Ei, otsikko ei tarkoita, että viskisieppo olisi saanut pyynnön kirjoittaa enemmän näitä "juttuja". Ei, ei löytynyt maailmankaikkeuden parasta viskiä tai olutta, vaikka tällä kertaa lipsutaan taas miedomman (tislaamattoman) maltaan puolelle. Nyt puhun kulttuurista, rohkeudesta ja yksilöllisyydestä, joita kaivataan lisää Suomeen, tai erityisesti suomalaiseen olutkulttuuriin.
Sieppo vietteli lomaa ja lomallahan reissataan. Nyt suunnistelin tuonne eteläsaaren pohjoisosiin. Olut ei ollut asialistan ykkönen (näin perheellisenä ja ainoana autoilijana), mutta tilaisuuden tullen aina tutustuttiin myös paikallisiin nähtävyyksiin, tai siis panimoihin.
Panimoja riittää ja mitä yllättävimmissä paikoissa. Ties kuinka monella pubilla/ravintolalla on oma pieni panimo, jossa tehdään olutta oman ravintolan käyttöön. Hiukan isommat tekevät olutta sen verran, että sitä saadaan myyntiinkin eri puolelle maata, tai edes lähimmän kaupungin supermarkettiin.
Ehdottomana kohteena viskisiepolla oli Founders Brewery Nelsonissa. Founders on ensimmäinen Australasian alueella luomu-panimon statuksen saanut panimo. Panimolla oli mukava pieni kahvila, jossa pystyi nauttimaan oluita sekä lounasta (luomua, totta kai). Panimolla on neljä olutta perusvalikoimassa, mutta jokainen niistä on todella herkullinen kokonaisuus. Suurustetun "mereneläväkeiton" kanssa mm. Long Black oli enemmän kuin nautinto. Pientä toimintaa, mutta taidolla, antaumuksella ja uskolla omaan osaamiseen.
Founders on kuitenkin mittakaavassa iso, kun vertaan löydökseen keskellä ei mitään (tai ainakin melkein). Onekakassa, SH60:n varrella, toimii "ravintola" Mussel Inn. Nimi ei ihan heti viittaisi real aleen tai olueen sen kummemmin. Mutta mitä vielä! Ravintolalla on ties miten monta omaa olutta valikoimassa, ja se todellakin sijaitsee ns. valtatien varrella mutta ympärillä ei juurikaan ole mitään asutusta. Miten ihmeessä tuo voi kannattaa, kysyn minä? Ehkä se ei olekaan kultakaivos, vaan elämäntapa? Ehkä oman oluen tekeminen ei olekaan pelkästään kaupallinen kysymys. Ehkä se on osoitus rohkeudesta ja uskosta omaan itseensä ja RAKKAUDESTA OLUEEN.
Edellä olevat ovat vain raapaisu tämän maan olutkulttuuriin. Mutta kumpikin niistä laittaa minut väkisin miettimään tilannetta Suomessa. Sahti alkaa (onneksi) saada jalansijaa, ja sitä saa myydä muuallakin kuin Alkossa. Tilaviinit lisääntyvät Suomessa hurjaa vauhtia. Mutta missä ovat yksilöllisten oluiden tekijät? Olemmeko me suomalaiset niin lokeroituneet siihen perus-lageriin, että yksilöllisille, maukkaille, erilaisille oluille ei ole kysyntää? Onko pienten oluiden tekeminen taloudellisesti mahdotonta? Onneksi Suomessakin muutama "pienpanimo" rohkeasti tekee omia oluita, mutta kuinka monta "tienvarren panimoa" lopulta on Suomessa?
Eli otsikko on oikeastaan väärin. Ei tätä lisää, vaan tätä rohkeutta, olutkulttuurin esille tuomista ja yksilöllisten oluiden panemista Suomessa. Ei olut turmele. Ei juominen ole pahasta. Vain se, miten juodaan, pilaa koko oluen nimen (ja muidenkin juomien).
Päätän saarnani tähän ja nautin Mussel Innin nestemäistä leipää!
Sieppo vietteli lomaa ja lomallahan reissataan. Nyt suunnistelin tuonne eteläsaaren pohjoisosiin. Olut ei ollut asialistan ykkönen (näin perheellisenä ja ainoana autoilijana), mutta tilaisuuden tullen aina tutustuttiin myös paikallisiin nähtävyyksiin, tai siis panimoihin.
Panimoja riittää ja mitä yllättävimmissä paikoissa. Ties kuinka monella pubilla/ravintolalla on oma pieni panimo, jossa tehdään olutta oman ravintolan käyttöön. Hiukan isommat tekevät olutta sen verran, että sitä saadaan myyntiinkin eri puolelle maata, tai edes lähimmän kaupungin supermarkettiin.
Ehdottomana kohteena viskisiepolla oli Founders Brewery Nelsonissa. Founders on ensimmäinen Australasian alueella luomu-panimon statuksen saanut panimo. Panimolla oli mukava pieni kahvila, jossa pystyi nauttimaan oluita sekä lounasta (luomua, totta kai). Panimolla on neljä olutta perusvalikoimassa, mutta jokainen niistä on todella herkullinen kokonaisuus. Suurustetun "mereneläväkeiton" kanssa mm. Long Black oli enemmän kuin nautinto. Pientä toimintaa, mutta taidolla, antaumuksella ja uskolla omaan osaamiseen.
Founders on kuitenkin mittakaavassa iso, kun vertaan löydökseen keskellä ei mitään (tai ainakin melkein). Onekakassa, SH60:n varrella, toimii "ravintola" Mussel Inn. Nimi ei ihan heti viittaisi real aleen tai olueen sen kummemmin. Mutta mitä vielä! Ravintolalla on ties miten monta omaa olutta valikoimassa, ja se todellakin sijaitsee ns. valtatien varrella mutta ympärillä ei juurikaan ole mitään asutusta. Miten ihmeessä tuo voi kannattaa, kysyn minä? Ehkä se ei olekaan kultakaivos, vaan elämäntapa? Ehkä oman oluen tekeminen ei olekaan pelkästään kaupallinen kysymys. Ehkä se on osoitus rohkeudesta ja uskosta omaan itseensä ja RAKKAUDESTA OLUEEN.
Olivatko oluet sitten loistavia, kun niistä nyt kerron? Olivat ja eivät olleet. Mussel Innin oluissa näkyi selkeästi käsityön leima, mutta ei negatiivisesti. Oluet olivat yksilöllisiä, ja vaihtelevat eri kertojen välillä. Käsityötä, mutta kaikessa hienoudessa. Ja oluiden prosentit ovat alhaisempia kuin monen suomalaisen keskarin. Kyseessä ei siis ole pelkästään "humalan aiheuttavan juoman valmistus".
Eli otsikko on oikeastaan väärin. Ei tätä lisää, vaan tätä rohkeutta, olutkulttuurin esille tuomista ja yksilöllisten oluiden panemista Suomessa. Ei olut turmele. Ei juominen ole pahasta. Vain se, miten juodaan, pilaa koko oluen nimen (ja muidenkin juomien).
Päätän saarnani tähän ja nautin Mussel Innin nestemäistä leipää!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti