lauantai 26. syyskuuta 2009

Rusettia kaulaan ja kumarrusta lisää

Hädässä ystävä tunnetaan...vai?

Viskisieppo jo huokaili helpotuksesta, sillä tuskin kukaan nyt muistaa lupausta jostain ihme Bowmore-maistelusta. Ehkäpä siitä pääsisi luistamaan kuin koira veräjästä vaikka vedoten kiireisiin ja ties mihin.

Mutta ei. SOTW päätti pitää huolen, että jotain tapahtuu ja kiikutti kolme maistiaista Viskisiepolle. Nyt on siis pakko kohdata tuo Islayn tislaamo, josta tähän mennessä ei ole ollut mitään "hyvää" sanottavaa. Se, olenko enää SOTW:n kanssa puheväleissä tämän jälkeen, jää maistelun päätettäväksi. Siis rusetit kurkussa tiukalle ja menoksi...

Lauantain ratoksi laseissa (1) 15 Y Darkest Sherry Finish 43%, (2) 15Y '88 Glasgow Garden Festival ceramic decander 40% ja (3) 32Y 1968 bottle 1128/1860 45.5.

Darkestista(1) löysin sen eniten inhoamani Bowmore-ominaisuuden. Se laventelin/salmiakin epäpyhyyden. Mutta se tuli esille vain juuri hetki ennen nielaisua ja hävisi saman tien ja oli äärettömän "heikko". Muuten hieno viski, jossa sherry leikkii savun kanssa. Savu pysyttelee enemmän taustalla, antaen tavallaan odottaa itseään. Ilman tuota hetkellistä häivähdystä ilman muuta menisi ostoslistalle. Nyt jää tilaan, jota maistellaan mielellään jatkossakin ja ostan ehkä.

Kaksi muuta viskiä sitten olivat jotain ihan muuta kuin olin odottanut. Kummastakaan en löytänyt vivahdettakaan inhoamastani "bowmorelaisuudesta". 15Y Glasgow oli ehkä yksinkertaisempi ja viljaisempi kun 1968 taas leikitteli suuremmalla hedelmäisyydellä (varsinkin banaanilla) koko ajan. Molemmat oikein hienoja viskejä. Lisäksi 1968 viskin aivan loppumaussa oli jotain, joka vei Siepon lapsuuden makuun, mutta en saanut yhdistettyä sitä mihinkään konkreettiseen. Joku juuresmainen tai marjamainen vivahde.

Eli (1) jää minun osaltani edelleen hyllyyn, mutta (2) ja (3) tarjoilivat jo mielenkiintoisia elämyksiä. Hurahdusta tislaamon suuntaan ei tapahtunut, mutta kaiken kaikkiaan hieno kokemus ja tislaamo lähtee nyt pois punaiselta listalta. Tiedän, että joistakin pullotteista inhoamani aromit löytyvät, mutta kaikissa sitä ei ole (oli mm. seuran vuosikokouksessa olleessa pullotteessa). Tulipahan taas todistettua, että aina kannattaa maistella rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Ties mitä hienouksia sieltä voikaan putkahtaa esille.

Lopuksi:

SUURI KIITOS, SOTW! Ainakin sain Bowmoren-tuntijan tekemän valikoiman nenän eteen ja hyvän ohjeistuksen: "Jos noilla ei toimi, unohda koko tislaamo". Kaikilla ei toiminut, mutta en enää inhoakaan.

ps. Viskisiepon kauniimpi sirkuttelija maistoi kaikkia. Piti kaikista ja piti niitä mukavan erilaisina. Eli Bowmore on siis ostoslistalla...;-)

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

Alaska Kentucky

Pitkästä aikaa maistissa ja hyvässä sellaisessa. Tai no, kukin päättäköön itse.

Pakastimen perukoilta löytyi Ben&Jerry's Baked Alaska jäätelöä. Siinä syödessä ja Alaskan viimassa palellessa alkoi tehdä mieli lämmikettä, ja lähin lämmike mikä tuli mieleen oli viski (yllättävää). Mutta mikä voisi toimia voimakkaan vaniljaisen jäätelön kanssa? No, käsi hamusi vaniljaista bourbonia, ja makuelämys oli tällä kertaa aivan loistava. Kaapissa oli avattuina hiukan aiemmin maistellut, joten plob-ääntä kehiin ja kokeilemaan.

Rock Hillsin ja Basilin kanssa aivan uskomattoman hieno kokonaisuus. Viskiä tuli toki ottaa vain pienen pieni suullinen, mutta yhdessä jäätelön kanssa todella toimiva jälkiruoka. Noah's Mill toimi myös hienosti, jasen kanssa mukana oli todella voimakas mantelin maku. Ei haitannut, mutta Noah'sin prosentit olivat tässä yhdistelmässä hitusen liikaa.

Mutta kun vauhtiin oli päästy, piti kokeilla monella muullakin kaapin tuotteella. Lyhyesti virsi kaunis, tällä kertaa yksikään Skotti ei toiminut. Ehkä jonkun toisen kanssa joku toinen päivä.

Miksi?

Muutaman kerran Viskisieppoa on lähestytty tiedustelulla, miksi en kirjoita arvioita yksittäisistä viskeistä, kun kuitenkin niitä tulee maisteltua. Niin, kyllähän lähes kaikki maistelut on "mustaan kirjaan" tullut kirjoitettua niin hyvin kuin oma nenä ja suu ne havainnoivat. Viime aikoina Mortlachin arviot blogissa ovat olleet ehkä lähimpänä sellaista perinteistä arvostelua, mutta samalla olen pyrkinyt välttämään liikaa makujen, tuoksujen jne. luettelointia. Ennen kaikkea vältän numerollisen arvosanan antamista (vaikka oma musta kirja ne sisältää). Siis miksi? Muutama syy, paljastettakoon ne nyt kaikille.

Viskiarvosteluita on maailman sivu täynnä. Lähes jokaisesta viskistä löytyy arvostelu jostain päin verkkoa. Toki suomen kielellä niitä on rajallinen määrä, mutta kyllähän Lontoon murre alkaa olla aika monella hallussa ja mm. Googlen Translate toimii paikoitellen siedettävästi.

Niin, mutta kun ei suomen kielellä. Lukaisepa Forumia tai SOTW:n blogia. Tarinaa riittää, asiapitoisia ja asiallisia arvosteluja molemmat täynnä. Turha minun on enää alkaa blogissa vääntämään samaa tarinaa, asiansa paremmin osaavat tehkööt sen. Ja onhan tuota muutama arvio tullut itsekin Forumille raapusteltua, joten ei tässä absolutisti olla.

Viskinautinnon, tai siis viskin, arvioiminen. Minulle viski on aika kokonaisvaltainen nautinto, joka kuuluu hetkeen. Vaikka uskon, että pystyn kohtalaisen objektiivisesti arvioimaan viskin oman makuni kautta, ei objektiivinen maku ole minulle se absoluuttinen totuus. Viski maistuu niin usein niin erilaiselta, kun antaa tunteiden ja tilan ja tilanteen viedä mukanaan. Tämän takia en halua numeroida viskejä sen enempää kuin omassa pienessä maailmassani.

Ja minun makuni on erilainen kuin sinun. Esimerkiksi en pidä Bowmoresta (ainakaan niistä, joita olen tähän mennessä maistanut), eli pääsääntöisesti antaisin alhaiset pisteet Bowmorelle. Samaan aikaan kun luen SOTW:n blogia, tuntuu kuin en lukisi juttuja samasta tislaamosta. Sen verran suu alkaa kuolata niitä lukiessa, että menin sitten lupaamaan tekeväni sen Bowmore-maistelun (pahus).

Ja voihan välistä viskeistä rupatella ilman ainaista arviointia tai analysointia. Antaa ajatuksen virrata, ties mitä hyviä uusia aloituksia saattaa syntyä toisaalla tai omassa pienessä päässä.

Tärkeistä on nauttia. Viskit ei ole, tai ainakaan tulisi olla, kilpaurheilua tai -varustelua. Tiedän, että osa meistä etsii sitä ultimaalista viskiä tai viskinautintoa. Onko sellaista? Kannattaako sen tavoittelu? Unohtuuko siinä matkalla se hyvä, joka saattaa olla juuri sillä hetkellä lasissa nenän alla?

lauantai 5. syyskuuta 2009

Mitä serkumpi, sen...

Jokunen aika sitten kirjoittelin kahdesta Mortlachista ja niiden eroista ja yhteneväisyyksistä. Näiden pikkuserkku päätti tulla kylään Gordon&MacPhailin 15 Y versiona (pienessä pullossa lisäksi). Eipä aikaakaan, kun kattaus oli tehty ja jokainen kolme oli luovuttanut pulloistaan maistiaisen laseihin.

Nuorukainen oli kattauksen kevyin tapaus. Maku selkeästi miedoin, prosentit alhaisimmat ja kokonaisuus kevyin. Mutta huono? Ei, sillä makuasioiden hienous nosti taas päätään hienosti. Siinä missä Viskisieppo ehkä mieluiten kallistuu (nojaa) Flora&Faunan tai Adelphin pullotuksen suuntaan, Viskisiepon kauniimpi osapuoli omii G&M:n itselleen. Sen hento sherryisyys ja mieto mausteisuus toimivat hänellä paremmin. Ei sillä, etteikö G&M olisi Viskisieponkin mielestä hieno viski, mutta ehkä hieman tasapaksu, hitusen väljä ja varsinkin vanhempien serkkujensa seurassa tahtoo jäädä sivustakatsojan asemaan. Makuasia, jokainen maistakoon itse ja valitkoon suosikkinsa.