WT97 - 4. kesäkuuta 1997

4. kesäkuuta 1997

Kun aamutoimet oli suoritettu käytävällä sijaitsevassa WC:ssä, lähdettiin aamukuvausreissulle. Ensin Bowmoren tislaamo, sitten Harbour Inn ja lopuksi kylän korkeimmalla kukkulalla sijaitseva pyöreä kivikirkko. Olivat kuulemma tehneet siitä pyöreän, että vanha kehno ei pääse piiloutumaan nurkkiin. Terävää porukkaa.
Matka jatkui Port Elleniin, jossa tarkastettiin kylän nimen mukainen tislaamo. Ja sitten alkoi lähestyä näin jälkikäteen sanoen matkan ehdoton huippu. Laphroaig. Siellä se tislaamo meren ran­nalla kylpi auringon va­lossa. Ajet­tiin portista sisään ja mentiin toi­mistosta kysymään, josko heillä olisi kauppaa, josta saisi ostaa itselleen matkatuliaiset. Vastaukseksi saatiin ehdotus, että 5 minuutin päästä alkaa tehtaan esittely 4 henkilölle ja voisimme liittyä mukaan jos haluaisimme. Ihan hienoa palvelua, varsinkin kun tietää, että esittelyitä järjestetään vain ennalta sovittuina aikoina ja sovituille ryhmille. Ei jättänyt hyvä onni matkamiehiä vieläkään. Tehdasesittelyn piti koko Laphroaigin tehtaan johtaja. Varsinainen velikulta ja piti sellaisen esittelyn, että sitä ei varmasti koskaan tule unohtamaan. Oli meinaan miekkosella huumorintajua ja erittäin hyvä ulosanti. Kierros alkoi heti ilmoituksella: "Tiedämme, että muissa tislaamoissa on yleensä laitteiden ja prosessin ideoiden valokuvaaminen kielletty. Mutta koska me teemme maailman parasta viskiä eikä toiset samaan pysty, niin voitte kuvata rauhassa aivan mitä haluatte. Ei ne muut tätä kuitenkaan opi tekemään. Siinä oli tervettä itsetuntoa.


(vas.) Bunnahabhainin piha sopii hyvin esimerkiksi tupakan tumppaamiseen.
(oik.) Tässä taas hyvä esimerkki kirjallisuuden turmelevasta vaikutuksesta.

Viskin valmistusprosessi käytiin perusteellisesti läpi vaihe vaiheelta, sekä aina selvittäen missä Laphroaigin valmistustekniikka eroaa muista.
Suurimpina eroina on, että ohra idätyksen jälkeen kuivataan ja vasta sitten erikseen savustetaan. Muut ovat yhdistäneet nämä kaksi vaihetta. Maistuipa idätetty ja rapeaksi kuivattu savuohra mainiolta.
Toinen suuri ero tulee tislatessa. Tislauspannun höyryputki nousee vinosti ylöspäin pannusta, kun muilla se taipuu alaspäin. Ennenkuin Laphroaig alkaa ottaa tislettä talteen, lasketaan 45 minuuttia satsista sivuun. Muilla aika on 5 -15 minuuttia. Sama loppupään tislauksessa. Pitäisi sikuna­viinojen, eteeristen öljyjen ja muiden turhien myrkkyjen olla aika vähissä.
Kolmantena erona on kypsytystynnyrit. Laphroaig käyttää vain Bourbon-viskitynnyreitä. Siksi Laphroaig on kuiva viski. Tyylikkäästi englantilaisia ironisoiva skottimies ohjasi meidät lopuksi maisteluhuoneeseen. Kyllä osaa 10 vuoden ikäinen Laphroaig olla mainion makuinen tällaisen kierroksen päätteeksi.
Samassa tilassa toimi myös tehtaan myymälä. Tuliaisiksi ostettiin Laphroaig 1977 pullot. Tehtaan varastossa oli tätä loistojuomaa enää 60 pulloa. Näiden ostosten vuoksi, johtaja otti meidät erilleen muusta joukosta kertoi, että jokainen tuota viskiä ostava voi liittyä tehtaan erikoisasiakkaaksi. Jos täyttäisimme jäsenkaavakkeet, niin he postittaisivat vuosittain tehtaan oman lehden, jossa kerrotaan kuulumiset ja sen vuoden tuotannon laatu ja luonne. Samoin meille olisi aina varattuna tehtaalla omia erikoisvarusteita saarelta meille varatulle maapaikalle käyntiä varten. Lisäksi tulisi aina lahjana pieni pullo sen vuoden tuotantoa. Epäilimme kyllä, että Suomen tulli hoitaa tämän lähetyksen siten, että meiltä jää pullo saamatta.


(vas.) Johtajalehmä vetää jengiään. Mutta mitä tapahtuu jälkijoukossa ?
(oik.) Portnahaven, Rhinns Point. Kylän lahdessa uiskenteli joku hylkeen näköinen otus. Oli tietenkin kuullut, että tullaan paikalle.

Seuraavaksi siirryimme Lagavulinin tehtaan kautta Ardbegin tislaamolle. Välillä nautimme matkalounaat meren rannalla kauniissa lehtomaisemassa. Tämän reissun jälkeen oli kaikki Islayn tislaamot bongattu. Paluu matkalla käytiin Port Ellenin satamassa vahvistamassa, että tänään lähdetään mantereen puolelle. Viimeisenä vierailupaikkana oli saaren ainoa golf­kenttä Machrie. Aito, oikea links-kenttä. Klubitalolla haukattiin pienet eväät ja otettiin bitterit. Meinasi tulla irrottautumisongelma, kun tilasin laskun niin toivat uuden kaljan. Tästä pääteltiin, että seuraava lasku on syytä tilata riittävällä määrällä käsimerkkejä. Lähellä oli myöskin paikallinen lentoasema, josta mieleen jäi lähinnä ympärillä kuljeskelevat isot lammas­laumat, joita ei oltu miten­kään aidalla erotettu kiito­rata-alueesta. Lopuksi aje­limme saarta ristiin rastiin ikäänkuin jäähyväislah­jaksi reissumme kruunuksi nousseelle kohteelle.
Ajelu päättyi aikanaan Port Askaigin satamaan, jonne jäimme haikealta mielellä odottelemaan laivaa. Jätettiin auto laivaa odottavan jonon päähän ja lähdettiin tutustumaan kylään kävellen. Se oli äkkiä tehty, koska kylässä oli vain yksi talo. Talossa oli pub, josta Jussi otti pintin bitteriä. Minulle ei maistunut tällä kertaa. Käveltiin merenrantaan istuskelemaan ja katseltiin Juranpuolen ylvästä sivuprofiilia sekä vuolaasti virtaavaa salmea. Jussi hörppi hissuksiin kaljansa ja siinä mietiskeltiin, että tullaankohan koskaan enää näkemään näitä maisemia. Lautta saapui ajallaan ja me kuljimme hiljaa löntystellen autolle. Auton ympärillä pyöri epätoivoisen näköinen ukkeli, joka samantien meidät nähtyään kiiruhti kyselemään, ollaanko me ne ja ne matkustajat ja onko tämä meidän automme. Myöntävän vastauksen saatuaan heppuli hävisi. Oli tullut näköjään perille meidän vahvistuksemme Port Ellenistä.


(vas.) Portnahaven, Rhinns Point. Tältä kylä näyttää hylkeen silmin. Jussi ja hylje katsovat toisiaan.
(oik.) Bruichladdichin tislaamon piha oli rauhaisa turistin kulkea. Tällä tehtaalla oli ehdottomasti komein näkemämme portti.

Merimatka sujui jo vanhalla rutiinilla. Kennacraigista ajeltiin aina Ballochiin asti. Reissun jylhimmät maisemat olivat tällä matkaosuudella ja kyllä niitä kelpasi laskevan auringon valossa ihailla. Hämärtyvässä illassa aina kun nähtiin hotelli käytiin kysymässä vapaita huoneita, mutta hotellit tuntuivat olevan täynnä tai hinnat liian korkeita meidän makuumme. Loch Lomond järven läheisyys varmaankin vaikutti asiaan. Ballochin kaupungista - läheltä Stirlingiä, jossa käytiin yksi suurista Skotlannin ja Englannin välisistä taisteluista ja josta esimerkiksi elokuva Brave Heart kertoo. Sitten iltasella yhdentoista aikaan mentiin tankkaamaan autoa ja kas kummaa bensa-aseman vieressä oli Balloch-hotelli. Sieltähän sitä sitten löytyi parahiksi vapaa huone, olipa vielä nimetty Loch Lomond järven saaren Inchlonaigin mukaan - sijaitsihan hotelli aivan Loch Lomond järven rannassa. Hyvä onni jatkui edelleen, vaikka hetken jo näytti, että joudutaan ajelemaan aina Glasgowiin asti ennenkuin yöpaikka löytyy. Ainoa huono puoli hotellissa oli, että baarin viskivalikoima oli varsin vaatimaton ja rajoittunut. Näin ollen meille ei uusia lajeja tullut kuin kolme. Mutta iltabitterit kuitenkin maistuivat hyvälle. Ja sitten eikun nukkumaan. Matka jatkuu
Maistettu 13+16+15+8+13+4 = 69 merkkiä.



(vas.) Pitkän etsimisen jälkeen löytyi majapaikaksi Bowmore hotelli saman nimisestä kylästä. Tuskinpa olisimme 1977 maistaneet ellemme täällä olisi vierailleet. Sen verran harvinaista herkkua näytti olevan. Hyvä onni jatkui vaan.
(vas.) The Harbour Inn. Bowmore. Täällä vietimme yhden parhaista illoistamme paikallisen porukan kanssa. Ei voi muuta kuin lämmöllä muistella tunnelmaa ja kaikkien ystävällisyyttä meitä kohtaan.


4.6.1997 Ke. Islay, Bolltown

Säät ne vaan suosii, aurinko paistelee pilvettömältä taivaalta heti aamuvarhaisella. Vaikka tämä hotelli on reissumme heikkotasoisia niin suihku yllätti täysin, sillä se toimi aivan moitteettomasti.
Aamupala oli vanha tuttu ja turvallinen, jopa kahvi oli yhtä pahaa kuin ennenkin. Bon­gasimme ensin Bowmoren tis­laamon ja suunnistimme Port Elleniin. Matkalla pysähdyimme tutkimaan turvesuota ja kuivu-maan nostettuja savus-tusturpeen paloja. Port Ellenissä kävimme satamassa varaamassa paikat tämänpäivän laivaan kello 18.45 ja kuvasimme Port Ellenin tislaamon, joka nykyisin toimii mallassavustamona. Laphroaigin tislaamon portilla luki, että vain sovitut vierailijat voivat tulla. Ajoimme kuitenkin pihaan ja otimme tislaamorakennuksista kuvia. Kiipesimme rappuset ylös konttoriin ja tapasimme toimitusjohtajan, jolta kysyimme olisiko mahdollista ostaa Laphroaigin tuotteita. Hän sanoi "tottakai" ja kysyi haluaisimmeko tutustua tarkemmin tislaamoon, oli kuulemma tulossa 5 minuutin kuluttua ryhmä, joka oli varannut esittelyn.


(vas.) Bowmoren pyöreä kirkko, jossa piru ei pääse piileksimään nurkissa. Nähtynä suoraan Harbour Innin oven edestä.
(oik.) Tässä sitä on. Turvepalikat on nostettu kuivumaan penkereelle pikku kasoihin. Hyvälle viskille ominainen savun ja turpeen maku saa alkunsa täältä.

Hetkisen pihalla odoteltuamme tuli englantilainen pariskunta sekä kaksi ruotsalaista nuorta miestä. Ruotsalaiset ja heidän autonsa olimme jo havainneet Loch Nessin parkkipaikalla. Kierroksen alussa toimitusjohtaja lupasi kertoa kaiken ja kuvatakin saisi mitä haluaisi ja jos haluaa mittailla ja tehdä skissejä niin kuulemma sekin on mahdollista. Hän oli täysin vakuuttunut siitä ettei kukaan pysty tekemään Laphroaigin tasoista viskiä.
Kierros oli erittäin antoisa ja täydellinen. Kuvailimme ja maistelimme maltaita eri valmistusvaiheissa sekä kierroksen päätteeksi otimme moukut Froigin päätuotetta 10v. singleä. Ostimme 2 pulloa Laphroaig 1977, joita jäi vielä tislaamolle 58 pulloa. Kuulemma tämä 1977 on "kuninkaallisen propellikorvan" lempiviski ja hän on ostanut tästä ainoasta tuotetusta erästä suuren osan linnaansa.
Tapsa osti itselleen Laphroaigin villapaidan ja olisin ostanut minäkin, mutta kun ei sopinut päälle. Kiittelimme isäntäämme antoisasti kierroksesta ja suunnistimme Lagavulinille. Lagavulinin tislaamo oli kiinni ja aukeaisi tänään kello 13.00 joten jatkoimme matkaa Ardbegille. Portilla iso kilpi kielsi kaikenlaisen asiattoman liikkumisen tehdasalueella. Ajoimme kuitenkin pihaan ja otimme asiaankuuluvat kuvat. Eilen tapaamamme vanha skotti oli neuvonut meille paikan, jossa kannatti käydä, se oli jokunen maili eteenpäin Ardbegistä. Aje1imme sinne ja olihan se tavallista kauniimpi paikka mutta mitään muuta katsomisen arvoista ei siellä ollut, joten kaipa vanha skotti oli tarkoittanut juuri kaunista maisemaa. Pysähdyimme syömään välipalaa, paikkaan jossa oli valtava määrä mäkäräisiä. Tapsa kirjoitteli kortteja, jotka oli tarkoitus jättää Lagavulinin postilaatikkoon. Kortteihin tuli keltinkielinen tervehdys, joka tehtiin siten, että Islayn kartasta valittiin kauniita paikan nimiä, jotka kirjoitettiin peräkkäin ja loppuun lisättiin huutomerkki. ( Maol nan ghoirten coill' a chorra !). Ajelimme Lagavulinille ja kuvat otettuamme menimme Visitor's Shoppiin josta Tapsa osti paidan ja sateenvarjon. Nyt kaikki saaren kahdeksan tislaamoa oli bongattu, joten päätimme etsiä jo vaivaavaan nälkäämme ruokapaikan PortEllenistä. Olimme jo melkein Port Ellenissä kun huomasimme Tapsan korttien olevan vielä mukana ja koska arvelimme, että Lagavulinin postilaatikkoon jätettyihin kortteihin tulee Lagavulinin leima niin palasimme takaisin. Kortit pudotettiin laatikkoon ja mietimme mitähän postin tytöt miettivät kun huomaavat meidän keltinkielisen tervehdyksen.


(vas.) Turpeen leikkuusyvyys näkyy selvästi. Turvepalikat kuivuvat omissa ilmavissa keoissaan. Turvetta kuulemma kulutetaan samaa tahtia kuin sitä syntyy. Paikka jossain Bowmoren ja Port Ellenin välillä.
(oik.) Jussi katselee Loch Leodamaisin yli suoraan Port Ellenin kylään. Siellä on saaren toinen satama, johon lautat Kennacraigista saapuvat.

Uudella vauhdilla ajoimme Port Elleniin ja poikkesimme eilisen hotelli-isännän hotelliin. Baarissa näytti olevan ihan hieno viskivalikoima, mutta koska oli poislähtö lähellä, ei viskittely tullut kysymykseen. Kun ruokaa ei kuulemma tähän aikaan päivästä ollut enään tarjolla, niin jatkoimme ajelua Bowmoreen päin. Poikkesimme matkalla golfhotelliin, jossa tapasimme Laphroaigilla olleet ruotsalaiset. Pojat aikoivat pelata kierroksen golfia, me sen sijaan tilasimme bitterit ja munakkaat. Annos olikin tosi runsas ja kalja hyvää. Aika riensi ja niinpä Tapsa meni tiskille pyytämään laskua. Ehkä oikeata ääntämistä olisi syytä hioa, koska hetken kuluttua tyttö toi Tapsalle pitkän bitterin. Pyysimme uu-delleen laskua, ja koska ei ollut aikaa jäädä juo-maan lisää kaljaa, niin tällä kertaa käsimerkein täy-dennettynä.
Ajelimme aikaa kuluttaen kohti Port Askaigia, saaren maisemia katsellen. Laivaan päästyämme totesimme etukäteisvarauksen olleen turhaa, sillä laivaan jäi vielä yksi autopaikka tyhjäksi.
Laivalla söimme fish & chips annokset, vain tarkistaaksemme pitääkö niiden maistua siltä kuin ne maistuivat Grantownissa. Vastaus ikävä kyllä on - "siltä" sen kuuluukin maistua. Syötyämme kirjoittelimme päiväkirjaa tähän asti.
Laiva oli Kennacraigissa kello 21.00 ja lähdimme ajelemaan kohti Glasgowia. Maisemat oli tosi komeita vaikka hämärä hiukka haittasikin maisemamatkailua. Noin kello 22.30 rupesimme kyselemään majoituksia, mutta kaikki paikat tuntuivat olevan täynnä. Hinnoissakin oli selkeästi Loch Lomond -lisä. Me päätimme ettei sellaisia lisiä makseta ja tarpeen vaatiessa yövytään autossa tai ajellaan vaikka Edinburghiin asti.


(vas.) Laphroaigin tislaamon konttorille käynti. Toimistosta kyseltiin olisiko heillä myytävänä jotain turistipoloille ja samantien oltiinkin ilmoittauduttu kiertokäynnille Laphroaigin tehtaalle. Seinällä kunin­kaallinen vaakuna, jonka prinssi Charles lahjoitti valitessaan Laphroaig 1977 lempi-viskikseen.
(oik.) Laphroaigin julkisivusta merellepäin. Kuvasta oi­kealle jää valkea varas­torakennus, jonka sei­nällä on suurin mustin kirjaimin LAPHROAIG. Näkyy kuulemma mo­nen mailin päähän me­relle.

Tapsa käänsi selkänojan makuuasentoon koettaakseen nukkumismahdollisuuksia. Viiden minuutin kokeen jälkeen raportti oli tyly, sillä Tapsan mielestä hän voisi nukkua huonosti ja minä en ollenkaan. Bensa oli vähissä, mutta päätimme ajella kohti Edinburghin niin kauan kuin bensaa riittää. Ajellessamme Tapsa huomasi kaupungin valoja etuviistossa vasemmalla, joten käännyimme viitan kohdalla jossa luki Stirling. Sillalta näimme Esson valomainoksen, joten kurvasimme sinne. Kun ryhdyin tankkaamaan, osui silmiini tien toisella puolen oleva Balloch hotelli. Tapsa meni kysymään huonetta ja kun olin maksanut bensat, niin näin Tapsan viittilöimässä hotellin pihalla. Tapsa oli ottanut meille kohtuuhintaisen huoneen, jonka numero oli "Inchlonaig". Majoituttuamme tosi viihtyisään huoneeseen, menimme ala-baariin juomaan parit bitterit ja löytyihän sieltä muutama viskikin. Kello on nyt 00.30 ja kirjoittelemme tätä päiväkirjaa huoneessamme.
Tässä hotellissa on näköjään keskuslämmitys!!! ja ihan hiljattain on tehty täysi remontti. Päivän ajot oli noin 145 mailia. On nukkumaan menon aika, joten hyvää yötä.


(vas.) Idätetyn maitaan kuivaushuoneessa maistomme jyviä, jotka olivat levitettynä noin 20 cm paksuiseksi matoksi. Samalla arvioimme miltä viski maistuisi kymmenen vuoden kuluttua. Hyvää tuntuu tulevan.
(oik.) Hyvin kuivatun maitaan savustusta ei kannata jättää amatöörien hoitoon. Vuoden 2007 Laphroaigissa tulee olemaan tasapainoinen savunmaku.