WT97 - 2. kesäkuuta 1997

2. kesäkuuta 1997

Ihan ensimmäiseksi on mainittava aamuherätys. Silmät aukaistuani näin Jussin keskellä lattiaa täysin hämmentyneenä. "Tapsa hei, et voi uskoa, mutta tuolla pesuhuoneessa on toimiva suihku ja sieltä tulee jopa lämmintä vettä." No sehän ihanuus piti heti kokeilla ja todeksi havaita - näin oli. Kyllä elämä on ihmeitä täynnä.
"Ravitsevan ja monipuolisen" aamupalan jälkeen lähdettiin taas distillery-jahtiin. Taivas näytti kuitenkin ensi kerran sen verran pilviseltä, että ajattelin josko sateenvarjon hankkiminen osoittautuisi viisaaksi sijoitukseksi tulevaisuuteen. Glenfiddichin tislaamon kaupassa olin tällaisen tyylikkään varjon edellisen päivän vierailulla jo havainnut. Aukioloaika oli sen verran myöhäinen, että aikaa tappaaksemme tutustuimme lähellä olevan Balvenie-linnan raunioihin. Komea hökötys kaiken kaikkiaan.


(vas.) Näissä puupytyissä tapahtuu käyminen (n. 36-72 h) ja täältä tavara siirtyy sitten tislaukseen.
(oik.) Cardhun tislaamo. Lasikuisti on todennäköisesti uudempi kuin päärakennus. Mutta nojata kestää molemmat pömpelit.

Sen verran hitaasti aika kuitenkin kului, että sateenvarjo jäi ostamatta ja auton keula suunnattiin kohti uusia seikkailuja. Aikanaan vastaan putkahti Glen Grantin tislaamo. Siellä sitten saatiinkin henkilökohtainen opas, joka juurta jaksain selvitti tislaamon toiminnan ja eroavaisuuden muihin tislaamoihin. Eräänä yksityiskohtana jäi mieleen, että koko vuoden tuotanto on 5,5 miljoonaa litraa ja tehdasta ajaa vain kaksi henkilöä. Oppaita on 16 henkilöä. Tislaamoon liittyi vielä komea puistikko, joka käytiin myös läpi kävelemässä. Olihan sen perustanut Major Grant, jonka harrastuksena oli puutarhanhoito. Kasveja oli tuotu eripuolilta maailmaa, eniten Afrikasta, ja ne oli istutettu varsin tyylikkäästi ympäri isoa puistoaluetta. Tehtaan maistiaiset nautittiin sitä varten erityisesti sisustetussa huoneessa. Kaksistaan istuttiin viihtyisässä huoneessa mukavissa laiskanlinnoissa tehtaan parasta viskiä aromilasista nautiskellen ja katseltiin elokuvaesitystä Major Grantin elämänvaiheista. Mukava muisto skotlantilaisesta tavasta hoitaa tuote-esittelyä.
Reissua jatkettiin ja huomattiin, että matkamuistoista puuttui kivi Spey-joen pohjasta. Olimmehan tällaisen jo eilen Livet­ joen pohjasta ottaneet ja olihan se suotavaa, että samanlaisen mat­kamuiston ottaisimme myös Speyn pohjasta, ennenkuin jättäisim­me alueen.
Siten lähdimme Spey-joen vartta ajelemaan ja sopivaa rantautu-mispaikkaa etsimään. Se, lähinnä metsäau-totietä muistuttava kapea kulku-ura, jota ajelimme, vei meidät kaikkialle muualle paitsi joen rantaan. Uskollisesti kuitenkin jokea seuraten jouduimme varmaan korkeimmalle paikalle reissussamme ja loppujen lopuksi päädyimme Pohjanmeren rantaan. Joki loppui, meri alkoi ja kivi puuttui edelleen kokoelmista.
Onneksi paikasta löytyi hyvin varustettu kunnon golf-kenttä klubitaloineen, joten lohdutusjuomaksi saatiin kuivaan kurkkuumme pintti bitteriä. Sitten ei muuta kuin ajettiin takaisin lähtöpaikkaamme ja sieltä raivokkaasti takiaispensaiden sekä savipohjaisen rantatöyrään poikki kirkasvetisen Speyn helmaan ja kivet taskuun.
Tästä eteenpäin alkoivatkin tehokkaimmat kilometrit. Muutaman hassun mailin matkalla saimme bongattua viisi tislaamoa.


(vas.) Jotkut sanovat, että Dufftown on viskin Mekka. Näkymä pääkadulta sivukadulle näyttää, että kaupunki ei ole suuren suuri.
(oik.) Näkymä pääkadulta ydinkeskustaan. Dufftownin kuuluisa kellotorni, jonka takana sijaitsi hotellimme. Tornin kohdalla kadun toisella puolella on viskikauppa, josta ostimme tuliaisia.

Vauhti vei sitten Invernessin kautta Loch Nessin rantatielle, jossa tutustuttiin pakolliseen hirviökauppaan ja Urquhartin linnan raunioihin. Ruohoisalla töyräällä katseltiin alas Loc Nessin aaltoihin ja kauempaa ja kauempana siintävää vastarantaa. Yhtäkkiä ilmestyi järven päälle suihkuhävittäjä tekemään kiemuroitaan ja silmukoitaan. Tuijoteltiin sitä mielenkiinnolla ja meinattiin, että tämähän sattui hienosti, kun RAF antaa meille vielä ilmaisen lentonäytöksenkin. Paras osa näytöksessä oli, kun mukaan tuli vielä toinenkin kone ja ne olivat taistelevinaan keskenään, kunnes meinasivat törmätä toisiinsa. Ainakin meidän mielestä menivät niin läheltä toisiaan, ettei se voinut olla tarkoitus. Pelästyivät kai itsekin, kun katosivat samantien jonnekin kai selittelemään tekosiaan. Mikäpä sen hienompaa, kun antaa silminnäkijän lausuntoa illan BBC:n uutisissa. Tiedä vaikka olisi kaverit Suomessa nähneet. Heh heh.
Komeassa linnarauniossa viivyttiin jonkin aikaa ennenkuin jatkettiin matkaa ja alettiin etsiä seuraavaa majoituspaikkaa. Olin jo alkumatkasta Jussille jutellut, että yksi yö yritetään majoittautua oikein kunnon vanhaan skottilaiseen linnaan. Maistellaan viskejä takkatulen ääressä ja katsellaan kun metriset halot muuttuvat tuhkaksi. Sepä olisi mukavaa se. Ensimmäinen varteenotettava mandollisuus löytyikin helposti. Suureen vanhaan linnaan tehty hotelli sijaitsi aivan ajoreittimme varrella. Käytiin varoiksi kyselemässä vapaita huoneita ja niitähän oli. Onneksi livree-pukuinen hovimestari muisti myös mainita hinnan - 2500 mk/yö/nuppi. Jussi pisti silmät killiin ja päästi vihellyksen, joka kyllä ilmaisi selvästi, että poikien niukka matkakassa ei sallinut tämän tason yöpymistä. Hovimestarin kivikasvot vääntyivät yllättäen hienoiseen hymyyn ja näimme ehkä yhden matkan suurimmista ihmeistä - asiakkaalle virnistelevän huippuhotellin hovimestarin.
Taas maisemat vaihtelivat auton ikkunoissa ja olimme jo onnellisesti unohtaneet turhat haaveemme. Komeaa vuoristosolaa aikamme ajettuamme saavuimme Fort Williamiin. Lepopaikkamme Nevis Bank Hotel oli aivan kelpo paikka, baarin viskivalikoima osoittautui vain varsin vaatimattomaksi ja surullisen pieneksi. Iltakävely kaupungilla osoitti, että täällä emme paljon maistelutestien lajivalikoimaa lisää. Sen verran poikettiin kuitenkin paikalliseen pubiin, että onnistuttiin kuulemaan elävää kansanmusiikkia viskin nauttimisen lomassa. Reipasta ja hyvin esitettyä pelimannimeininkiä. Palattiin omaan hotelliin ja otettiin yömoukut sekä siirryttiin koisimaan. Matka jatkuu ...
Maistettu 13+16+15+8 = 52 merkkiä.


(vas.) Dufftownin maailmankuulu ravintola. Joko sinä olet kuullut tästä ?
(oik.) Fife Arms Hotel, Dufftown, Speyside. Oman hotellimme baaritiski ja meitä iloisesti palvellut myyjätär, jonka ei tarvinnut hävetä omaa viskivalikoimaansa. Tässä paikassa oli erittäin kodikas tunnelma.


2.6.1997 Ma. Spey Bay, Loch Ness, Fort William

Ihmeiden aika ei ole ohi, suihkusta tuli lämmintä vettä. Herätin Tapsan iloisin mielin suihkuun kello 8.15. Aamupala oli jälleen mitäs muuta kuin pekonia ja munia. Ilma tänä aamuna on hiukka viileämpi ja pilvinen, lämpötila ehkä noin 18°C. Bongailimme muutaman tislaamon ja Glen Grantin tislaamolla saimme yksilöllisen opastuksen. Naukkasimme pienet mallas Grantit hienossa hämärässä huoneessa samalla kun seinällä pyöri historiikkifilmi Majurin elämästä. Tutustuimme myös majuri Grantin hienoon puutarhaan. Tarkoitus on tänään lähteä kohti Islayta, koska aika alkaa käydä vähiin, eli on jo pikku kiire.
Huomasimme kuitenkin, ettei meillä ole muistokiveä Spey joesta. Heitimme autolla kiepin, ja ajelimme Speyn syrjää pitkin etsien hyvää kivenhakupaikkaa. Tie, jota ajelimme, oli käsittämättömän kapea, mutkainen ja mäkinen. Aika ajoin näimme joen, muttei ollut mitään mandollisuutta päästä rantaan. Joten ajoimme Pohjanmeren rannikolle, aina Spey Bayhin asti. Otimme muistokivet merenrannasta ja joimme bitterit golfkentän baarissa.
Hotellin seinillä oli historiallisia kuvia ja vanhoja golf- ja perhokalastustarvikkeita, joita tutkimme mielenkiinnolla. Tapsa kertoili golfista ja sen historiasta ja minä perhokalastuksesta. Joten sivullisesta olisi varmaan tuntunut että onpa pojilla ristiriitaiset jutut.
No, joka tapauksessa Speyn kivi puuttui yhä, joten lähdimme ajelemaan toista jokivartta takaisin päin. Löysimme tosi monta tislaamon, ja eräällä levähdyspaikalla Tapsa meni läpi ryteiköiden ja ohdakkeiden Speyn rantaan ja toi tullessaan kaksi kiveä.


(vas.) Tämä paikka on nähty ja uudet haasteet kutsuvat. Tätä hotellia voi suositella muillekin Whisky Trailin kulkijoille. Varsinkin kun täältä löytyy yksi ylämaan toimivista suihkuista.
(oik.) Dufftown. Tässä tuliaiskauppamme, jossa sai maistiaiset itseä kiinnostavista juomista. Kellotorni jää heti kuvan oikealle puolelle.

Nyt voitiin hyvillä mielin lähteä kohti Islayta. Loch Nessiltä yritimme löytää sopivaa uimapaikkaa, mutta rannat olivat niin jyrkkiä ja ilma hiukka viileä, joten Nessissä uiminen jäi haaveeksi. Virallisella hirviömuseolla pysähdyttiin ja tutkittiin turistimyymälät. Mitään ostettavaa ei löytynyt eikä kaljankaan aika vielä ollut joten jatkoimme matkaa.
Seuraava py­sähdys oli Urquhartin raunio-linna. Linna kierret­tiin yhdessä japanilaistu­ristien kanssa. Tapsaa jär­kytti linnan uumenissa oleva pieni vankityrmä. Panin merkille että, Tapsan ajatusmaailma näyttää olevan kovin epäinhimillinen, sillä tällainen inhimillinen vuosituhansia kestänyt toisten ihmisten kiusaaminen ja kiduttaminen järkyttää noin kovasti. Arvelinkin, että ensiyönä Tapsa näkee vankityrmästä painajaisia.

Matkaa jatkettiin alas Loch Nessin länsirantaa ja matkan aikana suunnitelmia muuteltiin varttitunnin välein siten, että välillä oltiin menossa Obaniin ja välillä Fort Williamiin. Uusi suunnitelmien muutos tuli, kun huomasimme tien vieressä erällä kukkulalla olevan linna hotellin. Tapsa sanoi, että "ensiyö nukutaan tuolla" ja minä kurvasin kohti linnaa. Kapeata puistotietä ajaessamme keskustelimme siitä, että onko tämä nyt varmasti meidän tasomme mukainen Hotelli. Tapsa sanoi tämän olevan juuri oikea paikka meille ja arveli, että "tämä on niin hieno paikka, ettei kysytä edes hintaa, kysyttyään vain onko vapaita huoneita. Minä arvelin Hotellin hintatasoksi sellaista, että "tämän yön jälkeen matkakassa on niin tyhjä, ettei päästä enää takaisin Suomeen".
Linnan pihalla seisoi letkassa kymmenkunta autoa. Isoja Mersuja, joissa ei ollut mitään tyyppimerkintää muutama iso Bemari ja Bentley. Pysäköimme Ford Fiestamme letkan päähän ja minä vielä sanoin: "Eiköhän lähdetä pois". Tapsa sanoi: "Eikös mitä" ja menimme ryhdikkäästi sisälle. Isossa eteisaulassa oli vastassa tyylikäs nuorehko ja kohtelias hovimestari ja salin puolella näkyi liikkuvan livreepukuisia tarjoilijoita.


(vas.) Balvenie linnan rauniot. Odotellessamme Glenfiddichin kaupan aukeamista tutustuimme linnaan. Valkoinen hahmo ovella ei ole linnan kummitus vaan Jussi.
(oik.) Speyside, Rothes. Majuri Grant harrasti puutarhanhoitoa. Silloin on tietysti hyvä omistaa sellainen. Tässä sen sisäänkäynti. Olipa ukolla melko homma.

Toivotimme hyvää iltaa ja Tapsa kysyi vapaita huoneita. Hovimestari ilmoitti sellaisen löytyvän ja ammattitaitoisesti meidät arvioituaan ilmoitti hyvin kohteliaasti hinnaksi £305. Pienen päässälaskun tuloksena ( n.2500 mk/lärvi ) vetäisin silmäni kieroon ja vihelsin pitkän "hyyn". Jäykästä koulutuksesta huolimatta hovimestari purskahti nauruun ja Tapsa tinki periaatteistaan hinnan suhteen ja kysyi "eikö löydy yhtään halvempaa huonetta". Hovimestari ilmoitti hyvin kohteliaasti, että oli jo tarjonnut meille hotellin halvimman huoneen. Kiitimme ja toivotimme hyvää illan jatkoa ja poistuimme pihalle ottamaan linnasta muutama kuvan.
Ajellessamme kohti Fort Williamia keskustelimme ja naureskelimme meidän "linna hotelli yöpymistämme". Ajettaessa Fort Williamin keskustaa kohti oli skotit rakentaneet kaksi kiertoympyrää peräkkäin. Tottuneesti ja pahaa aavistamatta ajoimme sisälle ensimmäiseen ympyrään ja kyllä kalsaripyykki oli lähellä, kun sisimmällä kaistalle tuli vastaan autoja. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että minä ajoin väärin, ja koukkasinkin seuraavasta liittymästä ulos. Ajoimme pitkän kiepin pikkukatuja ja palasimme sisääntulotielle ja otimme huoneen Nevis Bank Hotellista. Syötiin maukas iltapala ja lähdimme kaupungille kävelemään. Seisoskelimme pitkään kaksoiskiertoympyrän vieressä ja katselimme kuinka siinä pitää ajaa. Arvelimme kaista-maalareiden olleen kännissä koska ensimmäisen ympyrän uloin kaista kiersi myötäpäivään ja sisäkaista vastapäivään. Vastaan tulevasta liikenteestä oli kyllä pieni varoituskilpi, joka meiltä oli jäänyt huomaamatta, kun ajoimme ympyrään. Kaistoittamalla ympyrät toisin olisi tästäkin ryppäästä saatu aivan normaalit ympyrät.
Poikkesimme baariin, jossa kaksi nuorta poikaa soittivat viululla ja haitarilla kelttiläistä musiikkia ja hyvin soittivatkin. Otimme vain kolme viskipaukkua, koska muita maistamattomia singlejä ei siellä sitten ollutkaan.
Omasta hotellista löytyi viisi viskimerkkiä, joita emme olleet maistaneet. Otimme illan päätteeksi oluet ja totesimme viskimaistiaiset tämän päivän osalta vähäiseksi. Tuopin ääressä teimme loppulomalle suunnitelmaa ja laskeskelimme yövyttyjä ja yövyttäviä öitä. Laskutavasta riippuen saimme 7 tai 8 yötä, kunnes meille valkeni, että tänään onkin maanantai eikä tiistai, niin kuin molemmat olivat olettaneet. Tämän toteamuksen jälkeen kiire Islaylle loppui, mutta koska olimme jo täällä, päätimme huomenna suunnistaa saarelle. Kirjoittelemme hotellihuoneessa näitä juttuja ja kello on nyt 12.45. Tämän päivän ajomatka oli 180 mailia. Hyvää yötä.


(vas.) Majurin puutarhan perällä oli afrikkalaista viidakkokylää muistuttava rakennelma majoineen ja siltoineen.
(oik.) Tyypillinen pikkutie, kapea mutta hyväkuntoinen. Tässä ollaan matkalla kiven hakuun River Speyn pohjasta.