WT97 - 3. kesäkuuta 1997

3. kesäkuuta 1997

Aamulla suihkun toiminnan selvittämiseen tarvittiin molempien kaikki aivosolut. Sähköisesti toimivan vedensekoittimen pääkatkaisin oli sijoitettu kylpyhuoneen ulkopuolelle irrallisen vaatekaapin taakse. Nerokas sijainti! Turha lienee mainita, että suihkusta tuli vain jääkylmää tai tulikuumaa vettä, että eipä siitä säätimestä isoa iloa ollut. Puhdistautumisen jälkeen päästiin Jussin suuresti ihailemalle liikenneympyrälle, jossa sisäkaistaa ajettiin vastapäivään ja ulkokaistaa myötäpäivään. Varsin eksoottinen kokemus muutenkin vasemmanpuoleisen liikenteen seassa. Ongelmitta sieltä kuitenkin ulos pujoteltiin ja matka lauttasatamaan Kennacraigiin saattoi alkaa. Siellä laitettaisiin auto laivaan ja seilattaisiin Islayn saarelle. Pituutta reissulla tuli n. 120 mailia, ja tien mutkaisuuden sekä mäkisyyden vuoksi alkoi jo näyttää siltä, että taidetaan myöhästyä laivan lähdöstä. Varsinkin kun ei lippujakaan lautalle oltu ostettu valmiiksi. Mutta erinomainen onnemme jatkui. Yhtäkkiä vain tienvarsipusikosta keskellä asumatonta seutua putkahti näkyviin laivalaituri jossa lautta seisoi vielä paikallaan. Viisi minuuttia oli lähtöön aikaa. Käytiin pikaisesti ostamassa liput, auto laivaan ja portti kiinni. Laiva lähti samantien. Merimatka kesti n. 2 tuntia, jonka aikana katseltiin auringon kilossa hohtavaa merta sekä Islayn ja Juran saaria.


(vas.) Loch Ness. Reissun kylmin päivä n. 19 °C, siksipä villapaita on paikallaan.
(oik.) Loch Ness Monster Centre, Drumnadrochit. Jokaisen turistin pakollinen pysähdyspaikka, jos sattuu seutukunnalla liikkumaan. Yleisöä tuntui riittävän, kuvassa yksi päästään sekaisin mennyt.

Ajallaan Port Askaigiin rantauduttuamme ja ensimmäisenä laivasta ulosajavina lähdimme etsimään saaren tislaamoja. Heti sataman läheisyydestä vain muutaman mailin päästä löytyikin Caol Ila ja Bunnahabhain. Saareen tutustumista jatkettiin länsiosan suuntaan. Tiet olivat vielä solakampia kuin mantereen kapeat ajoradat ja oman lisänsä antoivat keskellä tietä vaeltavat moni-kymmenpäiset lehmälaumat Tietojemme mukaan länsiosassa sijaitsivat Bruichladdichin tislaamo ja siitä hieman eteenpäin Port Charlotten kylä. Siellä piti olla saaren paras kalaravintola No olihan se siellä, mutta parhaaseen paikalliseen ta-paan, lounasaika oli juuri päättynyt ja kokki lähtenyt kotiin. Se siitä kalaruoasta Samaa vauhtia ajeltiin sitten läntisimpään kärkeen Rhinns Pointiin Portnahavenin kylään. Pikkuisen kalasataman poukamassa uiskenteli hyljettä muistuttava otus, joka pääsi mukaan matkavalokuviin.
Ilta alkoi jo lähestyä ja oli aika etsiä yöpymispaikka Ensimmäisen kerran ei hotelleissa tuntunut olevan parille matkustajalle tilaa. Hyvällä tuurilla tästäkin selvittiin ja neljäs hotelli Hotel Bowmore otti meidät huostaansa. Tunnelmaa ei häirinnyt mitenkään sellainen pieni yksityiskohta, että huoneen ovesta puuttui toimiva lukko ja ovea ei saanut siten ollenkaan lukittua. Reput nurkkaan ja hotellin baariin maltaita maistelemaan.


(vas.) Loch Ness Monster Centre, Drumnadrochit. Nessie on niin yksinäisen oloinen. Ehkä hieman myös vihainen. Huomaa - suu agressiivisesti auki.
(oik.) Castle Urquhart, Strone Point, Loch Ness. Urquhartin linna on ollut yli 200 vuotta rauniona. Rauta-ajasta asti on tällä paikalla ollut linnake. Dunbarin taistelun jälkeen v. 1296 Edward I laajensi linnaketta. Skotlantilaiset nousivat William Wallacen johdolla Englantia vastaan ja Andrew Moray joukkoineen valtasi Urquhartin miehittäjiltä. Edward I löi skotit uudelleen massiivisen armeijansa avulla. Urquhartin päällikkö Forbes joukkoineen puolusti linnaketta kuolemaansa asti. Taistelua seurasi läheisellä kukkulalla linnasta ulos salakuljetettu ja raskaana oleva Forbesin vaimo, ennenkuin pakeni Irlantiin.

Talon isäntä olikin varsinainen viskiasiantuntija ja kaivoi kellaristaan meille reissun hienoimmat valikoimat. Sieltä löytyi muunmuassa upein viski jota olen koskaan maistanut - Laphroaig 1977.
Jaloja juomia maistellessa eräs asiakkaista kertoi tositapahtuman amerikkalaisista turisteista, jotka olivat kolme vuotta sitten baarissa vierailleet. Koko baarin muu asiakas­kunta hiljeni jutun ajaksi, vaikka kaikki olivat sen taatusti jo monta kertaa kuulleet. Tapahtuma oli vain niin järkyttävä, että sen aikana ei saanut kertojaa häiritä. Juttu kertoi kahdesta amerikkalaismiehestä, jotka olivat tilanneet parasta viskiä mitä talosta löytyy. Tässä vaiheessa kaikki kuulijat hymisivät tarkkaavaisina ja nyökkäilivät ”kyllä”, näin todella tapahtui". Mutta sitten toinen miehistä oli vaatinut jäitä samaan lasiin. Heti kertojan sanottua tämän, koko kuulijakunta räjähti halveksien nauruun - voiko näin sivistymätöntä ja moukkamaista ihmistä ollakaan. Meitä huvitti yhtä paljon ihmisten antautuminen jo moneen kertaan kuultuun juttuun kuin amerikkalaisten kardinaalimunauskin.
Muutamien maistiaisten jälkeen alkoi jalka kuitenkin ulko­-ovelle vetää, ja niinpä suuntasimme lähellä sijaitsevaan maineikkaaseen Whisky-ravintolaan. Mainostihan se peräti julkaisussa, jonka olin Suomessa käsiini saanut, yli 400 erilaisen viskin kokoelmaansa.
Hotellia etsiessämme huomasimme ravintolan komean katumainoksen ja jo silloin päätimme, että tuollahan täytyy ilman muuta vierailla. Olihan niitä viskejä siellä, mutta kaikki olivat Islayn omien tislaamojen tuotteita. Vuosikerrat ja tynnyrinumerot vain vaihtuivat. Täytyihän sitä kuitenkin jotain erikoista kokeilla. Hyllyiltä löytyi 19 vuotta vanhaa Lagavulin Duthies ja 50 vuotta vanhaa Bowmorea. Hintaakin ryypyille tuli pyöreät 350 markkaa, joten valinta tuntui oikealta, olihan ryyppyjen kokokin 2,5 cl. Maistelutuloksista löytyy arvostelu.
Jonkin aikaa istuskeltuamme ja pintin bitteriä juotuamme siirryimme seuraavaan pubiin - Harbour Inniin. Siellä tiskiin nojatessamme tutustuttiin vanhaan skotlantilaiseen herraan, joka innostui muistiinpanoistamme ja maistelutestistämme niin paljon, että kutsui kotiinsakin vierailulle. Juttua riitti ja kellokin oli yli puolenyön ennenkuin palattiin hotelliimme. Oman baarin ja bitterin kautta sitten koisimaan.
Kokoelma karttui 13 eri merkillä, joista voi sanoa myös, että ne olivat reissun ehdotonta huippua. Matka jatkuu .... Maistettu 13+16+15+8+13 = 65 merkkiä.


Tässä se meidän linna­hotellimme on jossain tien A82 varrella. Kuten Jussin ilmeestä näkee majapaikka ei vielä var­mistunut tällä kyselyllä. Puitteet olisivat kyllä olleet sopivat niin hyvin muuten menneeseen matkaan. Linna oli niin iso, ettei se sopinut edes kahteen valokuvaan.


3.6.1997 Ti. Oban, Kennacraig, Isle of Islay

Kello 7.30 nousimme ja totesimme aurinkoisen sään jatkuvan. Suunnistin suihkuun ja ohjeiden mukaisesti säädin ensin lämpötilan ja sitten paineen, ja vielä onnistui suihku hämmästyttämään kokeneen matkailijan. Suihkusta kuului kurahdus, mutta tippaakaan vettä ei tullut. Suorittelin erilaisia säätöjä ja loppujen lopuksi päätin suorittaa pesun lavoaarissa. Usutin Tapsan suihkuun ja mielenkiinnosta seisoskelin suihkuhuoneen ovella ja katselin onnistuuko Tapsa herättämään suihkua henkiin. Vilkaisin huoneen puolelle ja huomasin punaisen nappulan, joka oli sijoitettu seinän ja vaatekaapin väliin. Tapsan sulkiessa suihkukomeron ovea painoin nappia ja Tapsa riemastui kun luuli löytäneensä rajakatkaisijan sillä suihkusta tuli kuin tulikin vettä. Napsautin toisen kerran kytkintä ja vedentulo loppui kuin seinään. Tapsa renkutti ovea ihmeissään joten sanoin: "Tulepa katsomaan mitä täältä löytyi ja mistä". Päivittelimme skottien kekseliäisyyttä ja otimme aamutoimet uusiksi.


(vas.) Fort William, Inverness-shire. Majoituspaikaksi muutettu vanha Glenlochyn tislaamorakennus River Neviksen rantamaisemissa.
(oik.) Fort William, Inverness-shire. Tästä ei ole pitkä matka Skotlannin korkeimmalle huipulle (ja Englannin myös). Vaikka et voi nähdä Ben Nevistä, voit sen tästä kuvasta hyvin kuvitella. Upea vuori, 4406 jalkaa.

Aamupala oli sama vanha B&E paitsi tässä oli mukana viipale veripalttua, jonka minä söin, mutta Tapsa ei edes suostunut maistamaan. Tien päälle selviydyimme 9.15 ja lautta Islayhin lähti kello 13.15. Kartan mukaan ajomatka on kohtuullinen, joten käytettävissä oleva 4 tuntia piti kaiken järjen mukaan riittää. Tie oli kuitenkin niin kapea ja mutkainen, että ajonopeus jäi reilusti alle 50 km/h.
Tapsalta loppui usko ja toivo ja toden totta rupesikin näyt­tämään siltä ettei ole mitään mahdollisuutta keritä lautalla. Juohevasti otimme käyttöön kakkossuunnitelman, jonka mukaan olimmekin menossa Campbeltowniin ja sinne ei ollut mitään kiirettä. Pidimmekin muutaman tauon ja bongasimme Obanin tislaamon, josta ostimme hienot "hopeiset" viskimukit.
Ajellessamme huomasin liikennemerkin, jossa oli laivan kuva ja kaksi autoa ruumassa. Kun kerroin havainnostani Tapsalle ja arvelin sen tarkoittavan meidän lautta, kertoi Tapsa tästä rannikolta lähtevän useita lauttoja eripuo­lille saaristoa. Hetkisen kulut­tua näimme niemen no­kassa isohkon laivan kita auki. Paikka oli Kennacraig, jossa pienen terminaalin lisäksi ei ollut mitään muuta.
Pysäköin auton parkkipaikalla ja ryntäsimme terminaaliin lipun ostoon, Tapsa aloitti kaupanteon ja minä menin takaisin autolle. Kysyin laivaa lastaavilta miehiltä miten ajaisin ajokkimme laivaan, Aikansa selostettuaan, kuinka minun pitäisi kiertää terminaali ja ajaa kaistaa numero 4, hän ilmeisesti huomasi minun ilmeestä että tuolle tollolle ei kannata paljon selitellä ja niin hän viittasi, että aja suoraan parkkipaikalta laivaan.


(vas.) Nevis Bank Hotel, Fort William, Inverness-shire PH33 6BY, Belford Road. Nestling in the foothills of Ben Nevis yet only 10 rains walk from the town centre. This Best Western Hotel has been tastefully modernised.
(oik.) A828 -tien maisemia. Katse sulautuneena Loch Linnhen suuntaan. Matkalla Kennacraigiin ei kiire vaivaa

Tapsa tulikin juuri lippujen kanssa ja suoritti matkasel­vityksen. Kun ajoimme sisälle, laivan kita suljettiin. Kiipesimme yläkannen baariin bitterille katselemaan kuinka laiva irtosi laiturista kellon ollessa 13.15. Tuopin ääressä olimme hiukan epätietoista siitä, olimmeko ostaneet liput Islaylle vai laivaan, joka menisi jonnekin muualle.
Epäselvästä kuulutuksesta päättelimme, että Islaylle ollaan menossa ja siinä yhdessä kiittelimme satumaista tuuriamme. Saaressa olimme noin 15.00 ja heti alkuun bongasimme Caol Ilan, Bunnahabhainin ja Bruichladdichin tislaamot. Saaren kärjessä oli ravintola, josta olimme lukeneet, että siellä on todella hyvä merenherkuista valmistettu ruoka. Päätimme pysähtyä ruokailemaan. Kokki oli kuitenkin kuulemma lopettanut siltä päivältä ja tyttö toivotti meidät tervetulleeksi seuraavana päivänä. Kerroimme olevamme Suomesta ja ettei me täällä ihan joka päivä käydä, mutta tyttö pysyi kannassaan ettei tänään ruokaa löydy. Jotenka ajoimme Bowmoren kylään. Pysähdyimme ensimmäisen hotellin luona ja Tapsa kävi kysymässä huonetta, mutta oli kuulemma aivan täyttä. Mietimme, että olisikohan ollut viisasta ensin hankkia majoitus ja vasta sitten bongailla tislaamoja. Mutta koska emme ole tavallisia turisteja, oli siis toimintajärjestyksemme aivan oikea siitäkin huolimatta, että kahdesta seuraavasta hotellista saimme pakit. Tapsa käski ajamaan Port Elleniin,mutta koska minulla oli vahva tunne siitä, että Bowmoresta löytyisi majoitus, niin heitin vielä yhden kiepin alueella, jossa olimme jo käyneet. Olin jo ajelemassa Port Elleniin päin kun huomasimme hiukka kallellaan olevan talon, jonka seinässä luki komeasti Bowmore Hotel. Tapsa meni kysäisemään ja minä odottelin autossa. Aikaa vierähti melkoinen tovi ja arvelin sen merkitsevän hyvää ja niinpä hetken kuluttua tuli Tapsa kadulle ja vinkkasi minut sisälle. Ronttasimme tavarat huoneeseen ja poislähtiessä huomasimme ettei huoneen lukko toiminut. Eihän koskaan saarissa ole rikoksia tapahtunut, eikä mitään ole tarvinnut lukossa pitää. Otimme kuitenkin varmuuden vuoksi liput ja rahat mukaan kun menimme alas syömään.


(vas.) A816 -tien maisemia. Taustalla sinertää Firth of Lorn. Mukit on Obanista ostettu ja lautta odottaa autoamme kärsivällisesti.
(oik.) Nyt yksi matkamme pääkohteista on lähempänä kuin uskoisikaan. Caledonian MacBrayne hoitaa pojat Isle of Islaylle. Ainoa reisussamme käytetty julkinen liikenneväline, joka kulki aikataulussa.

Lähtö Kennacraig klo.13.00
Perillä Port Askaig klo. 15.00
Laiva ms Isle of Arran.

Respan tyttö valmisti meille herkulliset kana-annokset sillä aikaa kun joimme bitterit ja katselimme huolestuneena viskihyllyä, jossa oli vain muutama pullo ja vain yksi (Laphroaig 1977) jota emme olleet maistaneet.
Syötyämme tilasimme Laphroaig 1977:t ja kuin tyhjästä syöksähti puhelias hotellin omistaja kyselemään "kuka tilasi", "miksi tilasi", "mistä päin olette" ja "miksi olette täällä". Salaman nopeasti ukko myös katosi ilmaantuakseen hetken päästä uudestaan kantaen mukanaan mallasviskipulloja. Ukko juoksi useamman kiepin, ja kohta oli eteemme ilmaantunut runsas 10 pulloa mallasta. Sillä aikaa kun ukko selitti, kuinka hän ei koskaan ole juonut viskiä "AI", mutta tykkää haistella niitä "AI" ja kuinka hän omissa haisteluissaan "AI" oli päätynyt, että Bowmore Darkest oli paras ja "AI" jne... Noukimme ne viskit pois, joita olimme jo tähän mennessä maistaneet.
Maistelimme jäljelle jääneet viskit ja alkuperäisestä sopimuksesta poiketen, jonka mukaan emme pistä viskejä paremmuusjärjestykseen, molemmat kirjoittivat Laphroaig 1977 kohdalle "parasta mitä olimme koskaan juoneet".
Ukko kävi vähän väliä kysymässä joko olimme maistaneet Darkestia ja riemu oli suuri kun totuutta hiukka muuttaen kerroimme sen ollen "parasta".
Baariin tuli kaksi paikallista vanhaa miestä ja hotelli-isäntämme ryntäsi riemuissaan kertomaan keitä me olimme ja kuinka olimme valinneet hänen parhaaksi haistamansa viskin kaikista parhaaksi tuosta pullomäärästä. Toinen miehistä kertoi ääni väristen ja selvästi järkyttyneenä, kuinka hän oli 3 vuotta sitten nähnyt, kuinka amerikkalaiset turistit olivat laittaneet lasin täyteen jäitä ja sitten kaataneet päälle Laphroaigia. Voitteko uskoa kysyi mies monta kertaa, ja kyllähän me uskottiin. Yhdessä naureskeltiin jenkkien tietämättömyydelle, vaikkei naurun aihetta kukaan ääneen sanonutkaan.


(vas.) Sound of Juraa ylitetään ja taustalla näkyy saari, jossa tehdään eräitä maailman parhaita viskejä.
(oik.) Port Askaig, Isle of Islay. Suuri satamakaupunki otti meidät avosylin vastaan. Tunnelma tiivistyy ja suu alkaa jo hiljalleen napsaa.

Hotellin isäntä kutsui meidät huomenissa Port Ellenissä sijaitsevaan toiseen hotelliinsa maistelemaan lisää viskejä. Siellä kuulemma on tosi isot valikoimat. Lähdimme ulos jaloittelemaan ja viereisellä kadulla oli baari, jossa kyltin mukaan oli tarjolla yli 400 erilaista mallasviskiä. Menimme sisälle ja tutkailtuamme pullorivejä totesimme, että pikkuisen on huijauksen makua, sillä valikoima koostui vain Islayn tislaamon tuotteista. Saarellahan on tislaamoja vain kahdeksan. Maistoimme Bowmore 50 v. (25 £/2,5 cl) ja Lagavulin Duthies 1978(15£/2,5c1)ja bitterit päälle. Juomat toki oli hyviä, joskin hinta / laatusuhde oli hiukka vinossa.
Poistuimme etsimään viihtyisämpää paikkaa ja sellainen löytyi seuraavalta poikkikadulta. Sisällä oli vain paikallista väkeä ja hyllyssä ei ollut yhtään viskiä, jota emme olleet maistaneet aikaisemmin. Otimme bitterit ja eräs vanha skotti tuli juttelemaan. Ukko tiesi Suomesta tosi paljon ja oli henkeen ja vereen skotti. Juttu luisti mukavasti ja jutusteluun osallistui muitakin ihmisiä kun ukko kävi kertoilemassa keitä me olimme. Vanha skotti halusi välttämättä tarjota viskit, joten otimme yhdet moukut bitteri kyydillä, jonka jälkeen halasimme ukon joka vielä toivotti meidät huomenissa terve­tulleeksi kotiinsa.
Hipsimme hotellille ja otimme vielä yhdet bitterit. Huoneessa söimme hiukan iltapalaa ilman juotavaa ja koska olimme hieman hiprakassa päätimme, että huomenna kirjoitetaan päiväkirja. Kellokin oli jo 01.15 joten rupesimme nukkumaan. Tätä päiväkirjaa kirjoitan nyt Port Askaigin satamassa bitterilasi vieressä ja odottelemme laivan saapumista. Tiistain ajomatka oli noin 160 mailia.


(vas.) Sound of Islay. Beinn an Oir 785 m sekä Beinn a Chaolais 734 m huiput Juran saarella. Islayn puolella huippu Suomesta.
(oik.) Matka ensimmäiselle saaren tislaamolle on alkanut. Tien päässä odottaa Caol Ila. Taustalla sininen Sound of Islay ja kukkulainen Jura