sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Juhlahumua - Suomen Mallaswhiskyseura 15 yo

Lauantaina 26.10.2013 kokoontui reilut 100 vierasta juhlistamaan Suomen Mallaswhiskyseuran 15-vuotista taivalta. Tarkasti ottaen seuran perustamiskokous pidettiin 24.11, mutta juhliahan voi toki jo ennakkoonkin.

Alkumaljat
Ilta soljui mukavasti viskien, oluiden, ruuan ja pienten puheiden parissa. Ruokiin oli pyritty valitsemaan sopivat oluet, tosin omalla kohdalla kaikki eivät täysin osuneet kohdalleen, ja itse en löytänyt millään sitä lakritsia jälkiruuasta. Kuulin sivukorvalla myös, että nieriän vierellä mainostettu korvasienikastike oli lähinnä suppilovahveroista tehtyä. Jos näin todellakin oli tehty, niin tästä iso miinus. Kokonaisuutena kuitenkin ruoka oli maukasta.

Lisäys: Korvasienikastike oli todella tehty suppilovahveroista, mutta tieto muutoksesta ei ollut välittynyt menuun. Virhe johtuu siis tästä.

Paikalle oli kutsuttu myös kutsuvieraita. Heikki Kähkösen pitämä puhe kutkutti mukavasti nauruhermoja, samalla ottaen hienosti kantaa suomalaiseen alkoholipolitiikkaan. 

Ilkka Ruponen, Mika Jansson ja Seppo Siika-aho
Paikalla oli myös ulkomaalainen vierailija, Malt Whisky Yearbookin toimittaja Ingvar Ronde. Hän käsitteli puheessaan viskitrendejä. Osansa sai niin tax free -myyntiin suunnatut viskit, NAS-pullotteet, cocktailit ja maustetut viskit. Ei vain negatiivisesti, vaan myös ehkä hiukan rajoja rikkoen ja ravistellen. 

Todella harmi, että etukäteen ei ollut kerrottu Ronden paikalla olosta. Jonkin verran herätti myös ihmetystä yleisössä, kun yhdessä vaiheessa osa jäsenistä kaivoi oman kirjansa esille ja jonotti Rondelta omistuskirjoitusta. Uskon, että moni muukin olisi mielellään ottanut kirjan kotoaan mukaansa ja tehnyt samoin. Tässä pieni tyylivirhe muuten niin hyvään iltaan.

Illan ehdoton kohokohta, ainakin Siepon mielestä, oli uuden kunniajäsenen valinta. Tuskin kenellekään tuli yllätyksenä, että kunnianosoitus osui yhdelle seuran perustajajäsenistä, pitkäaikaiselle pääsihteerille Seppo Siika-aholle. Hänelle, jos kenelle, tuo osoitus jo kuuluikin.

Seuran kunniaksihan on myös pullotettu oma juhlapullote. Smoken blogista löytyy viskistä kuvaus, joka sattuu olemaan hyvin samanlainen kuin Siepon omat mietteet, niinpä ohjaan lukemaan jutun sieltä.

Kiitos omalta osaltani seuralle, paikalla olijoille ja Bryggerille. Mukava ilta samanhenkisten joukossa.

Onneksi olkoon Suomen Mallaswhiskyseura!

Ei kommentteja: