Kymppivuotiaita monesti pidetään "kypsän iän" saavuttaneina viskeinä. Tuossa ajassa usein viski on ehtinyt saada tynnyristä tarvittavat aromit ja värit sekä ehtinyt tasaantua nautittavaksi. Peruslähtökohtana 10 Y on ihan hyvä, mutta eihän se mikään absoluuttinen totuus ole milloin viski on hyvää ja millon ei.
Mutta miten on tilanne harrastuksen kanssa? Minun viskiharrastukseni alkoi heinäkuussa 1997, joten lienee paikallaan katsoa miten harrastus on kypsynyt vai ollaanko aloittelijoita edelleen.
Miten kaikki alkoi? Silloin viskeistä mitään tietämättömänä ja aivan ummikkona työmatkalta lähti mukaan Laphroaig 10 Y. Ei paha. Seuraava työmatka ja aiva sokkona mukaan Macallan 10 Y. Hups, olipa erilainen kuin edellinen. Seuraava työmatka ja edelleen sokkona (ja uskomattomalla tuurilla) kassiin eksyi Lagavulin 16 Y. Ihan totta, tämä tarina on tosi. Mitä muuta voi tapahtua tuon kolmikon jälkeen kuin hurahtaa viskeihin lopullisesti tai ei enää koske niihin pitkällä tikullakaan? Minä hurahdin ja sillä tiellä ollaan edelleen. Mutta lopullinen tönäys "reunan yli" oli silloisen tyttöystäväni (nykyisen vaimoni) syntymäpäivälahja -98 vuoden puolella : Jim Murray, "Complete book of Whisky" (ja kyllä, sekin ihan sokkona ostettu). En tosin tiedä, kuinka vaimoni muistelee nykyään tuota lahjaa, kun talousrahat aina välistä suuntautuvat ikäloppuihin ja täysin outoihin viskeihin. Mutta katsotaanpa kypsymisprosessia vielä hiukan lähemmin...
Äkkiäkös Jim Murrayn kirja oli luettu ja tultu täysoppineeksi viskiasiantuntijaksi. Kyllä minä tiedän, mikä on hyvää ja mikä ei. Ja jos en nyt pidä mutta kirjassa sitä kehutaan niin takki käännettiin äkkiä. Ensin luettiin Jacksonin yms. arvostelut, ostettiin "hyvät" kotiin, ja oltiin niin asiantuntijaa että... ja nyt hävettää. Mutta toisaalta, silloin opin tunnistamaan viskien perusmakuja ja -tuoksuja. Hyvää pohjatyötä mutta huonoa mainosta :-) Lukeminen kannattaa, nyt ymmärrän, mutta omakin mielipide on tärkeä.
Pikkuhiljaa maisteluiden ja lukemisen myötä alkoi kehittyä se oma maku ja viimeiset vuodet olenkin seurannut omia mieltymyksiäni. Mutta missään vaiheessa en ole kieltäytynyt maistamasta ja arvioimasta viskiä omien kokemuksieni pohjalta. Ja nykyään ymmärrän myös sen, että toinen pitää jostain ja toisesta ei. Jokaisen maku on jokaisen oma (jos eka pulloni olisi ollut Bowmorea niin en tätäkään tekstiä kirjoittaisi...).
Mutta oppiminen lisää tuskaa. Vaikka nyt takuulla tiedän enemmän kuin 10 Y sitten (tai 5Y) niin toisaalta tiedän vähemmän. Viski on salaperäinen juoma. Juuri kun luulen löytäneeni harmonian sen kanssa, tulee uusi makunautinto eteeni ja olen lähtökuopassa. Pahus. Ja joku päivä kun palaan siihen vanhaan tuttuun, niin huomaankin että se onkin aivan erilainen kuin edellisessä tastingissä.
Mitä lopulta olen saanut harrastukseni myötä? Paljon uusi ystäviä, makunautintoja (hyviä ja huonoja), nöyryyttä ja ilo sekä lukemattoman määrän rikkaita väittelyitä muiden harrastajien kanssa. Suurin ilo on siis lopulta ehkä viskiäkin suurempi asia : uudet tuttavuudet ja uudet ystävät. Vai onko viski sittenkin suurempi? Ilman sitä moni tuttavuus olisi jäänyt kokematta ja elämäni olisi erilaista.
Viskit ja elämä. Koskaan et ole niiden kanssa mestari. Siksi kai viski onkin Uisge Beatha, elämän vesi. Mitä elämä olisi ilman nautintoa ja haastetta? Ja viski tarjoaa molempia. Sláinte.
Mikäs on Viskisiepon astuessa sisään alkaessa miettimään mikä lämmittäisi näin koleana kevätpäivänä. Valikoima on hyvä ja kattaa koko maailman todella mukavasti. Suomalaista mallasta tosin ei ole, mutta eipä niiden takia täällä ollakkaan.
Esittelen itseni Michaelille ja äkkiäkös kaksi viskinystävää keksii jutunaihetta kun viskikaupassa ollaan. Vertaillaan hiukan Suomen mallaswhiskyseuraa ja Whisky Guildia. Paikallisessa kerhossa on jäseniä noin 300 ja naisia heistä on noin 20 %. Suhde taitaa olla aika sama kuin Suomessa. Kaikkein eniten naisia on paikalla tapahtumissa, kun tarjolla on Islayn maltaita tai on Whisky&Cheese-ilta.