'Kylmäsuodauksen merkitys on markkinointi. Saadaan viskistä puhtaampi ja makuun sillä on äärettömän pieni vaikutus. Vain todella harjaantunut maistaja voi maistaa eron jos hänelle annetaan suodattamatonta ja suodatettua viskiä'. (Jim Cryle, Master Distiller, Glenlivet)
Kiva siis tietää, että tuo suodatus ei vaikuta makuun juuri ollenkaan. Voimme siis nauttia edelleen viskeistä ja unohtaa sen suodatuksen vaikutus makuelämykseen.
'Kylmäsuodatus muuttaa viskiä todella paljon. Ero on huomattava (tremendous) suodatetun ja suodattamattoman viskin välillä.' (Anthony Burnett Glenmorangie).
Aha, siis se vaikuttaakin. Pahus, nyt siis tuo suodatus onkin paha asia. Vai onko?
Huomioitavaa noissa molemmissa kommenteissa on se, että kumpikin tislaamo käyttää suodatusta. Eli varsinkin jälkimmäisen kohdalla ei ollut kyseessä oman viskin "isällinen suojeluvaisto". Burnett totesi myös, että ei suodatus välttämättä paranna tai huononna viskiä, se tekee siitä vain erilaista. Itse lukisin tuosta rivien välistä ajatuksen markkinoinnin suuntaan, eli viskistä tulee helpommin myytävää suurille massoille.
Kuinka tuohon suodatukseen lopulta pitäisi suhtautua? Puritanistisesti ajatellen se on paha asia, sillä pullossa oleva viski ei ole puhtaimmillaan (vai pitäisikö sanoa "likaisimmillaan"). Toisaalta, voihan se olla parempaakin kuin suodattamaton. Oikeastaan suodatus pitää ajatella yhdeksi osa-alueeksi viskin valmistusprosessia. Eikös se sitä ole?
Ja varmaankin tuo suodatus voidaan tehdä niin monella eri tavalla. Toisen käyttämä menetelmä on voi olla kevyt, jolloin makueroa ei siis välttämättä synny ja toisen rankempi, jolloin muutos on huomattava.
Äh, antaa olla. Onneksi markkinoilla on suodattamattomia ja suodatettuja viskejä. Kohdellaan kumpiakin yhdenvertaisesti omina tuotteinaan ja nautitaan. Viski on kuitenkin aina viskiä ja hyvä viski vielä parempaa, oli sitten suodatettu tai ei.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti