Viskivuosi 2010 alkaa olla aika lopuillaan, joten pikainen katsahdus menneeseen ja toiveita tulevaan Viskisiepon näkökulmasta.
Kyselin joku aika sitten kenelle kiitos kuuluisi vuoden ajalta. Tuli vain yksi kommentti, vaikka anonyyminä sai laittaa. Onko siis vedettävä johtopäätös, että Suomen viskikulttuuri on todella syvältä, jos ei mitään muuta hyvää tai kiitoksen arvoista ei löytynyt? Viskisieppo omalta osaltaan kiittää seuraavia juttuja...
- Viskiforum. Edelleen viriilisti elossa oleva (lähes) vain viskeihin keskittynyt keskustelupalsta. Vaikka välistä porukka valittaa, on siellä silti paljon luettavaa ja on paikka, jossa ajatuksia vaihdellaan. Uskon, että aika monelle harrastajalle tai kiinnostuneelle tuo foorumi on antanut aika paljon. Suuri kiitos pyyteettömästä ylläpidosta Antille!
- Mallaswhiskyseura ja erityisesti sen aktiiviset ja innokkaat vaikuttajat (en luettele nimiä, kun kuitenkin joku unohtuisi). Erityisesti Skotlannin matka!
- Smoke on the Water -blogi. Maukkaita juttuja ja väsymätöntä Bowmore-vastaisen käännytystyötä. Viskisieppo osti vuoden aikana muistaakseen ensimmäisen pullollisen Bowmorea ikinä... (on toki maistettu useita matkan varrella!).
- Maahantuojat, ainakin osa. Ardbeg tapahtuma, Jim Murray ...
- Henkilökohtainen kiitos Alkoon itäiseen Helsinkiin AW:lle.
Näin vuoden vaihteessa turha alkaa luettelemaan valituksen kohteita. Mutta lisätkää toki lisää kiitoksen aiheita tuonne aikaisempaan juttuun jos tulee jotain mieleenne.
Useampana vuonna Viskisieppo on laittanut toiveen viskitapahtumasta. Ja nyt toiveesta tulee totta UISGEn myötä. Joten nyt toive suunnataan meihin viskihörhöihin. Tullaan sankoin joukoin paikalle, tehdään tapahtumasta hieno viskikokoontuminen, nautitaan ja vaihdetaan kokemuksia ilman turhaa snobbailua ja hienostelua. Näytetään, että Suomessa on kunnon viskikulttuuria ja asiasta kiinnostuneita. Teille, jotka pyöritte sosiaalisen median ihmeellisessä maailmassa, niin kerrottakoon että Facebookissa on tapahtumalle oma sivu (UISGE 2011). Osallistukaa jo siellä ja näyttäkää, että porukkaa on tulossa.
Kiitos kaikille, palataan wee dramin muodossa paikalle taas ensi vuonna.

Rauhallista ja Menestyksekästä Viskivuotta 2011!