Sieppo Speyside-kierroksella 3/4

Perjantaiaamu valkeni hyvin sateisena ja koleana, ja tällä kertaa ääniä oli lupauksien mukaan kuulunut yölläkin jo enemmän. Ei tosin korvatulppien arvoisesti, mutta lupaavasti kuitenkin. Sen verran kolea yö oli, että ne siepon Spey Valley Single Malt sukat olivat jo ihan kiva lisävaruste.

Aamupalana oli tuttu ja turvallinen kattaus. Ennen matkan jatkumista oli kuitenkin edessä vielä laukkujen pakkaus ja isäntäväen hyvästely, sillä emme enää palaisi Gairnshiel Lodgeen vaan seuraava yö menisi jo sitten Aberdeenissa. Mutta ennen Aberdeenia olisi kuitenkin vielä mukavasti ohjelmaa, ja ensimmäisenä suunnistimme kohti Speyside Cooperagea.

Matkamme vei eiliseen tapaan Lecht Roadia (A939) pitkin yli korkeiden mäkien (vuoriksi niitä ei kai voine ihan kutsua). Pilvet roikkuivat niin alhaalla, että melkein pääsimme niiden sisälle. Gordon kertoi, että kyseinen tie suljetaan ensimmäisten joukossa kun tulee lunta. Tien varrella toimii myös laskettelukeskus, joten jotain hassun oloista tuossa yhtälössä on. Kai?

Rinteet olivat hassun laikullisia, mutta syykin selvisi. Gordon kertoi, että kolmen vuoden jaksoissa osa alueista poltetaan, jonka ansiosta kanerva kasvaa pidemmäksi. Linnut (peltopyyt) viihtyvät pidemmässä kanervikossa, jolloin metsästettävää on enemmän.



Lopulta saavuimme "tynnyritehtaalle ja -korjaamolle". Siinä missä viskin tekeminen voi olla nykyään hyvin automatisoitunutta (Aberlourilla yksi mies kerrallaan vuorossa tuijottelemassa tietokonetta), on tynnyrin teko ja korjaus edelleen puhdasta käsityötä. Työntekijä hoitaa tynnyrin aina alusta loppuun, kunnes viimeisessä pisteessä on tarkastus. Parhaimmat tekevät yhdeksän tunnin työvuoron aikana 25, jopa 30, tynnyriä. Palkka on tynnyrien mukaan, ei tuntien, joten miehet eivät jutelleet yhtään työvuoron aikana. Työsarkaa riittääkin, sillä arvion mukaan viskiteollisuudessa on koko ajan noin 25 miljoonaa tynnyriä kierrossa. Työ on kysyttyä ja hakijoita on koko ajan. Tosin koulutus kestää 4 vuotta, eli ihan tuosta noin vain ei hommiin hypätä. Ja pitää myöntää, että ne noiden kavereiden kanssa en kyllä kamalasti alkaisi kinaamaan viskeistä paikallisessa pubissa.



Ennen siirtymistä Gragganmorelle pysähdyimme Dufftownissa paikalliseen viskikauppaan. Tällä kertaa Viskisieppo päätti olla ostamatta pulloa/pulloja, tosin lopulta lipesin 5cl samplen verran mutta noin pieniähän ei lasketa. Eihän? Sitten vuorossa Gragganmore. Kierros oli hyvä ja vähemmän hyvä. Alkuun saimme teetä/kahvia ja keksejä. Nauttiessamme tarjoilusta, katsoimme edesmenneen Michael Jacksonin Classic Malts tasting videon vuodelta nolla ja yksi. Ja kahvia juodessa kerran havahduin, että otinko vahingossa teetä. Ei kyllä se kahvia taisi lopulta olla.


Kierroksella sitten saimme kuvata jo vapaammin, tosin spirit safe piti kuvata vähintään metrin päästä. Taisi aika monella paremman kameran omistavalla zoomi kiertyä tiuhaan tahtiin (se siitä metristä ja salailusta). Tarjoilu myös kierroksen jälkeen (tastingin muodossa) oli vaatimaton ja osa laseista oli shotti-mallia. Vaikka puutteita ehkä oli, oli kokemus kuitenkin miellyttävä ja lämminhenkinen.

Aikataulu oli tässä vaiheessa pahalla mallilla, sillä länsinaapuristamme tullut ryhmä oli vienyt meidän kierrosaikaa ja Glenfarclasin kierros olisi pitänyt jo kohta alkaa. Lounaskin oli vielä syömättä. Hurautimme Glenfarclasin pihaan, saimme siirrettyä kierroksen aloitusta hitusen ja nappasimme britti-lounaan suuhun pihalla istuen. Sääkin oli taas muuttunut sateisesta ja koleasta lämpimäksi ja aurinkoiseksi.



Glenfarclasin kierros oli parasta, mitä koko matkalla tuli vastaan. Oppaana toimi Marketin Excecutive Ian A. McWilliam, joka oli työskennellyt tislaamolla usean vuoden ajan ja toiminut aivan kaikissa työvaiheissa. Pääsimme hänen johdollaan mm. perus-turisti-kierroksesta poiketen varastoihin näkemään vuosikertatynnyreitä, vanhimpana vuoden 1952 tynnyri, josta todellakin olisi voinut pienen maistiaisen ottaa. Harmi vaan se ei kuulunut kierrokseen.



(vasemmalla mash tun sisältä)

Glenfarclas oli myös avoimuudeltaan kuin toiselta planeetalta. Tislaamo on perheomistuksessa, eikä mikään iso monikansallinen firma ohjaa sääntöjä. Kaikkea sai kuvata, saimme jopa lainata taskulamppua että saimme vilkaistua tislauspannun sisälle (siellä tavara jo odotteli tulta alleen). Aivan loistavaa! Normaalisti kierroksen jälkeen maistellaan tislaamon kymppivuotista, mutta meillä oli hitusen erilainen kattaus, kuten alla olevasta kuvasta ehkä huomaa.



Family Casks 1966 oli hyvää, loistavaa, sitä ei käy kieltäminen. Mutta myös suoraan tynnyristä otettu puhdas 10 y.o. sherry loisti ja jos sitä olisi saanut mukaan, olisi varmaan moni sen ostanutkin. Nyt joutui tyytymään nuuhkaisuun ja maistiaiseen. Kierroksen jälkeen oli mahdollisuus jälleen tehdä ostoksia, ja tiettävästi ainakin yksi Family Cask 1950-luvulta lähti jonkun mukaan Viskisiepon tyytyessä paitoihin ja lasiin.

Glenfarclasin jälkeen oli aika hypätä bussiin ja suunnistaa kohti Aberdeenia. Perille päästyämme jätimme hyvästi Gordonille, tosin ties vaikka tapaisimme uudelleen joskus ensi vuoden puolella talvisemmissa merkeissä. Kamat hotelliin ja ulos syömään. Mahassa oli sen verran ammottava aukko, että osa otti melkein ensimmäisen pubin joka tuli vastaan.Valinta ei ehkä ollut täydellinen, mutta ruoka oli ihan ok ja olut maistui. Tässä vaiheessa porukka hajaantui kukin tahoilleen. Viskisieppo pyörähti The Grill pubissa, jossa on hyvin kattava viskivalikoima. Perjantai-ilta ei vain ollut ihan rauhallisemmasta päästä, niinpä suunnistimme toisaalle. Lopulta eksyimme Old Blackfrias -pubiin. Oikein mukava, ja paikallistenkin suosima pubi. Ruokakin näytti hyvältä, mutta nyt tyydyimme cask-oluihin, joita löytyikin 9 kappaletta.

Aika pian Viskisieppo huomasi, että matka oli tehnyt tehtävänsä ja päätti suunnistaa hotellille. Niin, hotellille pääsikin aikaisin, mutta kutsu "mini-tastingiin" läheiseen huoneeseen sotki suunnitelmat ja niin sitä taas oltiin nautiskelemassa viskiä, olutta ja kyytipoikana poroa. Osallistujille kiitos, hauskaa oli. Aamulla ehkä vähemmän, mutta se olkoon sen ajan murhe. Edessä olisi vielä päivä kaupungilla ja lento kohti kotia.

Maistetut viskit:
- Gragganmore 10, Distillers edition, Dailuaine ja Glen Elgin 12 y.o. (kiitos Whiskylle avusta).
- Glenfarclas 15 y.o, 21 y.o, 25 y.o, Family Casks 1966, new make ja samplet tynnyreistä sherry 10 y.o ja bourbon 10 y.o.
- Big peat