WT97 - 6. kesäkuuta 1997

6. kesäkuuta 1997

The Parliament House hotellin suihku oli reissun toimivin, mutta aamupala huonoin. Se oli vain huoneen jääkaapissa oleva sämpylä, pulla, pikkuleipä, hillo ja mehu. Teekeitinkin löytyi, mutta ei me sillä ruvettu läträämään. Aamutoimet suoritettuamme siirryimme läheiseen parkkitaloon, johon olimme Ford Fiestamme edellisiltana jättäneet.
Matka lentokentälle onnistui kommelluksitta ja suunnitellussa aikataulussa. Tästä eteenpäin aikataulumme oli muiden päätettävissä. Edinburghissa koneen lähtö viivästyi puoli tuntia. Kiirettä pitäen Brysselin kentällä ehdittiin Helsingin koneeseen. Kiire oli turha, lähtö myöhästyi 45 minuuttia. Sen siitä saa, kun muut hoitavat menojasi.


(vas.) Balloch Hotel, Balloch, Dunbartonshire. Hotellin takana Esson huoltoasema, jossa tankkasimme automme ja Jussin takana näkyvässä pubissa itsemme. Aamu on valjennut ja Edinburgh on päämääränä. Tapsan takana lainehtii Loch Lomond.
(oik.) Tässä bongataan Ballantines.

Nyt lentokoneessa istuskellessamme pohdimme reissun loppuyhteenvetoa.
Ensiksi on sanottava, että viski ei maistu enää koskaan samalle kuin ennen reissua. Tämän jälkeen siinä on aina mukana muistoja eri tapahtumista ja mieluisista tunnelmista, joita matkan aikana koimme.
Yksi onnistuneen matkan perustekijöistä on hyvä seura ja siinä ei parempaa valintaa voi tehdä - suosittelen. Toinen on tietenkin hyvä sää. Koko reissun aikana ei satanut pisaraa­kaan ja aurinko oli pilvessäkin vain yhden päivän aikana. Tämäkin päivä oli tietenkin juuri se, jolloin ajoimme kaikkein pisimmän matkan. Tiet ovat erittäin kapeita. Hyvin usein jouduttiin käyttämään erillisiä ohituslevennyksiä. Kapeat tiet toivat kuitenkin luonnon lähelle ja tunnelma maaseudulla olikin varsin rauhallinen. Autolla ajellaan vähän niinkuin "sinnepäin" ja parkkeeraus pikkukylissä on oma taiteenlajinsa. Auton voi jättää tielle kaikilla mandollisilla tavoilla mitä pystyy keksimään. Siitä huolimatta liikenne oli joustavaa ja toiset huomioon ottavaa. Suojateitä näissä kylissä ei ollut käytännössä ollenkaan ja siitä yli mistä sattui pääsemään Grantown on Speyssä katseltiin kun paikallinen nuoriso piti grillijuhlat kaupungin keskustan puistossa. Penkin eteen oli sytytetty nurmikolle nuotio, jossa käristeltiin lihaa ja kanankoipia. Eipä tuo näyttänyt ketään kummeksuttavan. Nopeusrajoitukset jäivät useimmilla teillä arvauksen varaan. Mutta koska meillä ei ollut kiire mihinkään ja ajovauhti oli hyvinkin verkkainen, niin eipähän tuo juurikaan päässyt häiritsemään. Kunhan nyt mietiskeltiin, että mitähän nopeutta tälläkin metsäpolulla saa ajaa.
Skotlantilaiset eivät ole englantilaisia ja eivät myöskään heitä suuremmin arvosta. Kaneja ja lampaita oli maaseudulla runsaasti. Lampaat isompikokoisena eivät löytyneet aamulla asvaltin pinnasta liiskaantuneena, kuten älykkäämmät serkkunsa kanit. Välillä kanin raatoja oli asvaltilla niin tiheästi, että auto pomppi kuin olisi ajanut huonolla hiekkatieltä. Jos meitä nauratti skottien tunnuslause - You can't miss it - kun kyselimme ohjeita johonkin paikkaan, niin hilpeyttä sai aikaan vähintään yhtä paljon oma tunnuslauseemme - It's only money - ovathan skotlantilaiset kuuluisia nuukuudestaan. Vaikka ei se kyllä mitenkään meidän kohtelussamme näkynyt. Useampikin herrasmies tarjosi paukut pitkäksi venyneinä maisteluiltoina.


(vas.) Ja tässä bongataan J & B.
(oik.) Edinburgh. Tätä viskiä voitaisiin nykyään omistaa tynnyri tai pari ja miksi näin ei käynyt, se onkin sitten toinen tarina.

Monet tislaamot eivät vieraita alueellaan suvainneet. Tällöin otimme välittömästi käyttöön "olemme vain tyhmiä turisteja" -menetelmän ja ajoimme suoraan kieltokylttien ohitse tehdasalueelle ja saimme aina rauhassa ottaa kuvamme.
Ryypyn koot vaihtelevat ravintolakohtaisesti ja jokainen vannoi myyvänsä juuri sitä oikeankokoista laissa määriteltyä paukkua. Näyttää laki olevan niin kuin se luetaan - 2,5 tai 3,5 cl - lukijasta riippuen.
Hotellien suihkut ja WC:t olivat kyllä oma lukunsa kokonaan. Toimiva vehje oli jo ihmetystä herättävä harvinaisuus. Ikkunoiden aukeamismekanismit olivat suorastaan nerokkaan monimutkaisia ja lähes järjestään toimimattomia.
Känny ei kuulu kuin suurimmissa kaupungeissa, jos niissäkään. Suomessa nähtävät Skotlannin GSM-kuuluvuus­aluekartat lienee tarkoitettu lähinnä puhelinmyyjien markkinointikäyttöön.
Luonto on puhdasta ja maisemat todella upeita. Ihmiset ovat erittäin ystävällisiä ja välittömiä. Viskikulttuuria arvostettiin. Mutta aivan selvä ero oli siinä, että jos omilta kulmilta löytyi tislaamo, niin pubeissa oli hyvät valikoimat ja päinvastoin. Jokainen kulmakunta piti omaa viskiä luonnollisesti huipputavarana. Jopa Islaylla, joka on kuitenkin varsin pieni saari, oli joka tislaamolla oma kuppikuntansa.
Tällä reissulla ei kalastukseen ja golfiin kerinnyt tutustua, mutta ehkä joku toinen kerta. Näitä mandollisuuksia on siellä myöskin lähes rajattomasti.
Kaikenkaikkiaan unohtumaton reissu. Tätä päiväkirjaa kirjoitan lentokoneessa juuri Kööpenhaminan yläpuolella. Viimeinen koitos reissussa odottaa " mukana on yksi ylimääräinen viskipullo. Saapa nähdä tarttuuko tulli Tapion tuliaisreppuun? Vastaus on saatavissa aikanaan allekirjoittaneelta. Näkemiin Skotlanti ja sen ikimuistoiset viskikeitaat.
See you soon.


(vas.) Viimeinen yöpymispaikka. Olihan tämä siisti, mutta ehkä vähän persoonaton. Tyypillinen kaupunkihotelli, jollaisia myös Suomi on pullollaan. Yksi yö tällaisessa sai heti kaipaamaan pikkukaupunkien kodikkaita ja lämminhenkisiä majapaikkoja.
(oik.) Edinburgh, City Centrum, Downtown. Viimeinen rynnistys alkaa. Ensin pitäisi löytää likavaatekassi ja sitten hyvä pub, jonka viskivalikoimassa olisi vielä uusia merkkejä.


6.6.1997 Pe. Bryssel, Koti

Yöllä näytti sataneen, koska kadut olivat märkiä. Skotlannin perussää näyttää palaavan ja sehän meille sopii kun kerran kotiin ollaan menossa. Aamupala oli huoneen jääkaapissa, siinä oli mysliä, jogurttia ja kaikkea muuta, mutta jotenkin sitä kaipasi pekonia ja munia. Suihku toimi moitteettomasti, aivan kuin eilenkin.
Matkalla parkkipaikalla minä sain yskänpuuskan ja väänsin yrjöt erään aidan viereen. Parkkitalossa pakkasimme reppumme, uuden likavaatekassin ja tislaamokartan käärimme Lagavulin sateenvarjon ympärille.
Kentälle päin lähdimme kello 9.00 ja matka halki kaupungin sujui moitteettomasti, olihan kaupunki jo vanha tuttu. Luovutimme auton tankattuna Hertzille ja maileja oli kertynyt kaikenkaikkiaan 910.
Brysselin tax freessä Tapsalle antamani "ilmaisen partaveden kurssi" oli omaksuttu niin hyvin, että Tapsa tupsautti partavettä päällemme varmastikin 10 eri pullosta. Minä puistelin päätä ja nyrpistelin nokkaani asiantuntevasti. Ostimme rouville Chanel 5:t jotta molemmat saisivat yhtä hyvän lahjan. Kun menimme maksamaan, niin kassan setä yskähteli tukanduttavasti kun ympärillämme leijui mahtava maailmanmiehen partavesikimara.


(vas.) Edinburgh. Ennen illan koitoksia syötiin Ivanhoe pubissa tukeva lounas. Huomaa penkillä oleva uusi likapyykki kassi.
(oik.) Taustalla Edinburgh Castle. Skotlannin kuuluisin linna, jossa säilytetään kruununjalokiviä ja Mons Meg tykkiä. Edinburghin vanha kaupunki on ollut skotlannin historian sydän jo vuosisatojen ajan. Kaupungiksi se tuli 1100 –luvulla.

Lento Brysseliin oli 20 min myöhässä, joten minä vaihdoin kertyneet kolikot bitteriin. Oli jo hiukka katkolla onnistuuko vaihto Helsingin koneeseen, sillä vaihtoaikaa Brysselissä olisi vain muutama minuutti, mutta eihän hyvä tuurimme voi tähän loppua. Kentällä oli myös suomalaisista vanhemmista Tukholmassa syntynyt ja siellä ikänsä asunut nuorimies. Hän puhui hyvää suomea ja oli täällä töissä jonkin lehden päätoimittajana. Häntä huolestutti myös lennon viipyminen sillä hänenkin piti vaihtaa Brysselissä Tukholman koneeseen. Lento meni mukavasti ja Brysselissä jouduimme jopa hiukan jonottamaan koneeseen pääsyä.
Taaskaan Brysselin poikien kenttärutiinit eivät toimineet ja jouduimme odottelemaan koneessa pitkän tovin ennenkuin pääsimme ilmaan. Ehkäpä EU:n myötä meilläkin saadaan hommat sekaisin, kunhan olemme ehtineet lukea ja opiskella kaikki direktiivit.
Koneessa on tosi kuuma ja hiki valuu ihan norona pitkin selkää. Nyt on hyötyä tästä partavesisikermästä, vaikka joidenkin kanssamatkustajien ilmeistä voisi muutakin päätellä. Tapsan vieressä istuu mannekiinin näköinen tyttö, jolla on jalkatilassa pieni häkki ja siellä on kaksi pientä koiraa. Vähän ennen Helsinkiin laskeutumista häkistä kuului kova rapina ja hetkisen kuluttua ilmoille leijui hirveä paskan katku. Haju olisi varmasti kaikkien, myös "ihailevien", mielestä ollut täysin sietämätön ellemme olisi lieventäneet hajua tax freen näytetuoksuilla.
Rouvat olivat Seutulassa vastassa ja kun vielä meillä jaoimme likapyykin, olikin reissu sitten pistettä vaille valmis. Ja tuohonhan se jo tulikin ja varmemmaksi vakuudeksi kirjoitan tuohon loppuun vielä yhden.


(vas.) Mathers Bar. Edinburgh. Tässä viimeinen maiste­lupaikkamme. Jos ei ollut moittimista reis­summe pubien ja baari­en valikoimissa niin tämä oli kyllä niistä ylivertaisia. Liian monta merkkiä jäi maistamat­ta, kun kunto yksin­kertaisesti loppui kes­ken. Paikallinen asia­kaskunta oli erittäin ystävällistä ja kiinnostu­neita tekemisistämme. Myös palvelu oli sellaista luokkaa, että kaipaa­maan jäi. Tätä paikkaa voi suositella kaikille Edinburghin kävijöille.
(oik.) Kädessä tislaamokarttaan kääritty Lagavulinin sateenvarjo ja viikon roskat. Ulla ja Sirkka odottavat tuliaisiaan.

PS. Yhteenveto

Matka onnistui kaikilta osin niin nappiin, että uskon ettei tällaista matkaa onnistu hyvälläkään tuurilla varustettu ihminen tekemään kuin kerran elämässään. Tapsaa parempaa matkaseuraa tuskin maailmasta löytyy, ja kun vielä koko matkan ajan Tapsan vatsakin pysyi kunnossa, niin mistäpä voisi valittaa. Muiltakin osin onni potki isoilla monoilla ja reissulla oli mukana enemmänkin kuin perinteistä "tuurin tynkää". Onnistuttiin maistamaan, matkan teeman mukaisesti, useita huippuviskejä. Mutta kun laskimme yhteen juodun viinamäärän, saimme kokonaismääräksi reilu pullollinen turpaa kohden. Mielestäni se on vähän yhdeksän päivän matkalle, kun ottaa huomioon, että matka oli viskimatka. Kaikki juodut bitterit olen luetellut päiväkirjassa, laskekoon jos ketä huvittaa.
Emme ole tähän mennessä lukeneet toistemme päiväkirjoja ja onkin mielenkiintoista nähdä olemmeko olleet samalla reissulla. Parhaimmillaan päiväkirjamme täydentäisivät toisiaan siten, ettei mitään jäisi pois, ja niistä muodostuisi kokonaisuus, josta voisi aistia matkan hyvän ja onnistuneen hengen. Tässä tämä juttu nyt sitten on.
Pyydettäessä kerromme lisää ja saatamme kertoa vaikkei niin pyydettäisikään. Joka tapauksessa tämä oli niin mieliinpainuva reissu, että tulemme muistelemaan sitä loppuikämme. Ja vaikka muisti menisikin niin tämän reissun me muistamme.

Möö