Sieppo päätti olla tammikuun innostamana pitkästä aikaa maistissa. Makuparina saisi toimia lopulta aika yllätyksetön pari, sillä suomalainen jäätelö saisi kohdata makunystyröillä jenkkien bourbonin. Jäätelöön toki piti saada lisää suomalaista twistiä, ja nyt ei mennä perinteisellä suklaalla tai mansikalla.
Jäätelönä kipossa chillasi Ainon lakritsi. Vierellä pönöttävään lasiin löysi lopulta kaksikin lännen ihmettä, Bulleit (45 %) ja Willettin 4yo yhden tynnyrin nektari (59.9 %).
Kumpikin jenkki sulatti suomalaisen Ainon kylmän koleuden hienosti. Bulleit miedommalla voimalla sulautui Ainon kupeisiin sulavasti, sen enempää itsestään huutelematta, tehden miellyttävän kokonaisuuden. Willett puolestaan ärjähti aluksi hiukan liian voimakkaana säikäyttäen Ainon vaniljaisuuden sivummalle, mutta säännöstelemällä määrää sekin onnistui taivuttamaan Ainon puolelleen. Ainon tumma lakritsikin toimi molempien kanssa hienossa sovussa, taipuen kuin tangon viettelevä taivutus.
Vaikka bourbon ei kuuluisi omiin suosikkeihin, suosittelen kokeilemaan jäätelön parina. Bourbon sulautuu jäätelöön usein hienosti, ja makupari toimii hyvin. Jos kotona on jäätelökone, voisi bourbonin käyttö maustamisessa olla houkutteleva ajatus.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti