Jahas, viinan hinta nousee taas. Jalo tavoite korotuksella on alkoholin kulutuksen laskeminen. Tämä on tietysti hyvä ajatus ja toivottavakin kehityssuunta, mutta nähtäväksi jää mitä tapahtuu. Lisääntyykö taas matkailu tuonne eteläisen sukulaiskansan luo ja lopulta kulutus on +- 0? Tai itse asiassa paheneeko? Kun kerran ulkomailla käydään, tuodaan kerralla kunnon lasti ja kun kerran kaapit on täynnä niin pääkin on täynnä kunnolla. Ehkä, ehkä ei. Tutkijat ja viisaammat kertokoon.
Mutta mitä Viskisiepon ja lajitovereitten kannalta tuo tarkoittaa? Viskipullon hintaan pamahtaa noin 1 € lisää. Tuo ei tietysti kuullosta kamalan pahalta, vain yksi euro. Mutta kun huomioidaan hyvän maltaan hintaero esim. Saksaan, yhdenkin euron nosto on ikävä asia. Hintakuilu kasvaa.
Tietysti voisi ajatella, etteivät harrastajat siirry sen enempää nettiin kuin ennenkään. Ainahan ulkomailta on tilattu sitä mitä Suomesta ei saa. Vai onko? Jos pahimmillaan/parhaimmillaan jo yhden pullon tilaaminen kuluineen on halvempaa kuin ostaminen Alkosta, niin kyllä se laittaa miettimään. Ja kun sitten tilataan niitä mitä Suomesta ei saa, niin hyvin helposti mukaan pamahtaa myös samaa kuin Suomessa (jos se on siis sellaista mitä tarkoitus hommata). Äkkiä siis koko ostossirkus siirtyy pois läheltä kauas. Käykö näin? En tiedä. Toki sen perjantaipullon (ne jotka sitä harrastavat) hakevat varmaan edelleen Alkosta, mutta tuskin ostospäätös on tällöin (laadukas) single malt.
Alkossa on ollut orastavia merkkejä viskivalikoiman parantamisesta. On tullut uusia merkkejä, vain Suomen markkinoille suunnattuja pullotuksia (mm. uusin BenRiach), valikoiman miettimistä harrastajien kanssa. Todella positiivisia merkkejä harrastajien kannalta, mutta mitenkähän tilanne kehittyy hinnan nousun myötä? Toivottavasti kehitys ei pysähdy ja valikoiman kehittyminen jatkuu niin, että kuluttajien (ja myyjien) toiveet täyttyvät mahdollisimman hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti