Juhlien loppulasku

Mitä jäi käteen paluusta kolmen (4) ensimmäisen viskin pariin? Vuoden 2017 viskibudjetti otti ison loven heti alkuun, mutta nyt sanon, että kannatti. Sen verran monta vuotta olen miettinyt tätä paluuta, ja nyt oli hyvä (teko)syy.

Lagavulin 16 oli positiivinen yllätys. Tämän päivän versio ei ollut niin kaukana menneestä kuin pelkäsin. Nykyinen 16-vuotias on edelleen hyvä viski. Ei ihan niin upea kuin vanha, mutta rinnakkainmaistelussa vain löytää ne erot helpommin. Ilman muuta uudelle on paikka kaapissa.

Laphroaig oli jo lähellä järkytystä. Sen 10-vuotias on aivan eri viski tänään kuin se oli 90-luvulla. Vanha oli savuinen, mutta myös hedelmäinen ja monipuolinen. Upea viski. Uusi on vain savua ja savua ja teollisuutta. Ei toimi minulla ollenkaan, paitsi BBQ-soossissa. Eka siemaisu vanhaa oli todella paluu alkuhetkiin.

Macallan. No, 90-luvun Macallan vain ON The Macallan. Sherryviskejä, ei pommeina, vaan upeina viskeinä. Rinnakkainmaistelussa vanha 10-vuotias toki jää vanhan 12-vuotiaan jalkoihin, mutta yksinään on mainio maisteltava. Vanha 12-vuotias on [pala kurkussa, tippa linssissä]...

Macallanin 10-vuotiaan hinta aikoinaan euroissa taisi olla n. 30-40€ ja 12-vuotias jotain 50-60€. Jos jollakin on tarkempi muisti hinnoista tai hinnastoa niin laittakaa ihmeessä kommentteihin. Korjaan sitten.

Nämä viskit siis houkuttelivat minut pimeälle puolelle, ja näiden maku on toiminut minulla referenssinä kaikki nämä vuodet.

Ymmärrän täysin, että jos on kietoutunut viskien pauloihin vaikkapa 2010-luvulla, on viskien maku ollut erilainen ja lähtötilanne on eri. Olisivatko nykypäivän viskit vieneet minut mukanaan? En tiedä! Tai olisiko 90-luvun viskit vieneet mukanaan sen, joka aloitti 2010-luvulla? En tiedä.

Mutta mikä parasta, kumpikin aloituskohta on yhtä arvokas. Lähtötilanteen makumaailma on jonkin verran erilainen, ja tästä johtuen tämän päivän viskeihin on tietysti erilainen asennoituminen. Kummallakin yhtä oikea, sillä "nollataso" on vain erilainen.

Onkin hyvä, jos pystyy maistelemaan vanhempia pullotuksia, niin pääsee tekemään vertailua nykypäivään. Mutta on tärkeää myös maistella uusia viskejä, sillä viskiteollisuus kehittyy koko ajan. Itselleni 90-luvun viskit ovat ne rakkaimmat, mutta en aio jumahtaa menneeseen. On tärkeää pysyä mukana ja hyväksyä muutos, sillä ilman muutosta ei olisi uusia makuja, tuoksuja ja hyviä väittelyitä.

Makua, ei määrää.

Sherryiset muistelut

Lupasin viime vuonna aukaista kaikki juhlaviskini ja savuinen kattaus tulikin tehtyä hyvissä ajoin. Sherryisten kanssa meni hiukan viime tippaan,  sillä Macallanit aukesivat lopulta  vasta vuoden viimeisenä päivänä, ja tämän höpinän kirjoittaminen on vain kestänyt ja kestänyt.

Macallan on minun makunystyröitäni lähellä, tai ainakin oli. Harrastuksen alkuvuosina 90-luvulla normaalit 10- ja 12-vuotiaat olivat sherryisten viskien ns. "se lähtötaso", mihin monia muita verrattiin. Lisäksi 18-vuotiaat ja CS-versiot Macallanilta olivat todella hienoja viskejä. Sittemmin Macallanien laatu tuntui laskevan, Fine Oak oli minulle pettymys ja koko brändi alkoi mennä hienostelun, ja jopa elitismin suuntaan. Toki monia Macallaneja tuli maistettua, mutta ne jäivät vain merkinnöiksi nuottikirjaan.

Aika oli siis palata harrastuksen alkunesteeseen ja avata 10- ja 12-vuotiaat 1990-luvulta, ja uusin 12-vuotias Sherry Oak ja maistella ne rinnakkaain puolisokkona.

Tuoksussa uusi 12-vuotias pärjää kohtalaisen hyvin vanhalle 10-vuotiaalle. Tosin uuden 12-vuotiaan paljastaa esille tuleva alkoholin tuoksu ja pahvimainen tunkkaisuus. Vähän yksinkertaisen oloinen. 10 on raikas, tasapainoinen sherry, jossa mukana mausteisuutta ja hedelmiä.

Maussa vanha 10-vuotias on sitten selkeästi nykypäivää parempi. Uusi on ohuemman oloinen, nykypäivälle ikäparadoksimaisesti nuorempi, vaikka on vanhempi. Alkoholi puskee lopussa läpi. Vanha 10 on tasapainoinen, sherry on viskissä mukana koko ajan ja kantaa hyvin. Ei mikään sherrypommi nykymittareilla, vaan hienosti kypsytetty ja tasapainoinen. Jopa kevyt viski.

Mitä vanha 12-vuotias sitten tarjoaa? Tuoksu on sherryn juhlaa. Nahkaa, mokkaa, rusinaa,... hetken jopa käy tunne, kuin tuoksuttelisi tyhjää sherrylasia, ei viskiä. Upea, syvä tuoksu. Suussa öljyinen alku, ja sitten sherry pääsee valloilleen. Yllättävän kuivan oloinen, ja maussa taas nahkaa, hedelmiä ja mustaa kahvia. Pitkä. Mutta ei taaskaan nykypäivän mittareilla sherrypommi. Sherry ei jyrää, vaan on viskin kanssa hienossa liitossa.

Vaikka nykypäivän 12 otti lukua jo vanhaa 10-vuotista vastaan, ei ero ollut kuitenkaan niin järkyttävä kuin odotin. Ihan kelvollinen, ja tarjoaa paljon hyvää. Mutta ei niin hyvää, että kaipaisin sitä kaappiini.