Juhlaviskien osalta savuinen kattaus on nyt tuprauteltu ilmoille, mutta sherryinen osuus odottelee vielä kaapissa kaihoisasti kutsuen. Tässäpä omat tunnelmapalat Laphroaigista ja Lagavulinista.
Aloitetaan nuoremmasta.
Laphroaig 10 yo pre royal warrant (90-luvulta, jatkossa PRW) vastaan nykypäivän verrokki.
PRW:n tuoksu on täydellisen houkutteleva kokonaisuus, jossa yhdistyvät trooppiset hedelmät, kukkaisketo, valkoherukan lehdistä uutettu tee ja upea puinen, nuotiopiirin savuisuus. Kokonaisuuden korvaa merellinen jodimaisuus ja lääkemäisyys, mutta ei läpitunkevasti. Tuoksu oikein kutsuu maistamaan.
 |
| Laphroaig10 yo (pre royal warrant) ja Lagavulin 16 (White Horse) |
Tämän päivän verrokki iskee tuoksussa kuin Bagbie baarissa, ei siis nätillä tavalla. Koko seireenimäinen viettelevyys on poissa, ja savu on, no, se on tälle päivälle tyypillistä teollista savua, jossa palanut kumi ja ohenteen tyyliset aromit leikkivät kuin lieskat kesämökillä epätoivoisesti bensalla sytytetyssä märässä nuotiossa.
Maussa PRW:n tuoksun maisema jatkuu upeasti. Savu on kauniisti mukana merellisissä aromeissa, ja hedelmäisyys on edelleen mukana. Pehmeä, ja jatkuu kauan. Tätä voi nautiskella. Sulavan petollinen kuin Mr. Bond.
Uuden maku ottaa saman tien luulot pois. Savu, savu ja kitkerä savu. Pippuria. Ei hedelmiä, ei vivahteita. Hyvin yksipuolinen verrattuna PRW:n makumaisemaan.
Järkyttävä ero näiden kahden välillä, enkä meinaa uskoa "samaksi" tuotteeksi. Nyt ymmärrän jälleen, miksi aikoinaan ihastuin Lappariin, ja miksi se ei ole viime vuosina enää löytänyt tietään hyllyyni muuten kuin BBQ-kastikkeen osaksi. Tyhjentävämmin tämän koostaa Siepon kauniimpi maistaja: "Huh, tuota uutta ei tee edes mieli maistaa nyt kun sitä haistaa vanhan jälkeen". Aika tyhjentävästi todettu.
No, mitä Lagavulin 16 yo White Horse (90-luku) vastaan Lagavulin 16 yo Port Ellen sitten meinaa?
Ero ei ole niin iso kuin Lapparissa, mutta jälleen merkittävin ero on hedelmäisyydessä ja savun profiilissa. WH:n tuoksun savu on paljon puumaisempi ja leppeämpi kuin uuden, ja vanhassa on myös hedelmäisyyttä. Maussa huomaa jälleen, kuinka vanha on pehmeämpi, ja vanhassa savu on paljon miellyttävämpi kuin uudessa, joka on huomattavasti pistävämpi.
WH:n kokonaisuus on rauhallinen, tasapainoinen kokonaisuus, jossa ikä näkyy vanhan tuomana seesteisyytenä. Vaikka PE on myös 16-vuotias, on se paljon nuoremman oloinen.
Pisteet Lagavulinille siitä, että nykyinen versio on paljon lähempänä 90-luvun versiota kuin Laphroigilla.
Ei, minusta ennen ei aina ollut paremmin, mutta näiden kanssa oli. Ihan ilman menneisyyden romantiikkaa, on kumpikin 90-luvun versio kaunis (kyllä, kaunis) kokonaisuus. Kukkahattutädillisesti kummallakin 90-luvun pullotteella on kukkaisseppele aseteltu kauniisti hiiltyvän nuotion päälle niin, että nuotio ei sammu eikä nuotio polta kukkaiskedon kauneutta.
Ja kyllä, kummankin maku muistutti ensimmäisistä haparoivista askeleistani viskien parissa. Nyt kyllä pitää tirauttaa kyynel lompakon puolesta.
Kaksi kolmesta tislaamosta on nyt maistettu. Macallania odotellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti