WT97 - 1.kesäkuuta 1997

1. kesäkuuta 1997

Aamulla poistuttiin Garth-hotellista. Oltiin muuten ainoat asukkaat koko perheyrityksessä. Kuten kaikki tietävät, hyvin suunniteltuun matkaan kuuluu tietenkin valmis reittisuunnitelma. Meillähän ei sellaista ollut, joten ei muuta kuin matkaan. River Spey sai toimia matkaoppaanamme. Aamuaurinko helotti, elämä hymyili ja kanin raadot pomputtivat muuten tasaisesti etenevää autoamme. River Spey näytti kauneimmat puolensa ja joen sivua kulkeva reitti suorastaan vaati pysähtymään. Lepopaikan valinta ei tuottanut vaikeuksia - hieno joen mutkan rauhallinen poukama aamuauringon kilossa. Rantakivillä istuen todettiin, että juuri tämän vuoksi olimme täällä. Uisga Beathe - elämän vesi -virtasi edessämme. Suoritimme rituaalisen kasvojen pesun River Speyssä.

(vas.) A95 -tien satoa. Näitä yöllä liiskautuneita veijareita riitti pitkin matkaa, siltikään eivät taida olla uhanalainen laji.
(oik.) River Spey. Ajoittain tuli joki näkyviin. Kulkihan tie samansuuntaisena välillä lähempänä välillä kauempana rantaa.

Mutkittelevaa tietä jatkaen löysimme ensimmäisen Spey-alueen tislaamon Glenfarclasin. Päivän pujottelut pitkin mutkikkaita ja kapeita teitä upeiden Highlandin kukkuloiden välissä veivät meidät monien tislaamojen luokse. Mieleenpainuvimpana ehkä se aito legendaarinen Glenlivet. Joen varrelle pysähdyttiin nauttimaan myös matkaeväitämme. Ympäristö oli ehkä herkistävin kaikista lepopaikoistamme -vanha kivinen kaarisilta, vuolaasti virtaava kapea joki, jonka ylle rehevät lehtipuut kaartuivat, solisi jalkojemme juuressa. Lienee turha mainita rituaalista kasvojen pesua River Livetissä hyvän lounaan jälkeen. Matkamuistoksi mukaan tarttui myös kivenpalanen joen pohjasta. Kaunis päivä ja kiireetön aikataulu lisäsi reissun tunnelmaa.
Matkan varrella käytiin pienissä, historiaa pursuavissa kylissä, jotka olisivat jääneet huomaamatta, jos olisi sattunut yskäisemään väärään aikaan. Kaikenkaikkiaan siihen mennessä nähdyistä tislaamoista parhaan kuvan antoi itsestään Glenfiddich. Ja asiaa ei mitenkään huonontanut reissun ensimmäisenä iltana nauttimamme Glenfiddichin 1973 pullotettu Single Barrel (#15.4). Loistava viski.

(vas.) Länsiranta.
(oik). Itäranta

Muutaman tislaamon ja risteyskohdan arvonnan jälkeen ajauduimme Dufftownin kylään. Paikalliseen tislaamoon tutustumisen jälkeen (Glenfiddich) jatkoimme matkaa tulevaan yöpymispaikkaan Keithiin. Perille saavuttuamme ei voinut tehdä kuin yhden johtopäätöksen näkemästään - hyi hitto olipa luotaantyöntävä kiviyhteisö. Kuollut ja kuopattu. Ei muuta kuin täysikäännös ja takaisin Dufftowniin. Perillä majoituspaikaksi löytyi heti Fife Arms -hotelli. Samantien syötiin myöhäinen lounas ja lähdettiin tutustumaan kaupunkiin.
Layout oli kahden 500 m pitkän kadun muodostama risti. Ristin keskustassa sijaitsi aito ja ainutlaatuinen viskimyymälä ja alanharrastajien hyvin tuntema kellotorni. Valikoiman runsaus oli suorastaan häkellyttäviä. Aikamme hyllyjä tutkittuamme, maistiaisia siemailtuamme ja myyjän ahkerasti opastamana ostimme ensimmäiset viralliset kotiintuomiset. Keskustasta löytyi myös maailman suosituin Glenfiddich viskiravintola (pubin oman mainoksen mukaan). Jos oli kaikki aikaisemmat kokemukset nostaneet tämän merkin yhdeksi huippujen joukkoon, niin tässä kuppilassa yritettiin kaikin tavoin tämä arvostus tuhota. Hyi hittolainen.
No, ei aikaakaan kun palattiin oman hotellin hoiviin. Siellä eri viskejä napatessa ja välillä bitteriä maistellessa tuli kiinnitettyä huomiota naapuripöydässä majailevaan yksinäiseen tyttöseen. Osasi näet kääriä sätkän yhdellä kädellä ilman konetta siihen malliin, että olisi jätkäpoikakin ollut kateellinen. Kuulumiset kyseltiin puolin ja toisin. Tyttö oli tullut Saksasta jo neljättä kertaa Skotlantia kiertelemään. Oli kummastellut jonkin aikaa käyttämäämme kieltä, jota ei pystynyt mitenkään tunnistamaan. Onneksi myös skotit ovat keksineet valomerkin. Matka jatkuu ....
Maistettu 13+16+15 merkkiä.


1.6.1997 Su. River Spey, River Livet, Keith, Dufftown

Aamu aukesi aurinkoisena ja taistelu suihkun kanssa oli "Waterloo", sillä suihku voitti. Kaikenlaisista säädöistä huolimatta suihkusta tuli vain kylmää vettä. Ehkä skottien suihkut ovat tarkoitettu toimimaan näin ja me vain omaa hölmöyttämme kuvittelemme, että suihkun pitäisi olla toisenlainen. Aamupala oli kuitenkin voitto, sillä otimme vatsamme täytteeksi pekonia, munia, paahtoleipää ja marmeladia ynnä kahvia ja teetä. Kun irvistelin kahvin kanssa niin Tapsa ehdotti siirtymistä teehen, koska se on ihan hyvää. Periaatteessa olisin jo valmis vaihtamaan, mutta jos noihin suihkuihin tottuu, niin miksipä ei sitten näihin kahveisiin. Laskua maksaessamme totesimme, että taas "tyypillinen Skotlannin ilma" johon järkyttynyt hotellin isäntä yritti vakuuttaa, ettei tällaisia ilmoja ole ollut 100 vuoteen.
Minä otin ajovuoron ja totesimme, että on tarpeetonta molempien opetella tämä vasemmanpuoleinen liikenne, koska minulla oli jo runsaasti rutiinia ja mitään isompia virheitä ei ollut tullut.

(vas.) Kuten kylteistä näkyy, pojat ovat viskin sydänmailla. Kuski näyttää tislaamon, jonka pihaan yritämme seuraavaksi parkkeerata automme.
(oik.) River Livet. Kuten kaikki viskin ystävät tietävät on Glenlivet mainiota tavaraa. Eikä ihme, onhan joen vesi erittäin kirkasta ja raikkaan makuista.

Kasvojen aamupesu suoritettiin River Speyssä ja vesi oli lämpöisempää kuin suihkussa. Ryypyt raakaa Speytä otettiin kouralla ja oli helppo kuvitella sen viskin makua, joka tästä erinomaisesta vedestä syntyy.
Tänään kartta ja kohteet täsmäsivät erittäin hyvin, samoin tienvarsiopasteet tislaamoille olivat kiitettävästi näkösällä. Löysimme kaikki mitä etsittiin ja vähän enemmänkin. Matkailtiin ristiin rastiin ja joitain tienpätkiä ajeltiin jopa kahteen kertaan. River Livetillä syötiin eväitä ja Tapsan muumioitunut kakku, joka oli vielä ihan hyvä.
Pestiin kasvot ja maistettiin veden laatu ja maustoimme rantatörmän kepillisillä vettä, ettei 10 vuoden kuluttua River Speyn viskit eroaisi liikaa River Livetin viskeistä. Muistokivi otettiin Livetin pohjasta ja ajelimme Dufftowniin.
Kello oli "Pubit kiinni", joten päiväbitteri jäi juomatta ja jatkoimme tislaamojen bongausta. Ajeltiin Keithiin ja arvelimme, josko yövyttäisiin siellä. Paikka ei ollut ihmisasumiseen kelpaava, joten Keithin reissusta saldoksi jäi Strathislan - tislaamo, joka antaa sielun yliarvostetulle ja ylihinnoitetulle blended viskille Chivas Regal (no eihän se ihan huonoakaan ole). Tislaamo Glen Keith jäi sitten seuraavaan reissuun, koska sitä emme löytäneet.
Ajelimme takaisin Dufftowniin ja majoituimme Fife Arms Hotelliin. Hotelli on tähänastisista hotelleista paras, vessa toimii kurnuttamatta ja huone on tosi siisti. Odotan jännityksellä aamusuihkua.
Syötiin tuossa ravintolan puolella jotain itämaisittain laitettua kanaa, joka oli Tapsan mielestä hyvää. Minusta se oli hiukka merkillisen makuista.
Dufftownista löytyi viskikauppa, jossa oli mahtava valikoima erilaisia mallasviskejä. Maistiaisia saatiin useita ja rupesi jo tuntumaan,että kaikki on ihan hyviä. Eksoottisin kokemus oli Loc Dhu Black Whisky, joka oli siinä ja siinä oliko kysymyksessä viski ollenkaan. Juoma oli kypsytetty poltetussa tynnyrissä ja oli siksi maultaan varsin erikoinen sekä väriltään lähes musta. Ostimme pullot mieheen - minulle Glen Scotia ja Tapsalle Convalmore Conoisseur's Choicea. Molemmat loistojuomia kohtuuttomaan kohtuuhintaan.
Lähdimme kaupungille kävelemään ja löysimme pubin, jonka seinässä kyltti juhlallisesti tiedosti, että tämä pub on Glenfiddichin valtuuttama virallinen Pub. Menimme toiveikkaina sisälle ja pettymys oli melkoinen, sillä hyllyllä oli vain 4-5 pulloa mallasviskiä, joista yksi aivan tavallista Glenfiddichin pure malttia. Tilasimme viskipaukut ja baarin nainen sanoi "anteeksi" ja juoksi takahuoneeseen. Ihmettelimme ja odotimme ja nainen kävi muutaman kerran sanomassa, että "vielä pikku hetki, anteeksi" ja katosi taas. Sitten hän rohkeni ulos takahuoneessa ja kertoi "ettei tiennyt millä mitalla mallasviskiä annostellaan". Hetken päästä tuli mies, joka otti käteensä 2,5 cl mitan ja antoi meille viskit.

(vas.) River Livet. Jussi varmistaa sen, jonka silmät jo havaitsivat. Hyvää on - kyllä tästä pitäisi kelpo juomaa saada.
(oik.) Glenlivet tislaamo. Sunnuntaina oli tislaamo kiinni, joten vierailu jäi toiseen kertaan. Turpeenmaku ei tule viskiin etualan tyyppisestä kypsytystynnyristä.

Menimme ulos terassille maistelemaan ja ihmettelemään sitä mistä hyvästä tämä paikka oli saanut virallisen Glenfiddich valtuutuksen. Haimme vielä toiset moukut ja sama toistui, eli myyjä katosi. Tällä kertaa takahuoneessa tuli keittäjän näköinen iso nainen, joka varmalla kädellä otti 3,5 cl mitan ja mittasi tilaamamme viskit. Maksoimme juomat ja menimme ulos hämmästyksen ja ihmetyksen vallassa, joskin yritimme naureskella tätä virallisuutta.
Palasimme hotelliimme ja hotellin baarissa viereisessä pöydässä istui isoperseinen tyttö (ei muuten ole yhtään rumasti sanottu vaan yksinkertaisesti se oli iso), joka selvästikin kuunteli meidän puheita päiväkirjaansa kirjoittaessaan. Uteliaisuus voitti ja tyttö kysyi "mistä päin olette kotoisin, kun hän ei tunnista kieltä". Kerrottiin mistä oltiin ja jutusteltaessa selvisi, että tyttö oli saksalainen ja patikkaretkellä jo neljättä kertaa Skotlannissa. Saksatar lähti nukkumaan ja kertoi pitävänsä huomenna vapaapäivän. Ihmettelenpä kovasti mitä hän aikoo huomenissa tehdä. Sillä tässä kaupungissa on vain kaksi katua á 500 m ristissä, ei juurikaan kauppoja, eikä paljon muutakaan. Ei muuta kuin "lykka till" tytölle.
Fife Arms hotellin baarista löytyi mukavat valikoimat ja illan saldoksi muodostui 15 eri Single Malttia. Tapsa tuli pikkuisen hönöihin ja minä pikku hiprakkaan. Olemme nyt hotellihuoneessamme ja syötiin tuossa pikkusen iltapalaa -leipää, juustoa ja kinkkua. Tapsa tuossa tuskaillee, kun ei meinaa millään irrota tekstiä päiväkirjaan. Kello on jo 00.15 joten on aika polttaa iltatupakka ja mennä nukkumaan.

(vas.) Tammitynnyrien valmistus on oma teollisuuden haaransa, vaikka vähänkäytettyjä Bourbon-pönttöjä paljon Amerikasta tuodaankin.
(oik.) Glenfiddichin viinapannuja. Melkein voi tuntea pehmeän maun suussaan kulkevan kohti kurkkua.