sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Vastataan

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, mutta harrastuksenahan tätä tehdään. Palataan vielä hetkeksi WT97 kirjan pariin. Tässäpä vastauksia ja kommenttia kirjan alkuperäisiltä kirjoittajilta.

Tapsa:

Kommentteja kirjan kysymyksiin.

Ensiksi tähän Bowmore 50:een.
50 vuotiaat viskit eivät ole mitenkään ihmeellisiä harvinaisuuksia.
Seuramme jäsen Timo McAaltonen on maistanut 67-vuotista Glenfiddichiä.
Sellainen on jo harvinaisuus.
Sotavuosina 41-45 ei Englannissa valmistettu viskiä ollenkaan.
Ainakaan suuremmassa mittakaavassa (eikä käsittääkseni pienemmässäkään).
Ohrat menivät muuhun ravintoon. Tämän aikakauden pullotukset
ovat varmaan myöskin todellisia harvinaisuuksia.

Muistiinpanot, johon kirja perustuu on päivittäin tehty matkamme aikana.
Silloin meillä ei ollut hajuakaan siitä, että tekisimme niistä yleisesti jaettavan kirjan.
Yhtälailla ei ollut aavistustakaan siitä, että joutuisimme peräti todistamaan kokemuksemme.
Meille yleensäkään mitkään ennätysarvot eivät olleet matkan tarkoitus.
Jos vastaan joku harvinaisempi tulisi, se olisi vain yksi makuelämys muiden joukossa. Ei muuta.
Mitä järkeä on, että kertoisimme toisillemme maistaneemme viskiä,
mitä ei ole edes myytävänä paikassa, jossa istumme?
Kuka tahansa ja milloin tahansa voi sanoa, että maistamaanne viskiä ei ole olemassakaan.
Sana on vapaa, ei siinä mitään.
Minulle riittää, että maistoimme viskejä, jotka olemme kirjassamme arvostelleet.

Sitten itse maistelumuistoihin:
Yhdessä asiaa pohdittaessa ja mieleen palautettaessa tuli pintaan seuraavaa.
Se, että arvostelimme hinta/laatu -suhteen epätasapainoiseksi, ei johdu 50:sen
huonosta mausta, vaan ainoastaan sen korkeasta hinnasta.
Harva olisi jättänyt maistamatta. Oltiinhan matkamme pääkohteessa,
eikä sinne todennäköisesti koskaan palattaisi.
Makuelämykset ovat jo sen verran vanhoja, ettei niiden yksityiskohdista ole sen kummempia muistoja.
Siitä molemmat ovat edelleen samaa mieltä, että maistoimme hyvää, erittäin hyvää viskiä.
Mielestäni Bowmore oli ennen matkaa yksi maailman parhaista viskeistä ja kuuluu siihen joukkoon edelleen.

Toiseksi kirja nimitykseen:
Se, että onko opuksemme edes viskikirja, jääköön kunkin lukijan omaksi arvioksi.
Meille se on muisto viskimatkastamme ja maistamistamme viskeistä.

Se, että olemme kirjanneet maistelujemme tulokset hyvinkin yksinkertaisesti,
kertoo vain meidän tavastamme silloin maistella viskiä.
Ja eipä tuo ole itselläni edelleenkään muuksi muuttunut.
Viskistä on kerrottu, miltä se maisteluhetkellä tuntui. Eipä muuta.
Hyvä on hyvää ja huonompi huonompaa. Ei se sen monimutkaisempaa ole.

Lopuksi pikku vinkki:
jos joku hakee itselleen hyvää viskiä vertailujemme perusteella, ei arvosta omaa makuaan.

Jussi:


Bowmore 50 ?

On tullut kysymys tuosta 50 vuotiasta Bowmoresta. Joten tässäpä pikkasen selvitystä.
Näin 13 vuoden jälkeen kun nyt palauttelen mieleeni muistoja, on totuuden nimissä sanottava, ettei muistikuva ole yhtenäinen filmi vaan pikemminkin diakuva sieltä täältä.
Mutta tässä tulee nyt se kertomus jonka saan nuo ”diat” yhdistelemällä:
Bowmore Hotellissa majoituimme ja söimme, jonka jälkeen Hotellinjohtaja toi meille maisteltavaksi useita viskejä. Tosin valtaosa sellaisia joita olimmme jo maistaneet. Päätimme lähteä kylälle tutustumaan kapakkaan (nimi unohtunut) jonka Tapsa oli jo bongannut netistä, koska siellä oli kuulemma yli 400 mallasviskiä. Petyimme koska kapakassa olikin 400 Islayn 8 tislaamon eri pullotuksia. Otimme pintit olutta ja tutkimme viskiseiniä, totesimme todellisen vallinnan vaikeuden. Noin keskellä viskiseinää, suurin piirtein parhaalla käsittelykorkeudella oli urheilukilpailuista tuttu palkintopalli. Keskellä (1 sija) oli 50v Bowmore, (2 sija) oli jokin muistini mukaan 30 vuotias Islayn viski (3 sija ) oli Lagavulin Duthies 1978. Arvelimme, että kun valinta on vaikeaa, niin hyödynnetään tuota , että joku on jo valinnut puolestamme nuo 3. Päätimme ottaa 1 ja 3 sijat ja päätellään niistä miltä 2 maistuu. Miksi vain nuo 2 ? No valintaan vaikutti se, että arvasimme juomien olevan kalliita. Tarjoillijatar varmisti vielä, että halusimmeko oikeasti Bowmore 50V sillä se maksaa 25£/2,5 cl ja Lagavulin 15£/2,5 cl. Kun punta oli noin 8,50 mk niin paukkujen hinnaksi tuli 212,50 mk ja 127,50 mk. Kirjassa esiintyy näille paukuille muitakin hintoja (Tapsan päässälaskua tai päissäänlaskua). Nämä ovat £ osalta faktaa (mk/£ on muistikuva) sillä minä olin tuona iltana kassa vuorossa. Paukut olivat siis melko hinnakkaita, koska matkakassamme oli 800 mk/mies/9 päivää, jolla piti kattaa asuminen, syöminen ja juominen. Saimme paukut ja pullot hypisteltäviksi. Tarkastin noista meidän alkuperäisistä muistiinpanoista, niin molemmat olivat kirjanneet vain Bowmore 50v ja 43%. Varmasti etiketissä olisi ollut muitakin merkintöjä mutta kun ei kirjattu niin ei kirjattu. Muistini mukaan etiketti ei ollut mikään ”Lokki etsku” vaan hyvin yksinkertainen kellertävä ja tekstit ruskehtavia? Valitettavasti tuosta illasta ei ole yhtään valokuvaa, ja en nyt jaksa muistaa miksi kamera ei ollut matkassa. Oliko filmi tai patteri loppu, vai unohtiko Tapsa sen hotelliin. No joka tapauksessa 50v Bowmorea maistettiin ja on jotenkin vaikea uskoa, että Bowmoren kylässä mallasviskeihin erikoistunut kapakka olisi pitänyt hyllyssään ”feikki” pulloa.

Mallasviskin tuoksuisin Terveisin
Jussi

Ps. Piirsin kerran jossain kapakassa muistinvaraisesti Mac Aaltoselle alla olevan kartan Bowmoren kylästä. Aaltonen oli käynyt samassa kapakassa ja muisti jopa kapakan nimen.


maanantai 8. maaliskuuta 2010

Nuuhkaisu Lontoota

Viskisieppo päätti tehdä kevätpyrähdyksen Lontooseen. Pääasia reissussa oli Dave Matthews Bandin konsertti O2 areenalla, mutta totta kai viskikauppojakin piti yrittää tarkistaa edes muutama. Myös St. John ravintolaan oli pöytä varattu kahdelle. Eli naputellaan saman tien pieni matkakertomus.

Lontoossa oli jo selkeästi kevään merkkejä ilmassa, eikä lumesta tietenkään jälkeäkään. Hyvä niin. Kaupunki tosin oli yhtä isoa työmaata katukunnostuksineen ja metrossa oli poikkeuksia poikkeuksien perään erilaisten huoltotöiden takia. Esimerkiksi metrolinja Heathrowlta kaupunkiin oli poissa käytöstä koko viikonlopun. Lisäksi lauantaina Piccadilly Circus (myös työmaana) oli liikenteeltä täysin suljettu mielenosoituksen takia.

St. John ravintolaan tuskin eksyy vahingossa, mutta varta vasten se kannattaa. Ravintola on erikoistunut hyödyntämään myös hiukan vähemmän käytettyjä ruhonosia kuten luuydintä, sydäntä ja vatsalaukkua. Viskisieppo nappasi luuytimet alkupalaksi (suussa sulavaa) ja pääruokana lampaan rintaa verisen tihkuvana. Baarin puolella on kanssa hyvä valikoima syötävää (mm. ostereita, simpukoita,...) ja ihan mukiin menevä olutvalikoima (viinejä unohtamatta). Viskien takia tuonne ei kannata mennä, ruuan takia kyllä. Vaikka ravintola on kai valittu 50 parhaan ravintolan joukkoon maailmassa, pukua ei tarvitse vaan ihan perus siisti vaatetus kelpaa. Viskisieppo tykkäsi!

Viskikaupat olivat sivuosassa, mutta totta kai muutamassa piti käväistä. SOTW:n blogista löydät kattavammat kuvaukset, tässä omat näkemykset kolmesta.

Milroy's of Soho: Pettymys edelliseen käyntiini nähden (okkei, edellisestä aikaa useita vuosia). Viinit vallanneet puolet kaupasta, alakertaa ei enää ollut. Palvelun kanssa niin ja näin, sillä kauppias maisteli viskiä jonkun kaverinsa kanssa. Kuitenkin pienen juttelun jälkeen A.D Rattrayn Clynelish 12 y.o. tarttui mukaan (tuskin voittaa edellisen käynnin Ardbeg 1975 pulloa mutta menköön).

The Vintage House: Huoh! Parempi pitää kukkarosta hyvää huolta, tai antaa se jopa emännälle haltuun. Harvinaisuutta, harvinaisuutta ja harvinaisuutta. Toki ihan peruspullotteitakin paljon. OMC sarjaa hyllyt täynnä, Macallanin vuosikertoja piiitkä rivi,... No, tällä kertaa mitään ei tarttunut mukaan täältä, ja ehkä hyvä niin.

Royal Mile Whiskies: Pieni, kiva ja viihtyisä kauppa. Valikoima ei mikään hillitön, mutta selattavaa riitti silti. Ainoa, josta löytyi Adelphin pullotuksia (tosin niitäkin vain muutama). Viskisieppo mietti pitkään DL:n Platinium Selectionin Mortlachia, mutta tyytyi lopulta Springbankin Claret Woodiin. Pakkasivat pullon muuten kuplamuoviin, kun sanoin että menee matkalaukkuun.

Muihin kauppoihin ei valitettavasti tällä kertaa aika antanut periksi, sillä nyt oli jo aika siirtyä O2 Areenalle kuuntelemaan Dave Matthews Bandin keikkaa. Astun konserttikuvauksella SOTW:n blogin varpaille hitusen, sori. Tavaksi en ota, lupaan!

Keikka oli hyvä. Biisit oli sovitettu yllättävät "raskaiksi" verrattuna levyillä kuultaviin vetoihin. Varsinkin sähkökitara oli välistä aika voimakkaana joissakin biiseissä. Bändi ei paljoa säästellyt vaan koko kaksi ja puolituntia mentiin eikä meinattu, unohtamatta piiiitkiä jami-sessioita joiden aikana jokainen soittaja sai kyllä vuoronsa osoittaa osaamisensa. Keikan aloitti räväkkä Don't Drink The Water, joka ohjasikin usealla oluttuopin veden sijaan huulille.

Selkeästi vanhempi materiaali upposi yleisöön uutta paremmin, ja illan kohokohdaksi nousi hieno Ants Marching. Myös So much to say ja Stay soivat hienosti. Dave Matthewsin höpinätkin olivat mukavia, eikä herra selkeästikään ottanut itseään liian vakavasti.

Kaiken kaikkiaan hieno konsertti ja viihtyvyyttä lisäsi loistavasti toiminut paikka. Areenalle mahtuu kaikkiaan 20 000 ihmistä, mutta missään vaiheessa ei logistiikka tökkinyt tai joutunut jonottamaan paria minuuttia kauempaa. Katsomoon sai lisäksi kantaa oluttuopit, joten keikkaa ei tarvinnut katsoa kuivin suin. Silti en nähnyt ainoatakaan känniläistä tai häiriötä koko aikana. Samoin pois lähdettäessä joukko vaelsi todella hienosti metroon ilman etuilua, rynnimistä tai ongelmia. Ei yhtään häiriöitä, vaikka asema ja itse metro oli täyteen pakattu! Samahan onnistuisi Suomessa, vai mitä?

Kotimatka valitettavasti kulki Heathrown kolmosterminaalin kautta, eli World of Whiskies jäi väliin. World Dutyfree onneksi paikkasi tilannetta ihan mukavalla valikoimalla. Ja kun hiukan alkoi jututtamaan myyjiä, niin pääsi maistamaankin useampaa viskiä ennen ostopäätöstä. Tosin maistamaan pääsi kun oli ensin "osoittanut" etsivänsä jotain muuta kuin ihan "perusmallasta".

Viskikauppoja jäi siis näkemättä useampi, joten hyvä syy palata uudelleen. Ja käydä voi, vaikka viskikauppoihin ei menisikään.

Loppuun vielä keikan biisilista:

1. Don't Drink The Water
2. Lying In the Hands of God
3. Shake Me Like a Monkey
4. Funny The Way It Is
5. Spaceman
6. Seven
7. Time Bomb
8. You & Me
9. You Might Die Trying
10. So Much to Say
11. Ants Marching
12. Crush
13. Stay (Wasting Time)
14. Cornbread

Encore:

15. Baby Blue
16. Sledgehammer (Peter Gabriel cover)
17. Jimi Thing