WT97 - 31. toukokuuta 1997

31. toukokuuta 1997

Aamu. Loistava englantilainen LVI-tekniikka oli ihastuttanut Jussin. Herättyäni sain heti kuulla, että suihkusta - kaikkien säätöjen jälkeen - tulee vain kylmää tai erittäin kylmää vettä. Pesin vain hampaani.
Aamupalan jälkeen suoriuduimme matkaan kohti Skotlannin Ylämaata. Ajelimme kartan mukaan toiseksi suurinta tietä, mutta mielestäni se oli toiseksi pienin tie missä olen ajellut. Mutkainen ja mäkinen. Siitä viis - maisemat ja luonto olivat mahtavat. Ylämaan kukkulat ja vuoret kanervanummineen tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Matkasimme kylien läpi, joiden kohdalla ei kerinnyt edes yskäistä, kun se oli jo ohitettu. No aikanaan kaiken pitää tapahtua.

(vas.) Kyllähän täällä passaisi asua. Siivoaminen olisi kuitenkin liian iso urakka. Aikansa valokuvaajien otokset seinällä näyttävät sopivan katon sävyihin.
(oik.) Paikallinen pillinpu­haltaja. Black Watch -pumpun ukkeleita tar­tanin raidoista ja väreistä päätellen.

Erään kukkulan takaa putkahti eteemme viitta Distillery. Nyt se matkan toinen ydinosa alkoi myöskin toteutua. Ja mikä kunnia. Ensimmäinen tislaamo oli Skotlannin pienin lajissaan - Edradour. Pihaympäristö oli hyvin hoidettu ja siistit puhtaan valkeat rakennukset rajasivat tehdasalueen. (Tislaamot maalattiin säännöllisesti valkoiseksi, koska tynnyreistä haihtuva alkoholi ylläpiti mustaa sienikasvustoa ja rakennukset tummuivat hiljalleen.) Kaiken kaikkiaan hieno aloitus.
Tutustumisen jälkeen jatkoimme matkaamme Blair Atholliin. Sieltä löytyi vanha skottilainen linna ympäröivine puistoineen. Tutustuttiin perusteellisesti tähän luomukseen ja lopuksi meille tarjottiin linnan pihalla annos säkkipilli­musiikkia. Jussi oli tunnistavinaan soittajan yhdeksi Black Watch -orkesterin jäseneksi. Ei voi muuta sanoa kuin, että tässä ilmapiirissä se oli vaikuttava kokemus ja tähän ympäristöön kyseinen musiikki istui kuin sohva olohuoneeseen.
Tyytyväisenä jatkettiin reissua ja eikös seuraavaksi putkahtanut vastaan Skotlannin korkeimmalla sijaitseva tislaamo Dalwhinnie. Se oli kuitenkin kiinni, mutta pysähdyttiinpä kuitenkin pihalla kuva näppäisemässä.
Sitten taas tien päälle ja eikös aikaa kun pikku huikopalan tarve sai pysähtymään. Onneksi löydettiin sopiva paikka todella mahtavan vuoristosolan (glen) katveessa eväiden nauttimiseksi.
Maha täynnä ja erinäisten piruettien jälkeen saavuttiin Grantown on Spey:hin. Hotelleja tutkittiin ja tällä tutki­musretkellä otettiin eräässä hotellissa Tennentsin bitterit. Se oli paras olut-juoma, jota olen koskaan suuhuni kipannut. Kermamainen pehmeä vaahtohattu säilyi koko juoman ajan ja antoi uskomattoman hienon pehmeyden kirpeään juomaan. Lieneekö enää koskaan saan samanlaista? Neljäs hotelli -nimeltään Garth - omisti mielestämme riittävän kokoelman Single Malt viskejä.

(vas.) Blair Castle. Jussi istuu autojen luona.
(oik.) A9 -tien sivussa kulki rautatie. Mielestämme aseman sijainti asutukseen nähden ei ole onnistunut.

Sisäänkirjoitusrutiinien jälkeen oli aika tutustua englantilaisen keittiön herkkuihin. Ei muuta kuin tallaamaan lähimpään Fish and Chips -kioskiin. Mieltä lämmitti mukavasti, kun vuoroamme odotellessamme luimme seinältä, kuinka terveellistä ruokaa tässä putkassa myytiinkään. Sieltä sitten vaelsimme ruokapaketit kainalossa naapuriliikkeeseen ostamaan ruokaoluset. Ja hyvältähän ne maistuivat läheisellä puiston penkillä istuskellen ja maisemia katsellen. No, ruumis oli ravittu ja nyt olisi hengen vuoro. Katuviitat osoittivat, että tuohon suuntaan kun menet 1000 yards, niin siellä virtaa River Spey. Mikään ei voinut estää matkan suuntautumista sinne, olihan sentään kyseessä elämän veden uisge beathan synnyinlähteet. Kävelyn edetessä kaupunki vaihtui metsäksi ja hiljalleen jokea lähestyessämme alkoi veden kohina kuulua yhä voimakkaammin. Yksi harjanne enää ja siinä se oli. Kirkasvetinen, rauhallisesti kivien lomassa virtaava Spey. Olimme perillä. Istuskelimme rantakivillä ja läheisellä puupenkillä hiljaa kuunnellen joen solinaa ja katsellen kauempana touhuavia perhokalastajia. Joki oli aika leveä ja vesi kristallinkirkasta. Kyllä tästä vedestä pitäisi kunnon juomaa saada.
Aikanaan palasimme hotelliimme ja aloimme tutustua baarin muhkeaan valikoimaan. Esimerkinomaisesti voi mainita, että viinapulloja oli noin 150 joista noin 100 oli erilaisia Single Malt viskejä. Muita viinaksia ei ollut. Tulipa maistettua 16 eri merkkiä ja sitten nukkumaan.
PS. Muuten olipa kummallinen paikka. Isäntä kyllä tunsi Single Maltit erinomaisesti, mutta poikansa tarjosi heti ensimmäiseen lasiin jäitä. Pienen ystävällisen opastuksen jälkeen uskomme, että tätä tyylirikkoa (meidän mielestämme) ei enää pojalle tapahtune. Maistettu 13+16 merkkiä.

Skissi Blair Athollin linnasta

(vas.) Evästauko. A9 -tie Dalnacardochin ja Dalwhinnien välillä.
(oik.) A9 -tie Taukopaikan kukkulat muistuttavat pyöreydessään tuntureita. Muutenkin ympäristön avaruus ja rauha oli hyvin lappimainen. Korkeimmilla huipuille oli vielä lunta näin toukokuun lopulla. Sieltä se viski lähtee liikkeelle.

31.5.1997 La. Perth, River Spey, Grantown on Spey

Heräsimme kello 8.10 ja kävin suihkussa, josta tuli vain kylmää ja vielä kylmempää vettä. Sainpahan kuitenkin hampaat irvessä perät pestyä. Tapsa jätti suihkun väliin ja suoritti vain lavoaaripesun. Aamu oli ihanaisen lämmin ja aurinkoinen. Aamupalaksi söimme yllättäen munia, pekonia, paahtoleipää ja marmeladia ynnä "kahvi" ja tee. Laskua maksaessamme isäntä toivotti kädestä pitäen hyvää matkaa ja toivotti tervetulleeksi uudestaan. Tien päälle selvisimme kello 10.00,
Tapsalle lankesi kartanluku ja minulle ajovuoro. Kartanluku jäi vähiin ja ehkä siitä syystä osuimmekin suoraan Skotlannin pienimpään tislaamoon Edradouriin. Hotellin isäntä oli edellisenä iltana kertonut Edradourista ja neuvonut kuinka se löytyisi. Etäisyyttä oli kuulemma 20-30 mailia ja useita käännöksiä erisuuntiin. Tuskin olisimme niillä neuvoilla ikinä löytäneet Edradouria. Tislaamo oli kauniilla paikalla sekä myymälä hyvin varustettu ja yksi mallastushuoneista oli muutettu tislaamon historiaa esitteleväksi huoneeksi. Esitteessä oli myös kaksi linnaa joista toinen näkyi Edradouria pihasta. Sinne ei kuitenkaan löytynyt tietä, joten päätimme etteihän me sinne oltu edes menossa.

(vas.) Grantown on Spey. Majoitus seuraavaksi yöksi on löytynyt ja nyt on ravitsevan puistopäivällisen aika.
(oik.) Tässä se on ! Yksi matkamme pääkohteista River Spey. Kirkasvetinen ja rauhallisesti virtaava viskin alkulähde.

Pysähdyimme markettiin ja ostimme hieman ruokaa ja juomia. Ihastelimme maisemia ja autoilimme ikkunat auki sillä päivä oli todella lämmin. Ilman kummempaa suunnitelmaa toinen linna Blair Atholl löytyi ihan etsimättä. Tutustuimme linnaan ja pahinmoisin linnan sisällä kamerasta loppui filmi. Tapsa olisi halunnut erityisesti kuvata erään Athollin Jaarlin muotokuvan, jonka arveltiin olevan tyyppiesimerkin siitä, kun useamman sukupolven ajan ei ole renkipojat päässeet jalostamaan sukua. Jaarlilla oli nenä kuin Coltinperä, korvat kuin siipimutterilla ja luonnonkiharat silmät. Oletimme, että taiteilija oli jo stilisoinut kuvaa niin paljon kuin mahdollista, joten kyseinen jaarli oli luonnossa ollut todella persoonallisen näköinen.
Linnan myymälästä ostimme Cd-levyjä ja viskikirjan. Linnan pihalla Black Watchin Majuri soitti säkkipillillä neljä potpuria - kolme piisiä kussakin. Ajelimme eteenpäin -siis pohjoista kohti- ja oikealla puolellamme Athollin linnapiha oli ympäröity kivimuurilla ja sitä riitti kilometritolkulla.
Kartanluku ja maaston tuntemus pettivät ja tielle A9 yritettiin niin, että ajettiin kaksi kertaa samasta risteyksestä ohi. Hurmahenkisellä U-käännöksellä päästiin A9:lle ja matka jatkui kohti pohjoista.
Pysähdyttiin levähdyspaikalle, joka sijaitsi "keskellä ei mitään". Jostain syystä siellä oli kuitenkin rautatieasema kukkuloiden välissä. Ihmettelimme, kun paikka paikoin kukkuloilla oli vielä lunta. Otimme muutaman kuvan, heitimme vesilastin ja söimme eväitä. Täytyy sanoa, että yksinkertaista syötävää, mutta kylläpä se maistui.
Poikkesin A9:ltä vaistonvaraisesti pikkutielle ja Tapsa katsoi kartasta, ettei siellä ole mitään. Ajeltuamme jonkin matkaa, tulimme kuitenkin Dalwhinnien tislaamolle, joka on ylimmällä sijaitseva tislaamo Skotlannissa. Päivä oli siis alkanut hyvin, sillä olimme bonganneet pienimmän ja ylimmän tislaamon. Tienviitta osoitti Grantown on Speyhin, kartan mukaan siellä ei olisi mitään ja jos ajettaisiin suoraan niin oltaisiin viskin lähteillä tunnin kuluttua sanoi Tapsa. Pyysin vielä tarkastamaan tilanteen toisesta kartasta, koska nimi jotenkin tuntui tutulta. Niinpä pyöräytimme U-käännöksen ja lähdimme Grantowniin.
Poikkesimme Boutissa, joka oli pieni kuollut kaupunki. Näimme 3 autoa parkissa ja neljä nuorta, jotka tulivat hotellista, joka oli kiinni. Bitteri olisi maistunut, mutta kun kello oli 16.00 niin eihän sitä saa isommissakaan paikoissa. Kävelimme katsomaan paikallista rautatieaseman ja ihmetyksemme oli suuri kun asema oli ympäröity aidalla ja sinne ei päässyt mitään kautta. Yhden portin me kyllä löysimme mutta siinäkin luki "vain henkilökunnalle". Juna nökötti kiskoilla eikä paikalla ollut ristin sielua, joten arvelimme Skottien päätyneen laskelmissaan siihen, että matkustajista on pelkästään haittaa ja kustannuksia. Nämä Boathin kokemukset näyttivät ilmiselvästi järkyttävän Tapsaa joka halusi kiireesti pois ja sanoi moneen kertaan että, "olipa kuollut paikka". Ajeltiin ilman karttaa ja "naps" olimme Grantownissa. Pysähdyimme laitakaupungilla sijaitsevan ison hotellin pihaan ja menimme katsomaan Single valikoimaa. Se ei hätkäyttänyt, mutta Bitteri, jonka joimme se jäi ikuisesti mieleen. Siinä oli kermamainen sentin vahvuinen vaahto, joka kesti lasin pohjalle asti. Maku oli sanoinkuvaamattoman hyvä. En ole eläessäni juonut niin hyvää olutta ja en odota että toista kertaa niin hyvää saisin. Hotellin hintataso oli £32 /lärvi eli ihan OK, mutta päätimme etsiä hotellin, jossa olisi enemmän Single Maltteja. Kurkittiin neljän hotellin baaritiskit ja päätimme jäädä hotelliin nimeltä Garth Hotel, jossa olikin mahtava valikoima.

(vas.) Garth Hotel, The Square, Grantown on Spey. Päivällinen on syöty ja River Speyn rannalla on käyty. Nyt on jälkiruokaryypyjen aika.
(oik.) Kolmas majoituspaik­kamme, jossa oli hieno mallasviskivalikoima. Merkillepantavaa oli, että baarin valikoimasta löytyi vain erilaisia viskejä, ei muita alko­holijuomia.

Kaupungin läpi ajaessamme olimme panneet merkille snagarin, jossa myytiin ihan originaali Fish and Chips annoksia. Kävimme ostamassa molemmille annokset "kalaperunoita" ja purkit kaljaa. Myymälä oli rasvankäryinen koppi, jonka seinällä oli selostus siitä kuinka suositeltavaa tämä ruoka on "sillä heidän käyttämä upporasva on kolesterolia alentavaa, erittäin kevyttä ja terveellistä". Uskoimme mainokseen ja eväät kainalossa menimme pääkadun varrella olevaan puistoon nauttimaan tästä suunnattoman suuresta herkusta, jonka britit ovat keittiöissään kehitelleet.Tapsa herrasmiehenä arveli, ettei tällainen puistonpenkillä syöminen ole oikein sopivaa ja se saattaa herättää pahennusta ohikulkevissa skoteissa. Minä taas väitin meidän olevan tyhmiä turisteja, joitten toilailuja he kyllä ymmärtävät.
Purkkikalja oli hyvää, mutta nämä maailman kuulut "kalaperunat" maistuivat p…lta, ja ei siinä vielä mitään mutta kun niissä oli sellainen outo sivumaku. Syötyämme puistolounaan kävelimme pienen metsän läpi River Speyn rantaan, jossa katselimme perhokalastusta ja heitimme kepilliset vettä Speyn rantatörmälle. Mietimme noinkohan 10 vuoden kuluttua myyntiin tulevissa Speyn viskeissä olisi vieras makuvivahde.
Mennessämme hotelliin huomasimme, että paikalla jossa olimme ruokailleet, ruokaili nyt paikallista väkeä sillä erotuksella, että heillä oli grilli mukana. Joten pelkomme soveliaisuudesta oli osoittautunut jälleen kerran aivan turhaksi.
Hotellin baarissa maistelimme 16 erilaista Singleä ja tulipa juotua muutama Bitterikin. Tässä päiväkirjaa kirjoitellaan huoneessa ja kello on 15 minuuttia yli puolen yön, jotenka polttelen tuossa vielä yhden tupakan ja menen nukkumaan. Huomisen suunnitelmiin kuuluu tislaamojen bongaus.

(vas.) River Spey. Raikasta aamupesua ei korvaa mikään lavuaarihuuhtelu. Maassa on käytettävä maan tarjoamia mahdollisuuksia.
(oik.) River Spey. Matkan varrella pysähdyttiin nauttimaan hiljaisesta ja rauhallisesta tunnelmasta.