Pahasti näyttää, että Alkon ovi alkaa käydä jatkossa entistä harvemmin Viskisiepon kohdalla. Tuli taas tieto, että hinta nousee ja nyt sitten nostetaan 10%. Toki tässä vaiheessa ei ole tietoa, miten tuo nosto jakautuu tuotteiden välillä, mutta varmasti sillä on vaikutusta myös viskin hintaan.
Edellisen veronkorotuksen yhteydessä nousu ei rajoittunut vain veron korotukseen viskien osalta, vaan usea viski sai samalla lisäkorotuksen (maahantuojan toimesta?). Samallahan tuo lisäkorotus "hautautui" veronkorotuksen taakse, eikös? Onneksi kuitenkin valppaat viskiharrastajat huomasivat oveluuden ja ovat sen tuoneet myös mukavasti esille.
Hassuinta on, että edellisenä päivänä kun uudesta korotuksesta uutisoitiin, uutisoitiin myös viinan tuonnin kasvaneen ulkomailta. Ihan kuin olisin joskus kuullut samansuuntaisia arvioita ennen edellistä korotusta tai sen aikoihin?
Mutta Alkoahan meidän ei tule syyttää. Alko ei noita korotuksia tee. Itse asiassa Alko (yhdessä maahantuojan kanssa varmaankin) on vastaavasti tarjonnut monelle viskiharrastajalle myös iloisen yllätyksen Bowmoren 25Y Douglas Laing Platiniumin myötä. Kyseinen pullote on myynnissä Alkossa maailmanhintoihin verrattuna kohtuulliseen (edulliseen?) hintaan. Hintaa tuolla pullotteella on noin 170 €. Onko se kova hinta yhdestä pullosta vai ei, se on jokaisen siepon oman päätöksen/kukkaron vallassa. Toivottavasti samantapaisia yllätyksiä on tiedossa jatkossakin, myös hiukan alhaisemman hintaluokan viskeissä, joista myös löytyy helmiä si(ep)oille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti