Jenkkimallasta

Uusiseelantilaisten viskien ja yhden australialaisen viskin maistelu (kts. edellinen vieraskynä) muistutti Sieppoa taas siitä, että mallasviskejä tehdään myös muuallakin kuin vain tutuiksi tulleilla ja turvallisilla alueilla. DownUnderista innostuneena Sieppo suuntasi nyt Single Malt -katseensa Amerikan suuntaan.

Aiemmin Sieppo oli tullut maistelleeksi McCarthy's Oregon Single Malt Whiskeyä, joten nyt oli aika katsella mitä muuta sieltä tulisi. Silmään osui Wasmund's Single Malt Whisky (huom. kirjoitus ilman 'e'-kirjainta) ja Hudson Single Malt Whiskey (ja tässä se 'e' on mukana).

Sieppo selaili omia vanhoja nuottejaan McCarthy's -viskistä ja  niiden mukaan se oli oikein hauska ja maistamisen arvoinen viski (huom. nuotit vuodelta 2007, paljon on voinut muuttua). Tuoksussa ruutia, aseöljyä, hedelmäisyyttä ja ruohon raikkautta. Maussa sama linja jatkuu ja lisänä on mukava savuisuus. Toki nuori ikä tuli esille tietynlaisena raakuutena.

Nyt sitten lasiin Wasmund's. Pullon hiukan epäselvän merkinnän mukaan kyseessä voisi olla batch SC-1 (tiedustelu tislaamolle menossa). Tämän tarkoittaisi, että kyseessä olisi tislaamon "super chipping" eli "erittäin lastutettu" kokeilu (lastutus on ihan Siepon omaa suomennosta). Kypsytysvaiheessa mukaan on siis heitetty iso kasa tammen lastuja, joiden avulla kypsytyksen vaikutusta on pyritty nopeuttamaan. Maltaan kuivatus on tapahtunut omena- ja kirsikkapuun savussa, joten kaikkea erikoista on siis tiedossa. Lisäksi etiketin mukaan viski on vain 4 kuukautta vanhaa, joten rohkeasti nenä lasiin ja viskiä makunystyröille.

Tuoksu on kyllä aika erikoinen. Selkeästi savuinen, mutta savu on aivan erilainen kuin ennen koskaan Siepon nenään osunut. Ekaksi tulee mieleen leppäpuun savu (savusaunaa lämmitellessä), joten omena- ja kirsikkapuun käyttö näkynee siinä. Tuoksussa myös kunnolla juureksia ja todella erikoinen teollinen kemikaali (maalin ohenne?) sekä pihkaista puuta. Tuoksu ei todellakaan ole Siepon mieleen. Tosin ohenteen (tms.) vaikutus pienenee, jos saa olla lasissa jonkin aikaa. Maku on ihan ok. Toffeeta, vaniljaa, savua ja kaukana lopussa tulee Siepolle mieleen juurekset ja erityisesti kyssäkaali (no haloo...). Puun vaikutus on selvä ja liiankin voimakas. Maun suhteen tätä voisi nauttia mielellään, mutta tuoksu kyllä tökkii. Ikää tosin ei noin nuoreksi olisi arvannut, johtunee "lastutuksesta", eli ei selkeää "new make" -menoa lasissa.

Sitten Hudson. Tuoksu on miellyttävä, ja mukana selkeästi ei-niin-tyypillisiä elementtejä. Hauska sitrus, selkeä vanilja ja mausteisuus. Punaisia omenia. Leipätaikinaa. Suussa yllättävän öljyinen ja mieto. Maku makea, kurkkupastillia ja hitunen nahkaisuutta. Juureksia. Ajan myötä selkää ruohomaista raikkautta ja omenaa, omenaa, omenaa. Puuta hitunen. Kaikin puolin nautittava viski ja selkeästi omaperäinen. Itse asiassa oikein hyvä, ja mukana ei ole oikein mitään mikä häiritsee.

Sieposta on hauskaa maistella maltaita myös ns. mukavuusalueen ulkopuolelta, sillä sieltä löytyy todella uusia tuoksuja ja makuja joihin ei tyypillisesti törmää. Yhtään sieppo ei tässä väheksy tai kutsu Skottien maltaita tylsiksi, näin ei saa tätä lukea.  

Mutta miten siis arvostella noita muun maailman Single Malt -viskejä? Pitääkö niitä aina verrata skottilaisiin? Onko ainoa oikea mittari skottilaiset ja jos ei, niin mihin? Tai pitääkö edes verrata johonkin? No, ainakaan uusien viskien maistelu ei ole tylsää, siitä on hyvä osoitus se kun maisteltiin Kaiapoita porukalla (edellinen juttu).