torstai 26. kesäkuuta 2008

Keräily

Useamman kerran olen itsekseni pähkäillyt viskin keräilyn mielekkyyttä, ja samasta asiasta oli myös lukijan kirje Whisky Magazinessa.

Miksi kerätä viskiä? Jos takana on puhtaasti taloudellinen ajatus, on varmaan tehokkaampiakin tapoja voittaa/hävitä rahansa. Mutta viskin ystävänä kyseenalaistan viskin keräilyn. Mitä iloa on kerätä viskejä kaappiin, jos ei niitä koskaan avata ?

Viski on tehty nautittavaksi sisäisesti tuoksujen ja makujen kautta. Mutta viskin rahallinen arvo (keräilymielessä) on olematon samalla hetkellä, kun pullo avataan. Jos pulloa ei koskaan avata , on koko rahallinen arvo tällöin siis viskin "odotetussa/oletetussa" maussa, tuoksussa, laadussa jne. Arvo ei tällöin mielestäni perustu välttämättä mihinkään todelliseen tekijään, miksi viski olisi "parempaa kuin toinen", ja näin ollen hinta on vain pullon ulkoasussa/ harvinaisuudessa/ oletusarvossa.

Kerran joku sanoi minulle, että kerätäänhän taidettakin. Totta, mutta taidetta (yleensä) nautitaan katsomalla. Esimerkiksi maalaus tuottaa katselijalle uusia elämyksiä ja nautintoa kun hän tutkii maalarin tekemiä siveltimen vetoja, asetelmaa, tunnelmaa jne. Tuottaako pullon ihailu kerääjälle saman nautinnon? Jos näin, silloin itse pullo/etiketti on keräilyn kohde ja sisältö on merkityksetön (jos pulloa ei siis koskaan ole tarkoitus avata). Eikö tällöin menetetä itse viskin arvostus? Viski on tehty nautittavaksi; haisteltavaksi ja maisteltavaksi. Tislaamomestari (ja muu tislaamon väki) on laittanut tuotteeseen omaan osaamisensa ja tehnyt parhaansa, että viski tuottaisi nautinnon maistajalleen. Jos viski tehtäisiin vain "keräiltäväksi" harvinaisuuden takia, turha olisi tehdä jatkuvaa laadun tarkkailua.

Toki pullon ihailulla ja ulkoasulla on merkitystä. Pullon visuaalinen ulkoasu johdattaa viskin maisteluun. Joskus hyvässä, joskus pahassa, mutta varmaan on yksi tekijä viskin kokonaisvaltaisessa nautinnossa.

Joskus kun eteen kävelee viski, joka on jo hiukan harvinaisempi, niin sen saattaa ostaa kotiin odottamaan sitä oikeaa hetkeä. Mutta jos sitä alkaa säilyttämään liian kauan, voi kohta olla tilanne, että sitä ei enää voi avata. Se on rahallisesti liian kallis. Tällöin nautittavaksi ostettu viski onkin menettänyt sen alkuperäisen tarkoituksen, ja siitä on tullun kylmä kapitalismin tuote.

Itselläni kaapin takanurkassa odottaa pullo, jonka hinta todennäköisesti (oletan näin, varmahan ei voi koskaan olla) nousee koko ajan. Toisin sanoen, odottamalla saisin siihen sijoittamani rahat takaisin korkojen kera. Mutta miksi tekisin niin? Olen ostanut sen viskin nautittavaksi. Olen jo ostohetkellä "menettänyt rahani", enkä todellakaan aio laskea, että avaaminen on lopulta se hetki, jolloin köyhdyn. Kun sen pullon avaan, näen itse asiassa rikastuvani. Saan maistaa viskiä, jota en ole ennen maistanut ja jolla on myös tärkeä osa menneisyyttäni. Onko se hyvää vai ei, sen haistaa ja maistaa sitten kun sen avaan. Vasta silloin se on täyttänyt tehtävänsä viskinä!

tiistai 10. kesäkuuta 2008

Alkoholivalistus

Vaikka tässä blogissa puhutaan pääasiassa viskistä ja oluesta, tulee muistaa että ne ovat alkoholijuomia. Tarkoitukseni ei ole yllyttää ketään juomaan humalahakuisesti.

Viskisiepon muuttoaikana tulin tutustuneeksi myös erilaiseen alkoholivalistukseen kuin Suomessa olin tottunut. Mielestäni Uuden-Seelannin mallista tulisi ottaa mallia Suomessakin.

Ensinnäkin valistus ei ole vain on/off tyylistä, eli joko juot sikakännit tai et juo ollenkaan. Siellä valistus osuu mielestäni asian ytimeen:"It's not the drinking. It's how we're drinking", eli ei juominen, vaan se miten juomme (vapaa suomennos). Ei siis moralisoida juomista, jota kuitenkin tapahtuu, vaan todetaan että väärä juominen on pahasta. Tässä linkki siellä pyörineeseen mainokseen (varoitan).

Sama koskee täysin idioottimaista känniajamista! Syy-seuraus on tuotu mainokseen ja tässä siitä yksi esimerkki.

En tiedä, toimisiko edellä olleet esimerkit Suomessa, vai ovatko nuo liian raadollisia tai todenmukaisia? Itselläni tekee oikeasti pahaa katsoa varsinkin ekaa edellä olevista mainoksista.

Tasapaksua aakkostelua

Arki on pamahtanut kasvoille. Ihmisellä on miellyttävä tapa unohtaa helposti huonot asia, ja elää onnellisen tietämättömänä tyhjäpäänä. Minä unohdin, kuinka tasalaatuista litkua suomalainen perus-lager olikaan, ja nyt kaipaan NZ:n oluita kun "kuin hullu huudan rakkauteni perään".

Ihan totta! Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta (vältän nimiä, niin ei tule likaa tuotesijoittelua) oluet voisivat tulla samalta panimolta. Ja kun vertailen eri panimoiden tummia, eipä erot kovin isoja ole. Ilolla totesin muutaman suomalaisen pienpanimon saaneen oluita A-kaupan valikoimaan. Onnesta ymmyrkäisenä ostamaan ja nauttimaan. Mutta ei. Hyviä tai ainakin kelvollisia, sitä en kiellä. Lähes samanlaisia, kyllä. Ei lopulta suuria eroja. Missä ovat erilaiset, rohkeat oluet? Pale ale? IPA? Bitter? Wheat? Pienpanimoiden omissa pubeissa? Hyvä että edes siellä, mutta ne tulisi saada kauppaan. Miten muuten suomalainen olutkultturi etenee, kun asiakkaalla on kaupan hyllyn edessä vaihtoehtona lager O ja lager K ja lager L?

Oluiden raaka-aineet alkoivat nyt myös kiinnostamaan. Suomalainen ohra taitaa olla suurimmalla osalla, mutta miten humala? Tuotetaanko Suomessa humalaa oluen panemista varten? Jos ei, olisiko siinä saumaa erottua muista?

Kiitos niille (pien)panimolle Suomessa, jotka edes yrittävät. Onneksi kuluttajalla on mahdollisuus valita edes pienestä joukosta, mutta valitettavan hankalaa on sen valikoiman löytäminen kotiin asti.

ps. En ole olutharrastaja. Olen oluen ystävä ja kuluttaja.

Lopetus

Onpa näköjään vierähtänyt tovi edellisestä kirjoituksesta. Myönnettävä toki on, että viskirintamalla on ollut äärimmäisen hiljaista. Ainoastaan on kaapin sisältöä tullut täydennettyä hiljalleen.

Kaapin sisältöä katsoessani huomasin, että joukkoon ei ole ilmestynyt ainoataan viskiä, joka olisi jokin lopetus. Kaikki ovat saavuttaneet täyteläisen ikänsä bourbon tai sherry -tynnyreissä. Tuo suuntaus on kyllä ollut itselläni havaittavissa jo pidempään. Jo jonkin aikaa olen tietoisen tietämättä karttanut lopetuksia, ja en ole ollut juurikaan ihastunut eri lopetusversioista, joita toki on kuitenkin tullut maisteltua.

Miksi nyt tehdään niin paljon eri lopetuksia? Ensin vaivalla kypsytetään hienossa bourbon-tynnyrissä useita vuosia ja sitten lopuksi laitetaan puoleksi vuodeksi sherryyn, porttiin tai mihin nyt keksitäänkin. Miksi? Mitä sillä tavoitellaan?

Markkinointi ja massamyynti, väitän minä. Pyöristetään viski lopussa vastaamaan suuremman kuluttajakunnan tottumuksia, kun samalla voidaan miellyttää bourbon- ja sherrykypsytyksen suosijoita ja välistä laittaa savu ja turve mukaan niin meillähän on viski, joka käy missä ja milloin vain minkä kanssa tahansa.

No, ihan noin yksiselitteinen asia ei varman ole, mutta uskoisin että takana on suuremman yleisön miellyttäminen silti. Viskiteollisuus on kuitenkin teollisuutta ja liiketoiminnan tarkoitus on olla voitollista. Mites tuo muuten eroaa kylmäsuodatuksen ideasta? Sama tarkoitus takana, mutta kylmäsuodatus on nyt markkinoitu "pahaksi", kun taas nämä lopetukset "hyviksi", erikoisiksi versioiksi. Eikö molemmissa tavoissa ole sama taka-ajatus? Viskin tekemisestä helpommin myytäväksi.

Voisin siis provosoivasti väittää, että lopetus pilaa viskin. Se ei ole se viski puhtaimmillaan, miksi se tislattiin ja (ehkä) alunperin suunniteltiin.