maanantai 10. lokakuuta 2011

Ruuhka-aika

Lokakuu taitaa olla varsinainen viskikuu, ainakin Suomessa. Äkkiä laskien Viskisieppo tietää ainakin neljä eri maahantuojan/tislaamon/pullottajan järjestämää tilaisuutta (ja syyskuun lopulla oli ainakin yksi). Tuohon päälle vielä muut tapahtumat (esim. seuran/klubien tilaisuudet, ravintoloiden tastingit) niin viskiä on kyllä tarjolla.

Hienohan toki on, että tilaisuuksia on, mutta onko niiden pakko olla samaan aikaan? Kun tapahtumia alkaa olla paljon pienen ajan sisällä, ei kaikkiin pääse tai edes jaksa lähteä, vaikka mieli tekisi. Puhumattakaan kukkaron venyvyydestä. Toivottavasti tilaisuuksissa käy ihmisiä, sillä jos kato käy ruuhkan takia, maahantuojat saavat äkkiä kuvan ettei täällä mitään kannata järjestää.

UISGE toki osoitti, että viskeistä kiinnostuneita ihmisiä on, mutta riittääkö tasaisesti kaikkiin tapahtumiin? Suomi taitaa kuitenkin vielä olla pienehkö markkina-alue, niin kaino pyyntö maahantuojien puoleen; tehkää yhteistyötä ja koittakaa jakaa tapahtumia hiukan tasaisemmin kalenteriin. Ettei vaan käy niin, että yhtäkkiä tapahtumissa onkin tyhjää, ja uutta ei sitten enää järjestetäkään.

4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Tarkoitus ei kaiketi olekaan, että kukaan harrastaja ehtisi jokaiseen tilaisuuteen. Mitä enemmän tilaisuuksia, sitä useampi harrastaja pääsee johonkin mukaan. Ainakaan niissä tilaisuuksissa, joita maahantuojat tms. ovat järjestäneet Suomen Mallaswhiskyseuran jäsenille, ei yleisökatoa ole ilmennyt - ja sellaisen povaaminenkin on mielestäni ennenaikaista. Suomesta on tullut viskimaa, mikä näkyy sekä tilaisuuksien kysynnässä että niiden tarjonnassa. /I.R.

Viskisieppo kirjoitti...

Hieno kuulla, että yleisökatoa ei ole ollut. Tämä oli suurin "huoleni".

Missään nimessä en sano, että tapahtumia on liikaa. Kuten sanoit, mitä enemmän tapahtumia, sitä useampi pääsee mukaan. Ja näin pitääkin olla. Toivoisin silti, että tapahtumia olisi hiukan tasaisemmin, sillä ~5 tapahtumaa (+muut) kuukauden sisällä on aika tiivis tahti ja väkisin tuntuu, että ei jaksa tai rahkeet ei enää riitä vaikka miten kiinnostaisi.

JaRiMi kirjoitti...

Meille on aiemmin muistaakseni tullut pyyhkeitä viskiseuraan siitä, että tilaisuuksia on turhan vähän, ja ettei niihim mahdu läheskään jokainen joka tahtoisi tulla mukaan maisteluun jäsenmäärän kasvaessa tasaisesti. Ylitarjonta (jos nyt sellaista edes on aidosti ollut) on minusta kyllä parempi juttu kuin vaihtoehto. Ymmärrän, että jos oma elämäntilanne vaatii esimerkiksi kuukausien etukäteissuunnittelua, ei nopeasti kalenteriin ilmaantuva jatkuva tilaisuuksien sarjakaan lohduta, mutta toivotaan että saamme jatkossa ilmoituksen tilaisuuksista yhä aiemmin, ja että tämä tilaisuuksien paljous jatkuisi, jotta kaikki mukaan tahtovat pääsisivät niistä nauttimaan. Emmepä ainakaan ole olleet inaktiivisia etsiessämme yhteistyötä maahantuojien kanssa, ja jäsenille kai tämä antaa vastiketta joka tapauksessa enemmän kuin vain muutama tilaisuus vuodessa.

Viskisieppo kirjoitti...

Hyviä pointteja JaRiMi. Erityisesti tuo toive, että saamme ilmoituksia aiemmin, eikä vasta viime tipassa.

Pieni tarkennus. Missään nimessä en tarkoittanut, etteikö tilaisuuksia saisi olla. Olen todella iloinen, että tapahtumia alkaa olla maahantuojien taholta! Jos jatkossakin tilaisuuksia on tasaisesti esim. 5kpl/kk niin mikäpä sen hienompaa. Tai vaikka enemmänkin jokaisessa kuukaudessa. En siis missään nimessä pyytänyt "lopettamaan" tapahtumia tai vähentämään. Tällaista ruuhkaa vain en muista aiemmilta vuosilta ja jos sama tahti ei jatku niin minusta tasaisempi jako kalenteriin olisi parempi.

Todellakin toivon, että juttuni huolenaihe on täysin turha ja että olen täysin väärässä pelkäämäni "kadon" suhteen. Nyt, jos koska, olen enemmän kuin iloinen jos olen pelännyt turhaan ja "ollut väärässä".