sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Kanadalainen kattaus, sokkona osa 2


Saatekirje
9+1 kanadalaista viskiä kulkeutui Kanadasta Savon kautta Siepolle. Tätä kirjoittaessani en siis tiedä, mitä tuo 9+1 tarkoittaa, sillä "+1" tarkoittaa samplea, joka kuuluu mukaan, ja toisaalta ei kuulu. Savolaisena en voi kuin arvostaa toisen savolaisen kieroa ilmaisua. Tai ainakin vielä tässä vaiheessa arvostan, kun samplet ovat maistamatta.

Käsky oli maistaa samplet ja kirjoittaa juttu ulos, ennen kuin saan tietää, mitä missäkin pullossa oli. Eli tämä juttu päivittyy lähiaikoina viskien nimillä. Arviot on kirjoitettu ihan sokkona.

Ei ole ensimmäinen kerta, kun pääsen kosketuksiin yllättäen kanadalaisten viskien kanssa. Toisella kerralla mentiinkin jo sokkona, ja silloin otin homman ihan liian vakavasti. Nyt menen ihan rennolla asenteella. Maistelen kaksi kerrallaan ja merkitsen nuotit ylös. Kun kaikki on kertaalleen maistettu, maistelen ne uudelleen eri kattauksilla, ekan kierroksen parhaat keskenään ja alempi kasti keskenään. Tai jotain sinne päin. En edes yritä arvata mikä mikin voisi olla, sillä suurin osa on varmaan minulle uusia. Jos menee ihan pieleen, niin menköön, maine tuskin kärsii sen enempää kuin ennenkään.

Tämän jälkeen viskejä lasiin ja nokka punaiseksi.

(T = tuoksu. M = maku jälkihöyryineen. K = kommentti. V = viski)

#1

T: Rommin vivahteita (rommilopetus?), timjamia, tummaa sokeria, kellaria, maitosuklaata

M: Sokeria, mentoholia, jotain jouluista maustetta, taas rommia, kitkerä loppu.

K: Aika sekavan oloinen ja rommin tyyliset vivahteet häiritsivät. Juotava, mutta en innostu.

V: Wayne Gretzky No. 99 Ninety Nine Proof Cabernet Sauvignon Finish, 49.5%

#2

T: Nuoren oloinnen, puuta, ruohoa, alkoholia, valkopippuria, ruista(?), jotain likaisuutta

M: Makeahko alku, pippuria, kerman fiilisä, puta, kellaria, timjamia (aseöljy)

K: Mieto, likainen, nuori ja aika hyökkäävä puu maussa. Yes, but no, but yes, but no...

V: Lucky Bastard 4 Years Old Saskatchewan Single Malt Whisky (Dec 7, 2012/Feb 13, 2017), 1st Fill Bourbon Barrel, 327 bottles, 46%

#3

T: Vaniljakastiketta, viljaa, tuoretta ruohoa, parfyymimäinen

M: Toffeekarkkia, aika makea, vaniljakastiketta, hitunen puuta

K: Simppeli, mutta tasapainoinen. Karkkia, ja omalla tavallaan yksinkertainen kaikessa hyvässä. Ehkä hitusen liian makea, mutat ei paha ollenkaan. Ei hyvä tarkoita aina makuja potenssiin sata tai äärimmilleen vietyä savua tai sherryä. Yksinkertaiselle yksinkertainen toimii. Ostaisin. TOP 3:ssa.

V: Two Brewers Yukon Single Malt Whisky Peated Release 03, 1st Fill Bourbon Barrels, 1750 bottles, 43%

#4

T: Viljaa, banaania, mieto, hitunen puuta

M: Makea, puhtaan viskin oloinen, puuta, jäätelöä, viljaa lopussa. Jotain marjaisuutta.

K: Miellyttävä. Jälleen simppeli viski, mutta toimii kokonaisuutena. Tasapainossa. Ostaisin! TOP 3:ssa.

V: Shelter Point 5 Years Old British Columbia Single Malt Whisky, Inaugural Run 2011/2016, 46%


#5

T: Pölyä, kellaria, alkoholia, jotain viinimäisyyttä(?), puuta ja katkera tuoksu kun leikkaa kukkien varsia ennen maljakkoon laittoa (joo, tämä mielikuva tuli, on siis ostettu joskus kukkiakin).

M:Tylsä, pölyä, kitkerä ja hitunen suklaisuuttaa.

K:Tunkkainen, ei lähde ollenkaan lentoon. Yksinkertainen, ja ei tasapainossa. Setin huonoimpia.

V: Collingwood Double Barreled Maplewood Stave Finish, 46%

"Perhepotretti"
#6

T: Sitrusta, sitruunapippuria, parfyymiä, hitunen puuta, ruista(?), mentholia(?) ja jokin outo, tuttu ja vähän likaisen oloinen tuoksu (olipa kuvainnollista, wohoo).

M: Mausteita, makeasta kuivaan, karmainen tekstuuri, vaniljaa ja sitten - pahus - saippuamaisuutta

K: Mielenkiintoinen, mutta lopun saippuan fiilikset petti. Jokin tökki muutenkin. Sinne keskikastiin kai.

V: Dillon’s Three Oaks 100% Ontario Rye Whisky Batch 2, 43%

#7

T: Tummaa sokeria, rommia.

M: Makea, rommia, ihan liian makea

K:Täh, tässäkö kaikki? Tylsä rommimainen makua ja siinä kaikki. Pahnan pohjimmaisia, ellei pohjimmaisin.

V: J.P. Wiser’s 15 Years Old, 40%

#8

T: Aika puhdas, ruis(?), hitunen pölyisyyttä, punaisten marjojen vivahteita ja ehkä luumua. Ainoa, jossa vaikuttaisi olevan vivahde savua tai paahtuneisuutta.

M:makeasta kuivaan, suklaata, vaniljaa, kermaista tekstuuria, ihan kuin jotain viinimäisiä nuotteja, puutakin

K:Jotenkin mitäänsanomaton, vaikka löytyykin juttuja. Sinne ylempään keskiluokkan.

V: J.P. Wiser’s Union 52 – A Blend of 15 Year Old Canadian Whisky and 52 Year Old Highland Single Malt Scotch Whisky, 45%

#9

T: Parfyymiä, hitunen liimamaisuutta, konjakkia? Olisiko konjakki(brändy)lopetettu, valkosuklaata

M: Vetinen,vetinen vetinen. Lyhyt, makea ja jotain kuohukermaan viittaavaa.

K: Tuoksu on brandymäinen, ja maussa ei oikein mitään. Ei jatkoon.

V: J.P. Wiser’s Canada 2018 19 Years Old, 16000 bottles, 43.4%

#10

T:tumman oloinen, viljaa, hedelmiä. Tukossa.

M:BOOM! Voimakas, makea, pippurinen, mausteita, hitunen puuta, kermainen tekstuuri

K:Tuoksu ei valmistele makuun ollenkaan. Maku on ISO, jykevä, monipuolinen ja silti tasapainoinen. Setin parhaimmistoa, ostaisin! TOP 3:ssa

V: Amrut Single Malt Indian Whisky PX Cask #2701 (Jul 2009/May 2015), Unpeated Indian Barley, 540 bottles, Exclusively Bottled for Canada, 56.5%

-----------------------------

Kolme nousi muiden yläpuolelle, ollen oikein nautittavia ja hyviä. Ei mitään maatamullistavia, mutta sopisi kaappiini tämän perusteella milloin vain. Muutama taas oli aika heikkoja. Eivät ne pahoja olleet, mutta eivät nautintojakaan (lue: "jos tarjotaan, en sylje lasiin").

Loppukommentti, kun viskit tiedossa:

No niin. Sokkona kun mennään niin sokkona mennään. Ekan kanssa rommin mielikuva oli niin voimakas, että en päässyt siitä millään eroon (kävin jopa nuuhkaisemassa rommipulloa sen takia). Jostain syystä löysin rukiin tyylistä vaikutusta useammasta, kuin missä sitä olisi pitänyt olla. Ehkä ennakko-odotus jälleen, kun oli kyse Kanadasta.

Kaikkia on vielä 1cl jäljellä. Pitää maistaa kaikki vielä kerran kun nyt tietää, mitä laseissa on. Omassa vihkossani on jokaisen viskin kohdalla pidempiä kuvauksia, nyt kirjoittelin tänne vain ne, joissa on jotain järkeä muillekin kuin vain minulle.

Sokkoteistin on kyllä loistava tapa pitää jalat maassa ja opetta hyvin nöyryyttä.

Kiitos Jukka!

Kuva nätimmistä pulloista (Jukka)
Pussiviskit

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Juhlien loppulasku

Mitä jäi käteen paluusta kolmen (4) ensimmäisen viskin pariin? Vuoden 2017 viskibudjetti otti ison loven heti alkuun, mutta nyt sanon, että kannatti. Sen verran monta vuotta olen miettinyt tätä paluuta, ja nyt oli hyvä (teko)syy.

Lagavulin 16 oli positiivinen yllätys. Tämän päivän versio ei ollut niin kaukana menneestä kuin pelkäsin. Nykyinen 16-vuotias on edelleen hyvä viski. Ei ihan niin upea kuin vanha, mutta rinnakkainmaistelussa vain löytää ne erot helpommin. Ilman muuta uudelle on paikka kaapissa.

Laphroaig oli jo lähellä järkytystä. Sen 10-vuotias on aivan eri viski tänään kuin se oli 90-luvulla. Vanha oli savuinen, mutta myös hedelmäinen ja monipuolinen. Upea viski. Uusi on vain savua ja savua ja teollisuutta. Ei toimi minulla ollenkaan, paitsi BBQ-soossissa. Eka siemaisu vanhaa oli todella paluu alkuhetkiin.

Macallan. No, 90-luvun Macallan vain ON The Macallan. Sherryviskejä, ei pommeina, vaan upeina viskeinä. Rinnakkainmaistelussa vanha 10-vuotias toki jää vanhan 12-vuotiaan jalkoihin, mutta yksinään on mainio maisteltava. Vanha 12-vuotias on [pala kurkussa, tippa linssissä]...

Macallanin 10-vuotiaan hinta aikoinaan euroissa taisi olla n. 30-40€ ja 12-vuotias jotain 50-60€. Jos jollakin on tarkempi muisti hinnoista tai hinnastoa niin laittakaa ihmeessä kommentteihin. Korjaan sitten.

Nämä viskit siis houkuttelivat minut pimeälle puolelle, ja näiden maku on toiminut minulla referenssinä kaikki nämä vuodet.

Ymmärrän täysin, että jos on kietoutunut viskien pauloihin vaikkapa 2010-luvulla, on viskien maku ollut erilainen ja lähtötilanne on eri. Olisivatko nykypäivän viskit vieneet minut mukanaan? En tiedä! Tai olisiko 90-luvun viskit vieneet mukanaan sen, joka aloitti 2010-luvulla? En tiedä.

Mutta mikä parasta, kumpikin aloituskohta on yhtä arvokas. Lähtötilanteen makumaailma on jonkin verran erilainen, ja tästä johtuen tämän päivän viskeihin on tietysti erilainen asennoituminen. Kummallakin yhtä oikea, sillä "nollataso" on vain erilainen.

Onkin hyvä, jos pystyy maistelemaan vanhempia pullotuksia, niin pääsee tekemään vertailua nykypäivään. Mutta on tärkeää myös maistella uusia viskejä, sillä viskiteollisuus kehittyy koko ajan. Itselleni 90-luvun viskit ovat ne rakkaimmat, mutta en aio jumahtaa menneeseen. On tärkeää pysyä mukana ja hyväksyä muutos, sillä ilman muutosta ei olisi uusia makuja, tuoksuja ja hyviä väittelyitä.

Makua, ei määrää.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Sherryiset muistelut

Lupasin viime vuonna aukaista kaikki juhlaviskini ja savuinen kattaus tulikin tehtyä hyvissä ajoin. Sherryisten kanssa meni hiukan viime tippaan,  sillä Macallanit aukesivat lopulta  vasta vuoden viimeisenä päivänä, ja tämän höpinän kirjoittaminen on vain kestänyt ja kestänyt.

Macallan on minun makunystyröitäni lähellä, tai ainakin oli. Harrastuksen alkuvuosina 90-luvulla normaalit 10- ja 12-vuotiaat olivat sherryisten viskien ns. "se lähtötaso", mihin monia muita verrattiin. Lisäksi 18-vuotiaat ja CS-versiot Macallanilta olivat todella hienoja viskejä. Sittemmin Macallanien laatu tuntui laskevan, Fine Oak oli minulle pettymys ja koko brändi alkoi mennä hienostelun, ja jopa elitismin suuntaan. Toki monia Macallaneja tuli maistettua, mutta ne jäivät vain merkinnöiksi nuottikirjaan.

Aika oli siis palata harrastuksen alkunesteeseen ja avata 10- ja 12-vuotiaat 1990-luvulta, ja uusin 12-vuotias Sherry Oak ja maistella ne rinnakkaain puolisokkona.

Tuoksussa uusi 12-vuotias pärjää kohtalaisen hyvin vanhalle 10-vuotiaalle. Tosin uuden 12-vuotiaan paljastaa esille tuleva alkoholin tuoksu ja pahvimainen tunkkaisuus. Vähän yksinkertaisen oloinen. 10 on raikas, tasapainoinen sherry, jossa mukana mausteisuutta ja hedelmiä.

Maussa vanha 10-vuotias on sitten selkeästi nykypäivää parempi. Uusi on ohuemman oloinen, nykypäivälle ikäparadoksimaisesti nuorempi, vaikka on vanhempi. Alkoholi puskee lopussa läpi. Vanha 10 on tasapainoinen, sherry on viskissä mukana koko ajan ja kantaa hyvin. Ei mikään sherrypommi nykymittareilla, vaan hienosti kypsytetty ja tasapainoinen. Jopa kevyt viski.

Mitä vanha 12-vuotias sitten tarjoaa? Tuoksu on sherryn juhlaa. Nahkaa, mokkaa, rusinaa,... hetken jopa käy tunne, kuin tuoksuttelisi tyhjää sherrylasia, ei viskiä. Upea, syvä tuoksu. Suussa öljyinen alku, ja sitten sherry pääsee valloilleen. Yllättävän kuivan oloinen, ja maussa taas nahkaa, hedelmiä ja mustaa kahvia. Pitkä. Mutta ei taaskaan nykypäivän mittareilla sherrypommi. Sherry ei jyrää, vaan on viskin kanssa hienossa liitossa.

Vaikka nykypäivän 12 otti lukua jo vanhaa 10-vuotista vastaan, ei ero ollut kuitenkaan niin järkyttävä kuin odotin. Ihan kelvollinen, ja tarjoaa paljon hyvää. Mutta ei niin hyvää, että kaipaisin sitä kaappiini.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Alusta kurkkuun

Kuluttajia kiinnostavat nykyään entistä enemmän tuotteen eettisyys, raaka-aineiden alkuperä, jäljitettävyys, ja myös tuotannon olosuhteet.

Esimerkiksi Ardnamurchan Distillery lisää pulloihinsa QR-koodin, jonka avulla kyluttaja voi saada tietoa raaka-aineiden aluperästä aina ohran viljelijään saakka. Tämä on myös arvokas ja tehokas markkinointikeino.

Olisi todella hienoa, jos suomalaiset tislaamot (ja miksei myös panimot) olisivat tällä saralla eturintamassa. Tuotteesta saisi tietää sen raaka-aineiden alkuperän ja parhaimillaan jopa raaka-aineen alkuperäisen sijainnin. Oli sitten kyseessä ginin mauste tai maltaan toimittaja. Yhdelläkään tislaamolla ei ainakaan vielä taida olla omaa mallastamoa, joten ohran suhteen ei taideta vielä päästä tilalle asti, mutta ehkä joku päivä.

Tietenkään en tarkoita, että reseptien sisältöä pitäisi aukaista, vaan raaka-aineiden alkuperä. Olisihan se hienoa, jos joku päivä viljelijä voisi ylpeänä kertoa, että tuo viski on tehty hänen ohrastaan tai katajanmarjat voitaisiin kohdistaa tiettyyn alueeseen.

Ei, kaiken ei tarvitse olla kotimaista. Jos tuote on hyvä, ja ettisesti kestävä, ei raaka-aineen alkuperämaalla välttämättä ole sen suurempaa merkitystä. Kysymys on läpinäkyydestä, rehellisyydestä ja kuluttajan arvostamisesta. Ilman kuluttajia ei tuotteella ole tulevaisuuttakaan.

Miten on? Haastan olemaan rohkea!


Siepon lyhyt UISGE 2018

UISGE 2018 on taas kulauteltu Vanhalla. Siepolla tapahtuma kutistui perjantaihin, kun flunssa kaatoi loputkin toiveet lauantain tuoksuttelusta. 

Perjantain osalta voisin todeta, että tapahtuma rullaa tutulla kaavallaan. Ainakin paikan päällä kaikki toimi entiseen malliin, ja oli tuttu ja turvallinen olo. Järjestäjät tuskin loukkaantuvat, jos totean kaiken toimineen kuin junan vessa. 

Sen isommin en tapahtumaa ala käymään läpi, koska käynti typistyi itsellä niin lyhyeksi. Paljon onneksi ehdin tuttuja tavata perjantaina. Aina ilo nähdä muita viskin ystäviä. Onnittelut myös kaikille voittajille.

Olen pitänyt joka vuosi infosivua Uisgesta, ja tänä vuonna tuli tunne, että aika on ehkä ajanut sen ohi. Tuntuu, että infoa oli saatavilla kaikkialla jo niin hyvin, että onkohan tuolle enää jatkossa mitään tarvetta. Ei, se ei harmita minua, vaan tekee minut itse asiassa erittäin iloiseksi. Joko vihdoinkin UISGE alkaisi olla siinä asemassa, että jatkuvaa puskaradiosivua ei enää tarvittaisi? Katsotaan ensi vuonna tilannetta uudelleen, mutta joka tapauksessa on ollut ilo yrittää tarjota infoa kiinnostuneille kahdeksan kertaa.

#UISGE2019 tilaukseen! Sláinte.

keskiviikko 8. marraskuuta 2017

LEHDISTÖTIEDOTE - The Helsinki Distilling Company

LEHDISTÖTIEDOTE 8.11.2017
Julkaisuvapaa heti

The Helsinki Distilling Company tekee viskihistoriaa – ensimmäinen Helsingissä tislattu viski vihdoin saatavilla

Pääkaupungissa tislattu laatuviski Helsinki Whiskey 100% Rye Malt saapuu perjantaina 17.11. ravintoloihin ja maanantaista 20.11. alkaen Alkoihin.

The Helsinki Distilling Companyn ensimmäinen viski on kypsynyt. Kyseessä on samalla ensimmäinen Helsingissä tislattu viski kautta aikain. Helsinki Whiskey 100% Rye Malt -ruismallasviskin esikoiserää on saatavilla hyvin varustetuista ravintoloista perjantaina 17.11. ja maanantaista 20.11. alkaen viskiä on myynnissä Alkon myymälöiden ja verkkokaupan kautta rajoitettu erä, kaikkiaan 360 pulloa.

Tavoitteena oli luoda urbaanissa kaupunkimiljöössä kotimaisista raaka-aineista huippuluokan suomalainen viski. ”Suomessa voidaan ilman turhaa tradition painolastia luoda parasta laatua käyttäen monipuolisesti erilaisia metodeja. Eri maiden perinteistä voidaan poimia parhaat ja yhdistää ne omaksi uniikiksi tuotteeksi”, toteaa Master Blender Kai Kilpinen.

Ensimmäisen erän täyteläinen ruismallasviski on kypsynyt uusissa, 28-litraisissa ranskalaisissa tammitynnyreissä. Ruismaltaan käyttö jyvärukiin sijaan on tuonut viskin aromeihin onnistuneen tasapainon makeuden ja mausteisuuden välillä unohtamatta rukiin vahvaa luonnetta. ”Tämä noudattaa yhtiön makufilosofiaa, jossa tärkeää on eri elementtien tasapaino”, kertoo Master Distiller Mikko Mykkänen. Viski on pullotettu kolmen vuoden ja yhden päivän ikäisenä – pullotusvahvuus on 47,5 %.

Viskien kypsytyksestä kiinnostuneille yhtiöllä on tarjolla jopa omia viskitynnyreitä. Nyt myyntiin ampaisevaa ruismallasviskiä sekä erilaisia viskin raakatisleitä pääsee luonnollisesti maistamaan myös tislaamon yhteydessä toimivassa Tislaamo – Distillery Barissa, joka sijaitsee Teurastamon alueella Kalasatamassa.
The Helsinki Distilling Companyn White Dogiksi kutsutut viskin raakatisleet ovat jo saavuttaneet laadullaan huomiota kultasijoilla sekä Uisge Helsingissä että Destille Berlinissä useana vuonna. Tislaamon muut juomat, kuten puolukan vivahteinen Helsinki Dry Gin ja pehmeä Helsinki Tyrnipontikka, ovat niin ikään ehtineet niittää kansainvälistä tunnustusta. Palkintoja löytyy yli 20, muun muassa Helsinki Dry Ginin ”Spirit of the Year” -titteli Destille Berlin -festivaaleilla 2017.

”Viskin valmistuminen on upea ja kauan odotettu tapahtuma. Näiden ensimmäisten pullojen tuonti markkinoille on ollut vuosien uurastuksen takana ja olemme ylpeitä siitä, että Helsingillä on nyt oma viskinsä”, iloitsee toimitusjohtaja Séamus Holohan. Seuraavaa viskierää odotetaan markkinoille vuoden 2018 loppupuolella.


Lisätiedot sekä haastattelu- ja kuvauspyynnöt:
Kai Kilpinen
041 516 4272

The Helsinki Distilling Company

The Helsinki Distilling Company on 2014 toimintansa aloittanut tislaamo, joka toimii Teurastamon alueella Helsingin Kalasatamassa.
Tislaamon tuotevalikoimaan kuuluvat tähän mennessä Helsinki Dry Gin, Helsinki Applejack, Helsingfors Fiskehamns Akvavit, Helsinki Tyrnipontikka, Puolukka-Gin Likööri, Tyrni-Gin Likööri sekä suuren suosion saanut Helsinki Long Drink.


Kuvat osoitteesta: https://www.flickr.com/photos/hdco

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Juhlien savuinen kattaus

Juhlaviskien osalta savuinen kattaus on nyt tuprauteltu ilmoille, mutta sherryinen osuus odottelee vielä kaapissa kaihoisasti kutsuen. Tässäpä omat tunnelmapalat Laphroaigista ja Lagavulinista.

Aloitetaan nuoremmasta.

Laphroaig 10 yo pre royal warrant (90-luvulta, jatkossa PRW) vastaan nykypäivän verrokki.

PRW:n tuoksu on täydellisen houkutteleva kokonaisuus, jossa yhdistyvät trooppiset hedelmät, kukkaisketo, valkoherukan lehdistä uutettu tee ja upea puinen, nuotiopiirin savuisuus. Kokonaisuuden korvaa merellinen jodimaisuus ja lääkemäisyys, mutta ei läpitunkevasti. Tuoksu oikein kutsuu maistamaan.

Laphroaig10 yo (pre royal warrant) ja
Lagavulin 16 (White Horse)
Tämän päivän verrokki iskee tuoksussa kuin Bagbie baarissa, ei siis nätillä tavalla. Koko seireenimäinen viettelevyys on poissa, ja savu on, no, se on tälle päivälle tyypillistä teollista savua, jossa palanut kumi ja ohenteen tyyliset aromit leikkivät kuin lieskat kesämökillä epätoivoisesti bensalla sytytetyssä märässä nuotiossa.

Maussa PRW:n tuoksun maisema jatkuu upeasti. Savu on kauniisti mukana merellisissä aromeissa, ja hedelmäisyys on edelleen mukana. Pehmeä, ja jatkuu kauan. Tätä voi nautiskella. Sulavan petollinen kuin Mr. Bond.

Uuden maku ottaa saman tien luulot pois. Savu, savu ja kitkerä savu. Pippuria. Ei hedelmiä, ei vivahteita. Hyvin yksipuolinen verrattuna PRW:n makumaisemaan.

Järkyttävä ero näiden kahden välillä, enkä meinaa uskoa "samaksi" tuotteeksi. Nyt ymmärrän jälleen, miksi aikoinaan ihastuin Lappariin, ja miksi se ei ole viime vuosina enää löytänyt tietään hyllyyni muuten kuin BBQ-kastikkeen osaksi. Tyhjentävämmin tämän koostaa Siepon kauniimpi maistaja: "Huh, tuota uutta ei tee edes mieli maistaa nyt kun sitä haistaa vanhan jälkeen". Aika tyhjentävästi todettu.

No, mitä Lagavulin 16 yo White Horse (90-luku) vastaan Lagavulin 16 yo Port Ellen sitten meinaa?

Ero ei ole niin iso kuin Lapparissa, mutta jälleen merkittävin ero on hedelmäisyydessä ja savun profiilissa. WH:n tuoksun savu on paljon puumaisempi ja leppeämpi kuin uuden, ja vanhassa on myös hedelmäisyyttä. Maussa huomaa jälleen, kuinka vanha on pehmeämpi, ja vanhassa savu on paljon miellyttävämpi kuin uudessa, joka on huomattavasti pistävämpi.

WH:n kokonaisuus on rauhallinen, tasapainoinen kokonaisuus, jossa ikä näkyy vanhan tuomana seesteisyytenä. Vaikka PE on myös 16-vuotias, on se paljon nuoremman oloinen.

Pisteet Lagavulinille siitä, että nykyinen versio on paljon lähempänä 90-luvun versiota kuin Laphroigilla.

Ei, minusta ennen ei aina ollut paremmin, mutta näiden kanssa oli. Ihan ilman menneisyyden romantiikkaa, on kumpikin 90-luvun versio kaunis (kyllä, kaunis) kokonaisuus. Kukkahattutädillisesti kummallakin 90-luvun pullotteella on kukkaisseppele aseteltu kauniisti hiiltyvän nuotion päälle niin, että nuotio ei sammu eikä nuotio polta kukkaiskedon kauneutta.

Ja kyllä, kummankin maku muistutti ensimmäisistä haparoivista askeleistani viskien parissa. Nyt kyllä pitää tirauttaa kyynel lompakon puolesta.

Kaksi kolmesta tislaamosta on nyt maistettu. Macallania odotellessa...