lauantai 18. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 4/4

Lauantaiaamu valkeni Aberdeenissa sateisena ja ankeana. Lento lähtisi vasta neljän jälkeen, eikä hotellista saanut myöhäisempää uloskirjautumista, joten edessä oli reipashenkistä ulkoilua kaupungilla tai hotellissa aulakuolema. Onneksi kaatosade hellitti juuri ennen uloskirjautumista, niin ei olisi ihan niin ankea päivä tiedossa.

Aberdeen on harmaa kaupunki. Auringonpaisteessa kaikessa hyvässä, mutta harmaana päivänä harmaatakin harmaampi. Suurin osa keskustan taloista on rakennettu graniitista, joten kovin suurta väriloistoa ei ollut tiedossa.

Sieppo ei ole shoppailija luonteeltaan, joten pian olikin aika suunnistaa pubiin. Janohan siinä tuli, kun käveli pääkadun päästä päähän. Ensin vilkaisu eiliseen pubiin, tyhjä ja pahalta haiseva noin aamutuimaan. Kohti seuraavaa ja kappas, siellä törmättiin muutamaan muuhun seurueemme jäseneen. Siinä menikin mukavasti aikaa juodessa yhdet janoon.



Jossain vaiheessa kävellessä tulee nälkä, eli kohti sopivaa ruokapaikkaa. Osa matkalaisista oli käynyt edellisenä iltana The Prince of Wales -pubissa. Sinne siis, jos siellä olisi hyvää pubi-ruokaakin. Olihan siellä, eli pöperöä eteen. Lammas-palsternakka-kaali-porkkana -pata lämmitti oikein mukavasti.

Nyt taksi ja kohti Aberdeenin lentokenttää. Kenttä on pieni, mutta kaupan viskivalikoima on yllättävän hyvä. Sieppo lankesi ensin yhteen ja yllytyksestä toiseen. Siinäpä taas mukavat pari kiloa lisää kannettavaa reppuun.

Koneessa istuessamme kovasti Sieppo toivoi, että kone olisi ajoissa, sillä jatkolento Amsterdamista olisi illan viimeinen Suomeen. Lento oli ajoissa, turvatarkastusten muodollisuudet meni kivuttomasti ja kohta istuttiinkin Suomeen lähtevässä koneessa. Nimen omaan istuttiin, sillä lähtöön tuli totta kai taas mutkia. Matkalaukkujen viskoja (työntekijä) oli onnistunut jumittamaan itsensä jotenkin rahtiruuman luukun väliin. Kohta kapteeni jo ilmoittelikin, että palokunta saapuu mutta kone ei pala vaan tulevat irrottamaan raukkaa luukusta. Koneen ympärillä pyörikin ambulanssi, palokuntaa ja muita henkilöitä. Omin jaloin kaveri paikalta käveli, mutta muiden naurun perusteella itsetunto ehkä sai tapauksesta kolauksen.

Lopulta kotona, matkalaukku ehjänä, sisältö ehjänä. Kaikki hyvin. Kamera täynnä kuvia ja mieli pullollaan muistoja. Hieno reissu. Suuri kiitos myös matkaseuralaisille. Te teitte matkasta vieläkin hienomman.

maanantai 13. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 3/4

Perjantaiaamu valkeni hyvin sateisena ja koleana, ja tällä kertaa ääniä oli lupauksien mukaan kuulunut yölläkin jo enemmän. Ei tosin korvatulppien arvoisesti, mutta lupaavasti kuitenkin. Sen verran kolea yö oli, että ne siepon Spey Valley Single Malt sukat olivat jo ihan kiva lisävaruste.

Aamupalana oli tuttu ja turvallinen kattaus. Ennen matkan jatkumista oli kuitenkin edessä vielä laukkujen pakkaus ja isäntäväen hyvästely, sillä emme enää palaisi Gairnshiel Lodgeen vaan seuraava yö menisi jo sitten Aberdeenissa. Mutta ennen Aberdeenia olisi kuitenkin vielä mukavasti ohjelmaa, ja ensimmäisenä suunnistimme kohti Speyside Cooperagea.

Matkamme vei eiliseen tapaan Lecht Roadia (A939) pitkin yli korkeiden mäkien (vuoriksi niitä ei kai voine ihan kutsua). Pilvet roikkuivat niin alhaalla, että melkein pääsimme niiden sisälle. Gordon kertoi, että kyseinen tie suljetaan ensimmäisten joukossa kun tulee lunta. Tien varrella toimii myös laskettelukeskus, joten jotain hassun oloista tuossa yhtälössä on. Kai?

Rinteet olivat hassun laikullisia, mutta syykin selvisi. Gordon kertoi, että kolmen vuoden jaksoissa osa alueista poltetaan, jonka ansiosta kanerva kasvaa pidemmäksi. Linnut (peltopyyt) viihtyvät pidemmässä kanervikossa, jolloin metsästettävää on enemmän.



Lopulta saavuimme "tynnyritehtaalle ja -korjaamolle". Siinä missä viskin tekeminen voi olla nykyään hyvin automatisoitunutta (Aberlourilla yksi mies kerrallaan vuorossa tuijottelemassa tietokonetta), on tynnyrin teko ja korjaus edelleen puhdasta käsityötä. Työntekijä hoitaa tynnyrin aina alusta loppuun, kunnes viimeisessä pisteessä on tarkastus. Parhaimmat tekevät yhdeksän tunnin työvuoron aikana 25, jopa 30, tynnyriä. Palkka on tynnyrien mukaan, ei tuntien, joten miehet eivät jutelleet yhtään työvuoron aikana. Työsarkaa riittääkin, sillä arvion mukaan viskiteollisuudessa on koko ajan noin 25 miljoonaa tynnyriä kierrossa. Työ on kysyttyä ja hakijoita on koko ajan. Tosin koulutus kestää 4 vuotta, eli ihan tuosta noin vain ei hommiin hypätä. Ja pitää myöntää, että ne noiden kavereiden kanssa en kyllä kamalasti alkaisi kinaamaan viskeistä paikallisessa pubissa.



Ennen siirtymistä Gragganmorelle pysähdyimme Dufftownissa paikalliseen viskikauppaan. Tällä kertaa Viskisieppo päätti olla ostamatta pulloa/pulloja, tosin lopulta lipesin 5cl samplen verran mutta noin pieniähän ei lasketa. Eihän? Sitten vuorossa Gragganmore. Kierros oli hyvä ja vähemmän hyvä. Alkuun saimme teetä/kahvia ja keksejä. Nauttiessamme tarjoilusta, katsoimme edesmenneen Michael Jacksonin Classic Malts tasting videon vuodelta nolla ja yksi. Ja kahvia juodessa kerran havahduin, että otinko vahingossa teetä. Ei kyllä se kahvia taisi lopulta olla.


Kierroksella sitten saimme kuvata jo vapaammin, tosin spirit safe piti kuvata vähintään metrin päästä. Taisi aika monella paremman kameran omistavalla zoomi kiertyä tiuhaan tahtiin (se siitä metristä ja salailusta). Tarjoilu myös kierroksen jälkeen (tastingin muodossa) oli vaatimaton ja osa laseista oli shotti-mallia. Vaikka puutteita ehkä oli, oli kokemus kuitenkin miellyttävä ja lämminhenkinen.

Aikataulu oli tässä vaiheessa pahalla mallilla, sillä länsinaapuristamme tullut ryhmä oli vienyt meidän kierrosaikaa ja Glenfarclasin kierros olisi pitänyt jo kohta alkaa. Lounaskin oli vielä syömättä. Hurautimme Glenfarclasin pihaan, saimme siirrettyä kierroksen aloitusta hitusen ja nappasimme britti-lounaan suuhun pihalla istuen. Sääkin oli taas muuttunut sateisesta ja koleasta lämpimäksi ja aurinkoiseksi.



Glenfarclasin kierros oli parasta, mitä koko matkalla tuli vastaan. Oppaana toimi Marketin Excecutive Ian A. McWilliam, joka oli työskennellyt tislaamolla usean vuoden ajan ja toiminut aivan kaikissa työvaiheissa. Pääsimme hänen johdollaan mm. perus-turisti-kierroksesta poiketen varastoihin näkemään vuosikertatynnyreitä, vanhimpana vuoden 1952 tynnyri, josta todellakin olisi voinut pienen maistiaisen ottaa. Harmi vaan se ei kuulunut kierrokseen.



(vasemmalla mash tun sisältä)

Glenfarclas oli myös avoimuudeltaan kuin toiselta planeetalta. Tislaamo on perheomistuksessa, eikä mikään iso monikansallinen firma ohjaa sääntöjä. Kaikkea sai kuvata, saimme jopa lainata taskulamppua että saimme vilkaistua tislauspannun sisälle (siellä tavara jo odotteli tulta alleen). Aivan loistavaa! Normaalisti kierroksen jälkeen maistellaan tislaamon kymppivuotista, mutta meillä oli hitusen erilainen kattaus, kuten alla olevasta kuvasta ehkä huomaa.



Family Casks 1966 oli hyvää, loistavaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta myös suoraan tynnyristä otettu puhdas 10 y.o. sherry loisti ja jos sitä olisi saanut mukaan, olisi varmaan moni sen ostanutkin. Nyt joutui tyytymään nuuhkaisuun ja maistiaiseen. Kierroksen jälkeen oli mahdollisuus jälleen tehdä ostoksia, ja tiettävästi ainakin yksi Family Cask 1950-luvulta lähti jonkun mukaan Viskisiepon tyytyessä paitoihin ja lasiin.

Glenfarclasin jälkeen oli aika hypätä bussiin ja suunnistaa kohti Aberdeenia. Perille päästyämme jätimme hyvästi Gordonille, tosin ties vaikka tapaisimme uudelleen joskus ensi vuoden puolella talvisemmissa merkeissä. Kamat hotelliin ja ulos syömään. Mahassa oli sen verran ammottava aukko, että osa otti melkein ensimmäisen pubin joka tuli vastaan.Valinta ei ehkä ollut täydellinen, mutta ruoka oli ihan ok ja olut maistui. Tässä vaiheessa porukka hajaantui kukin tahoilleen. Viskisieppo pyörähti The Grill pubissa, jossa on hyvin kattava viskivalikoima. Perjantai-ilta ei vain ollut ihan rauhallisemmasta päästä, niinpä suunnistimme toisaalle. Lopulta eksyimme Old Blackfrias -pubiin. Oikein mukava, ja paikallistenkin suosima pubi. Ruokakin näytti hyvältä, mutta nyt tyydyimme cask-oluihin, joita löytyikin 9 kappaletta.

Aika pian Viskisieppo huomasi, että matka oli tehnyt tehtävänsä ja päätti suunnistaa hotellille. Niin, hotellille pääsikin aikaisin, mutta kutsu "mini-tastingiin" läheiseen huoneeseen sotki suunnitelmat ja niin sitä taas oltiin nautiskelemassa viskiä, olutta ja kyytipoikana poroa. Osallistujille kiitos, hauskaa oli. Aamulla ehkä vähemmän, mutta se olkoon sen ajan murhe. Edessä olisi vielä päivä kaupungilla ja lento kohti kotia.

Maistetut viskit:
- Gragganmore 10, Distillers edition, Dailuaine ja Glen Elgin 12 y.o. (kiitos Whiskylle avusta).
- Glenfarclas 15 y.o, 21 y.o, 25 y.o, Family Casks 1966, new make ja samplet tynnyreistä sherry 10 y.o ja bourbon 10 y.o.
- Big peat

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Sieppo Speyside-kierroksella 2/4

Torstaiaamu valkeni Speysidella aurinkoisena, toisin kuin oli luvattu. Äkkiä ylös ja katsastamaan majapaikkaamme ja ympäröivää maisemaa.

Majapaikkanamme toimi Gairnshiel Lodge. Todella mukava paikka ja äärettömän mukava omistajapariskunta. Erinomainen valinta Speysiden viskireissulle. Ympäröivät maastot olivat todella kauniit ja kuvista ei valitettavasti välity koko komeus, mutta jos edes jotain.



Aamupalana kunnon Skottilainen aamupala; paahtoleipää, marmeladeja/hilloja, kahvia/teetä, mehua, veripalttua, haggista, papuja tomaatissa, paistettu tomaatti, pekonia, makkaraa, paistettu herkkusieni. Tuolla jaksaakin sitten lähteä eteenpäin.



Ensimmäisenä kohti Royal Lochnagaria. Valitettavasti tislaamo ei ollut toiminnassa äskettäin sattuneen vian takia. Mutta silti pääsimme kiertämään paikan melkein kokonaan ja lopulta kutsui tasting, jossa maisteltiin Royal Lochnagarin tuotteita. Tastingin jälkeen käväisimme vielä kaupassa, josta sai ostaa tislaamon tuotteita (myös monien muiden Speyside-tislaamojen tuotoksia).

Tislaamon jälkeen oli vuorossa ensin perus-brittiläinen lounas eli iso voileipä. Sen jälkeen pikasettinä meille myöhästyneille eilisillan kuuden viskin setti. Vedimme sen puolessa tunnissa, joka valitettavasti oli aivan liian tiukka aikataulu, mutta onneksi viskit olivat suurimmalle osalle tuttuja. Juttua ja vertailua olisi kyllä jatkanut kauemmin. Nyt olikin aika hypätä bussiin ja aloittaa matka kohti seuraavaa tislaamoa, Aberlouria.



Aberlourin tislaamokierros oli lopulta ehkä hitusen "kliininen", mutta kaikin puolin aivan toimiva. Paikassa oli ehdoton valokuvauskielto sisällä, joten kuvia sai vain pannuista oven ulkopuolelta otettuna. Kierros päättyi Aberlourin tastingiin, ja sen jälkeen oli mahdollisuus pullottaa itse sherry ja/tai bourbon kypsytetty Aberlour kotiin viemisiksi. Aika moni seurueesta tilaisuuden hyväkseen käyttikin. Viskisieppo kallistui täyttämään omansa bourbon-versiolla. Tislaamon kaupasta sai sitten toki ostaa lisää tuotteita, jos matkalaukku oli vielä täyttämättä kokonaan.

Aberlourin jälkeen kohti Tomintoulia, jossa pysähdyimme paikalliseen Whisky Castle -viskikauppaan. Hyllyssä oli vaatimattomat 500 viskiä ja todella paljon pulloja joita sai maistaa. Aikaa tosin oli rajallisesti, eli ostokset tehtiin aika pikaisesti.



Lopulta olimme takaisin majapaikassa ja valmistautuminen seuraavaan tastingiin olikin jo edessä. Illan kattaus sisälsi kuusi viskiä, jotka oppaamme Gordon Muir esitteli. Gordon oli todella mukava skotti, loistava valinta oppaaksi. Hänen vetämänsä tasting oli leppoista yhteistilaisuus eikä minkään saarnamiehen vetämä paasaustunti. Ajatuksia ja mielipiteitä vaihdeltiin. Tastingin lopuksi seuramme presidentti luovutti Gordonille hiukan tuliaisia Suomesta. Illan setistä Viskisiepon suosikiksi nousi Regis Whisky Mad Linkwood 1992.



Illalliseksi oli Smoked Haddok Remekin (todella maistuva, kuuma alkuruoka), Chiken Bonnie Prince Charlie with Haggis (kanan sisälle käärittyä haggista, ja varsinkin haggis oli suussa sulavaa) ja Sticky Toffee Pudding and whisky cream (hyvää ja makea kuin mikä, joku viski olisi sopinut rinnalle).

Ilta jatkui vapaissa merkeissä jokaisen täyttäen lasiaan baarista omatoimisesti ja laittamalla viivan piikkiin. Homma toimi hyvin mutta aika pian suurin osa matkalaisista päätti suunnistaa kohti sänkyä, sillä takana oli pitkä päivä ja edessä uusi mielenkiintoinen.

Maistetut viskit:
- Royal Lochnagar 12 y.o, Selected Reserve, Distillers Edition ja new make
- Glenlivet 12 y.o, Gragganmore 12 y.o, Dalwhinnie 15 y.o. Macallan 12 y.o, Talisker 10 y.o, Lagavulin 16 y.o.
- Aberlour new make, bourbon cask 14 y.o, sherry cask 15 y.o, 10 y.o, 16 y.o ja a'bunadh (batch 25)
-an Cnoc 16 y.o, Benrinnes F&F 15 y.o, Caol Ila DE (1993/2006), Caol Ila CS, Linkwood 1992 (Regis Whisky Mad), Talisker 18 y.o.

Sieppo Speyside-kierroksella 1/4

Suomen Mallaswhiskyseura järjesti pienimuotoisen reissun Speysidelle, Skotlantiin, ja Viskisiepolla oli ilo olla mukana reissulla. Lisäksi joku (ei hajuakaan kuka) aikoinaan sanoi Siepolle, että ei voi olla viskiharrastaja, jos ei ole käynyt viskin syntysijoilla. No, nyt sitten sekin puute tuli korjattua vaikka itseni harrastajaksi olenkin laskenut...

Matka alkoi Siepon osalta keskiviikkoa 8.9.2010 kun hypättiin KLM:n lennolle Amsterdamiin, josta matkan oli tarkoitus jatkua kohti Aberdeenia. Aberdeenissa puolestaan piti odottaa minibussi, joka veisi kaikki matkalaiset lopulta majapaikkaamme. Aina kuitenkaan tarina ei mene kuten on suunniteltu, vaan koneessa ilmeni pientä vikaa takaovessa, minkä takia pääsimme matkaan noin 45 min. aikataulusta jäljessä. Tämä puolestaan johti siihen, että emme ehtineet jatkolennolle, joten edessä oli kuuden tunnin odotus Amsterdamissa. Onneksi(?) asiaa ei joutunut kärsimään yksin, vaan aika meni huomattavasti mukavammin muutaman muun matkaseuralaisen kanssa jutellessa ja pubissa istuen. Erityinen kiitos heille seurasta!

Meidän istuessa Amsterdamissa, osa porukasta etsi meille kuumeisesti uutta kohtuuhintaista tilausajoa illalle. Sellainen onneksi löytyikin, mutta palataan siihen myöhemmin. Kun bussi oli hommattu, jo perillä olleet pääsivät matkan ensimmäiseen tastingiin ja illalliselle. Meiltä tuo ensimmäisen illan kuuden viskin setti jäi kokematta, mutta saisimme pikakertauksen seuraavana päivänä.

Lopulta mini-seurueemme (6 hlö) oli lopulta Aberdeenissa ja kymmeneltä illalla bussimme saapuikin paikalle. Matka saikin uutta vivahdetta huomatessamme, että kuskimme käytti kaksia kyynärsauvoja ja liikkuminen oli "kohtalaisen" verkkaista. Ajamiseen jalat eivät näyttäneet vaikuttavan (onneksi), mutta silti oli hyvä hermojen kannalta ne muutamat pubissa nautitut alet ja bitterit. Lopulta vähän ennen puoltayötä saavuimme majapaikkaamme. Äkkiä matkalaukku auki, pari perusviskiä baarista ja nukkumaan. Nukahtaminen tosin venähti, sillä Viskisieppo jakoi huoneen kahden muun matkalaisen kanssa, niin eihän siinä selvinnyt ilman hauskaa jutustelua, olutta ja viskiä. Kovasti varoittelivat sieppoa mahdollisesta metelistä yöllä, mutta eihän heistä lähtenyt juuri pihaustakaan koko aikana. Enemmän kolinaa taisi tulla nummilla käyskentelevistä kummituksista.

Huomenna alkaisi lopulta varsinainen reissu...

Maistetut viskit: - (ei hyvä alku, ei)