa osoittaa osaamisensa. Keikan aloitti räväkkä Don't Drink The Water, joka ohjasikin usealla oluttuopin veden sijaan huulille.

Selkeästi vanhempi materiaali upposi yleisöön uutta paremmin, ja illan kohokohdaksi nousi hieno Ants Marching. Myös So much to say ja Stay soivat hienosti. Dave Matthewsin höpinätkin olivat mukavia, eikä herra selkeästikään ottanut itseään liian vakavasti.

Kaiken kaikkiaan hieno konsertti ja viihtyvyyttä lisäsi loistavasti toiminut paikka. Areenalle mahtuu kaikkiaan 20 000 ihmistä, mutta missään vaiheessa ei logistiikka tökkinyt tai joutunut jonottamaan paria minuuttia kauempaa. Katsomoon sai lisäksi kantaa oluttuopit, joten keikkaa ei tarvinnut katsoa kuivin suin. Silti en nähnyt ainoatakaan känniläistä tai häiriötä koko aikana. Samoin pois lähdettäessä joukko vaelsi todella hienosti metroon ilman etuilua, rynnimistä tai ongelmia. Ei yhtään häiriöitä, vaikka asema ja itse metro oli täyteen pakattu! Samahan onnistuisi Suomessa, vai mitä?

Kotimatka valitettavasti kulki Heathrown kolmosterminaalin kautta, eli World of Whiskies jäi väliin. World Dutyfree onneksi paikkasi tilannetta ihan mukavalla valikoimalla. Ja kun hiukan alkoi jututtamaan myyjiä, niin pääsi maistamaankin useampaa viskiä ennen ostopäätöstä. Tosin maistamaan pääsi kun oli ensin "osoittanut" etsivänsä jotain muuta kuin ihan "perusmallasta".

Viskikauppoja jäi siis näkemättä useampi, joten hyvä syy palata uudelleen. Ja käydä voi, vaikka viskikauppoihin ei menisikään.

Loppuun vielä keikan biisilista:

1. Don't Drink The Water
2. Lying In the Hands of God
3. Shake Me Like a Monkey
4. Funny The Way It Is
5. Spaceman
6. Seven
7. Time Bomb
8. You & Me
9. You Might Die Trying
10. So Much to Say
11. Ants Marching
12. Crush
13. Stay (Wasting Time)
14. Cornbread

Encore:

15. Baby Blue
16. Sledgehammer (Peter Gabriel cover)
17. Jimi Thing