sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Siepon lyhyt UISGE 2018

UISGE 2018 on taas kulauteltu Vanhalla. Siepolla tapahtuma kutistui perjantaihin, kun flunssa kaatoi loputkin toiveet lauantain tuoksuttelusta. 

Perjantain osalta voisin todeta, että tapahtuma rullaa tutulla kaavallaan. Ainakin paikan päällä kaikki toimi entiseen malliin, ja oli tuttu ja turvallinen olo. Järjestäjät tuskin loukkaantuvat, jos totean kaiken toimineen kuin junan vessa. 

Sen isommin en tapahtumaa ala käymään läpi, koska käynti typistyi itsellä niin lyhyeksi. Paljon onneksi ehdin tuttuja tavata perjantaina. Aina ilo nähdä muita viskin ystäviä. Onnittelut myös kaikille voittajille.

Olen pitänyt joka vuosi infosivua Uisgesta, ja tänä vuonna tuli tunne, että aika on ehkä ajanut sen ohi. Tuntuu, että infoa oli saatavilla kaikkialla jo niin hyvin, että onkohan tuolle enää jatkossa mitään tarvetta. Ei, se ei harmita minua, vaan tekee minut itse asiassa erittäin iloiseksi. Joko vihdoinkin UISGE alkaisi olla siinä asemassa, että jatkuvaa puskaradiosivua ei enää tarvittaisi? Katsotaan ensi vuonna tilannetta uudelleen, mutta joka tapauksessa on ollut ilo yrittää tarjota infoa kiinnostuneille kahdeksan kertaa.

#UISGE2019 tilaukseen! Sláinte.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Itselleni ainaki info-sivusta oli hyötyä, eritoten vihkosen saaminen etukäteen.

Anonyymi kirjoitti...

Sama juttu, oli mielenkiintoista etukäteen tutustua tarjolla oleviin hienoihin juomiin ja samalla suunnitella, mitä haluaa maistella.