Kinkkua, viskiä ja vonkausta...

Mielessä on ollut istahtaa alas Michaelin, Whisky Galoren omistajan ja Whisky Guildin vetäjän, kanssa ja jutella hiukan lähemmin Uuden-Seelannin viskikulttuurista, kaupan historiasta ja seuran toiminnasta. Viskisiepolla ei kuitenkaan suonissa virtaa toimittajan verta, joten jos joku sattuu tätä blogia joskus lukemaan, ja haluaa heittää Michaelille kysymyksen, niin laittakaapa tulemaan. Toivon kysymyksiä tammikuun loppuun mennessä.

Jos saan jutteluhetken aikaiseksi, lupaan julkaista haastattelun muodossa tai toisessa.

Kysymykset osoitteeseen viskisieppo@luukku.com (tai jos joku tietää Viskisiepon muita yhteystietoja niin sinne myös). Tuo osoite on jo niin spämmiä täynnä, että kysymysten lisäksi tuonne ei kannata kirjoittaa mitään muuta. Otsikoikaa viestinne selkeästi :-)

Se vonkaamisesta. Whisky Galoressa oli taas mukavasti perjantaina ilmainen "maistelutuokio" ja kyytipoikana oli lisäksi kinkkua. Ja ei mitä tahansa kinkkua. Michael oli kypsentänyt kunnon kinkun (luineen) hiiligrillissä. Hitaasti ja nautinnollisesti. Tasaisin väliajoin hän siveli kinkun pintaan kaupan omaa Whisky marmeladia. Uskomattoman mehevää, pehmeää ja maukasta kinkkua. Ja nautinnon lopetteli Tullibardine (1993) tai Living caskin Highland-versio. RÖYH!

Niin, paria viestiä sitten valittelin valinnan sietämätöntä kurjuutta. Helpotuksena valintaan, päätin ostaa Milfordin 18Y ja 20 Y vuotiaat 5cl pullot. Maistetaan tilkka, ja päätetään sitten. Vierellä kuvassa myös Kilchoman-tislaamon (Islay) New Spirit -pullote. Ei vielä viskiä, vaan raakana pullotettua tislettä (63.5%). Maku kyllä lupaa odottaa kypsytykseltä paljon. Todella turpeinen ja savuinen (50 ppm). Loppumaku todella pitkä ja pitkän, pitkän ajan kuluttua suussa tuntuu todella voimakas suolaisuus. Kaikin puolin lupauksia herättävä, nyt kaikki on kiinni kypsytyksen onnistumisesta.

(Ei, linssissä ei ole tippa eikä silmissäsi virtaa kyynel. Kuvaan tuli mukaan saippuakupla :-)

Mainioita maltaita

Uusi-Seelanti tunnetaan erityisesti loisteliasta viineistä ja vähemmän oluista. Harmi, sillä kuten muutaman kerran minäkin olen täällä todennut, vastaan on tullut aivan loisteliaita oluita. Tässä pieni katsaus miten minä olen kokenut tuon miedomman maltaan. Ei, en ole olutharrastaja joten älkää laittako päätäni pölkylle.

Perusolut on täällä ale tai tumma lager. Perusoluet ovat perusoluita, mutta minusta oikein kelvollisia. Muutama vähemmän-hyvä on toki tullut vastaan, mutta aina löytyy kaupasta jokaisen makuun sopivaa mallasta. Lisäksi lähes kaikilla panimoilla on useita tuotteita valikoimassa aina lagerista/pilsneristä tummempaan makuun, unohtamatta IPAa jne.

Sitten on näitä pienpanimoita joka lähtöön. Yhtenä kirkkaimmista (mielestäni) loistaa Renaissance-panimo. Panimolla vain neljä tuotetta valikoimassa, mutta jokainen on aivan käsittämättömän hyvä lajissaan. Lisäksi pullojen visuaalinen ulkonäkö on todella hemaiseva. Dux de Luxin lager on ehkä yksi parhaita mitä olen koskaan maistanut. Hyvin paljon Kukon tyylinen kokonaisuus, mutta mielestäni hitusen öljyisempi, humalaisempi ja maukkaampi. Aivan loistava lager mihin hetkeen tahansa. Viskisiepon sirkuttelijakin otti Dex de Luxin Lagerin omakseen.

Moa tekee käsityönä erilaista olutta eikä takuulla kaikkien makuun. Mutta siinä on sen panimon hienous; tuttu lajike mutta omalla tavalla tehtynä. Illan nautinto-olut löytyy helposti tuolta.

Mitäpä muuta. Brew Moon on pakko mainita. Panimo-pubi, jolta onneksi löytyy pullotettujakin oluita. Ale ja pale ale ystäville suosittelen ihan heti tuota. Pink Elephant jo nimellään loistaa silmään, mutta oluissa ei ole haettu mitään massamenekkiä. Kun prosentteja alkaa olla yli 7, vaatii olut jo muutakin kuin perjantai-illan ja kunnon pohjat. Kotikaupungin panimoista on pakko vielä laittaa loppuun Three Boys Brewery. Kolmelta veijarilta löytyy kolme perusolutta; pilsner, wheat ja IPA. Nuo kolme kattavat mukavasti kesäisen tarpeen ja jokainen noista nostattaa aina hymyn kasvoille.

Paljon on tullut jo maisteltua, paljon on vielä maistamatta ja valitettavasti paljon myös jää kokonaan maistamatta. Ja varmasti tuohon edellä mainittuihin voisin lisätä muitakin panimoita (Emerson, Harringtons, Monteith´s,...) mutta tuossa nyt mainittuina ne nyt päällimmäisenä mielessä olevat. Silti jo nyt tiedän, että jään kaipaamaan paikallisia oluita. Kulttuurishokki tulee olemaan kova, kun kävelen taas kotona lähi-Prismaan ja katsahdan oluthyllyyn. Täällä lähikaupassamme on tarjolla oluita ympäri maailmaa (lambic-, trappist yms -oluita) ja paikallisia herkkuja sulassa sovussa viini-hyllyjen vierellä.

Perimmäisten kysymysten äärellä

Käväisin pitkästä aikaa tervehtimässä Whisky Galoren porukkaa. Olen tässä alkanut jo pähkäilemään, mitä toisin mukanani tuliaisina itselleni. Olin jo päässyt itseni kanssa sovintoon matkalaukkuihin pakattavista pulloistani, mutta maistellessani Michaelin tarjoamaa McGibbon's Provenence Longmorn 11Y (1995) -pullotetta, kuviot meni sekaisin (eikä pelkästään mainion Longmornin takia). Periaatteeni on aina ollut, että pyrin aina suosimaan paikallisia tuotteita ja niin tälläkin kertaa. Mielessäni on pääasiassa ollut tuoda Milford-tislettä ja Michaelin kypsyttämiä "living cask" -versioita. Milford vaan on tuonut markkinoille uusia versioita, joten uusiksihan se suunnitelma meni (Milford ei tarkasti ottaen ole tislaamon nimi, mutta sallinette tässä tapauksessa virheellisen viittauksen).

Hyllyssä oli nyt 10Y, 12Y,15Y 18Y ja 20Y ja viimeisimpänä 19Y CS. Aha. Juu. Noilla saadaan ainakin tuontirajoitukset ylitettyä hyvinkin helposti, joten joko karsitaan alkuperäistä suunnitelmaa rajusti tai kävellään Suomessa punaista linjaa. Olisi kyllä aika "mehukasta" ostaa koko sarja ja laittaa kehiin puhdas Milford-tasting. Oma kukkaro (se toinen puoli jonka kanssa käydään taistelua) ei taitaisi valitettavasti kestää tuota kolausta. Luvunlasku alkaisi varmaan viimeistään tullissa. Kolme pulloa noista kärsii pakata mukaan mutta mitkä?

Onneksi aikaa on vielä muutama kuukausi miettiä tilannetta. Varmaan joutuu maistamaan pari pullotetta täällä ja tyytymään muutamaan tuliaiseen. Living cask -jää näillä näkymin vain maistelun asteelle.

Ja ainahan voi tilata Michaelilta tuotteita Suomeen. Taisi olla 35-40 NZD per pullo mitä kuulemma rahastavat ainakin Hollantiin meneviltä. Kyllä, Michaelilla on joitakin tuotteita mitä ei kuulemma saa välttämättä mistään muualta, joten on myös lähetellyt pullotteita takaisin Skotlantiinkin (Islanti kuulemma pohjoisin kolkka). Hulluja nuo viskin ystävät...

Nyanssi vai uusi kokemus

Aikoinani kun aloittelin harrastusta, oli jokainen viski kuin joululahja lapselle. Jatkuvasti uusia makuelämyksiä, uusia kokemuksia, uusia nautintoja. Koko ajan tuntui saavansa uutta.

Alussa nimenomaan pyrin maistelemaan eri tislaamojen tuotteita monipuolisesti. Single malt, blended, vatted, irkut, bourbonit. Kartoitin parhaani mukaan viskimaailman monipuolisuutta. Tuossa aloin muistelemaan, niin sadan ensimmäisen muistiinpanoni jälkeen olen kokenut noita tunteita enää hyvin harvoin.

Toisaalta on huojentavaa huomata, ettei viskit lopulta muutukkaan niin kamalasti. Perusasiat ovat ja pysyvät ja viskien erilaisuudet ovat lopulta kuitenkin vain nyansseja, leikkimistä eri perusasioiden suhteilla. Onko näin? Onneksi tosin aina silloin tällöin tulee eteen viski, joka antaa uutta potkua harrastukseen, mutta harvoin. Ja ei silloinkaan ole kyseessä "mikään uusi, mykistävä tilanne" vaan hienosti tehty viski, jossa ne nyanssit on vain järjestely uudelleen.

Nyt tuntuu, että vallalla on turpeen yltiömäinen käyttö ja haetaan sieltä uusia rajoja. Turvetta on kuitenkin käytetty ennenkin ja nyt turvetta on tuotu monissa tapauksissa esille enemmän kuin muita vivahteita. Eikö?

Tynnyreillä kokeilua. Edelleen vanhat, perinteiset sherry- ja bourbontynnyrit, taitavat pitää kärkipaikkaa. Onko muiden tynnyrikokeilujen kautta syntynyt markkinoille mitään uutta klassikkoa? Nyt en osaa sanoa mutta korjatkaa jos muistan väärin.

Mikä seuraavaksi? Lisäaineiden käyttö? Toivottavasti EI! Sherryn (viinimäisyyden) tuominen päällimmäiseksi kun turpeella on tehty mitä tehtävissä on? Mikä? Taitaa raaka-aineet ja tislaustaito olla edelleen ne, joilla klassikoita syntyy.

Onneksi kuitenkin viskien kirjo on laaja, eli ei tarvitse pitäytyä vain yhden tyylin maistelussa. Ja kyllä niissä nyansseissakin on edelleen ihmettelemistä mutta kun kokisi taas sen "riemun" mikä tuli kun maistoin ekaa kertaa Macallanin 18Y tai Ardbegin 1975 pullotteita.